Tuoko syksy masennuksen?

sanottavan, että kevät on, erityisesti vanhemmille ihmisille, raskain vuodenaika.

Syksy on värikylläinen ja kaunis. Eikä luonto kuole, vetäytyy vain lepäämään talven yli herätäkseen taas keväällä. Olen aina pitänyt syksystä. Itse asiassa pidän kaikista vuodenajoista.

Loppuunpalamisesta en tiedä mitään, krapulasta kyllä, mutta siitä on niin pitkä aika, etten enää muista. Nuoruuden hullut vuodet.

Ensi vuonna korjataan taas uusi sato laariin.

kuin masennus.

En jaksa selitellä enempää, mutta sanon vain, että oma masennukseni voi nyt paremmin, kuin keväällä,
eli olen toipunut ja syksy ei näköjään tilaani pahenna, vaan olen selvästi piristynyt ja yritän pitääkin mielialastani paremmin huolta.

Kyllä Suomalainen menttaliteetti kestää syksyn, se kuuluu elämäämme ja perimäämme.

Syksyssä on värien loistoa, luonto alkaa varautua talviuneensa ja sitä kautta seuraavaan kevääsen ja edelleen kesään. Syksy tuo meille luonnon hedelmät. Eikö tuo ole suurenmoista?

Muuten, ihastuttava galleriasivusi ei mitenkään antaisi olettaa masennuksen valtaavan noin valoisaa ihmistä.

minä ainakin pyrin pitämään vatukkani puhtaana ettei tuoksahda. Ukkoa täytyy aina patistella sen laariin laiton kanssa. Kah vanhoja kun jo ollaan.

Eilen tuntui väsymys, uupumus ja erään viestin vuoksi jotenkin turhautunut olo.
Huomaan nyt että viatonkin leikinlasku asiallisen asian ohella on joskus kuin punainen vaate hyökkääjälle. Enää en uskalla alkaa juttelemaan miesten kanssa. En ole tehnyt mitään pahaa, mutta joku on käsittänyt sanani väärin, olettanut, tai.... en tiedä, enkä jaksa pohtia asiaa.
Tänäänkin ihmeellinen kyllästyminen kaikkeen heti aamusta alkaen. Ei tämä ole masennusta, tämä on henkisten voimavarojen vähyyttä.
Ystävättären lapsi sairastaa parantumatonta sairautta, potilaalla on kolme pientä lasta.... kuuntelijana ja olkapäänä olen yrittänyt tukea... Yrityksen pyörittäminen vei voimia tytöltäni, hänkin kaipaa tukea ja lomaa.... ystävä on masentunut, kuuntelen.... osakkeeni on myynnissä koska rahaa tässä elämäntilanteessa ei koskaan ole tarpeeksi. Kaiken miettiminen ja ajatuksissa pyörittäminen on vienyt voimia koska muutto on ollut sekin raskasta. Tavaroiden pakkaamista ja purkamista... järjestämistä, miettimistä mitä mukaan, mitä pois, mitä talteen... ei tämä ole ihan helppo syksy ollut.
On hyvä, että minullakin on ystäviä jotka kuuntelevat ja tukevat kun omat askeleet ovat raskaita.
Piti mennä lomalle.... piti, mutta täällä kotona olen ja mietin mitä ensiksi ja jaksanko vai menenkö nukkumaan ja keräämään voimia. Eikä uni tule.
Joku oletti että minä vain miehen perässä... sekin turhaa luuloa, yksin eläen elo on kuin kärpäsen lento, saa istahtaa sen tuolin selkänojalle josta paisti näyttää herkullisimmalle eikä enää ole kuumaa.
Ajatukset hukassa, niskat jumissa ja voimat hikoilun asteella.... ajatuskin työstä tuo hien pintaan.
Nyt otan aikalisän ja lepään.... ystävilleni annan sen ilon että kuuntelen heitä.

Syksypimeä ei minua paljon piristä niin kauan kuin lumi puuttuu maasta.
Aamulla tuntuu vaikeammalta saada itsensä oikeaan olotilaan.
Päivä on vähän sellasta puntaroimista pakollisten puuhien kanssa.
Sitten kun viimein saadaan maa valkoiseksi ja varsinkin kun
pääsee vielä hiihtimille,silloin alkaa kello raksuttamaan reippaampaa tahtia.

mutta sitten kun iltapäivällä kello kolmen aikaan on pimeetä, sitten tympäsee.
Rakastuminen olisi hyvä keino pitää mieli "terveempänä", kohde puuttuu!

masentaa tää syksy. On iänkaiken masentanut!Pimeys ja kylmyys ja sade on semmonen yhdistelmä,että tekis mieli käydä karhun lailla talviunille.
No ei sentään,kunhan lumi tulee maahan ja pakkasilma nipistelee poskipäissä niin ompa raikas olo.Sitä en vaihtais pois:)

Tämä masennusasia taitaa olla osaltaan näitä elintasotuntemuksia. Tähän ikään päässeenä jokainen voi kuitata sen, että elämässä on nousuja ja laskuja, joskus tuntuu luistavan ja sitten taas ei. Missä määrin antaa vuodenaikojen johdattaa itsensä masennukseen ja synkistelyyn - se on valintakysymys.

Tänä aikana on muodikasta olla masentunut jos vaikka mistä. Näen usein masennusvalittamisen kyvyttömyytenä ottaa vastuuta elämästä. Sehän on ikävä sana tuo vastuu, koska se tarkoittaa että tarttis tehrä jotain itse, on helpompaa valittaa...

Ehkä me emme osaa olla jouten eli nukkua, kun väsyttää, olla tekemättä mitään, jos ei kerran huvita... Tehdä itsenäisiä ratkaisuja olematta silti kaikkitietävän itsekäs. Olen huvittuneena seurannut eräidenkin eläkeläisten puuhia ohjelmiensa kanssa. Väsyneenä riennetään tukka putkella, ei malteta luovuttaa, vaikka kiire on itse aiheutettua ja meneminen monasti pakkopullaa ilon sijaan.

Omakohtaisest kerään iloja eli mieluisia puuhia ja päivän ilonaiheita. Kun kirjaa päivittäin kolme asiaa, jotka ovat tuottaneet iloa, huomaa varsin pian, että kolme on naurettava pieni luku mielihyvien määrälle. Pikku hiljaa oppii kirjaamattakin tiedostamaan päivien kultareunukset. Eikä silloin heilauta syksyn sateet tai tammikuun tuiskut.

Henkilökohtaiseti olen syksyn tosin kokenut aina luovana aikana, olen virkeä ja jaksan. Piemeydessä on puolensa ja omat valonsa.

Syksy ei koskaan ole masentanut päinvastoin, olen aina kokenut syksyn uuden alkuna. Johtunee siitä, että minusta oli aina ihana mennä kouluun ja aloittaa uusi lukuvuosi. Kaikki harrastukset alkavat syksyllä, sekin on uuden alkua. Olen aina rakastanut kynttilöiden tuoksua ja valoa, sekin on osaa syksyä. Samoin kun joulun odotusta, no se kyllä oli enemmän mieheni juttu.

Kevät sitä vastoin on minulle se masennuksen aika, en ole koskaan pitänyt keväästä. Ehkä ne pahat muutokset ihmisen elämässä sattuvat siihen vuodenaikaan jonka on kokenut masentavaksi. Vai onko päinvastoin. Kumpi on muna ja kumpi kana, en tiedä. Omat elämäni pahat asiat ja suuret muutokset ovat aina alkaneet kevään kynnyksellä. Viimeksi mieheni äkillinen sairaskohtaus ja siitä hiipuminen kohti kuolemaa. Itkin sitä vielä viime kevään ja alkukesän.
Syksy on auttanut saamaan taas elämästä kiinni, ja tietysti ennen kaikkea oma päätös, että tämä loppuu nyt.

Burnoutia en ole kokenut koskaan. Olen kyllä ollut niin rajalla ja uupunut, että en tajunnut sitä itsekään. En myöskään ole sairastanut varsinaista masennusta. Nämähän ovat vaikeita sairauksia, mitä aika ei hoida niin kuin surun aiheuttaman masennuksen aikanaan.
Oletko käynyt lääkärissä? Masennuslääkkeitä löytyy aikamoinen kirjo, tunnen monta ihmistä jotka ovat saaneet apua niistä. Entäs ne ystävät joita kuuntelet, olisiko nyt heidän vuoro olla se kuunteleva osapuoli.
Sytytä kynttilä ja etsi iloa syksystä, kyllä se siitä. Lämmöllä

tulee hiukan haikea mieli syksyllä sen jälkeen kun kesän sato on korjattu, puut varistaneet lehtensä ja sataa sekä myrskyää. Tulee toimettomuuden tunne kesän puuhailun jälkeen.

Onneksi minulla on kookas lämmin halli puuntyöstökoneineen pihapiirissäni, jonne siirryn näpertelemään puusta kaikenlaista käyttötavaraa toimettomuuden vastapainoksi. Siellä aika kuluu siivillä ja hetkessä on Joulu ja kevätauringon ensisäteet kutsuvat hiihtelemään hangille ja moottorikelkkaretkille luontoon.

Toisille kevät on kevätväsymyksen aikaa. Minulle se on uuden heräämisen ja kesän malttamatonta odotuksen aikaa....

aikaa normaalisti mutta tällä hetkellä muut asiat
vaikuttavat negatiivisesti.
Yleensä on syksyisin parhaimmillani.
Viime vuosina on kesä ja syksy olleet minulle tasavertaisia vuodenaikoja.
Syksyllä kiehtoo värien loisto ja lupa viihtyä sisällä kodin lämmössä.
Voi palata "arkeen" kesän rientojen jälkeen.

Kiva kun kerroitte kokemuksianne. Kevät on kuitenkin se heräämisen aika luonnossa ja minulla, kesän lapsena. Syksyllä piristyy kuin lapsena koulutielle.
Kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä ja koemme vuodenaikojen vaihtelut mieltymyksien ja harrastusten mukaan.

Kiitos kannustuksista ja toivotuksista. Kuuntelen ystäviäni, tartun ojenneituihin käsiin ja tohtorii määrää makkoomaan.... senkin teen.

Verenpuna vaahterassa
keltainen kulta koivussa
kesän vihreä ravintona
värikylläisyys muistona.
Taustalla tumma vesi
viilentyvänä
lainehtii kuin jäähyväisviestiä
pudonneita lehtiä harteillaan.

Oli kanssa muutto ja syksy ei ole parhaimpia aikoja,viime syksyn pärjäsin kun lähdin etelään.Lähden vasta talvella eli pimein aika täällä,jestas sentään,yritetään pärjätä.

mutta linnut lentävät aina kohti valoa. Olen katsellut viime päivät hanhien muuttoa.