Työ on vapaan tahdon toteutumista todellisuudessa, yksilö muokkaa maailmaa oman tahtonsa avulla. Työ toimii vapaan tahdon välineenä, vapaa tahto toteuttaa itseänsä työn kautta. Työtä on kahdenlaista, materian ja ideoiden muokkaamista. Kummankin työn ehtona on kutenkin teoria siitä kuinka asioiden tulisi olla, joka edeltää itse työ prosessia, yksilöllä on suunnitelma millaiseksi työn kohde muokataan. Tämä teoriakin on joskus vaatinut työtä, se on valmista työtä, tämä valmistyö ei kuitenkaan enää tarvitse mitään muokkaamista, koska se on valmista työtä, sitä voidaan tietysti muokata, mutta sekin olisi työtä.
Valmistyö on hyytynyttä vapaan tahdon tosin olemista, valmistyö ei voi enää tarjota mitään tekijällensä, työ on ikään kuin jähmettynyt, se ei voi enää tarjota työtä tekijällensä. Jähmettynyt työ on väline, työn tulos on aina väline, työ vapauttaa tahdon, työ on osoitus vapaasta tahdosta. Yksilö, joka ei saa tehdä työtä, eli vaikuttaa todellisuuteen, vieraantuu todellisuudesta. Yksilön tahto tarvitsee työtä samalla tavalla kuin vatsa tarvitsee ruokaa, koska muuten tahto kuihtuu. Työ on vapaan tahdon elinvoima.
Työ voi valmistuttuaan toimia vain välineenä uudelle työlle, työn tulos on jotain konkreettista, jota voi ihailla, mutta se ei voi enää tarjota mitään yksilön tahdolle. Tahto elää ja tarvitsee ruokaa, työtä, josta se elää.
Historian myötä maailma täyttyy yksilöiden työn tuloksista, yksilöt ovat tuomittuja tekemään työtä, yksilön täytyy muokata maailmaa sellaiseksi kuin itse haluaisi sen olevan. Ajan myötä työtä on tehty niin paljon että muokkaaminen kohdistuu johonkin jo valmistettuun välineeseen. Maailma täytyy työn tuloksista välineistä. Lajin yksilöiden vapaa tahto täyttää maailman välineillä, joilla ei ole mitään sen suurempaa tarkoitusta.
Välineet eivät innosta tahtoa, ne ovat vain keinoja, välineitä, väline ei tyydytä vapaata tahtoa. Väline vieroittaa vapaan tahdon, päämäärä toteutuu, millä tahansa tehtävään sopivalla välineellä. Välineet ovat keinoja päämäärien toteuttamiseksi, vapaa tahto haluaa luoda itse omat välineensä, koska jähmettynyt työ on vierasta ja kaukaista, se ei ole omaa työtä se on jonkun toisen, joten se ei voi tyydyttää vapaata tahtoa.
Työ on aina välineellistä ja se tuottaa aina uusia välineitä, maailma täytyy välineistä, jotka ovat tarkoitettu päämäärien saavuttamiseksi. Päämäärät vieroittavat yksilön silloin kuin ne on saavutettu, mitään ei voi enää tehdä, ympyrä sulkeutuu. Tarvitaan uusia päämääriä, jotka välineellistyvät kun ne saavutetaan.
Kollektiivinen vapaa tahto toteutuu kulttuurillisien ja kielellisen yhteyden kautta, yksilö kuuluu johonkin joukkoon, joka tavoittelee joitain päämääriä. Kollektiivinen tahto ei poikkea yksilön tahdosta, valmistyö vieraannuttaa tekijänsä, saavutettu päämäärä ei voi toimia enää vapaan tahdon muokkauksen kohteena. Kulttuuri saavuttaa loppunsa, silloin kun sillä ei ole enää mitään uutta työtä tarjottavana, työtön tahto vieraantuu maailmasta.
Historia on välineiden historiaa, jokin väline johtaa toiseen välineeseen, vanha väline hylätään, koska se on kuollut jo valmistuessaan. Kuolleet ideat eivät ruoki elävää mieltä.
Jos uusia päämääriä ei löydy tahto ajautuu itsetuhon tielle, sillä olemassaolo saa merkityksensä työn kautta, ärsyke-reaktio kaava ei miellytä vapaata tahtoa. Logiikka kuolettaa ideat, logiikka järjestää ja muokkaa ideat valmiiseen järjestykseen, uusia ideoita on yhä vaikeampi löytää. Välineet tuhoavat vapaan tahdon ja vieroittaa sen todellisuudesta, tahto voi joko kuolla tai tuhoutua omasta tahdostaan, viimeisenä välineenä vapauteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.