Maanantai,8.lokakuuta
Älköön--kukaan tuomitko teitä--minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta.(Kol.2:16)
Jumalan palvelijoita ei enää vaadita noudattamaan kirjaimellista 24-tuntista sapatinlepoa,mutta sapattijärjestely on edelleenkin paljon enemmän kuin vain historiallisesti kiinnostava tapa.
Eikö se muistutakin meitä siitä,että meidän täytyy asettaa hengellinen toiminta etusijalle?
Pyhien asioiden ei pitäisi jäädä materialististen hankkeiden tai virkistäytymisen varjoon (Hepr.4:9,10).
Voisimme siksi kysyä itseltämme:Mitä pidän elämässäni tärkeimpänä?
Annanko etusijan tutkimiselle,rukoilemiselle,seurakunnan kokouksissa käymiselle ja Valtakunnan hyvän uutisen kertomiselle?
Vai työntävätkö muut asiat nämä toiminnatsyrjään?
Jos asetamme hengelliset asiat elämässämme ensi sijalle,voimme luottaa siihen Jehovan lupaukseen,ettemme jää vaille elämän välttämättömyyksiä (Matt.6:24-33).
Se että omistamme aikaa Raamatun ja siihen perustuvien julkaisujen tutkimiseen ja niiden sisällön syvälliseen miettimiseen,voi lähentää meitä Jehovaan (Jaak.4:8).
Terv:Anneli.
Älköön--kukaan tuomitko teitä--minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta.(Kol.2:16)
Jumalan palvelijoita ei enää vaadita noudattamaan kirjaimellista 24-tuntista sapatinlepoa,mutta sapattijärjestely on edelleenkin paljon enemmän kuin vain historiallisesti kiinnostava tapa.
Eikö se muistutakin meitä siitä,että meidän täytyy asettaa hengellinen toiminta etusijalle?
Pyhien asioiden ei pitäisi jäädä materialististen hankkeiden tai virkistäytymisen varjoon (Hepr.4:9,10).
Voisimme siksi kysyä itseltämme:Mitä pidän elämässäni tärkeimpänä?
Annanko etusijan tutkimiselle,rukoilemiselle,seurakunnan kokouksissa käymiselle ja Valtakunnan hyvän uutisen kertomiselle?
Vai työntävätkö muut asiat nämä toiminnatsyrjään?
Jos asetamme hengelliset asiat elämässämme ensi sijalle,voimme luottaa siihen Jehovan lupaukseen,ettemme jää vaille elämän välttämättömyyksiä (Matt.6:24-33).
Se että omistamme aikaa Raamatun ja siihen perustuvien julkaisujen tutkimiseen ja niiden sisällön syvälliseen miettimiseen,voi lähentää meitä Jehovaan (Jaak.4:8).
Terv:Anneli.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Älköön--kukaan tuomitko teitä--minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta.(Kol.2:16)
-Olen samaa mieltä. Juhlan viettäminen ei ole tuomittavaa kuten raamatussakin sanotaan. Siksi odotankin että pääsen viettämään Joulua, uuttavuotta, pääsiäistä ym..
Pyhien asioiden ei pitäisi jäädä materialististen hankkeiden tai virkistäytymisen varjoon
-Näin on, mutta kohtuus kaikessa ja omat voimat sekä aika huomioonottaen. Raamatussa ei esim velvoiteta "keräämään tunteja" tai osallistumaan 3 kertaa viikossa kokouksiin. Itse en osallistuisi mihinkään velvollisuudesta tai toimettoman leiman välttääkseni vaan omasta halusta.
Annanko etusijan tutkimiselle,rukoilemiselle,seurakunnan kokouksissa käymiselle ja Valtakunnan hyvän uutisen kertomiselle?
-Eli koko elämä on järjestettävä VT seuran ympärille, vähempi ei missään tapauksessa riitä ja muut määrittelevät sen (tuntimäärät ja osallistuminen) oletko antanut asioille "etusijan" vai et?
Joo! Eikö olekin vapauttavaa, kun Jumala ei tuomitse sinuakaan minkään juhlan vietosta.Ei joulun,juhannuksen, pääsiäisen tai uudenvuoden eikä minkään syntymäpäivän vieton johdosta. Näin Raamattu ainakin opettaa! Opettaako järjestösi eritavalla? Kumpi on oikeassa? Eikö Jumalan Sana.
Uskon vaikutuksesta osoitti Nooa,kun hänelle oli annettu jumalallinen varoitus siitä,mitä ei vielä nähty,jumalanpelkoa ja rakensi arkin.(Hepr.11:7)
Mitä ihmisen täytyy tehdä säilyäkseen elossa tämän Saatanan vallassa olevan maailman lähestyvästä tuhosta? (1.Joh.5:19)
Hänen täytyy ensinnäkin tajuta,että suojelusta tarvitaan.Sitten hänen täytyy käyttää hyväkseen tuota suojelusta.
Nooan aikalaiset jatkoivat arkielämää totunnaiseen tapaansa eivätkä nähneet tarpeelliseksi suojautua uhkaavalta onnettomuudelta.
Heiltä puuttui myös jotain muuta:usko Jumalaan.Toisaalta Nooa ja hänen perheensä tajusivat,että he tarvitsivat suojelusta ja pelastusta.Lisäksi he uskoivat Kaikkeuden Suvereeniin,Jehova Jumalaan.
Apostoli Paavali kirjoitti:"Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä (Jehovaa),sillä Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa,että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija,jotka hartaasti etsivät häntä".(Hepr.11:6)
Meidän täytyy osoittaa uskoa ja käyttää täysin hyväksemme niitä järjestelyjä,jotka Jumala in tehnyt elossa säilymiseksi.
Hyviä päivän jatkoja ja antoisia hetkejä Raamatun parissanne! Terv:Anneli.
>>Meidän täytyy osoittaa uskoa ja käyttää täysin hyväksemme niitä järjestelyjä,jotka Jumala in tehnyt elossa säilymiseksi.
keskustelupalsta, jossa on tarkoitus myös keskustella, eikä ainoastaan suoltaa lahkon tuottamaa materiaalia. Elikäs kysyin pari kysymystä liittyen laittamaasi materiaaliin ja niihin kaipaisin Raamatulla perusteltuja vastauksia. Raamatulla perusteltuja siksi, että lahko sanoo oppiensa perustuvan raamattuun.
En uskoisi, että on liikaa vaadittu?
Tämä kaikki tiukasta sävystään huolimatta ystävällisessä hengessä ja hyvää alkavaa päivää toivottaen.
Anteeksi,kun en ole vastannut,sinun kysymyksiin!
Jumala haluaa että hankimme tietoa hänestä.
Uskomme vahvistuu kun hankimme aina lisää tietoa tosi Jumalasta Jehovasta ja hänen Pojastaan Jeesuksesta.
Sitä rakkautta mitä he osoittavat,meitä ihmisiä kohtaan,saa meidät haluamaan saamaan aina yhä enemmpi tietoa heistä!
Raamattu sanoo:usko ilman tekoja on kuollut.
kun olemme saannut (se edellytää että me itse hankimme tietoa,siis luemme Raamattua,tähän Jehovan todistajat auttava miellelään,me käymme ilmaisesti ihmisten luona tutkimassa Raamattua),
uskon se panee meidät tekemään hyviä tekoja,ja yksi niistä hyvistä tekoista (Jeesus käski mennä ja saarnata) on saarnata lähimäisillemme.
Jehova kutsuu meidät kokouksiinsa kolmesti viikossa,missä saamme opetusta hänestä ja hänen tarkoituksista.
Sitten hän järjestää konventteja meidän iloksi.
Kun pysymme Jehovan lähellä,silloin pelastumme (uuteen maahan),paratiisiin!
