VOISIKO JOKU KERTOA?

eppuliisa

missä kohtaa uutta testamentia on ohje miten mennään kristilliseen avioliittoon?Pitääkö paikalla olla pappi?Pitääkö tehdä viralliset paperit? Jos näistä jotain täytyy olla tai tehdä,niin vosiko joku kertoa uudesta testamentista paikan?Olen käsittänyt että rakkaus ja usko riittää.

12

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaavaa ne

      homotkin käyttävät.

    • ainakin

      ensiksi.

    • No, UT:ssa ei ole mitään ohjeita minkälaisin muodoin ja menoin avioliittoon meno ja siihen kuuluvat siirtymäriitit suoritetaan. Ilmeisesti tämä ei ollut varhaisissa seurakunnissa mikään ongelma, josta olisi ollut tarpeen antaa sellaisia ohjeita, jotka ainakaan olisi otettu mukaan UT:n kaanoniin. Luultavasti varhaiset kristityt noudattivat enemmän taikka vähemmän sen maan aviollisia menoja, jossa asuivat ts. juutalaiset menivät näimisiin juutalaiseen tapaan, kreikkalaiset kreikkalaiseen , roomalaiset roomalaiseen jne. Todennäköisesti kuitenkin sillä erotuksella pakanallisina pidetyt ainekset karsittiin avioliittoseremonioista pikkuhiljaa pois.

      • todé

        avioliitot edelleenkään ole sen kristillisempiä, kuin muidenkaan. Uskovaistenkin avioliitot voidaan solmia kristillisin menoin tai ihan vain maistraatissa.
        Vai mitä oikein ajat takaa?


      • todé kirjoitti:

        avioliitot edelleenkään ole sen kristillisempiä, kuin muidenkaan. Uskovaistenkin avioliitot voidaan solmia kristillisin menoin tai ihan vain maistraatissa.
        Vai mitä oikein ajat takaa?

        Aloittaja puhui kristillisistä avioliitoista...


    • rakkaus. Ja jos halutaan sitoutua lopuksi elämää toisiinsa, niin Raamatun ajan israelissa, riitti kun mentiin kihloihin. Maria oli kihlattu Joosefille, ja he olivat jo naimisissa sen kihlauksen perusteella.

      Enkeli sanoi Joosefille, "Älä pelkää ottaa kihlattuasi Mariaa ..."!
      Pyhästä Hengestä olevan raskauden tähden Joosef ei yhtynyt Mariaan, ennenkuin Maria oli synnyttänyt Jeesuksen.

      He olivat siis täysin naimisissa, jo kihlauksen perusteella.
      Varmaankin he pitivät sitten myöhemmin hääseremoniat juutalaiseen tapaan.

      Puhuuhan Raamattu häistä, esm. Kaanaan häät, siellä oli oikeat hääjuhlat, oli Ylkä ja Morsian.

      Siispä Raamatun mukaan kihlaus on jo sitoutumista, maanlakien mukaan vaan on sitten hyvä mennä naimisiin ja sormus ja vihkikaavan kautta lupautua todistajien läsnä ollessa rakastamaan toistansa elämän loppuun asti.
      Ja kyllä tämä lupautuminenkin perustuu Raamattuun.
      Koska kaksi ihmistä yhtyessään tulee yhdeksi lihaksi, he eivät voi erota enää senjälkeen, Raamatun opetuksen mukaan, että siinämielessä vihkimenen on myös ihan hengeltään Raamatun mukaista.
      Avioliitto ei kuitenkaan ole hengellinen, vaan täysin lihallinen liitto, pyhä se on siksi, että sitä ei saa rikkoa,eikä aviovuodetta hapäaistä. Mitään jumalallista pyhyyttä ei avioliitossa ole.
      Koska ihminen on synnissä siitetty, ja synnissä syntynyt. Miksi näin on? Jumalan sana sanoo niin, niin silloin se on niin!

