Salkkareissa minua kummastuttaa se, että kuinka he usein tarrautuvat kiihkeästi kiinni omaan maailmankuvaansa ja puolustavat sen oikeellisuutta fanaattisesti, ilman minkäänlaista päällepäin näkyvää kriittisyyttä.
Omasta näkökulmastani katsottuna he eivät eroa juuri mitenkään olemassaolevan poliittis/taloudellisen systeemin pahiten aivopesemistä kasvateista. Palvottava maaimanjärjestys on vain vaihdettu yhdestä toiseen. Ehkä jotain positiivista on kuitenkin jo siinäkin, että he ovat sentään tiedostaneet ja kyseenalaistaneet yhden maailmaankuvan.
Onkohan niin, että ihmisillä on varsin heikko epävarmuuden sietokyky ja sen vuoksi kriittinen ajattelu omaa maailmankuvaa kohtaan tukahdutetaan. Traumaattinen kokemus saattaa johtaa uskon menetyksen, mutta tällöinkin useimmiten seurauksena on vain uuden maailmanselityksen löytäminen johon uskotaan yhtä kritiikittömästi kuin edelliseenkin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
aikaansaaminen?
...esim. kuusatujen epäilijöillä olisi jokin "ideologinen maailmankuva", johon he olisivat vaihtaneet jonkin toisen maailmankatsomuksen?
Ehei. Luulenpa että suurin osa "salkkareiksi" kutsumistasi ihmisistä on vain nyt tullut siihen ikään tai vaiheeseen ettei mikä tahansa uppoa. Se mihin ei usko, siihen ei usko. Siihen ei mitään muuta maailmankatsomusta tarvita!
Kun nyt esim. kaikki Irakin sotaan liittyvä on paljastunut valehteluksi, niin kaiketi aika moni herää kysymään mikä muu on ollut valetta. Ja kas. Vähän kun tonkii avoimin silmin niin yksi ja toinen asia alkaa näyttää ison veljen aivopesulta.
"Älä silmä pieni näe mitä vain...älä korva pieni kuule mitä vain...sillä isä taivainen näkee lapsen sydämen..." Näin ainakin minua yritettiin aivopestä kun olin pieni :-) Nyt olen tuonkin laulun perimmäisen sanoman viimein ymmärtänyt.
lempilaululta :-)
on sekin sairasta jos telkussa sanotaan niin uskotaan.
se on sama kuin netissä sanottiin niin uskon.
en usko kuussa käyntiin...
wtc:ssä oli jotain hämärää...
kuussa jos käytiin niin oli oltava jokin kunnon tarkoitus...ehkä ne helium varat vai mitkä siel kuussa on.
lippu saatii sinne eli amerikka omistaa kuun ja tulevaisuddessa ne heliumit
"Ehkä jotain positiivista on kuitenkin jo siinäkin, että he ovat sentään tiedostaneet ja kyseenalaistaneet yhden maailmaankuvan."
Tuo on se vaikea asia. En vain käsitä mitenkä ihminen joka on ymmärtänyt kyseenalaistaa jotain todellakin uskoo niellen seuraavan vastaantulevan koukun. Siimoineen, ja taisi mennä kela ja kalastajakin perässä.
Ei vaan tajua. Onko se sit sitä että yksilöllä on joku sisäinen tarve vaan alistua jollekin auktoriteetille. Johtuisko noiden Reptiloiden geenimanipuloinnista tms.