Toivottavasti pääset käymää kokouksiin,siellä oppii aina uutta!
Ystävälliset terveiset:Annelilta!
Tervehdys Anneli,
Paljon ihan asiaa kirjoitit, vaikka et varsinaisesti vastannut kysymyksiini.
>>Raamattu sanoo:usko ilman tekoja on kuollut.
kun olemme saannut (se edellytää että me itse hankimme tietoa,siis luemme Raamattua,>>
Kokemuksieni mukaan Jehovan todistajat kerkiävät kiireidensä keskellä lukemaan hyvin vähän Raamattua. Lähes kaiken ajan vie seuran kirjallisuuden tutkiminen. Nämä ovat minulle kaksi eri asiaa.
"Usko ilman tekoja on kuollut", näinhän raamattu sanoo, mutta kuka voi määritellä nämä teot kunkin ihmisen kohdalla. Kaikkien kuuluu käydä ovilla Raamatun mallin mukaan, sanovat Jt:t, mutta miksi he eivät nosta käsin käärmeitä tai juo jotain myrkkyä Jeesuksen opetuslapsia seuraten?
>>Jehova kutsuu meidät kokouksiinsa kolmesti viikossa,missä saamme opetusta hänestä ja hänen tarkoituksista.>Kun pysymme Jehovan lähellä,silloin pelastumme (uuteen maahan),paratiisiin!>Toivottavasti pääset käymää kokouksiin,siellä oppii aina uutta!
Anteeksi,kun en ole vastannut,sinulle aikaisemmin
Olen ollut asijoimassa koko päivän.
Jos sattuisin auto-onnettomuus paikalle,ja näkisin ihmisen vuotavan verta,niin juoksisin heti apuun!Yrittäisin painaa jollakin vuotavaa kohtaa,niin että se lakkaisi vuotamasta verta.
Raamatussa (Apostolien teot.15:29 sanoo:että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä,mikä on kuristettua,sekä hauretta.Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä,niin tulette menestymään.Hyvää vointia teille!"
Huomasitko että me itse voimme hyvin, jos kartamme verta.
Meitä kehoitetaan karttamaan sekä ihmisen että eläinten verta (3.Mooseksen kirja 17:10).
Leikkauksissa voi käyttää muita vaihtoehtoja veren sijasta,esim.usein keittosuolaliuosta,Ringerin laktaattiliuosta ja dekstraaniliuosta voidaan käyttää kohottamaan plasmavolyymia eli-tilavuutta.
Jehovan todistajat saavat todellisuudessa parempaa lääkärinhoitoa,koska he eivät ota verta.Eräs American Journal of Obstetrics and Gynecology(1.6.1968,s.395)-lehdessä kirjoittanut lääkäri tunnusti:"Leikkaustilanne,jossa ei ole verensiirron mahdollisuutta,panee kirurgin epäilemättä parantamaan työtään.Hän on hieman innokkaampi sulkemaan jokaisen vuotavan verisuonen.
Kiitos,terveisistäsi on aina ilo keskustella ihmisen kanssa hengellisistä asijoista.Siinä kumpikin rakentuu ja saa ajattelemista hengelisistä asijoista.Kirjoitellaan!
Terv:Anneli!
Todella, että lääkärit käyttävät verta, josta on aina pulaa, esim. leikkauksissa, jos siihen ei todella ole tarvetta, tai jos asian voisi helposti hoitaa esim. suolaliuoksella? Etkö tämän enempää luota lääkäreihin?
Tiedätkö, että Jehovantodistajien julkaisuissa on joskus pidetty lääkäreitä "Saatanan asiamiehinä" ja että rokotuksista on kieltäydytty Suomessakin joukolla? Onko mielestäsi ollut reilua, että vanhemmat ovat kieltäytyneet rokotuttamasta lapsiaan koska seura on näin sanonut?
Nämä ovat vakavia asioita Anneli ja kieltäytyminen verensiirrosta voi aiheuttaa todistajalle pahimmassa tapauksessa kuoleman tai vakavan vamman lopuksi elämää. Lisäksi voi aiheuttua paljon turhaa surua läheisille ja omaisille.
Minusta kannattaa miettiä tarkkaan, mitä Paavali tarkoittaa kehottaessaan karttamaan verta. Mikä on tämän ohjeen opetus. Ymmärrämme kuitenkin, että täysin kirjaimellisesti sitä ei voi ottaa.
Kun potilas ei sairaalassa voi syödä suun kautta,hänelle annetaan ravintoa suoneen.
Noudattaisiko henkilö,joka ei koskaan ota verta suuhunsa,mutta hyväksyy verensiiron,todellisuudessa käskyä `karttaa verta?(Apostolien teot 15:29).
Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä,jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia.Noudattaisiko hän kehotusta,jos hän lakkaisi juomasta alkoholia,mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?
Vakavan verenhukan sattuessa on tärkeintä palautta nestetilavuus entiselleen.Epäilemättä tiedätte,että verestämme on yli 50 prosenttia vettä,ja sen lisäksi siinä on puna-ja valkosoluja ja niin edelleen.
Kun ihminen menettää paljon verta,elimistö itse lähettää liikkeelle suuren määrän verisoluja ja nopeuttaa uusien verisolujen tuotantoa.
Mutta on tarpeellista säilyttää nestetilavuus.
Plasmatilavuuden kohottajia,jotka eivät sisällä verta,voidaan käyttää tuon tarpeen täyttämiseksi,ja me hyväksymme ne.
Nykyään on monia yleisiä tapoja,joita Jehovan todistajat karttavat,esim.valehteleminen,aviorikos,varastaminen,tupakointi ja,kuten mainitsit,veren käyttö.Miksi? Koska me annamme Jumalan sanan ohjata elämäämme.
Hyviä jatkoja terv:Anneli
>>Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä,jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia.Noudattaisiko hän kehotusta,jos hän lakkaisi juomasta alkoholia,mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?>Vakavan verenhukan sattuessa on tärkeintä palautta nestetilavuus entiselleen.Epäilemättä tiedätte,että verestämme on yli 50 prosenttia vettä,ja sen lisäksi siinä on puna-ja valkosoluja ja niin edelleen.
Kun ihminen menettää paljon verta,elimistö itse lähettää liikkeelle suuren määrän verisoluja ja nopeuttaa uusien verisolujen tuotantoa.
Mutta on tarpeellista säilyttää nestetilavuus.>Nykyään on monia yleisiä tapoja,joita Jehovan todistajat karttavat,esim.valehteleminen,aviorikos,varastaminen,tupakointi ja,kuten mainitsit,veren käyttö.Miksi? Koska me annamme Jumalan sanan ohjata elämäämme.
>>Kun potilas ei sairaalassa voi syödä suun kautta,hänelle annetaan ravintoa suoneen.
Noudattaisiko henkilö,joka ei koskaan ota verta suuhunsa,mutta hyväksyy verensiiron,todellisuudessa käskyä `karttaa verta?(Apostolien teot 15:29).
Ravinnon puutteesta kärsivälle annetaan ravintoliuosta, ei verta.
>>Ajatelkaamme vertailun vuoksi miestä,jota lääkäri kehottaa karttamaan alkoholia.Noudattaisiko hän kehotusta,jos hän lakkaisi juomasta alkoholia,mutta antaisi panna sitä suoraan suoniinsa?
Hyvä esimerkki, lääkäri kehottaa juoppoa karttamaan alkoholia ja juoppo juo vaikka isopropyylialkoholia, tuodaan sairaalaan. Tuleeko tuon juopon kieltäytyä hänelle tarjotusta hoidosta, nimittäin hoito tuossa tapauksessa on jatkuva känni? Tuollaiselle potilaalle annetaan etyylialkoholia, joka edesauttaa IPA:n poistumista kehosta.