      • tuhat ja yksi

        Matteus 1:18.>>Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin.
        Maria Jeesuksen äiti,oli kuhlattu Joosefille.Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu,kävi ilmi,että Maria Pyhän Hengen vaikutuksesta oli raskaana.>>

        Luukas 1:26.- >>Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan,Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo,jonka nimi oli Maria.Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.

        Enkeli tuli Sisään hänen luokseen ja sanoi:"Ole tervehditty,Maria,sinä armon saanut!Herra kanssasi!"
        Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin,ja hän ihmetteli,mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.
        Mutta enkeli sanoi:>>Älä pelkää,Maria,Jumala on suonut sinulle armonsa.Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan,ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus.Hän on oleva suuri,häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi,ja Herra Jumala antaa hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti , ja hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.>>

        Maria kysyi enkeliltä: >>Miten se on mahdollista ? Minähän olen koskematon.>>

        Enkeli vastasi: >> Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.Siksi myös lapsi,joka syntyy,on pyhä,ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.Ja tiedä tämä:Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta,vaikka on jo vanha.Hän on jo kuudennella kuukaudella - hän, jota on pidetty hedelmättämänä!Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.>>

        Silloin Maria sanoi:>> Minä olen Herran Palvelijatar . Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.>>

        Niin enkeli lähti hänen luotaan.


    • Hellariboy86

      Missä kohtaa raamatussa sanotaan että rakkaudella on jotain tekemistä avioliiton kanssa. Ei niin missään. Tässä vedotaan mielellään 1 kor 13 mutta siinäkään ei puhuta avioliitosta yhtään sanaa.

      • todé

        Mitäs se avioliitto sinulle oikein meinaa, jos ei kahden ihmisen välistä rakkautta/kiintymystä ja yhdessäelämishalua?

        Ota huomioon, mihin Jeesus itse vertasi suhdettaan seurakuntaan ja sen jäseniin. Sehän oli kihlaus-avioliitto.
        Jeesus on itse Rakkaus ja Hänen suhteensa meihin perustuu vain ja ainoastaan rakkauteen.


      • tanttarallaaja
        todé kirjoitti:

        Mitäs se avioliitto sinulle oikein meinaa, jos ei kahden ihmisen välistä rakkautta/kiintymystä ja yhdessäelämishalua?

        Ota huomioon, mihin Jeesus itse vertasi suhdettaan seurakuntaan ja sen jäseniin. Sehän oli kihlaus-avioliitto.
        Jeesus on itse Rakkaus ja Hänen suhteensa meihin perustuu vain ja ainoastaan rakkauteen.

        asia sivuraiteille kun kysyttiin että mitä seremonioita on uuden testamentin mukaan käytävä jotta erottaisi avoliiton avioliitosta?Mielestäni uudessa testamentissä ei puhuta kristillisistä aivioitumisista vaan juutalaisista kuten Joosefkin oli tai Kaanaan häät.Kysymys on avoin, ja jos joku rakastaa jotakuta on ihan yhtä kristillistä mennä asumaan uhteen ilman mitää seremonioita.Mutta eromaminen on uuden testamentin mukaan sitten toinen asia.


      • juuri noin
        tanttarallaaja kirjoitti:

        asia sivuraiteille kun kysyttiin että mitä seremonioita on uuden testamentin mukaan käytävä jotta erottaisi avoliiton avioliitosta?Mielestäni uudessa testamentissä ei puhuta kristillisistä aivioitumisista vaan juutalaisista kuten Joosefkin oli tai Kaanaan häät.Kysymys on avoin, ja jos joku rakastaa jotakuta on ihan yhtä kristillistä mennä asumaan uhteen ilman mitää seremonioita.Mutta eromaminen on uuden testamentin mukaan sitten toinen asia.

        Noinhan se menee. Ei avioliitosta tule yhtään sen pyhempi, jos sen vihkii muka viralliseksi harhaoppinen (helluntailainen).


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe