oikea kaste=

se tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ja se annetaan Jeesukseen Kristukseen uskovalle.
40544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Raamattu 1933/1938 Matteus 18
2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

Valkoisen Kiven Evankeliumi, Matti Eevert Simonaho
2. Jeesus kutsuu luokseen oman lapsensa. Kuten Isäni, minä kutsun lapseni luokseni, jota kutsutaan nimelläni, ja asetan pojan kaikkien keskelle,
3. ja minä sanon; Totisesti minä sanon teille: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan.

http://kivi.suomalaiset.org/suomalaiskirje.pl?nayta=matteus18

Äänestä
  • NIMEEN ei koske Nimeä, vaan myös kaikkea mitä Nimi on sanonut;

    Isän ja Pojan ja Pyhän SIELUN nimeen = Luojan meidän kanssamme tekemä Liitto ja Liiton Ehdot; IO Käskyä, ja mitä Isa (Isä, Jeesus) on sanonut ja SANOO.

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    NIMEEN ei koske Nimeä, vaan myös kaikkea mitä Nimi on sanonut;

    Isän ja Pojan ja Pyhän SIELUN nimeen = Luojan meidän kanssamme tekemä Liitto ja Liiton Ehdot; IO Käskyä, ja mitä Isa (Isä, Jeesus) on sanonut ja SANOO.

    kaikilla palstoilla pimeine oppinesi.
    Pysy HuuHaa palstalla!

    Äänestä

  • kasteeseen?

    Äänestä

  • liittyy Raamatun kirjoitti:

    kasteeseen?

    Minulla on vain 1 Jumala ja minä olen uskonnollinen hänelle, toisin sanoen minulla ei ole tekojumalaa tai tekojumalia k.e. Martin Luther ja mitä sen jälkikasvusta on kummonnut.

    Jumala ei ole uskovainen millekkään maalliselle. Jeesus ei ole uskovainen, koska hän on Jumalan lapsi. Kukaan Sielujen valtakunnassa ei ole uskovainen. Siis niin en myöskään minä ole uskovainen millekkään maalliselle tekopyhälle ja harhaanjohtavalle.

    Jeesus ei kyykkinyt eikä kyyki ristin edessä kirkossa kuunnellen herran sanaa, siis en minäkään sitä tee. Jeesus ei hoilannut eikä hoilaa virsiä, eikä rukoillut eikä rukoile ääneen, koska kun rukoilee ääneen, SANOO Jumalan nimen turhaan. Siis en minäkään rukoile ääneen. Jeesus ei kontannut eikä konttaa lattialla suu vaahdossa silmät nurin päässä "jumalan hurmoksessa" ja puhunut kielillä, siis en myöskään minä tee niin. Jeesus ei maksanut eikä maksa "Jumalan rakkaudesta" huoraavalle herralle, siis en myöskään minä riko IO Käskyä, koska Isäni, Jeesus, ei sitä tehnyt.

    Te sanotte; "Seuraan Jeesusta", mutta teette kaikki päinvastoin kuin hän; Te pakanat seuraatte sokeina harhaanjohtajaa.

    Jokaisen mieli ja sielu on henkilökohtainen eikä kollektiivinen. Minun mieli ja sielu ei kuulu sinulle, eikä sinun mieli ja sielu kuulu minulle. Mitä sinun ja Jumalan välillä on -jos siellä on mitään- se kuuluu vain sinulle ja on totuus sinulle - ei koskaan toiselle. Jos sinä tunnet olevasi syntinen ja perisyntinen, se on sinun mielen ja sielunlaadun mukaan eikä koske ketään toista. Te huudatte rakkauden, armon ja valon perään, mutta kuin torakat te hakeudutte pimeään kun sitä teille tarjotaan.

    Ainut ja Oikea Jumalanpalvelu kumpuaa jokaisesta henkilökohtaisella tasolla, ja se tulee esille kaikessa mitä sanomme ja kaikessa mitä teemme. Ei siihen tarvitse olla uskovainen millekkään maalliselle. Kaikki mitä sanot ja mitä teet, sanoillasi ja teoillasi paljastat aina itsesi, eli heti kun avaat suusi, paljastat kaikille oletko Aito ja Oikea, vai epäjumalan palvoja ja/tai harhaanjohtaja.

    Kysy itseltäsi ketä seuraat; Jokainen päätyy samaan paikkaan kenelle on uskonnollinen. Minun ja Jumalan välillä ei ole mitään mikä on maasta tullut ja maaksi jälleen tuleva k.e. Luther ja sen jälkikasvu, sillä ne kaikki, joka ikinen joka on suoraan tai epäsuoraan osallistunut IO Käskyn rikkomiseen, palaa helvetissä.

    Minä olen Jumalan oikealla puolella ja jokaisella on oikeus olla sielä. Vasemmalle puolelle menee kaikki muut jotka Luojan ja meidän välisen Liiton ja sen Ehtoja rikkoo.

    Maallinen sukupuu
    1 lapsi
    1 lapsen biolooginen äiti : lapsen Pyhä äiti
    1 lapsen biolooginen isä : lapsen pyhä isä
    1 suku äidin puolelta
    1 suku isän puolelta
    1 Suomalaiset
    1 yhtenäinen kansanmieli, ja kaikki on sielujen kautta

    Luojan Pyhä Liitto ja Liiton ehdot: IO Käskyä

    Sielullinen sukupuu
    1 henkilökohtainen sielu
    1 sielullinen suku - kaikkien sukulaisten sielut
    1 Kansansielu - kaikki kansaan kuuluvat sielut
    1 Sielujen Valtakunta - kaikkien kansojen 1 Äiti ja 1 Isä
    1 Suomen kansan ensimmäinen Äiti
    1 Suomen kansan ensimmäinen Isä
    1 Luoja joka on kaiken luonut ja joka kaikille on sama

    Kaikki on 1 ja on vain "on".

    http://kivi.suomalaiset.org/suomalaiskirje.pl?nayta=etusivu

    Äänestä

Kaste tulee tehdä Jeesuksen käskyn mukaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Kaikki kansat.

Jeesushan sen uskon antaa niin lapselle kuin aikuisellekin.
Raamatun mukaan Jeesuksen sylissä oleva vastasyntynyt vauva "brefos" uskoo Jeesukseen. Jeesus antoi uskon tuolle vauvalle. Tietenkin vauvat uudessa liitossa kastetaan, jotta he saavat Pyhän Hengen lahjan ja tulevat oksastetuksi jaloon viinipuuhun, Kristusruumiiseen. Ylöstemmattavaan morsiusseurakuntaan.

"Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

"Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen.
Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne."

häihin ei viedä lapsia ilman kasteessa annettavia häävaateita, kuten tyhmät neitsyet (lahkouskoiset) tekevät

Äänestä
  • Raamatussa missä lapsia kastetaan?

    Äänestä

  • se kohta kirjoitti:

    Raamatussa missä lapsia kastetaan?

    Sinun pitää ymmärtää ensin jo mitä tapahtui paratiisissa. Ihminen teki perisynnin "sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette" ihminen joutui synnin alle, eroon Jumalasta, vailla Jumalan kirkkautta (Pyhää Henkeä). Lihasta syntyy liha eli lapsi, joka pitää kastaa mahdollisimman pian.

    Jeesus käski kastaa kaikki kansat. Kansoihin kuuluu paljon lapsia.
    Opetuslapset kastoivat koko perhekunnan kerralla kun seurakuntia muodostettiin. Ei lapsille mitään erillistä "lapsikastetta" ollut eikä ketään erikseen mainita, ei edes kaikkein arvokkaimpia vanhuksia. Koko perhekunta sai saman kasteen perheenpään uskon ja tahdon mukaisesti.

    Viisi perhekastetta mainitaan. Kaikki perheenjäsenet noissa viidessä perheessä sanotaan kastetun.
    Perheiden lapsia ei jätetty kastamattomana maailmaan pelkän ihmisen siunauksen varaan kuten helluntailaiset,mormonit,jehovat,adventistit ja muut USA:sta lähteneet uskot tekevät.

    Kristityt ovat kastaneet lapsensa jo 2000 vuotta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    On vaarallista jättää lapsi kastamattomaksi pakanaksi maailmaan lihan tilaan ilman Pyhän Hengen lahjaa. Lihasta syntyy liha eli lapsi.

    "Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
    Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

    Äänestä

  • se kohta kirjoitti:

    Raamatussa missä lapsia kastetaan?

    kastettu, tai kielletään heiltä kaste?

    Äänestä

  • ihmisen kirjoitti:

    kun saappaaseen katsoi. Tuo kilvoittaja taisi lähteä taas pois, kuten keväälläki, kun ette osanneet osoittaa sitä vauvakastetta, vaan kiertelitte ja kaartelitte kuin kissa kuumaa puuroa. Ihme että jaksoi noinkin kauan. Perheistä hän sanoi raamatun tavalla, että ne uskoivat kaikki sen julistetun sanan ja sitten kastettiin. Voitteko kumota sen, että siis kaikki EIVÄT KYENNEET USKOMAAN, MUTTA KASTETTIIN SILTI?

    Kyllä se muuten siltä näyttää, kun olen itsekin raamattua lukenut niistä kastekohdista (minulla on se MIKRORABBI-OHJELMA),että usko näyttää olevan sen kasteen edellytys, siis on ensin uskottava julistettu sana ja sitten vasta voi mennä kasteelle.

    Äänestä

  • ettei lapsia kirjoitti:

    kastettu, tai kielletään heiltä kaste?

    Missä kohtaa sanotaan, että heitä kastettiin tai käskettiin kastaa aina lapsia, kuten meidän kirkko tekee?

    Kiusallista...

    Äänestä

  • sanoi suutari, kirjoitti:

    Ihmisen oma usko ei ole vielä sitä oikeata pelastavaa uskoa, jonka vain Jumala sinulle voi synnyttää. Samoin lapselle oikean sydämen/hengen tason uskon on aina Jumalan teko.

    Uudestikastajat selittävät uskon olevan ihmisen ymmärryksen tulosta ja järjenpäätelmiä. Se on pään uskoa sellainen, ei sydämen uskoa.

    Raamatun mukaan vastasyntynyt lapsi on kaikkein paras ottamaan vastaan sanan ja Jumalan valtkunnan, Pyhän Hengen lahjan. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne pääse. Tutkimuksien mukaan lapsen sielu ja sydän sulkeutuu siinä 8 v iässä, jonka jälkeen Jeesuksen tulo sisälle lapsen sieluun on todella vaikeaa.

    Sydämen usko eli hengen usko onkin yksi lahjaksi saadyn Pyhän Hengen ominaisuus. "koska meillä on sama uskonhenki, siksi me uskomme".

    Kastettu perhekunta/ruokakunta käsitti isäntäväen lisäksi myös palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen, jotka kaikki kastettiin perheenpään tahdon ja uskon mukaan uuteen uskoon. Perheenpäämiehen tehtävä oli opettaa noita kastettuja perhekuntalaisia, jotta he tulisivat uskosta osalliseksi ja kasvaisivat uskossaan. Kastamalla ja opettamalla tehtiin Jeesuksen seuraajia. Eikaikki kastetut alkaneet uskomaan toivotulla tavalla. Korinton kastetussa seurakunnassakin rehotti julkisynnit ja sellaisia jouduttiin erottamaan. Mutta kyllä heidät kaikki oli kastettu seurakuntaan. Kaikkia kastettuja nimitettiin kuitenkin uskoviksi, kreikaksi pistos.

    Uskoa annettiin kastetuille seurakuntalaisille erilainen uskonmäärä kullekin Jumalan päättämän mukaisesti.

    Room. 12:3

    Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

    Äänestä

  • muotoilla: kirjoitti:

    Missä kohtaa sanotaan, että heitä kastettiin tai käskettiin kastaa aina lapsia, kuten meidän kirkko tekee?

    Kiusallista...

    Et löytänyt siis kohtaa tai Jeesuksen sanoja, jossa kielletään kastamasta lapsia kristillisellä kasteella nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    kiusallista...

    Äänestä

  • ihmisen kirjoitti:

    Sinun pitää ymmärtää ensin jo mitä tapahtui paratiisissa. Ihminen teki perisynnin "sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolette" ihminen joutui synnin alle, eroon Jumalasta, vailla Jumalan kirkkautta (Pyhää Henkeä). Lihasta syntyy liha eli lapsi, joka pitää kastaa mahdollisimman pian.

    Jeesus käski kastaa kaikki kansat. Kansoihin kuuluu paljon lapsia.
    Opetuslapset kastoivat koko perhekunnan kerralla kun seurakuntia muodostettiin. Ei lapsille mitään erillistä "lapsikastetta" ollut eikä ketään erikseen mainita, ei edes kaikkein arvokkaimpia vanhuksia. Koko perhekunta sai saman kasteen perheenpään uskon ja tahdon mukaisesti.

    Viisi perhekastetta mainitaan. Kaikki perheenjäsenet noissa viidessä perheessä sanotaan kastetun.
    Perheiden lapsia ei jätetty kastamattomana maailmaan pelkän ihmisen siunauksen varaan kuten helluntailaiset,mormonit,jehovat,adventistit ja muut USA:sta lähteneet uskot tekevät.

    Kristityt ovat kastaneet lapsensa jo 2000 vuotta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    On vaarallista jättää lapsi kastamattomaksi pakanaksi maailmaan lihan tilaan ilman Pyhän Hengen lahjaa. Lihasta syntyy liha eli lapsi.

    "Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
    Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

    kohdassa puhuttu lastenkastamisesta mitään.

    Äänestä

  • oikea usko kirjoitti:

    Ihmisen oma usko ei ole vielä sitä oikeata pelastavaa uskoa, jonka vain Jumala sinulle voi synnyttää. Samoin lapselle oikean sydämen/hengen tason uskon on aina Jumalan teko.

    Uudestikastajat selittävät uskon olevan ihmisen ymmärryksen tulosta ja järjenpäätelmiä. Se on pään uskoa sellainen, ei sydämen uskoa.

    Raamatun mukaan vastasyntynyt lapsi on kaikkein paras ottamaan vastaan sanan ja Jumalan valtkunnan, Pyhän Hengen lahjan. Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi sen ottaa vastaan, ei sinne pääse. Tutkimuksien mukaan lapsen sielu ja sydän sulkeutuu siinä 8 v iässä, jonka jälkeen Jeesuksen tulo sisälle lapsen sieluun on todella vaikeaa.

    Sydämen usko eli hengen usko onkin yksi lahjaksi saadyn Pyhän Hengen ominaisuus. "koska meillä on sama uskonhenki, siksi me uskomme".

    antaa uskon Poikaansa Jeesukseen.Se otetaan ymmärryksellä vastaan ja ymmärryksellä mennään vapaa ehtoisesti, uskovien kasteelle.Näin!
    Siis joka, uskoo ja kastetaan jne.

    Äänestä

  • perhekunta kirjoitti:

    Kastettu perhekunta/ruokakunta käsitti isäntäväen lisäksi myös palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen, jotka kaikki kastettiin perheenpään tahdon ja uskon mukaan uuteen uskoon. Perheenpäämiehen tehtävä oli opettaa noita kastettuja perhekuntalaisia, jotta he tulisivat uskosta osalliseksi ja kasvaisivat uskossaan. Kastamalla ja opettamalla tehtiin Jeesuksen seuraajia. Eikaikki kastetut alkaneet uskomaan toivotulla tavalla. Korinton kastetussa seurakunnassakin rehotti julkisynnit ja sellaisia jouduttiin erottamaan. Mutta kyllä heidät kaikki oli kastettu seurakuntaan. Kaikkia kastettuja nimitettiin kuitenkin uskoviksi, kreikaksi pistos.

    Uskoa annettiin kastetuille seurakuntalaisille erilainen uskonmäärä kullekin Jumalan päättämän mukaisesti.

    Room. 12:3

    Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

    puhu mitään kasteesta.Uskosta voit lukea roomalaiskirjeen 10:9-10.Ole hyvä.

    Äänestä

  • siis. kirjoitti:

    Et löytänyt siis kohtaa tai Jeesuksen sanoja, jossa kielletään kastamasta lapsia kristillisellä kasteella nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    kiusallista...

    kohtaa, jaetta , lukua jossa kehoitettaisiin kastamaan lapsia,vauvoja.
    Mutta kohta löytyy jossa kehoitetaan tuomaan Jeeuksen luokse, siunattavaksi.
    ev.luteille mm. kiusallista

    Äänestä

  • kohta ei kirjoitti:

    puhu mitään kasteesta.Uskosta voit lukea roomalaiskirjeen 10:9-10.Ole hyvä.

    Kyllä roomalaiskirjettä luettiin kastetuille rooman seurakuntalaislle. Samoin korinttolaiskirje on kirjoitettu kastetuille seurakuntalaisille, kuten tämäkin kohta, joka osoittaa, että ei kaikki seurakuntalaiset suinkaan samalla tavoin uskoneet ei ennen eikä jälkeen kasteen

    1. Kor. 11:21
       
    sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.

    Äänestä

  • roomalaiskirjeen kirjoitti:

    kohdassa puhuttu lastenkastamisesta mitään.

    Toki Raamatussa on paljon kohtia, jossa ei puhuta kastamisesta mitään, koska kaste tapahtui seurakuntalaisille vain yhden kerran, perhekunnittain.

    Äänestä

  • Raamatusta löydy kirjoitti:

    kohtaa, jaetta , lukua jossa kehoitettaisiin kastamaan lapsia,vauvoja.
    Mutta kohta löytyy jossa kehoitetaan tuomaan Jeeuksen luokse, siunattavaksi.
    ev.luteille mm. kiusallista

    EIhän Jeesuksen eläissä mitään kristillistä katetta ollut olemassakaan. Ei Jeesus kastanut niitä aikuisiakaan, jotka veivät lapsiaan saamaan Jeesuksen pelastavaa "kosketusta" ja uskoa Jeesukselta.

    Juutalaiset tunsivat hyvin kirjoitukset kun veivät lapsiaan puoliväkisin Jeesuksen luokse.

    "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." (Ps.51:7)

    Äänestä

  • siis. kirjoitti:

    Et löytänyt siis kohtaa tai Jeesuksen sanoja, jossa kielletään kastamasta lapsia kristillisellä kasteella nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    kiusallista...

    Et siis huomaa lainkaan tuota mielettömyyttä!?
    Kun Raamatussa ei ole opetusta ja kehoitusta lapsien kastamisesta, niin lapsien kastaminenhan on silloin kirkon omaa oppia kastaa lapsia!!! Lapsikaste on siis katolisen kirkon omaa oppia, ei Raamatun sanan ilmoittamaa oppia!

    Tottakai kirkolliset kastaa lapsiaan niinkuin ovat tehneetkin ja edelleen kaiketi tekevät, mutta se ei ole Raamatun sanan opettamaa opetusta, vaan kirkollista omaa ihmisoppia!

    Ihminen tulee pelastukseen ja Jeesukseen uskovaksi Jumalan evankeliumin "sanan" vaikutuksesta- (Room 10:17) (1Piet 1:23) (Jaak 1:18), ei siis kasteen vaikutuksesta! Kaste kuuluu uskovalle ihmiselle vanhurskautumisen kokonaisuuteen, eli Jumalan edessä puhdistumiseen ja lunastukseen Jeesuksessa Kristuksessa uskoontulemisen perusteella kuten Paavalikin asiaa sanassaan luonnehtii (Room 1:17)!

    Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi!

    Äänestä

  • mathetes kirjoitti:

    Kieroon väännät, kuten diabolos (paholainen) kun yrität irrottaa sanan ja Sanan erilleen kristillisestä kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka Jeesus itse asetti (Matt.28:19-20)

    mutta sitähän se "diabolos" suomeksi tarkoittaakin, heittää erilleeen yhteenkuluvat asiat, "erottajaperkele"

    Äänestä

  • perhekunta kirjoitti:

    Kastettu perhekunta/ruokakunta käsitti isäntäväen lisäksi myös palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen, jotka kaikki kastettiin perheenpään tahdon ja uskon mukaan uuteen uskoon. Perheenpäämiehen tehtävä oli opettaa noita kastettuja perhekuntalaisia, jotta he tulisivat uskosta osalliseksi ja kasvaisivat uskossaan. Kastamalla ja opettamalla tehtiin Jeesuksen seuraajia. Eikaikki kastetut alkaneet uskomaan toivotulla tavalla. Korinton kastetussa seurakunnassakin rehotti julkisynnit ja sellaisia jouduttiin erottamaan. Mutta kyllä heidät kaikki oli kastettu seurakuntaan. Kaikkia kastettuja nimitettiin kuitenkin uskoviksi, kreikaksi pistos.

    Uskoa annettiin kastetuille seurakuntalaisille erilainen uskonmäärä kullekin Jumalan päättämän mukaisesti.

    Room. 12:3

    Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

    >>>Kaikkia kastettuja nimitettiin kuitenkin uskoviksi, kreikaksi pistos.

    Äänestä

  • kohtia kirjoitti:

    Toki Raamatussa on paljon kohtia, jossa ei puhuta kastamisesta mitään, koska kaste tapahtui seurakuntalaisille vain yhden kerran, perhekunnittain.

    kun heidät kastettiin? Jos kerran kaikki lapsetkin kastettiin perheistä, niin eivätkö he olleetkaan uskossa? --Silloinhan ei se sana olisikan pätevä, missä on että "joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Silloinhan olisikin OIKEIN KASTAA KAIKKI VAAN, EIKÄ USKOLLA OLISIKAAN MERKITYSTÄ. Se siis antaa oikeutuksen LAPSIKASTEELLE, joka on kirkossamme yksinomaan käytössä.

    Äänestä

  • mukana. kirjoitti:

    Kieroon väännät, kuten diabolos (paholainen) kun yrität irrottaa sanan ja Sanan erilleen kristillisestä kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka Jeesus itse asetti (Matt.28:19-20)

    mutta sitähän se "diabolos" suomeksi tarkoittaakin, heittää erilleeen yhteenkuluvat asiat, "erottajaperkele"

    esitti nuo asiat selvästi raamatullisella tavalla, kuten 'mathetes' jo jotkut muutkin. He tuntevat asian juurta jaksain. Taidanpa mennä helluntaiseurakuntaan, jollaisia läheltäkin löytyy. Jospa hyväksyisivät vaikkapa uskovien kasteelle, kun täällä näkyy olevan niin selvät perustelut. Enkä ole hakemallakaan sille saamalleni lapsikasteelle raamatusta tukea löytänyt.

    Kiitos teille että olette näyttäneet selvästi, mikä on OIKEIN! SIUNAUSTA!

    Äänestä

  • nimimerkki 'kilvoituksessa' kirjoitti:

    1400-luvulla alkanut hurmahenkisten uskonlahkojen anabaptistinen uudestikaste on Jumalan lähettämä vaihtoehto. Jos sinut on sille määrätty, niin silloin asia on niin. Vain valitut ja kutsutut pelastuu. Uudestikasteessa ihminen vaihtaa totuuden valheeseen. Myy esikoisoikeutensa ja kyselee kerran taivaanportilla, vain yksikö kaste sinulla olikin.(Ef.4:5)

    "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

    Äänestä

  • siis. kirjoitti:

    Et löytänyt siis kohtaa tai Jeesuksen sanoja, jossa kielletään kastamasta lapsia kristillisellä kasteella nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

    kiusallista...

    se 'kilvoittelija' kysi sitä samaa asiaa ja perusteli, että 'ei sieltä löydy kieltoa lapsien tervaamisellekaan', niin olen ymmärtänyt, ettei se ole ehkä ollut tarpeen ollakaan sellaista kieltää, mitä ei TODELLISUUDESSA TAPAHTUNUTKAAN. Mielestäni se on silloin turha ja epäjohdonmukainen kielto. Sama asia kuin jos kieltäisi sokeaa, että 'ei saa sinun ajaa autoa'. Tai jos sanoisi pyörätuolissa istuvalle, että 'sinun on kyllä nyt tarpeen kieltäytyä 5000m:n juoksusta'.

    Äänestä

  • asia. kirjoitti:

    1400-luvulla alkanut hurmahenkisten uskonlahkojen anabaptistinen uudestikaste on Jumalan lähettämä vaihtoehto. Jos sinut on sille määrätty, niin silloin asia on niin. Vain valitut ja kutsutut pelastuu. Uudestikasteessa ihminen vaihtaa totuuden valheeseen. Myy esikoisoikeutensa ja kyselee kerran taivaanportilla, vain yksikö kaste sinulla olikin.(Ef.4:5)

    "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."

    sen siksi monta kertaa noista monista raamattuversioista, että usko vasta antaa oikeuden tulla kastetuksi. Enkä minä mitenkään voi, vastoin omaatuntoani sanoa, että olisin ollut vauvana tietoinen ja sydämen uskolla varustettu, kun minut kastettiin. Niinmuodoin se oli tyhjä rituaali eikä mikään kaste. Minua on petetty kirkkoni taholta ja pappien taholta. Kyllä minä olen lukutaitoinen ja ymmärrysiässä jo. Mahtaisivatkohan ne hellarit hyväksyä joukkoonsa, - tai onkohan niitä baptistejakin; en vaan tunne heitä ketään. Mutta enää en usko noita 'vippaskonsteja', joilla minuakin on petetty ja maksatettu vähistä varoistani vielä kirkollisveroakin. Ja yritetty puhua asiaa, josta ei ole saanut millään selvää raamatun perustetta, vaan kirkollista oppiperustelua vain.

    tuo vauvakaste!

    Äänestä

  • sillä olen lukenut kirjoitti:

    en aloittanut turhaan tätä, koska sinunkin silmäsi on avautunut oikealle kasteelle.

    Äänestä

  • Nyt kyllä laskit aikamoisen sammakon suustasi, sillä tunnen lukemattoman määrän kiroilevia, huoraavia, juopottelevia, valehtelevia yms. luterilaisia 'kastettuja': ovatko he muka 'pistos' (kreik.). Itse olen USKOS(SA) ollut jo kauan, enkä sellaisia harrasta. Ja olen kyllä kastettukin heti kun uskoon tulin.

    Pyhän Hengen lahja (pelastus) ei johda ihmistä sellaiseen syntielämään, mitä se sinun 'PISTOS' harrastaa, joten ÄLÄ VIITSI OPEROIDA ASIOILLA JOITA ET NÄY TUNTEVAN LAINKAAN.

    Äänestä

  • USKOS kirjoitti:

    Nyt kyllä laskit aikamoisen sammakon suustasi, sillä tunnen lukemattoman määrän kiroilevia, huoraavia, juopottelevia, valehtelevia yms. luterilaisia 'kastettuja': ovatko he muka 'pistos' (kreik.). Itse olen USKOS(SA) ollut jo kauan, enkä sellaisia harrasta. Ja olen kyllä kastettukin heti kun uskoon tulin.

    Pyhän Hengen lahja (pelastus) ei johda ihmistä sellaiseen syntielämään, mitä se sinun 'PISTOS' harrastaa, joten ÄLÄ VIITSI OPEROIDA ASIOILLA JOITA ET NÄY TUNTEVAN LAINKAAN.

    Korinton seurakuntalaiset kastetut "pistokset" olivat kirjavaa sakkia:

    1. Kor. 11:21
       
    sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.

    1. Kor. 5:1
       
    Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.

    Äänestä

  • Korintossakin kirjoitti:

    Minä otan heistä VAROITTAVAN ESIMERKIN. Niin sinunkin tulisi; siinä nähdään se, ettei KASTE OLE AUTOMAATTI, JOKA MERKITSISI PELASTUSTA.
    "11. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. "
    ---Siinä selvä sana siihen, mitä mieltä "kristinuskon" perustaja, Paavali, oli asiasta.

    Vauvat EIVÄT SIIHEN JOUKKOON KUULU, vaan he kelpaavat sellaisenaan Jumalalle - ilman minkäänlaisia "kasteita tai hätäkasteita". Jeesus EI KASTANUT heitä, eikä muitakaan, mutta koska Hän tiesi jo osansa, ristinkuoleman lunastukseksi syntisille, olisi Hän voinut kastattaa ne luokseen tulleet lapset. Kun niin EI tapahtunut, voisi ajatella hänen jättäneen heidät tietoisella RISKILLÄ tuomion alle.

    Ei Raamattu tue tuollaisia ajatuksia. Kaste ja kastaa on Uudessa Testamentissa 77 kertaa esiintyessään ja vesikastetta tarkoittaessaan selvä ajatus: USKO ON EDELLYTYS SILLE, ETTÄ KASTETAAN JA VIELÄPÄ OMASTA PYYNNÖSTÄ. Kaste erottaa maailmanmielisistä pyrkimyksistä, EKKLESIA ,- uloskutsutut-, on heidän yhteytensä, johon EI KUULU SELLAISIA, jotka Paavalin luettelon esimerkissä olivat. KASTE EROTTAA SELLAISISTA, MUTTA LUTTERKASTE YHDISTÄÄ SEKASIKIÖKSI KAIKKI - SEURAUKSENA ON BABYLON!

    Ilmestyskirjassa:
    "2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
    3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
    4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. "

    Kristillisen kasteen aika tuli vasta helluntaina, kun kasteeseen tuli sanan ja veden lisäksi Pyhä Henki.

    ----
    "Jeesus EI KASTANUT heitä,"USKOS 11.10.2007 klo 07.57
    --------

    Äänestä

  • sillä olen lukenut kirjoitti:

    sen siksi monta kertaa noista monista raamattuversioista, että usko vasta antaa oikeuden tulla kastetuksi. Enkä minä mitenkään voi, vastoin omaatuntoani sanoa, että olisin ollut vauvana tietoinen ja sydämen uskolla varustettu, kun minut kastettiin. Niinmuodoin se oli tyhjä rituaali eikä mikään kaste. Minua on petetty kirkkoni taholta ja pappien taholta. Kyllä minä olen lukutaitoinen ja ymmärrysiässä jo. Mahtaisivatkohan ne hellarit hyväksyä joukkoonsa, - tai onkohan niitä baptistejakin; en vaan tunne heitä ketään. Mutta enää en usko noita 'vippaskonsteja', joilla minuakin on petetty ja maksatettu vähistä varoistani vielä kirkollisveroakin. Ja yritetty puhua asiaa, josta ei ole saanut millään selvää raamatun perustetta, vaan kirkollista oppiperustelua vain.

