USAn oikeuslaitos toimii. Juttu iltalehdestä:
Tyhmän palkka
Yhdysvaltain Kentuckyn osavaltiossa asuva Louise Ogborn, 21, voitti oikeudessa entiseltä työnantajaltaan McDonald's-pikaruokaketjulta miljoonakorvaukset, koska yhtiö ei onnistunut suojelemaan häntä itseltään. Ogborn oli vuonna 2004 työpaikallaan, kun poliisiksi esittäytynyt mies soitti ja syytti Ogbornia asiakkaan rahojen varastamisesta. Mies vaati Ogbornia riisumaan vaatteensa pikaruokalan toimistossa olevan valvontakameran edessä. Myöhemmin paljastui, että soittaja oli Ogbornin esimiehen aviomies. Vaikka useimmat olisivat ehkä pitäneet syynä strippaushetkeen omaa herkkäuskoisuuttaan, Ogborn päätti, että syyllinen on McDonald's. Sehän kannatti. Valamiehistö määräsi yrityksen maksamaan yli neljän miljoonan euron korvaukset. Neiti vaati alunperin yli 140 miljoonaa euroa.
Jee!

Vastaukset 1
Vanhimmat
USAssa :-)
Tyhmempikin ymmärtää, että jos syyttäjä nosti jutun niin nostoon oli aihetta ja jos vielä tuomari ja valamiehistö tuomitsi vastaajan, niin siihen oli aihetta.
Joten ilmoittaudu suorittamaan vankilatuomiotasi USAssa virheellisten tietojen levittämisestä oikeusistuimen päätöksestä.