kuitenkin ajatella, että minä olen tärkeä. Minun olemiseni jatkuu jossain muodossa, koska muuten elämässä ei ole järkeä.
Olen paljon pohtinut sitä, miten ihminen käsittää kuoleman. Jotkut haluavat uskoa, että se ei ole kaiken loppu, vaan sen jälkeen seuraa jotain muuta, riippuen siitä miten on elänyt ja minkä oppien mukaan elänyt.
Itselleni on kuolema on se joka päättää elämän, eikä minua enää ole,vaikka toivoisinkin tietäväni, miten lapseni pärjää elämässä, mutta se ei vaan ole mahdollista. Ihan biologian päätelmienkään mukaan. Mikä on kuollut, on kuollut.
Ovatko uskonnot seurausta näistä kuolemattomuuden toiveista?
Olen paljon pohtinut sitä, miten ihminen käsittää kuoleman. Jotkut haluavat uskoa, että se ei ole kaiken loppu, vaan sen jälkeen seuraa jotain muuta, riippuen siitä miten on elänyt ja minkä oppien mukaan elänyt.
Itselleni on kuolema on se joka päättää elämän, eikä minua enää ole,vaikka toivoisinkin tietäväni, miten lapseni pärjää elämässä, mutta se ei vaan ole mahdollista. Ihan biologian päätelmienkään mukaan. Mikä on kuollut, on kuollut.
Ovatko uskonnot seurausta näistä kuolemattomuuden toiveista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
että uskontojen opit väärin tulkittuina on seurausta näistä jutuista.
Itse käsitin sen, kun mielessäni kuolin kaikelle sille mitä itsenäni pidin. näin virheeni, oman typerän asenteeni ja muunkin. Se oli kuin uudestisyntyminen, koska en ollut enää mitä itsenäni pidin.
Joskus tarvii vain resetoida nähdäkseen missä on menossa.
Me jäämme omiin minäkuviimme kiinni takiaisen lailla, ja uskomme sitten olevamme mitä ajattelemme ja uskomme, mitä muista tai asiosta ajattelemme..
Kun nuo ajatukset vain tajuttaisiin, että ne ovat vain oman mielemme tuotoksia, eikä itse todellisuus, joka on sanojen tuolla puolen..
Me näemme oikeastaan vain sen, miten olemme minkäkin asian käsittäneet ja näistä käsityksistä käsin sitten me elämme ja vouhotamme.
saatko selkoa?
Tarkoitin kirjoituksellani sitä, että ovatko uskonnot keksitty siksi, että ihmisen on niin vaikea hyväksyä sitä, että lakkaa olemasta.
pelkää kovasti katoamistaan. Me olemme yhtä ja samaa tämän kaiken kanssa, niin maan kuin hengenkin kautta. Vain mieli (ego) meidät erottaa.
Asia on vaikea tuostavain niellä mutta tulennet joskus ehkä ymmärtämään tämän syvyyden.
En osaa sanoa mitä kuoleman jälkeen olisi, ehkä on taivas, ehkä kokijana säilymme, ehkä emme. jos emme, ei ole mitään väliä mitä siellä silloin on, koska ei ole ketään jäljellä silloin, kuka sitä harmittelisi :)
että missä olimme ennen syntymäämme? oliko meidän paha olla siellä mistä tulimme? ;)
kuoli kauan sitten, tämä maailma ei ole niin mielenkiintoinen että täällä haluaisi ikuisesti olla.
Kuoleman jälkeisestä elämästä on olemassa lukemattomia uskomuksia, yhtä lukemattomia kuin uskontojakin ja jumalia ja luomisteorioita. Kaikkea on yltäkyllin.
Jos ei uskota jumaliin, niin sitten uskotaan alieneihin ja ufoihin. Alien teorioita seuranneena, liikenteessä on mm. John Learin ajatus että alienit käyttävät planeettaamme sielun kehitys alueena ja kuoltuamme joudumme kuuhun, missä on laite joka käy läpi kaikki rekisteröimämme kokemukset ja oivallukset. Tason mukaan joudumme joko takaisin tänne tai jollekin toiselle planeetalle.
Mitään uutta ei ole siis keksitty, tarinan ruoto saa vain uudet lihat ympärilleen.
En tosiaan pysty uskomaan mihinkään, jo se että vaihtoehtoja on niin suuri määrä, todistaa että kukaan ei tiedä, eikä kukaan ole tullut takaisin kertomaan. Near death kokemukset voi jättää myös pois laskuista.
En tiedä onko siinä mitään järkeä pohtia jotain mihin ei saa vastausta. Parempi olisi valmistautua kuolemaan huijaamatta itseään, ja tehdä nyt ne asiat joita pitää itselleen tärkeänä, sillä kuoleman jälkeen ei ole takuita mistään.
Oli miten oli, uskon että tämä keho ja tämä persoona kuolee lopullisesti, kun se kuolee. Siitä onko minulla jokin henki, joka jatkaa elämää jossain muussa muodossa, ja ei muista tästä elämästä mitään, ei kannata ottaa stressiä. Jos asia näin on, se tapahtuu siitä huolimatta uskooko vai eikö usko. Usko tässä asiassa on tyhjänpäiväinen toimitus.
;) merkille, että estoisimmat ihmiset joita moraalikäsitykset ja muut sellaiset sitovat, ovat juuri niitä, jotka ikuisesti haluavat elää?
He eivät ole vapaita omia itsejänsä, vaan sitä mitä heiltä odotetaan.
ja juuri se estynyt tietoisuus luo fantasia maailmoja missä hän voisi olla vihdoinkin oma itsensä. Eläisivät nyt ja olisivat tyytyväisiä.
ihmettelen, että taivaassa on sitten kaikkea mistä täällä ei saa nauttia :)
on naista ja vaikka mitä. miksi se olisi täällä väärin mutta siellä sitten oikein? :)
Jos vain tehtäisiin tästä se taivas, ei tarvitsisi luontaisista haluistaan pitää itseään syntisenä ja näin itseään vihata ja tätä kautta pahentaa maailmaa. johan me olemme taivaassa maapallomme kanssa, keskellä avaruutta, aivan oppien mukaisesti.