    Herjaat ja pilkkaat julkisesti lapsena saamaasi Pyhää Kastetta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
    ------------------------------------------

    "Niinmuodoin se oli tyhjä rituaali eikä mikään kaste."
    Et sinä minua tuolla hämää,
    sillä olen lukenut 10.10.2007 klo 22.04
    -----

    Joka kieltää Minut ihmisten edessä,sen minkäkin kiellän Isäni edessä.

    Jaak. 2:7
       
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    Äänestä

  • ajankohta kirjoitti:

    Kristillisen kasteen aika tuli vasta helluntaina, kun kasteeseen tuli sanan ja veden lisäksi Pyhä Henki.

    ----
    "Jeesus EI KASTANUT heitä,"USKOS 11.10.2007 klo 07.57
    --------

    huudat?

    Sinun älysi ei riitä tajuamaan Pyhän Hengen alueelta asioita, joten voisin erehtyä luulemaan sinua paremmaksi, kuin oletkaan, jos olisit vaiti. Helluntaina kastettiin PARANNUKSEN KASTEELLA JA SEN JÄLKEEN SAMOIN. Kristillisyyteen ja kristityksi tulemiseen liittyy AINA PARANNUS KUOLLEISTA TÖISTÄ. Lue Raamattua, niin LUULET VÄHEMMÄN.

    "38. Niin Pietari sanoi heille: "TEHKÄÄ PARANNUS ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
    39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

    "18. Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut PARANNUKSEN elämäksi."
    19. Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
    20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
    21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja SUURI OLI SE JOUKKO, JOKA USKOI ja kääntyi Herran puoleen."

    " 30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla ON TEHTÄVÄ PARANNUS.
    31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
    32. Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin."
    33. Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä.
    34. Mutta muutamat liittyivät häneen ja uskoivat; niiden joukossa oli Dionysius, Areiopagin jäsen, ja eräs nainen, nimeltä Damaris, sekä muita heidän kanssansa."

    'Parannus' eri kaasuksissaan esiintyy UT:ssa 48 kertaa ja tarkoittaa niissä KAIKISSA PAIKOISSA yhtä lukuunottamatta MIELENMUUTOSTA, MIKÄ ON JUMALAN TAHTO.
    Se yksi paikka: " 3. "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on PARANNUKSIA aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme."

    Kaikissa muissa UT:n paikoissa se tarkoittaa AINA ENTISEN ELÄMÄNTAVAN MUUTTAMISTA JUMALAN TAHTOMAAN SUUNTAAN! Sana 'KASTE' ja 'KASTAA' löytyy UT:sta 77 kertaa, mutta niistä 10 ei tarkoita VESIKASTETTA eikä HENKIKASTETTA.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Herjaat ja pilkkaat julkisesti lapsena saamaasi Pyhää Kastetta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
    ------------------------------------------

    "Niinmuodoin se oli tyhjä rituaali eikä mikään kaste."
    Et sinä minua tuolla hämää,
    sillä olen lukenut 10.10.2007 klo 22.04
    -----

    Joka kieltää Minut ihmisten edessä,sen minkäkin kiellän Isäni edessä.

    Jaak. 2:7
       
    Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]

    kun väität Raamatussa olevan sellaista mitä ET SITTEN MILLÄÄN KYKENE TOTEENNÄYTTÄMÄÄN..

    Täällä on jo kauan kirjoitettu samaa asiaa, eikä yhtäkään selvää vauvavalantaa ja ristinmerkki-ilveilyä ole sieltä RAAMATUSTA OSOITETTU, mutta uskovien kasteita on siellä lueteltu PILVIN PIMEIN.

    HALLOO!! ITSEHÄN SINÄ SANAA PILKKAAT!!

    Kun minut uskovana kastettiin, lausuttiin kyllä Jeesus-nimi ihan varmasti, enkä tietenkään sitä pilkkaa. Syytöksesi on TÄYSIN VÄÄRÄ. mutta sinä Häntä pilkkaat tuollaisilla saduilla, kuin "lapsikaste ja ristinmerkki". Luther muuten sanoi sen jälkimmäisen 'APINAILVEILYKSI', tiesitkös sitä?

    Äänestä

ettei Sakariaanpoika Johannes Kastaja, joka åitinsä kohdussa pomppi ilosta kuullesaan Marian sanat , ei ollut uskossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sellainen että kirjoitti:

se tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ja se annetaan Jeesukseen Kristukseen uskovalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu