Ei ole ketään muuta paitsi Hän
On kirjoitettu "ei ole ketään muuta paitsi Hän", mikä tarkoittaa, ettei maailmassa ole mitään muuta voimaa, joka kykenisi toimimaan millään tavoin Häntä vastaan. Ja vaikka ihminen näkee maailmassa olevan asioita jotka ovat Korkeimman järjestyksenpidon vastaisia, johtuu se siitä, että Hän haluaa niin olevan.
Ja sitä pidetään korjauksena, jota kutsutaan nimellä "vasen työntää pois ja oikea vetää puoleensa", mikä tarkoittaa, että se, mitä vasen työntää pois, pidetään korjauksena. Tämä merkitsee sitä, että maailmassa on asioita, jotka pyrkivät alusta asti suuntaamaan henkilön pois oikealta tieltä, ja ne torjuvat hänet pois pyhyydestä.
Ja näistä torjutuksi tulemisista seuraava hyöty on siinä, että niiden kautta henkilö vastaanottaa tarpeen sekä täydellisen halun että Jumala auttaisi häntä, sillä hän näkee, että muutoinn hän on hukassa. Hän ei ainoastaan lakkaa edistymästä työssään. vaan hän huomaa että hän menee taaksepäin, eikä hänellä ole voimaa noudattaa Toraa ja Mitzvotia edes vaikka se olisi lo lishma. Että ainoastaan ylittämällä aidosti kaikki esteet, järjen ylitse, hän voi noudattaa Toraa ja Mitzvotia.
Mutta hänellä ei aina ole voimaa päästä järjen ylitse, vaikka muutoin hänen on pakosta mentävä harhaan, Jumala varjelkoon, Luojan tieltä ja jopa lo lishmasta. Ja hän on sellainen, joka aina tuntee että pirstaleet ovat enemmän kuin kokonaisuus, tarkoittaen että laskuja on paljon enemmän kuin nousuja, eikä näe loppua näille koettelemuksille, vaan että hän on ikuisesti oleva pyhyyden ulkopuolella, sillä hän näkee, että hänen on vaikea noudattaa edes pisteen vertaa, ellei järjen ylittämisen kautta, mutta aina hän ei kykene ylittämään. Ja miten se kaikki tulee päättymään?
Sitten hän päätyy ratkaisuun ettei kukaan muu voi auttaa häntä paitsi Itse Jumala. Tämä saa hänet esittämään sydämensä pohjasta vaatimuksen Luojalle, että hänen silmänsä ja sydämensä aukenisivat, jotta hänet tuotaisiin lähemmäksi ikuista yhteenliittymistä Jumalan kanssa. Tästä seuraa, että kaikki hänen kokemansa torjutuksi tulemiset olivat Luojalta lähtöisin.
Tämä tarkoittaa, että hänen kokemansa torjutuksi tulemiset eivät olleet sen vuoksi, että hänessä oli vikaa, kun ei kyennyt ylittämään niitä, vaan siksi että nuo torjutuksi tulemiset ovat sellaisia varten, jotka todella haluavat päästä lähemmäksi Jumalaa. Ja jotta tällainen henkilö ei tyytyisi vähään, nimittäin ettei hän pysyisi pienenä lapsena vailla tietoa, hän vastaanottaa avun ylhäältä, jotta hän ei voisi sanoa että Jumalan kiitos, hän noudattaa Toraa ja tekee hyviä tekoja, ja mitä muuta hän voisi pyytää?
Ja vain jos tuon henkilön halu on aitoa, hän saa vastaanottaa avyn Korkeuksista. Ja hänelle näytetään jatkuvasti hänen nykyiset vikansa; eli hänelle lähetetään ajatuksia ja näkemyksiä, jotka toimivat hänen yrityksiään vastaan. Tämä sen vuoksi, että hän näkisi ettei hän ole yhtä Herran kanssa. Ja niin paljon kun hän ylittääkin, hän tulee aina näkemään kuinka hän on sijoittanut kauemmaksi pyhyydestä kuin muut, jotka tuntevat yhteyden Herraan.
Mutta hänellä taas on aina omat valituksenaiheensa ja vaatimuksensa, eikä hän kykene oikeuttamaan Luojan toimintatapoja, ja kuinka Hän toimii hänen kohdallaan. Ja häntä surettaa, ettei hän ole yhdessä Herran kanssa, kunnes hän alkaa tuntemaan, ettei hänellä ole mitään osallisuutta pyhyyteen.
Ja vaikka hän ajoittain saa herätyksen korkeuksista, joka elävöittää hänet hetkellisesti, niin pian hän putoaa syvyyksiin. Tämä kuitenkin panee hänet käsittämään että ainoastaan Jumala voi auttaa, ja todella vetää häntä lähemmäksi.
Ihmisen pitää aina yrittää riippua kiinni Luojassa, eli kaikki hänen ajattelunsa tulee liittyä Häneen. Toisin sanoen, vaikka hän olisi mitä pahimmassa tilassa, josta ei voi enää laskeutua alaspäin, hänen ei pidä jättää Hänen valtapiiriään, eli ajatella, että on olemassa jokin toinen päättäjä, joka estää häntä pääsemästä pyhyyteen, ja jolla on valta joko tuottaa hyötyä tai tehdä vahinkoa.
Hänen ei siis tule ajatella, että jotain asiaa hallitsee Toisen Puolen (sitra achrah) voima, joka ei salli ihmisen tehdä hyviä tekoja ja seurata Jumalan teitä, vaan hänen pitää ajatella että kaiken tekee Luoja.
Baal Shem Tov sanoi, että sellainen, joka sanoo että maailmassa on toinen voima, nimittäin kuoret, on "toisten jumalien palvonnan" tilassa, ja että harhaoppinen ajatus ei välttämättä ole synti, mutta jos joku ajattelee että Luojan lisäksi on olemassa toinen päättäjä ja voima, niin hän tekee syntiä.
Lisäksi jos joku sanoo että ihminen päättää itsensä suhteen, eli jos hän sanoo että aiempina päivinä hän ei itse tahtonut seurata Jumalan teitä, niin sitäkin pidetään harhaoppisuuden syntinä, koska tällainen ihminen ei usko että yksin Luoja johtaa maailmaa.
Mutta kun hän on tehnyt syntiä, on hänen sitä varmasti kaduttava ja oltava pahoillaan sen tekemisestä, mutta tässäkin meidän täytyy asettaa tuska ja suru oikeaan osoitteeseen: se paikka, mihin hän sijoittaa synnin syyn on se, mistä hänen tulee olla pahoillaan.
Ja ihmisen tulee olla pahoillaan ja sanoa: "Tein tuon synnin, koska Luoja viskasi minut alas pyhyydestä saastaisuuteen, käymälän likaan". Toisin sanoen Jumala antoi hänelle halun ja kaipauksen huvittaa omaa itseään ja hengittää löyhkäistä ilmaa. (Ja voitaisiin sanoa, niin kuin kirjoissa kerrotaan, että toisinaan ihminen ruumillistuu sian ruumiseen, eli hän vastaanottaaa halun sekä kaipauksen elää asioissa, joita hän jo kerran piti jätöksinä, mutta nyt hän taas haluaa herättää itsensä henkiin niissä).
Myös silloin kun ihminen tuntee olevansa kohoamisen tilassa, ja saa työn ohessa maistaa hyvää makua, ei hänen pidä sanoa: "Nyt olen tilassa, jossa ymmärrän että kannattaa palvella Jumalaa". Pikemminkin hänen tulee tietää, että nyt Herra on mieltynyt häneen ja sen vuoksi vetää häntä lähemmäksi, ja siksi hän saa työn ohessa maistaa hyvää makua. Ja hänen pitää varoa milloinkaan jättämästä pyhyyden valtapiiriä ja sanomista että Luojan lisäksi on jokin toinen tekijä. (Mutta tämä tarkoittaa, että suosion saaminen Herran silmissä, tai sen vastakohta, eivät riipu ihmisestä itsestään vaan kaikki riippuu Jumalasta. Eikä ihminen voi ulkoisella mielellään käsittää, miksi Herra yhtenä hetkenä pitää hänestä, ja toisena ei.)
Ja samaten silloin kun hän murehtii, koska Herra ei vedä häntä luokseen, niin hänen pitää varoa säälimästä itseään sen vuoksi että hän on etääntynyt Luojasta, koska niin tehdessään hänestä tulee vastaanottaja omaksi hyväkseen, ja se joka niin vastaanottaa, on erkaantunut Luojasta. Sen sijaan hänen tulisi murehtia sitä että Jumalallinen Läsnäolo on joutunut maanpakoon, mikä tarkoittaa, että hän on aiheuttanut surua Jumalalliselle Läsnäololle.
(Ja tämä saattaa olla merkitys näille sanoille: "Kun ihminen katuu,Jumalallinen Läsnäolo sanoo: Se on kevyempi kuin minun pääni"). Ja jos ihminen ei pidä itselleen kuuluvana surua siitä, että hän on etääntynyt Jumalasta, hän pelastuu putoamasta itselleen vastaanottamisen ansaan, joka on erkanemista pyhyydestä.
Sama pätee, kun ihminen joku tuntee olevansa jonkin verran pyhyyttä lähempänä, kun hän iloitsee siitä, että on ansainnut suosion Herran silmissä, on hänen sanottava että hänen ilonsa ydin on siinä että nyt Jumalallisessa Läsnäolossa on iloa, joka johtuu siitä, että oma ruumiinosa on voitu vetää lähelle, eikä sitä ole jouduttu lähettämään pois.
Ja ihminen iloitsee, koska hänelle on annettu kyky miellyttää Jumalallista Läsnäoloa. Ja tämä on samaa iloa, koska yksilön tuntema ilo on vain osa iloa, jota kokonaisuus tuntee. Ja tälläisten laskelmien kautta hän menettää yksilöllisyytensä ja välttyy joutumasta Toisen Puolen ansaan, joka on tahto vastaanottaa omaa itseä varten.
Siltikin, tahto vastaanottaa on tarpeen, sillä se on henkilön perusta, koska kaikki mikä henklössä on vastaanottamisen halun lisäksi luetaan kuuluvaksi Luojalle. Kuitenkin mielihyvän vastaanottamisen tahto tulee korjata antamisen muodoksi.
Tälla tahdotaan sanoa, että vastaanottamisen halun ottama mielihyvä ja ilo tulee suunnata tuottamaan tyytyväisyyttä korkeuksissa, koska alempana on mielihyvää. Sillä luomisen tarkoitus oli tämä, antaa hyvyyksiä Hänen luoduilleen. Ja tätä sanotaan Jumalallisen Läsnäolon iloksi korkeuksissa.
Tästä syystä ihmisen on etsittävä neuvoa siihen, kuinka hän voi aiheuttaa tyytyväisyyttä korkeuksissa. Ja varmaa on, että jos hän vastaanottaa mielihyvää, tunnetaan korkeuksissa tyytyväisyyttä. Sen vuoksi hänen tulisi aina kaivata olla Kuninkaan palatsissa ja kyetä kisailemaan Kuninkaan aarteilla. Ja varmasti se aiheuttaa tyytyväisyyttä korkeuksissa. Siitä seuraa, että hänen koko kaipauksensa tulisi olla Luojan takia.
Rabbi Jehuda Ashlag

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tässä ei nyt kysytty mitään, mutta ehkä siitä voi silti kirjoittaa mielipiteen, vaikka sitten siitä, ettei tuossa kysytty mitään. Se on allekirjoituksen mukaan rabbin saarna, jonka joku on nähnyt tarpeelliseksi lähettää krisitnusko palstalle. Hieman sama tilanne, kuin joku laittaisi juutalaisuus palstalle Lutherin saarnan. Liekö tuo rabbi saarnansa kirjoittanutkin juutalainen lähetystyö mielessään, siis sitä varten, että sitä sellaiseen käytetään?
minähän sen tänne laitoin - ja huomasin sen kyllä, että taisi tulla "väärälle palstalle" - eipä silti, juutalaispalstalla on messiaanien invaasio ollut käynnissä jo pitemmän aikaa - ja jollakin tavalla koin asian näin, että täällä voi käydä asiallisempaa keskustelua - vaikka emme kaikki ole kristinuskossa - ja vaikka tunteet välillä kuohahtaakin.
voin tietysti poistaa sen, mikäli se kovin monia alkaa "ärsyttään". se on hyvä ja viisas teksti jokatapauksessa.
terv. rebecca
Ihmettelen, miten tiettyjen uskontojen kannattajat je heidän opettajansa jaksavat vieläkin puhua harhaoppisuudesta. Se on aikamoista ylimielisyyttä toisinajattelevia kohtaan uskontojen maailmassa. Yhtäkään Jumalaa koskevaa ajatusta ei voida todentaa tieteelliseti, vaan kaikki mielipiteet pysyvät pelkkinä kuvitelmina. Vasta kun tutkijat voivat käydä taivaassa kysymässä, miten asiat oikein ovat, kuvitelmat voivat muuttua tiedoski. Tällainen aikamatkailu ei ole mahdollista ainakaan vielä. Aito ja oikea Jumala on minusta rakkaus ja tuohon rakkauteen mahtuvat erilaiset teologiset tulkinnat.
Tuodaan tähän myös toinen näkökulma juutalaisista käsityksistä (1QS III-IV):
"Totuus on peräisin valon lähteestä ja eksytys on peräisin pimeyden lähteestä. Valon ruhtinas hallitsee vanhurskauden lapsia; he vaeltavat valon teillä. Pimeyden enkeli hallitsee eksytyksen lapsia; he vaeltavat pimeyden teillä."
"Eksytyksen hengelle kuuluvat ahneus, laiskuus vanhurskauden työssä, pahansuopuus, valheellisuus, ylpeä ja kopea sydän, petturuus, julmuus, runsas jumalattomuus, kärsimättömyys, ylenpalttinen tyhmyys, into röyhkeyteen, kauhistavat teot haureuden hengessä, saastaiset tiet epäpuhtauden palveluksessa, herjaava kieli, sokeat silmät, kuurot korvat, uppiniskainen mieli, kova sydän, joka saa ihmisen vaeltamaan pimeyden teillä ja pahaan pyrkivä oveluus.
Kaikkien niiden rangaistus, jotka sillä tiellä vaeltavat, on monet vitsaukset turmion enkelin käsissä, iankaikkinen kadotus kostavan Jumalan vihanpurkauksen kautta, ainainen kauhu ja häpeä, tuhoisa häväistys pimeyden tulessa. "
Nämä tekstit ovat oikeastaan kaikkien uskontojen yläpuolella. Kirjoitit, että aito ja oikea Jumala on rakkaus, ja olen siinä mielessä samaa mieltä. Jos katsotaan uskontoa yksi kerrallaan, ja "kuoritaan" pois kaikki ihmisten kirjoittamat lisäykset ym. peukaloinnit - niin jäljelle jää aina rakkaus. Rakkaus lähimmäiseen - niin itseen.
Kaikki sen päälle tehdyt lisäykset ovat vain lisäyksiä.
Jumala on ylempi voima. Kaiken Luoja. On aina ollut - ja on aina oleva.
Koska kaikkea hallitseva ylempi voima ei luo mitään ilman tarkoitusta, voimme päätellä, että luomisella on olemassa jokin päämäärä..
Inhimillinen, rationaalinen kokemus erottuu merkittävästi kaikesta muusta ylemmän voiman luomasta todellisuudesta. Yksin ihmiselle on annetty kyky tuntea lähimmäisensä kärsimystä itsessään.
Eli voimme päätellä, että mikäli ylemmällä hallitsevalla voimalla on päämäärä luomistyössään, on sen kohteena ihminen, ja kaikki on luotu ainoastaan palvelemaan ihmisen kulkua kohti henkistä päämäärää.
Meidän tulee saavuttaa kyky tuntea meitä hallitseva ylempi voima samassa määrin kuin tunnemme muut meitä ympäröivät asiat.
Kun ihminen saavuttaa samanlaiset antamisen ja rakkauden ominaisuudet, kuin mitä ylemmällä voimalla on, hänessä herää mittaamaton hyvänolon tunne, jonka huippu on ihmeellinen tunto absoluuttisesta kontaktista ylemmän voiman kanssa.
Ylempi voima (jota nimitetään yleensä Luonnoksi tai Luojaksi) on absoluuttinen hyvyys.
Eli se ei voi millään muotoa olla kenellekään vahingoksi. Niille, jotka pääsevät tämän näkemiseen, se on maailmankaikkeuden peruslaki.
Järkemme kertoo meille, että kaiken pahan alku on egoismi - halu vastaanottaa mielihyvää oman itsen tähden, tai lyhyesti vain "vastaanottamisen halu".
Tavoitellessamme kiihkeästi vain omaa etuamme ja tyydyttääksemme "vastaanottamisen halua", me tuotamme haittaa lähimmäisillemme.
Kun luomakunta saavuttaa tyydytyksen omasta hyvinvoinnistaan, ei kukaan voi satuttaa lähimmäistään. Jos joku luotu vahingoittaa toista jostain muusta syystä kuin "vastaanottamisen halusta", johtuu se kuitenkin tottumuksesta, joka on tuosta halusta lähtöisin.
Koska näemme hallitsevan ylemmän voiman olevan täydellinen, on selvää, ettei siinä voi olla läsnä minkäänlaista "vastaanottamisen halua". Sen vuoksi sillä ei ole mitään syytä satuttaa ketään. Sen sijaan sillä on "antamisen halu", eli halu vuodattaa sen oma hyvyys luotuihin.
Kaikki luotujen tuntemat hyvän- sekä pahanolon tunteet ovat ylemmän voiman lähettämiä. Ylemmällä voimalla on yksi ainoa luonne - halu antaa, olla hyvä luoduille.
Tämä on ainoa laki, joka määrittelee sen asenteen luomakuntaa kohtaan. Tästä seuraa, että kaikki luodut vastaanottavat siltä ainoastaan hyvää, eikä heitä ole luotu mitään muuta varten kuin vastaanottamaan sen hyvyyttä.
Ylemmän voiman (Luojan) hallitseminen ei ole vailla tarkoitusta.
Katsoimmepa mitä tahansa paikallaan olevaa, liikkuvaa, tai puhuvaa olentoa, näemme että jokainen niistä aina pienimmästä yksilöstä koko lajiin asti on tarkoituksenmukaisen syyn ja seurauksen lain alainen. Sitä voidaan verrata puussa kasvavaan hedelmään, jonka määränpäänä ja hyvänä on tulla kypsäksi.
Kasvitieteilijät voivat selittää kuinka monta muodonmmuutosta hedelmän täytyy käydä läpi ennen täydellistä kypsymistään. Mikään viimeistä edeltävistä vaiheista ei kuitenkaan voi vihjaista aavistuksen vertaa sen lopullisen tilan kauneudesta ja makeudesta. Pikemminkin ne ovat vastakkaisia sille. Mitä makeampi hedelmä on lopussa, sitä kitkerämpi ja rumempi se on aiemmissa kehitysvaiheissaan.
Tämä kehitysvaiheiden välinen ero on vielä huomattavampi, kun tarkastellaan "liikkuvien" ja "puhuvien" (eläinten ja ihmisten) olentojen kehitystä. Eläimen mieli pysyy kapeana sen kehityttyä loppuun asti, eikä sen kehityksen aikana tapahdu suuria muutoksia, kun taas ihmismieli käy läpi dramaattisia muutoksia ennen kypsymistään. Päivän vanhaa vasikkaa voidaan jo sanoa häräksi, koska se jaksaa jo seistä omilla jaloillaan, käyskentelemään ympäriinsä, ja puolustautumaan ympäröiviltä vaaroilta.
Sen sijaan päivän ikäinen ihminen on täysin avuttomassa tilassa. Jos ei tuntisi tämän maailman todellisuutta, voisi näitä kahta keskenään verratessa luulla ettei ihmisvauvasta milloinkaan voi tulla mitään erikoisempaa. Vasikkaa voisi pitää tulevaisuuden mahtitekijänä.
Eli jos vertaamme vauvan ja vasikan mieltä, on jälkimmäinen täysin vailla mitään alkeellisintakaan käsitystä ja ymmärrystä. Mutta kun tarkastellaan eri kehitysvaiheita, käy selväksi että ylempi voima, joka on luonut koko todellisuuden, hallitsee sitä mielekkään tarkoituksellisella tavalla.
Ottaen tämän huomioon voimme todeta, että viisain henkilö on sellainen, joka on saavuttanut kokemusta.
Sellainen henkilö, jolla on ollut mahdollisuus havainnoida luotuja kaikissa niiden kehitysvaiheissa aina niiden lopulliseen täydelliseen tilaan asti, ei pelkää niitä vääristyneitä muotoja, joita luodut käyvät läpi eri vaiheissaan. Hän voi uskoa niiden kauneuteen ja täydellisyyteen lopullisessa kehitysvaiheessaan.
Kun tutkimme huolellisesti tapaa, jolla ylempi voima hallitsee meidän maailmaamme, näemme ettei se tee sitä ilman tarkoitusta. Sen ystävällisyys luotua kohtaan ei käy ilmeiseksi kuin vasta kehityskulun lopussa. Siihen asti kehittyvä luomakunta näyttäytyy havainnoitsijalle epämiellyttävänä ulkoisesti.
Kun ihminen pyrkii saavuttamaan ylemmän maailman, on kaikkien hänen tekojensa tarkoitus käsittää hänessä oleva pahuus. Hän huomaa kuinka hänen luontainen egoisiminsa tukkii hänen tiensä ylempään maailmaan. Luodut eroavat toisistaan yksinomaan siinä suhteessa kuinka hyvin he käsittävät pahan. Korkeasti kehittynyt luotu ymmärtää paremmin oman pahansa syvyyden asteen. Se tunnistaa pahan, ja työntää sitä pois enemmän kuin kehittymättömämpi olento, joka tuntee pahaa vähemmässä määrin. Jälkimmäinen jättää sen sisäänsä, koska se ei tunnista sitä pahaksi.
Kaiken pahan perustana on egoismiksi kutsuttu itserakkaus. Tämä on päinvastainen tila suhteessa ylempään voimaan, jolla on vain halu antaa.
Mielihyvän olemus on ihmisen ominaisuuksien samankaltaisuus ylemmän voiman ominaisuuksien kanssa.
Kärsimyksen ja hädän olemus piilee vastakohtaisuudessa ylemmän voiman ominaisuuksiin nähden.
Egoismi itsessään aiheuttaa tuskaa, kun käsitämme mikä ero vallitsee omien ominaisuuksiemme ja ylemmän voiman ominaisuuksien välillä.
Egoismia kohtaan tunnettu vastenmielisyys on eri sieluilla erilainen. Kehittymätön henkilö ei pidä egoismia pahana, ja siksi käyttää sitä avoimesti ja vailla häpeän tunnetta.
Kehittyneempi henkilö taas kokee egoisminsa ainakin jossain määrin pahaksi, ja siksi epäröi käyttää sitä muutoin kuin salaa.
Korkeasti kehittynyt yksilö kokee egoisminsa niin inhottavana, ettei hän voi sietää ollenkaan sitä. Siksi hän tyhjentää itsensä siitä oman käsityskykynsä tason mukaisesti, sillä hän ei halua eikä kykene vastaanottamaan mielihyvää toisten kustannuksella.
Lähimmäisenrakkauden kipinät alkavat heräämään henkiin tällaisessa henkilössä. Tämä laatu kehittyy hänessä vähitellen.
Ensin hänessä kehittyy rakkaus lähimpiinsä sekä halu huolehtia heistä. Kun altruistinen laatu kehittyy hänessä pitemmälle, hänessä herää asteittain herää halu antaa kaikille häntä ympäröiville, lähimmäisille, yhteisölle, ja koko ihmiskunnalle.
Aikamoiset loitsut Grypticall nyt laski tulemaan, valon enkelin lähettämänä ilmeisesti.
Mutta tämä nyt saa jäädä omaan arvoonsa.
Perustelisit mieluummin asiallisesti, mistä sinun juutalaisvihasi on peräisin.
Jos juutalaispalstan pojat ovat vähän railakkaasti
täällä esiintyneetkin, niin oikeus on puolustautua selviä valheita vastaan.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia, sinäkin saat vapaasti uskoa enkeleihisi, niin valon kuin pimeydenkin. Matkalla kaikki ollaan, kukin omansalaista tietä, vai mitä?
Itse ainakin olen oppinut paljon uutta. Mielenkiintoista on ollut nähdä, miten erilaisia totuuksia ihmisillä on.
Sinusta valitettavasti jää mieleen pikkuporvarillinen ylemmyydentunto, tapakristillinen hurskastelu ja messiaan uuden tulemisen odottelu, toivottavasti ei käy aika pitkäksi.
Täytyy sanoa, että koen olevani aika syytön yli kaksi tuhatta vuotta sitten juutalaisten kirjoittamiin teksteihin. Sehän tässä on ihmeellistä, että juutalaiset suhtautuvat niihin torjuvasti, eivät niinkään kristityt, jotka eivät käsityksiään niihin suoraan sido. Jos tällaisten ihmettely on mielestäsi vihaa tai jotain muuta semmoista, niin sitten olet sitä mieltä.
Minun mielestäni Vanha Testamentti tai Mooseksen kirjat tai Toora ovat jännitävää, mutta myös aivan järkyttävää luettavaa. Siellä on paljon enemmän väkivaltaa ja ihmisyyden polkemista kuin Koraanissa. Sellaista ei mikään aito ja rakastava Jumala ole koskaan kenellekään "ilmoittanut", vaan kaikki on ihmisen aikaansaannosta ja tulkintaa Jumalasta. VT oikoo myös rankasti todellista historiankulkua ja on "voittajan historiaa". En näe kirjalla suurtakaan arvoa tämän päivän ihmiselle. Tarina Aatamista ja Eevastakin on jo yleisitämaista legendaa ja satua. VT kuvaa hyvin miten tietyn historian ajan ihminen on tulkinnut Jumalaa. Tänään ihmiset voivat tarkastella asioita uusin silmin ja uuden tiedon varassa.
Henkilökohtaisesti näen, että Jumala antoi Jeesuksen elämänvaiheiden kautta uutta tietoa Messiaanisuudesta juutalaisille. Jeesus-liikkeessä oivallettiin, että muutos oli tullut ja laadittiin uusi tulkinta Messiaasta. Messias ei enää tulisi olemaan polittinen tai sotilaallinen johtaja. Tulkinta pyrittiin kaikein keinoin liittämään jo voimassa olleisiin pyhiin teksteihin tehden myös historiallista väkivaltaa menneiden ihmisten näkemyksille.
Jumala osoitti tapahtumien kululla, että Jerusalemin temppelin rakentamisen taI poliittisen johtajuuden sijaan paljon tärkeämpää oli sanoma Jumala armosta eli syntien anteeksiantaminen, ikuisuuden toivo ja kehotus lähimmäisenrakkauteen kaikkia kohtaan.
Siksi mitään uutta Messiasta on enää turha odottaa, vaan tajuta Vanhan Testamentin edustavan oman aikansa historiallisia tulkintoja. Mikäli juutalaiset eivät kykene uudistamaan ajatteluaan, ei se mitään. Jumala hyväksyy erilaiset tulkinnata ja paljastaa totuuden sitten kuoleman jälkeen. Rakkaus voittaa lopultakin.
VT on historiaa tuhannen vuoden ajalta (ei läheskään aina totta, mutta osin kuitenkin) väkivaltaiselta ajalta, kun taas Uusi Testamentti ja Koraani ovat kummatkin oman uskontonsa julistusta ja apologiaa, eli kirjat ovat täysin eriluonteisia.Se mikä minusta erottaa VT:n edukseen on, että se ei uhkaa helvetillä eikä sano että vain israelilaisten käsitys jumalasta olisi oikea.Sekä islam että kristinusko tuomitsevat ikuiseen kidutukseen kaikki ne jotka eivät usko kuten oma uskonto käskee, tämän suurempaa raakuutta en voi kuvitella. Islamissa on muuten yhä käytössä lähi-idän ikivanhat raa'at rangaistukset ja naisten alistaminen, joista juutalaisuus kristittyjen ikiparjaamien fariseusten ja lainoppineiden ansiosta pääsi eroon ja pari vuosituhatta sitten.
vanha valhetta? Jos on olemassa Jumala hän tuskin on noin huono informantti.Pikemminkin kävi niin että uusi oppi rakennettiin sen pohjalle mitä oli tapahtunut:johtaja kuoli, joten kuolemasta tehtiin tarkoitus, se olikin syntien takia joita ei muuten voinut saada anteksi. Tuo väite taas vaati koko VT:n ja Moseksen lain uudelleen tulkinnan usein päinvastaiseksi mitä kirjoitukset sanoivat ja sekään ei riittänyt, vaan lain antaja piti muuttaa Jumalasta enkeliksi.
Jos Jeesus olisi tuonut uutta ja hyvää, miksi häntä ei seurattu vaan uutta oppia oli heti pakko alkaa viedä ei-juutalaisten pariin? tottahan häntä olsi seurattu suurin joukoin, näin ei vain ei tapahtunut.
Temppeli oli olemassa juuri koska Jumala itse oli sen käskenyt rakentaa, jokainen uhri oli juuri niin kuin laki määräsi, tässä ei siis ole kyse juutalaisen ajattelun muuttamisesta vaan Jumalan käskyjen. Tietysti jos ajattelee että VT on ihmisen keksimää, silloin sen määräykset voi muuttaa tai hylätä, mutta mikään uskonto ei ajattele pyhistä teksteistään noin, niitä noudatetaan koska sen uskotaan olevan Jumalan tahto, Jumalan jota yritetään totella ja jota mikään uskonto ei voi vaihtaa.
Uskontojen kannattajilla on taipumus kaunistella omaa historiaansa ja varsinkin pyhiä kirjoituksiaan. Heitä ei pahemmin historiallinen totuus kiinnosta. Uskoa voi mitä tahansa, mutta sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä totuuden ja varsinkin historiallisen totuuden kanssa.
Vanha Testamentti ei voi olla raakuudessaan mitään Jumalan "ilmoitusta". Se on ihmisen historiallista tulkintaa Jumalasta. Samoin Raamattu ja Koraani.
Minä en puhu kenenkään oikeassa tai väärässä olemisesta. Oman uskoni mukaan erilaiset tulkinnat mahtuvat Jumalan rakkauteen.
Esitän myös päivitykseni niin juutalaiseen, kristilliseen ja islamilaiseen teologiaan. Moderni kristinusko hylkää perinteiset näkemykset ja nostaa niiden rinnalle järkevämpiä tulkintoja Jumalasta. Helvetti on oman aikansa satua modernissa kristinuskossa. Moderni kristinusko suhtautuu myös juutalaisuuteen aivan uudella tavalla kutn voit seuraavasta lukea:
http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/site/Kompassi ja Majakka/Kompassi ja Majakka.html
hyvä jos ei pakoteta, käännytetä tai uhata eikä tehdä pahaa uskonto alibina. Uskokoon kukin muutoin mitä uskoo ja antakoon vastaavan oikeuden muille.
Olen täysin samaa mieltä. Tätä minä olen vuosia esiin tuonut eri palstoilla.
Minä en kiellä keneltäkään omaa uskoaan enkä ole ketään käännyttämässä, vaan olen teoksillani luonut aivan uudelaista yhteyttä juutalaisten, kristittyjen ja muslimien välillä.
Me olemme samaa Jumalan perhettä. Koska Jumala on rakkaus, hän hyväksyy erilaiset teologiset tulkinnat. Tärkeää ei ole kuka on oikeassa tai väärässä. Sillä ei ole enää mitään väliä. Jumala paljastaa totuuden jokaiselle kuoleman jälkeen. Mikäli ateisti sattui olemaan oikeassa, sitä ei kukaan pääse tajuamaan, koska kuolleet eivät enää ajattele siinä tapauksessa.
Kompassi ja Majakka on tarkoitettu luomaan yhteyttä, ei lisäämään uskonnollista vihaa tai suvaitsemattomuutta.