Eu mukaan

USA lupasi 15 miljardia dollaria aidsin vastaiseen työhön. Nyt on EU päättänyt lähteä mukaan, Hienoa.
8295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

otitko selvää miten tähän 15 M laskennallisesti päästiin.

paljonko rahasta jää jenkkeihin sisään.

ei usa välitä paskaakaan muista

Äänestä
  • tätä juuri odotinkin. Taisi olla kova pala purtavaksi. Minusta on hienoa että AIDS:ia vastaan yritetään taistella.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    tätä juuri odotinkin. Taisi olla kova pala purtavaksi. Minusta on hienoa että AIDS:ia vastaan yritetään taistella.

    ja kuvittele, että usa myös johonkin hyvän edistämiseen maailmassa ollisi oikeasti valmis sitoutumaan.

    sinulla tuntuu olevan pakonomainen tarve saada usa näyttäytymään kelvollisempana kuin se on

    Äänestä

  • Tätä juuri odotin, viestikin oli osittain kokeilu. En ihannoinut jenkkejä kerroin vain että on hienoa että myös EU on päättänyt ryhtyä toimiin AIDS:in leviämisen estämiseksi. Jenkkivihasi on vain edennyt niin pitkälle.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Tätä juuri odotin, viestikin oli osittain kokeilu. En ihannoinut jenkkejä kerroin vain että on hienoa että myös EU on päättänyt ryhtyä toimiin AIDS:in leviämisen estämiseksi. Jenkkivihasi on vain edennyt niin pitkälle.

    En vihaa jenkkejä. Yksi on myös serkkuni.

    Suuri hah itsellesi, kun et edes tajunnut viestiäni. Toin siinä esille oman yksisilmäisyytesi. Se tulee esille linkkaamassani viestissä ja siihen liittyvässä ketjussa siten, että kun sinä arvostellesasi tsetsenian tilannetta, sait joiltakin, ei minulta niskaasi USA -arvosteluryöpyn, olit kovin käärmeissäsi, että USA vedettiin tsetseniassa tapahtuvien asioiden arvosteluun mukaan. Sitten tutkin omaa käytöstäsi ja löysin heti ko. keskustelua edeltävästä usa -kriittisestä keskustelusta kirjoituksesi, jossa vedit venäjän ja tsetsenian tilanteen mukaan USa -kriittiseen keskusteluun. Et ole ainoastaan usa -fanaatikko, olet myös niin hölmö, että et tajua, kuinka moitit toisia siitä, mihin itse syyllistyt. Ja laitoin sen tähän, jotta muutkin tajuavat, että noin epäloogista keskustelijaa ei voi ottaa vakavasti.

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    No joo. Kuten jo totesin en ole tuohon ketjuun itse kirjoittanut. Minulla ei ole mitään syytä olla käärmeissään vaikka joku USA:sta valittaisikin. On vain hauska nähdä miten jotkut ottavat asiat niiiiiiiin tosissaan, etteivät meina housuissaan pysyä kun USAviha on kasvanut yli äyräiden. Kuten sinustakin näkee syytät että olen Usa-fanaatikko, mutta sinä poika olet nyt asiassa pahasti hukassa.

    Kerrataanpa vielä.
    Hyväksyin sodan koska Saddam oli syrjäytettävä.

    Usa vastaisuudesta on tullut trendikästä, ihmiset eivät muista muita maita joissa sotia käydään, koska media ei niistä puhu. Tämä on naurettavaa

    Väkivaltaisia mielenosoittajia vastaan täytyy poliisilla olla suuremmat valtuudet.

    " Minulla ei ole mitään syytä olla käärmeissään vaikka joku USA:sta valittaisikin "

    Sanot noin, mutta jokainen usa -kritiikki saa sinulta vastusta!

    " Kerrataanpa vielä.
    Hyväksyin sodan koska Saddam oli syrjäytettävä. "

    Miksi saddam oli syrjäytettävä? Tälläkin hetkellä on maailmassa julmempiakin diktaattoreita. Bush perusteli hyökkäyksen irakiin sen vuoksi koska maa muodosti hänen väittämänsä mukaan "the great danger to the whole world with mass destruction..." lainatakseni herran puhetta. Väite oli silkaa valhetta ja USA myös tiesi sen, samoin kuin sen, että sen "todisteet" Irakin joukkotuhoaseista olivat tekaistuja valheita. USA käytti häikäilemättä YK:ta hyväksi varmistaakseen että Irakilla ei ole joukkotuhoaseita ja sen kimppuun on helppo hyökätä. Kyse on vain vallasta alueella ja öljyvaroista.

    " Usa vastaisuudesta on tullut trendikästä, ihmiset eivät muista muita maita joissa sotia käydään, koska media ei niistä puhu. Tämä on naurettavaa "

    Naurettava väite. USA vastaisuuden motiivi on se, että USA on tällä hetkellä ainut vakava uhka maailman rauhalle. Monet eivät ole kiinnostuneita paikallisista sodista muiden toimesta, koska ne eivät vaaranna esim. Suomea. USA:n agressiivinen maailmanvalloituspyrkimys ja omien etujen turvaaminen epädemokraattisesti ja voiman käytöllä maailman mittakaavassa, mukaanlukien sen sotatoimet ympäriinsä, muodostavat uhan koko maailman turvallisuudelle ja lisäävät mm. terrorismia. Tämä on aivan oikea mielipide, ei mikään trendi.

    " Väkivaltaisia mielenosoittajia vastaan täytyy poliisilla olla suuremmat valtuudet. "

    Poliisilla on hyvät valtuudet. He saavat ottaa tuollaiset mielenosoittajat voimatoimin kiinni ja toimittaa tuomittavaksi asianmukaisesti. Ja se on oikein. Samaan aikaan lienee syytä miettiä, miksi mieltä osoitetaan. Jos asiat on hyvin, eivät ihmiset välitä osoittaa mieltään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ihmettelijä kirjoitti:

USA lupasi 15 miljardia dollaria aidsin vastaiseen työhön. Nyt on EU päättänyt lähteä mukaan, Hienoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu