aiheuttamaansa ongelmaan. Kristinusko määritteli aikanaan synnin ja on nyt 2000 v pitänyt ihmisiä sen avulla vallassaan.
Suomessa valtiokirkko on hellittänyt otettaan merkittävästi, mutta lahkot pitävät uskovia edelleenkin kuristusotteessaan.
Suomessa valtiokirkko on hellittänyt otettaan merkittävästi, mutta lahkot pitävät uskovia edelleenkin kuristusotteessaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sielunvihollisen talutusnuoraan,ihan vapaaehtoisesti.Ja suurin osa,käytännölisesti katsoen kaikki ovat jonkunlaisen "uskonnon taluttamia" Vaan minäpä olen Jeesuksen Kristuksen USKOSSA joka minulle on ylhäältä annettu. Ja sillä ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.
asia mikä määrittää uskonnon. Joten uskonto se on kristinuskokin, vaikka uskosi olisi kuinka hieno ja merkittävä ja ainoa oikea usko(nto) SINUN mielestäsi.
Periaatteessa kaikki mitä kristinuskosta on kehittynyt, on harhaanjohtavaa.
Jumalan palvelu kumpuaa kaikista ihmisistä kaikista hyvistä sanoista ja teoista. Ota tunti vapaata, aja lastensairaalaan, ja tee lahjoitus sairaalalle - On Aikto ja Oikea Jumalan palvelu.
Uskomiseen perustuva harhaanjoihtava Jumalanpalvelu on, että kyykkii kirkossa t.m.v., hoilaa, veisaa, rukoilee, huitoo, konttaa laittalla, kuolaa, puhuu äänteillä, ja lopuksi maksaa pakanallista seremoniaa johtavalle huoralle "jumalan rakkaudesta". Kaikki sanat ja teot meni hukkaan, sillä ne meni pakanalliselle epäjumalalle joka seremoniaa johtaa.
Toiset ovat maasta tulleita ja maaksi jälleen tulevia; kasveja, matoja j.n.e. Toiset ei. Kasveja ja matoja ei saa väheksyä, sillä nekin tekevät tehtävänsä; Valmistavat niille jotka ei ole maasta tulleita ja maaksi jälleen tulevia.
Siellä missä on sairas tai heikko, sinne haaskalinnut kokoontuvat aterioimaan. Monelle uskonnolle tunnusomainen piirre.