Kokonaan toinen asia on Vt-seuramainen mustavalkoajattelu. Alkoholia karttava joutuu tarkkaan harkitsemaan mitä arkipäivän tuotteita käyttää, lasinpesuaineissa, dödöissä, yskänlääkkeissä jne on etyylialkoholia, jota joutuu elimistöömme.
>>Vakavan verenhukan sattuessa on tärkeintä palautta nestetilavuus entiselleen.
Tilavuuden lisäämisen ohella hapenkuljetuskyky on huomioitava.
>>Plasmatilavuuden kohottajia,jotka eivät sisällä verta,voidaan käyttää tuon tarpeen täyttämiseksi,ja me hyväksymme ne.
Vt-seura hyväksyy kaksi ihmis- ja eläinverestä valmistettua tuotetta, rikkoen näin omaa vaatimustaan veren maahanvuodattamisesta. Tuotteet ovat Hemopure ja Polyheme.
Kun verensiirto tuli erotusperusteeksi vuonna 1961, niin kaikki veren osat olivat kiellettyjä, 1980-luvulla Vt-seura ryhtyi läträämään veren kanssa oikein kunnolla. Tämään jehovantodistaja voi (Vt-seuran sääntöviidakon mukaan) syödä kuumennettua veriruokaa, koska kuumennettaessa veri pilkkoutuu vaatimusten mukaisesti.
>>Nykyään on monia yleisiä tapoja,joita Jehovan todistajat karttavat,esim.valehteleminen,aviorikos,varastaminen,tupakointi ja,kuten mainitsit,veren käyttö.Miksi? Koska me annamme Jumalan sanan ohjata elämäämme.
Noita kaikkia tapoja karttavat monet muutkin, vaikka eivät kaikki jehovantodistajat. Esimerkiksi valehtelemisessä Vt-seura on kunnostautunut erittäin ansiokkaasti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384448
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384367
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384519
Mitä mieltä on levittää, asiaa tuntemattomille henkilöille tuollaista soopaa?
Ei,loukkaunu mielestäni helposti! Kaikilla meillä pitäisi olla vapaus tuoda esiin omat mielipiteet!
Erimielipiteistähän se hyvä keskustelu alkaa,ja jatkuu.Ole yhdessä talossa (kun olen viennyt hyvää uutista lähimäiselleni)käynyt melkeen 10 vuotta.Alussa talon rouvalla oli paljon erimielisyyksiä meikäläisestä,joskus tuli solvauksia joskus kiitosta.
Mutta tämän vuoden alkupuolella kyseinen rouva alkoi tutkimaan kanssani Raamattua.
Nyt keskustelemme hengellisistä asijoista,ja katsomme Raamatusta vastauksia.Olemme kumpikin iloisia että,kävin hänen(rouvan)luonaan.Aikanaan he jotka etsivät totuutta löytävät sen.
Tuntuu että tänä päivänä ihmiset haluavat aloitaa Raamatun tutkistelun,enempi kuin ennen.
Maailman meno on muuttunut ja ihmisestä vaaditaan aina vain enempi!
Me voimme aina vain paremmin kun luemme Raamattua,elämällämme on todellinen tarkoitus jonka me saamme selville Raamatusta.
On ilo puolellani kun olet kiinostunut hengellisistä asijoista.
Terv:Anneli!
Kerroin omia kokemuksiani.Tässä kuussa Jehovan on antanut minun ilokseni kolme tosi ihanaa ihmistä jonka kanssa saan tutkia Raamattua.
Yksi heistä on ollut kanssani kokouksissa!
Hän soittelee,vielä tutkistslun jälkeenkin ja kysele
varsinaisesti en kannusta ihmisien värväämistä lahkoihin, varsinkin kun pidän Jehovan todistajia harhaoppina. Ehkä kuitenkin tie Raamatusta löytyvän, alkuperäisen, armon evankeliumin alle, voi joskus löytyä mutkienkin kautta.