Luvattu maa on ihana ja kaunis, jossa kasvaa runsaasti ravitsevia hedelmiä. Mutta luvatun maan kansa oli voimakasta ja heillä oli suuret ja lujat sekä hyvin varustetut kaupungit. Siellä oli myös jättiläisheimon jälkeläisiä. Tämä kertoo meille sen, että Herran perintömaa on ylen ihana, mutta vihollinen eli saatana on ympäröinyt sen omalla vallallaan ja voimallaan, jottei Jumalan lapsi saisi sitä omakseen. Onhan saatana vanginnut ihmisen tahtoansa tekemään ja tämän vankeuden kautta hän tekee kaikkensa, jottei kukaan ihminen saisi osaansa Herran ihanasta perintömaasta. Israelin kansa unohti sen, että he olivat vapautetut synnin orjuudesta ja he olivat nyt Kaikkivaltiaan palveluksessa, jolle mikään ei ole mahdotonta, ei edes Israelin kansan johdattaminen luvattuun maahan.
Oletko sinä saanut jo osasi Herran perintömaasta, joka on sinulle varattuna? Oletko sinä antanut sielunvihollisen pelotella itseäsi niin ettet ole kyennyt omistamaan perintömaatasi? Jumala on myös Kaikkivaltias sinun elämässäsi ja Hänellä on myös valta viedä sinut perintömaahasi. Jos sinä napiset Jumalaa vastaan etkä suostu vastaanottamaan perintöosaasi niin seuraa Kaalebin ja Joosuan esimerkkiä, jossa vaikutti uskollisuus ja kuuliaisuus Herraa ja Hänen käskyjänsä kohtaan.
Kaaleb koettaa tyynnyttää kansaa, jottei se napisisi Moosesta vastaan. Kaaleb sanoo:” Menkäämme sittenkin sinne ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me sen voitamme.” Kaaleb luotti Jumalan mahdollisuuksiin, siksi hän yritti myös rohkaista muita luottamaan Jumalaan ja Hänen apuunsa. Kaalebin luottamus Jumalaan ja Hänen mahdollisuuksiinsa esti kapinan ja napinan hänen sydämestään. Israelin kansa ei ollut oppinut vielä luottamaan Jumalaan, siksi he kapinoivat Jumalaa vastaan. Israelin kansa vaelsi omassa voimassaan erämaassa, siksi he pelkäsivät luvatun maan valloitusta.
Kun Jumalan lupaukset alkavat täyttyä meidän elämässämme, niin silloin saatana käy rajuun hyökkäykseen ja yrittää synnyttää pelkoa sinun sydämeesi, jottet vaan saisi omistaa niitä lupauksia, jotka Jumala on sinulle luvannut. Jos luotat Jumalaan ja Hänen apuunsa niin silloin sinä saat uskoa samalla tavalla kuin Kaaleb ja silloin saat myös omistaa Jumalan lupauksien täyttymisen omaan elämääsi. Mutta jos olet oman voimasi varassa, niin silloin saatana saa sinun sisimpäsi pelkäämään h-hetkellä eli juuri sillä hetkellä jolloin saat omistaa Jumalan lupauksen täyttymisen omassa elämässäsi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.