Kun adventtiliikkeeseen liittyvä menee kastautumaan Kristukselle, hän lupaa Adventtiliikkelle uskoa adventtioppiin.
Lupaa mm. uskoa, ettei ole mitään Jumalan taivasta, vaan täällä Maassa eletään ikuisuus.
Siihen "totuuteen" sapatista luvataan uskoa - että lauantai on ainokainen (ainosyntyinen) oikea viikonpäivä sapatiksi. Usko ainokaisuuteen ei riitä siihen asti, että Jumalalle luvattaisiin uskoa ainosyntyiseen Jumalan yhteen ja ainoaan oikeaan Poikaan!
Adventistiksi siis voi liittyä, vaikka ei todistaisi uskoaan Jumalan ainoaan Poikaan, joka on Jumala. (Joh.evank.).
Jumalalle ei tarvitse luvata edes uskomista Hänen
AINOKAISEEN Poikaansa!!!
"Iankaikkiseen poikaan" toki, erääseen enkeleistä.
Noita iankaikkisia poikia, palvelevia henkiolentoja - enkeleitä - Jumalalla on mielinmäärin.
Ja ne tykkää tytöistä, ainakin ne langenneet ja saatanan puolelle siirtyneet Jumalan pojat.
(Yksi kolmasosa Jumalan pojista).
1. Moos. 6:2
huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
1. Moos. 6:4
Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
Täytyisi tehdä selvä ero Jumalan poikien ja Kristuksen välillä, ettei olisi väärinymmärtämisen mahdollisuuttakaan.
Joh 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
MIKSI adventismi ei hyväksy sanaa "ainokainen", kun sen hyväksyy jopa EGW? (Suuri Taistelu, s. 415).
Miksi kastettavan ei tarvitse luvata uskoa, että Jeesus on Raamatun sanonnan mukaisesti "ainokainen", "ainosyntyinen"?
Se ainokainen totuus !
17
253
Vastaukset
- Ellenin isästä
Tuntuu että Ellen White enkeleineen on Jeesuksesta seuraava adventismissa. Ellen Whitellä oli "Enkelikirja" 28 vuoden ajan.
>>>>>>Se on totta että Ellen White oli mielistynyt ja rakastunut enkeleihin- rakastavat enkeliään
Kukapa se ei isästään tykkäisi joka on enkeli.
- mielistynyt
rakastavat enkeliään kirjoitti:
Kukapa se ei isästään tykkäisi joka on enkeli.
Mistä adventisteille tulee usko enkeleihin?
- adventistit
tykkävät enkeleistä. Meikämannellekin on tuttu yksi adventisti joka aina puhuu ja toivottaa enkelien varjelusta mm. automatkoille.
- Mitäs se muuten Paaali sanoo niistä, jotka ovat mielistyneet enkeleihin? - sairas???
mene hoitoon.
- näet
sairas??? kirjoitti:
mene hoitoon.
Onko totta, että ne jotka eivät ole mieltyneet enkelien palvontaan, ovat sairaita?
- kenen tahansa pään: pelolla
sairas??? kirjoitti:
mene hoitoon.
Ajatteleppa tätäkin epäjohdonmukaisuutta.
Kastelupauksessa luvataan uskoa iankaikkiseen Jumalan poikaan. Mutta ovathan enkelitkin "Jumalan poikia".
Toisaalta kastetodistuksessa luvataan uskoa, että lauantaisapatti on ainoa oikea lepopäivä.
Ja että muut päivät ovat siis vääriä - ikäänkuin langenneita enkeleitä.
Raamatullisempaa olisi uskoa, että Jeesus on AINOKAINEN. Ja sapatti IANKAIKKINEN - eikä ainokainen lauantai - niin, että ainakin 2 viikonpäivää hyväksyttäisiin oikeiksi, la ja su.
Onhan loogillistakin touhuta lauantaina omat toimet päätökseen ja sitten päätteeksi viettää sunnuntai lepopäivänä. Maanantaina huojentuneena sitten voi aloittaa uuden viikon ja rupeaman.
Mä jos lauantaina viettäisin lepopäivää, niin su touhuisin kaikenlaista tuon levon virkistämänä.
Niin maanantai tuntuisi tavallaan jo toiselta
työpäivältä.
mää vaan
- lupaa Jeesukselle
olevansa uskollinen hänen sanomalleen.
- kyse sanomasta vaan henkilöstä
Joh. 8:21
Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse."
[Joh. 7:34, 13:33]
Joh. 8:24
Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen,* te kuolette synteihinne."
[Tekstin ilmaus "minä olen se joka olen" viittaa Jumalan nimeen "Minä-olen", 2. Moos. 3:14. Ks. myös Joh. 8:28, 13:19.]
Joh 3:16
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi AINOAN Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
[Room. 5:8, 8:32, Room 10:8-10]
uskon Jumalan AINOAAN Poikaan
- Antti, otapas
asioista selvää ennen kuin mesoat turhuuksia.
Kreikan monogenees on uudessa käännöksessä käännetty sanalla "ainoa", eikä "ainokainen". Se ei missään tapauksessa tarkoita "ainosyntyinen". Se olisi virheellinen käännös.- eikö?
On ihan yksi ja sama, miten oikein käännös on tuon sanan kohdalla. PÄÄASIA on, että JEESUS ON TUON SANAN AINOA edustaja. Silloin sana ei ratkaise.
- ei päde, koska
eikö? kirjoitti:
On ihan yksi ja sama, miten oikein käännös on tuon sanan kohdalla. PÄÄASIA on, että JEESUS ON TUON SANAN AINOA edustaja. Silloin sana ei ratkaise.
samaa sanaa käytetään Septuagintassa Jeftan tyttärestä (Tuom. 11:34), Daavidista (Ps. 25:16) ja Uudessa testamentissa Nainin lesken pojasta (Luuk. 7:12), Jairuksen tyttärestä (Luuk. 8:42) ja riivaajan valtaan joutuneesta pojasta (Luuk. 9:38).
- nimittäin
ei päde, koska kirjoitti:
samaa sanaa käytetään Septuagintassa Jeftan tyttärestä (Tuom. 11:34), Daavidista (Ps. 25:16) ja Uudessa testamentissa Nainin lesken pojasta (Luuk. 7:12), Jairuksen tyttärestä (Luuk. 8:42) ja riivaajan valtaan joutuneesta pojasta (Luuk. 9:38).
samantekevällä tarkoitinkin sitä, ettei väärin kääntäminenkään asiaa muuttaisi Jeesuksen kohdalla sovitustyötä mitätöiväksi Jumalan edessä. Jeesuksella on ainutlaatuinen asema riippumatta käytetyistä sanoista.
- toi on totta
nimittäin kirjoitti:
samantekevällä tarkoitinkin sitä, ettei väärin kääntäminenkään asiaa muuttaisi Jeesuksen kohdalla sovitustyötä mitätöiväksi Jumalan edessä. Jeesuksella on ainutlaatuinen asema riippumatta käytetyistä sanoista.
:) :)
> > > kuulehan
Antti, otapas 9.10.2007 klo 09.50
asioista selvää ennen kuin mesoat turhuuksia.
Kreikan monogenees on uudessa käännöksessä käännetty sanalla "ainoa", eikä "ainokainen". Se ei missään tapauksessa tarkoita "ainosyntyinen". Se olisi virheellinen käännös. < < <
"AINOA, AINOKAINEN, AINOSYNTYINEN"
Taisin osua naulan kantaan - EGW näyttäisi, Suuren Taistelun s. 415 mukaan uskoneen Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, mutta sinä et usko.
Kuinka siis on - eikö adventtiliike tahdo olla uskollinen Ellenille tässä tärkeimmässä asiassa?
Sillä, ellei näin uskota, ei aamunkoittoa ole.
Joh. 8:21
Puhuessaan taas kansalle Jeesus sanoi: "Minä menen pois. Silloin te etsitte minua mutta kuolette synteihinne. Minne minä menen, sinne ette te pääse."
[Joh. 7:34, 13:33]
Joh. 8:24
Siksi sanoin teille, että te kuolette synteihinne. Ellette usko, että minä olen se joka olen,* te kuolette synteihinne."
[Tekstin ilmaus "minä olen se joka olen" viittaa Jumalan nimeen "Minä-olen", 2. Moos. 3:14. Ks. myös Joh. 8:28, 13:19.].
"Ainosyntyinen" on noista synonyymeistä syvimmin alkutekstin vastaavaa sanaa kuvaava.
Sen nimittäin on määrä todistaa myös siitä, että Jeesus on ollut jo ennen maailman perustamista - "ennen aikojen alkua" - jottei erehdyttäisi ajattelemaan, että kyse olisi vain tuosta lihaan tulemisesta; "ruumiin sinä minulle valmistit".
Mainitsemasi sana "monogené" korostaa sitäkin, että "vanhemmat ovat saaneet vain tämän lapsen" ts. ainutkertainen lapsen saaminen, ainoa laatuaan, lajissaan tms. Pääpointtihan on se, ettei hän ole mikään luotu enkeli, vaan ainoalaatuisella tavalla itsestä Jumalasta syntynyt.
"Ainosyntyinen" on paras tulkinta juuri siksi, että Jeesus ei ole mikään lotu olento, vaan itse Luoja. Muuta Luojaa ei ole ollut, ei ole eikä tule.
Jeesus on Jumala; hänen nimensä on se, minkä hän Moosekselle aivan ensimmäiseksi ilmoitti, kun Mooses nimeä kysyi: "Minä Olen", Joh 8:24.
Ellemme häntä täksi usko, niin kuolemme synteihimme, Joh 8:24.
Joh 3:16 mukaan siis täytyy uskoa Jumalan "ainokaiseen" Poikaan. Johannes sanoo häntä myös "ainokaiseksi Jumalaksi".
IHMINEN LUOTIIN JA ENKELIT - JUMALAA EI LUOTU
Vaikka Raamattu kohdassa tai parissa mainitsee enkelit "Jumalan poikina", niin kyse on luoduista henkiolennoista, palvelevista hengistä.
Kaikella on isänsä, joten Jumalan pojiksi niitä sopiikin kutsua - Raamattuhan kuvaa niitä miespuolisiksi, poikkeuksetta.
Johannes kuvaa Jeesusta seikkaperäisesti.
Sana on Jumala, "Jumala Jumalasta", "Jumala Jumalan luona", "Minun Herrani ja minun Jumalani".
Niinpa meidän tulee tehdä kaikkemme, jottei Jeesusta sekoitettaisi Miikaeliin.- hyvä ilmaisu
AnttiVKantola kirjoitti:

Niinpa meidän tulee tehdä kaikkemme, jottei Jeesusta sekoitettaisi Miikaeliin."Ainosyntyinen" on hyvä ilmaisu Jeesuksesta.
Siksikin että Jumala ei ole lihaan sytynyt ennen, eikä jälkeen Jeesuksen.
Ja Jeesus tulee iäti kantamaan ristiinnaulitsemisen arvet ylösnousemusruumiissaan.
Niin että me epäileväiset tuomaat voimme huudahtaa; "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ei päde, koska kirjoitti:
samaa sanaa käytetään Septuagintassa Jeftan tyttärestä (Tuom. 11:34), Daavidista (Ps. 25:16) ja Uudessa testamentissa Nainin lesken pojasta (Luuk. 7:12), Jairuksen tyttärestä (Luuk. 8:42) ja riivaajan valtaan joutuneesta pojasta (Luuk. 9:38).
Eiköhän siinä ole kyse syntymisestä, kun saa vaikkapa ainoan lapsensa?
Minä käytän itsetykönäni sanalle "ainoa" synonyymiä "ainosyntyinen", jotta korostuisi ainoalaatuinen SYNTYMINEN.
Abraham sai Ismaelin, mutta tämä ei ollut Jumalan tahdosta - uskosta - syntynyt, vaan epäuskosta ja Saaran tahdosta; loppujen lopuksi Saaran orjattaresta, Haagarista.
Toki Ismael oli Abrahamin poika ja lupauksen mukaan myös tämän suku kasvaa suureksi.
Vaikka tämä poikineen piti ajettaman pois perillisten keskuudesta - irti Iisakin suvusta.
"Aja pois orjatar poikinensa", (Gal 4:30)kuului kuitenkin käsky - he eivät saa periä yhdessä lupauksen lapsen kanssa.
Sillä Iisak on lupauksen lapsi ja hähestä polveutuva Jeesus loppujen lopuksi se varsinainen luvattu, Gal 3:16.
Gal 4:30-31
30 Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa."
[1. Moos. 21:10]
31 Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia.
[Gal. 3:29]
Galatalaiskirjeessä orjattaren lapsilla tarkoitetaan myös lain puolesta kiivailijoita.
Ne kehotetaan ajamaan pois seurakunnasta, elleivät tee parannusta ja tule takaisin armon alle.
Rakkaushan pyrkii täyttämään lain KÄSKEMÄTTÄ.
Joten rakkauden kastetta meidän tulee anoa.
Lupaukset ja perintö kuuluvat yhteen, mutta ihmiskäskystä syntynyt Ismael kuvaa orjuutta ilman perintöä. Tässä mielessä, tässä kuvakielessä, Iisak on Abrahamin ainoa poika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581051Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75745Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721