Kataisella huono muisti nuoreksi mieheksi

Ennen vaaleja puolueilta kysyttiin, pitäisikö hoitajien palkkaa nostaa VÄHINTÄÄN 500 eurolla. Nykyisistä hallituspuolueista vastasivat KYLLÄ kokoomus, vihreät ja RKP.

http://www.iltalehti.fi/vaalit/200702125735238_vl.shtml

Nyt, kun hoitajat odottavat hallitukseen äänestämiensä puolueiden täyttävän lupauksensa, vaatien 400-600 euron palkankorotusta, Katainen "kauhistelee" tuota vaatimusta. Hassua, että kauhistelee asiaa, jonka lupasi ennen vaaleja. Onkohan tuollainen henkilö sopiva ministeriksi, jonka muisti on kuin dementikolla jo noin nuorella iällä?

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/vasen/id71867.html
11348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kirkuu kuin nainen sen jälkeen kun tajusi, mitä tuli tehtyä, avattua tarkoin sinetöity lipas vaalivoiton takaamiseksi.

Äänestä

sinulta kirjoittamatta että kaikki olivat sitä mieltä, myös SDP ja vasemmisto.

Sossut ovat olleet hallitusvastuussa tolkuttoman ajan ja eivät ole saaneet tätä korotusta tehtyä,miksi?
Herättääkö yhtään ajatuksia vai onko parempi elää edelleen itsepetoksessa?

Nyt hoitsuille olisi ollut luvassa parhaimmat korotukset kautta aikojen, edes sossut eivät ole moisia pystyneet järjestämään.
Eittämättä ovat kunnon korotukset liksoihin ansainneet mutta ei kait kerralla Roomaakaan rakennettu, joku tolkku se pitää olla näissäkin.
Takuu varmaa on että seuraavana on jonossa muitakin vaatimassa valtiolta osaansa kun kerran muitakin on jeesattu.
Ihmetellään sitten porukalla miksi verot nousevat ja eläminen kallistuu ynnä inflaatio syö säästöt...

Yksi asia on selvä, sossut Heinähatun johdolla ovat melkoisen tekopyhää porukkaa!
Porukka on häärännyt vuosikymmeniä vastuussa ja nyt yht äkkiä kaikki onkin maassa päin persettä ja pitää korjata muutamassa kuukaudessa?

Äänestä

Siinä kyllä puhutaan tasa-arvotuposta.. ja tupoahan ei saatu aikaiseksi. Sekä siinä todetaan että: "Oikeudenmukaiseen lopputulokseen päästää useilla tällaisilla ratkaisuilla." Siis pidemmän ajan kuluessa kuin noin 2 ja puolessa vuodessa.

Muutkin puolueet jotka tällaista korotusta lupailivat eivät lupautuneet mihinkään "kertarysäykseen".

Äänestä
  • "Lisää liksaa?
    12.2.2007 15:54

    Sairaanhoitajien peruskuukausipalkkaa pitää nostaa vähintään 500 eurolla. Kyllä vai ei?"

    Selkeästi siinä kysyttiin kyllä vai ei. Ei olisi kannattanut vastata kyllä, jos ei tarkoita sitä. On kieroilua vastata kyllä ja selityksillä vesittää vastaus. Reilumpaa vastata ei ja antaa sama selittely miksi ei.

    Äänestä

Katainen on ensimmäinen, joka antoi julkisen sektorin naisille erillisen kuntalisän palkkoihin, siis lisän. Palkat maksaa ja sopimusosapuolena on kunta, ei Katainen, ei hallitus, eikä eduskunta. Miksi kaikki syyttävät sitä, ketä pitäisi kiittää rahasta, jota koskaan ennen ei ole saatu.
Kuka on tämän vääristelevän propagandan takana, joka tuntuu uppoavan hölmöön kansaan kuin suohon? Heinäluomako katkeruuttaan, kun menetti kuvittelemansa pääministerin paikan.

Äänestä
  • "Lisää liksaa?
    12.2.2007 15:54

    Sairaanhoitajien peruskuukausipalkkaa pitää nostaa vähintään 500 eurolla. Kyllä vai ei?"

    Tuo oli kysymyksen asettelu, ilman selittelyjä. Kokoomus muutamien muiden joukossa vastasi "kyllä". Tyhmää vastata kyllä ja sitten yrittää selitellä sitä muuksi.

    Äänestä

  • tarkoita! kirjoitti:

    "Lisää liksaa?
    12.2.2007 15:54

    Sairaanhoitajien peruskuukausipalkkaa pitää nostaa vähintään 500 eurolla. Kyllä vai ei?"

    Tuo oli kysymyksen asettelu, ilman selittelyjä. Kokoomus muutamien muiden joukossa vastasi "kyllä". Tyhmää vastata kyllä ja sitten yrittää selitellä sitä muuksi.

    Mitä vastasivat muut puolueet?

    Äänestä

  • Perko kirjoitti:

    Mitä vastasivat muut puolueet?

    Siitähän ne avauksen linkistä näkyvät, etkö osaa lukea.

    Äänestä

  • linkistä! kirjoitti:

    Siitähän ne avauksen linkistä näkyvät, etkö osaa lukea.

    Kyllä minä osaan lukea mutta sinä et?
    Tuossa ylempänä jo totesin kaikkien puolueiden olleen samoilla linjoilla mutta tähän että sossut ja vasemmisto olivat samaa mieltä, eivät halua itsepettäjät pukahtaa mitään.....Ja siksi kyssäri esitettiin mahdollisimman yksinkertaisena "Kyllä tai ei" tyyliin.
    Meneekö jakeluun?

    Kysymys oli yksinkertainen ja selkeä, jollei ollut kiistattomasti sitä mieltä, että pitää maksaa 500 lisää, olisi voinut vastata EI ja selitellä.

    Sillä ei ole mitään merkitystä, että sossut vastasivat KYLLÄ, koska he eivät nyt ole vastaamassa puheistaan. Jos olisivat vallassa, nyt katsottaisiin heidän vastuutaan lupauksistaan.

    Äänestä

  • päättämässä! kirjoitti:

    Sossut ovat lupailleet yhtä ja toista vuosikymmenien ajan, kummasti tuntuu unohtuvan...ja edelleen,sossujen toimesta/päätöksillä tähän tilanteeseen on tultu(Hoitsujen palkkakuoppa) ja se ei siitä miksikään muutu, ei sinun ei/kyllä jutuillasi eikä millään muullakaan teorioilla.

    Ei merkitystä vaikka sossut vastasivat kyllä?
    Herran jumala, heillähän täytyi olla sitten tietoa mistä raha otetaan?
    Vai eikö katteettomalla lupauksella ole merkitystä silloin kun ei voiteta, entäs jos olisi voitettu?

    Tyhmyytesi näyttää vain olevan aivopestävyytesi voitettavissa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isänmaallinen kirjoitti:

Ennen vaaleja puolueilta kysyttiin, pitäisikö hoitajien palkkaa nostaa VÄHINTÄÄN 500 eurolla. Nykyisistä hallituspuolueista vastasivat KYLLÄ kokoomus, vihreät ja RKP.

http://www.iltalehti.fi/vaalit/200702125735238_vl.shtml

Nyt, kun hoitajat odottavat hallitukseen äänestämiensä puolueiden täyttävän lupauksensa, vaatien 400-600 euron palkankorotusta, Katainen "kauhistelee" tuota vaatimusta. Hassua, että kauhistelee asiaa, jonka lupasi ennen vaaleja. Onkohan tuollainen henkilö sopiva ministeriksi, jonka muisti on kuin dementikolla jo noin nuorella iällä?

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/vasen/id71867.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu