eksytettyä vain sellaiset ihmiset jotka eivät ajattele paljon. Ajattelevat ihmiset ovat mormonien riesa sillä he esittävät vaikeita kysymyksiä ja kyseenalaistavat oppeja kuten Raamattu juuri käskeekin tekemään.
Mormonit
saavat
331609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
rasistiset puheesi! eikö mikään ole riittävästi?
Taas mormoni antaa väärää tietoa. Aina teitä saa olla oikomassa. Rasismi tarkoittaa rotusortoa. Sitä ovat kyllä harjoittaneet muut kun täällä oikaisuja kirjoittelevat ihmiset.
Tiedoksesi vielä:
Rasismilla eli rotusyrjinnällä tai rotusorrolla tarkoitetaan ideologiaa tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai väitetyn "kansanluonteen" erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Arkikielessä sanaa rasismi käytetään joskus myös puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikään perustuvasta syrjinnästä (ns. ikärasismi).
Rasismi yhdistetään usein etnisten konfliktien lietsontaan, rotuerotteluun ja joskus myös käsitykseen ihmislajin biologista jakautumisesta eri rotuihin. Rasismia määrittelevät tavallisesti rasismiin kielteisesti suhtautuvat tahot. Rasismin kannattajaksi tunnustaudutaan nykyään harvoin; sen kannattajaksi lähinnä leimaudutaan kielteisessä valossa.
Kanssa, mutta yritän.
Kuinka monta osallistuu teihän helsinkin teppelinne sunnuntain tilaisuuksiin.
Entäs kuinka paljon on väkeä tansseissa.
Eli vain kaksi keskimääräistä lukua, kiitos.
mitä sinä noilla tiedoilla teet? tahdot vaan keksiä syitä että voisit valittaa..
Kaksi selkeää kysymystä, joihin riittää vastaukseksi kaksi lukua.
siinä anti puhuu itselleen useammalla nimimerkillä ja yrittää mollata map:laisia
Mormonia joka osaisi vastata, sillä eihän koko sakki voi olla vainoharhaisia olettajia.
tapakurssille pitäisi viedä sinut ja nämä muut antit täältä pois
Kysyn edelleekin niitä kahta lukua ja sillä selvä
tahdotko sinä vain ne ilkkuaksesi ja etsiäksesi virheitä? kerro ensin tarkoitusperäsi kyselysi takana niin saatat saada tietoakin. aivan liian monesti hyväuskoinen mappilainen saa vainot niskaansa kun menee luottamaan kaltaiseesi.
Vallassa taas.
Ps. Sen tunnistaa siitä kun kysytään selvää asiaa, niin vastaus, mitä sillätiedolla teet, koetat vaan väärinkäyttää ja pilkata, minä kyllä tiedän, joopa joo
Miksi sinä onneton "keskustelet" itsesi kanssa yrittäen saada sitä näyttämään MAP:laisen kanssa keskusteltuta? Näitä on nähty niin monesti, lopeta jo.
Kiitos, eli kuinka monta kävijää hesan sunnuntaitilaisuuksissa, ja toisaalta paljonko käy väkeä tansseissa.
kysymykseen:
Temppeli on sunnuntaisin suljettu. Siis kukaan ei osallistu "teppelinne sunnuntain tilaisuuksiin".
Eikä sillä kirkossa ole sunnuntaina mitään toimintaa, siis paljonko osallistuu hesan mainittainpaan tilaisuuteen ihmisiä, entä tansseihin.
Temppeli on todellkin käytössä ainoastaan arkipäivisin jolloin siellä tehdään ns. toimituksia. Huomattava osa toimitettavista tulee Venäjän ja Baltian alueelta. Tomitukset katsotaan työksi eikä niitä voida tehdä sunnuntaina.
Myöskään tansseja ei temppelissä sunnuntaisin järjestetä.
Turust
Onko siellä kirkossa mitään toimintaa sununtaina vai ei, ja kuinka paljon osallisttu väkeä tansseihin,´joita kukaan ei ole sanonutkaan sunnuntaina pidettävän, ja mikä on päätilaisuuden osallistujamäärä.
Ei siellä "päätilaisuudessa" montaa osallistujaa ole, ja kuten huomaat mormonien on ylivoimaista myöntää että tanssit ovat paljon suositunpia.
Js miksei olisi, onhan sillä sentään jotain kouriintuntuvaa.
ettei temppeli ole auki sunnuntaisin. Sen sijaan se on toimituksia varten auki tiistaista perjantaisin klo kahdeksasta yhdeksääntoista, paitsi torstaisin klo 21 asti ja lauantaina klo 15 asti. Tuona aikana on päivisin useita erilaisia tilaisuuksia.
Jos tarkoitat sitä, kuinka moni Helsingissä osallistuu sunnuntaisin jumalanpalveluksiin, niin Helsingissä on kolme seurakuntaa. Kussakin seurakunnassa kokoontuu silloin n. 100 - 175 ihmistä. Espoossa on kaksi seurakuntaa, jotka kokoontuvat samassa seurakuntakeskuksessa. Osallistujia on kerrallaan nuo n. 100 - 175.
Mitähän tarkoitat tansseihin osallistujilla? MAP-kirkon jäsenet eivät tanssi sunnuntaisin. Silloin tällöin on nuorten ja vanhempienkin tanssitilaisuuksia. Tanssitilaisuudet ovat tavallisesti monelle seurakunnalle tai koko Suomen pyhille yhteisiä, jolloin osallistujia voi olla useita satoja.
sunnuntaisin minkäänlaista toimintaa. Temppelien lisäksi mormoneilla on Suomessa vajaat 30 rakennusta joita voidaan nimittää mormonikirkoiksi.
Käytännössä kaikki aktiiviset mormonit käyvät seurakuntiensa kokouksissa joita pidetään sunnuntaisin. Muutamat kirkot ovat kahden seurakunnan käytössä jolloin niissä on kaksi kokousta peräkkäin.
Tanssit taas liittyvät mormonien perhetilaisuuksiin ja myös niissä käyvät käytännössä kaikki aktiiviset mormonit. Aktiivien mormonien määrä lähentelee jopa 40 % koko jäsenistöstä. Kirkot ovat avoimia siten, että kuka tahansa voi osallistua niissä pidettäviin yleisiin tilaisuuksiin. Ajat on ilmoitettu mm. mormonien virallisilla nettisivuilla.
Minä omasta puolestani toivotan sinut tervemenneeksi seurakuntien tilaisuuksiin. Temppeliin pääsyyn taas tarvitaan erillinen lisenssi.
Turunpuolessa päti ennen sääntö jonka mukaan sanottiin, että: "Kyl pan saa jos tansat viitti ja kyl tansat viiti jos pan saa". Tuo toimi ainakin minun nuoruudessani.
Turust
harvinaisen asiallisesta ja myös hauskasta viestistä, joka ei ilmeisestikään ole tarkoitettu tikkapipoisille. Vastauksesi oli myös sopiva kysymyksen tasoon nähden.
Unski
jos tuota vanhaa sanontaa tarkoitit. Enhän minä nyt yleensäkään täysin vastoin totuutta puhu.
Minä en liioin usko täydelliseen valheeseen jos en totuuteenkaan. Täydellisessäkin valheessa tuppaa helposti olemaan jotakin totuutta. Lopulta Jumala yksin on totuus.
Lipsahduksia ja väärinkäsityksiä toki sattuu niin minulle kuin Cookillekin.
Temppelistä niinkuin kirkostakin tietysti pyrin kertomaan totuuden, minulle ainoan ymmärrykseni mukaan. Yksöiskielellä, ettei tulisi väärinkäsityksiä. :)
Turust
Jotta ei sitä mormonityttöä tarvitse tassien jälkeen tyhjän takia kotia saadella.
kohta ollenkaan käytössä mormoneilla. Kyseessä on -50 luvun turkulainen kristillisyys jota minun nuoruudessani noudatettiin.
Turust
toisinpäin. Omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset kyllä tajuavat, mikä on totuus ja mikä on ilkeämielistä vainoa ja vainoharhaisuutta. ONNEKSI maailmassa on paljon oikeamielisiä ja järkeviä ihmisiä, jotka jopa uskaltavat tutkia toisten mollaamisesta huolimatta ja jotka uskaltavat seistä vahvoina sen takana minkätietää ja tuntee totuudeksi!
Mormonismi on niille jotka uskaltavat seistä sanojensa ja uskonsa takana, eikä niille jotka piiloutuvat toisten sanojen ja uskon taakse!
kaiken mitä merten takaa syötetään heille. He eivät välitä siitä onko se oikeaa vai väärää oppia kunhan joku vaan heille puhuu suloisia sanoja.
Ja mista Raamattu ja Kristinusko tuli Suomeen? Meren takaa.
olet syntynyt ihmisestä, niin hitlerkin. oletteko te kaksi sama asia?
Mahdollisesti ensin idästä. Siellä ei paljon ole meriä välissä. Vain Bosporinsalmi.
arvostavat korkeaa koulutusta ja ajattelua niin paljon? Luulisi että ajattelevat ihmiset yritettäisiin latistaa ja koulutuksen taso pitää mahdollisimman matalana jos väitteesi pitäisi paikkansa.
Lähes kaikki tuntemani mormonit (ainakin omasta ikäluokastani) ovat hankkineet tai hankkimassa korkeakoulutasoisen koulutuksen, useimmat yliopistoista.
bisneskoulutusta ainakin arvostetaan, onhan utahissa yhdysvaltojen eniten uusia (ja konkurssiin menneitä) yrityksiä. hinckley toisaalta ei arvosta naisten koulutusta vaan pitänyt jopa puheenkin konfrenssissa miksi se ei oikein ole hyvästä ja heh heh miesten pitäisi hävetä jos naisella on korkeampi koulutus heh heh.
Profetta Hinckley kehotti nuoria miehiä opiskelemaan enemmän. USA:ssa kuten Suomessakin naiset alkavat olla enemmistönä korkeakouluissa. Hän ei siis suinkaan väheksynyt naisten kouluttautumista, vaan kehotti miehiä kouluttautumaan lisää.
Kaikenmaailman maistereita meillä on liiankin kanssa. Kunnon peltiseppiä ei löydy mistään.
Turust