kertokaa ihmiset,mikä on teidän (uskontonne) näkemys anteeksi annosta.itse olen aina ollut valmiina antamaan (ja olen antanutkin)anteeksi,minulle väärin tehneille ihmisille.olen aina ajatellut että miksi minä en antaisi anteeksi,kun jumalakin on armollinen katuvalle.
mutta missä liikkuu raja?
olen antanut anteeksi puolisolleni,hänen tekemänsä väärät syytökset(jatkuvasti),loukkaukset,lyönnit,
alistamiset,nöyryytykset,jotka kaikki ovat olleet aiheettomia.
tätä on jo jatkunut vuosi kausia,mutta aina olen unohtanut oman ylpeyteni ja antanut anteeksi.
kärsin näistä asioista jatkuvasti,enkä haluaisi enään olla anteeksi antava,mutta pelkään että teen väärin jos en annakaan anteeksi,kun sitä pyydetään minulta.
mitä te muut,uskonto kuntaan katsomatta,ajattelette.
mutta missä liikkuu raja?
olen antanut anteeksi puolisolleni,hänen tekemänsä väärät syytökset(jatkuvasti),loukkaukset,lyönnit,
alistamiset,nöyryytykset,jotka kaikki ovat olleet aiheettomia.
tätä on jo jatkunut vuosi kausia,mutta aina olen unohtanut oman ylpeyteni ja antanut anteeksi.
kärsin näistä asioista jatkuvasti,enkä haluaisi enään olla anteeksi antava,mutta pelkään että teen väärin jos en annakaan anteeksi,kun sitä pyydetään minulta.
mitä te muut,uskonto kuntaan katsomatta,ajattelette.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"...mutta pelkään että teen väärin jos en annakaan anteeksi"
- Väärin ketä kohtaan? - Jumalaa? Pidätkö Jumalaa kenties tyhmänä? ;)
Oletko koskaan tavannut viisaita ja ymmärtäväisiä ihmisiä? Jos olet, voit hyvin kuvitella että jos ihminenkin osaa olla lempeä, ymmärtäväinen ja viisas, kuinka paljoa enemmän Jumala, hän joka on tuon kaiken antanut?
"...mutta pelkään että teen väärin jos en annakaan anteeksi".
tällä tarkoitin,että asiat todennäköisesti johtavat siihen että eroamme,ja se vaikuttaa tietenkin lapsiimme.
en haluaisi tuottaa sitä eron kärsimystä lapsillemme,ja toisaalta miettiä "olisiko pitänyt olla vielä enemmän kärsivällinen ja armollinen",
mutta mietityttää,käytetäänkö hyvää luonnettani vain hyväksi enään,ja muutosta ei tule?
Jos asiaa katsotaan toiselta kannalta, oletko ajatellut että pitämällä puolesi saatat antaa lapsillesi esimerkin siitä, ettei toisten tallottavaksi tarvitse suostua?
Äläkä suotta pelkää syyllisyyttä. Syyllisyydenkin voi voittaa, sen ei tarvitse hallita elämää.
"missä liikkuu raja?
olen antanut anteeksi puolisolleni,hänen tekemänsä väärät syytökset(jatkuvasti),loukkaukset,lyönnit,
alistamiset,nöyryytykset,jotka kaikki ovat olleet aiheettomia."
Itse asetat oman ihmisarvosi rajan. Vastapuoli ymmärtää katua vasta kun tajuaa mitä tekee. Automaattiset anteeksipyynnöt eivät tule sydämestä elikkä eivät ole katumista. Oikeasti katuva ei aseta itseään uudelleen tilanteeseen, jossa tekee saman virheen uudelleen.
"Vihamielisyyttä ei tässä maailmassa tyynnytetä vihamielisyydellä vaan ainoastaan rakkaudella. Tämä on ikuinen laki."
DHAMMAPADA
Eli anna anteeksi, älä anna vihalle sijaa sydämessäsi.
***
Mutta hyvä elämä vaatii myös viisautta.
Tärkein buddhalainen periaate on "olla vahingoittamatta
elävää olentoa".
Sinä vahingoitat sekä itseäsi että lapsiasi, kun annat
tuollaisen tilanteen jatkua.
Jos olisin sinä, keskustelisin vielä kerran miehen kanssa,
vakavasti, ja kertoisin, että lähden ellei muutosta tule.
Ja lähtisin myös, lapset mukanani, jos nöyryytykset
jatkuisivat, mutta ilman vihaa sydämessä.
Buddhalaisen ihminen toimii eettisesti, mutta ei ole ylikiltti ja
alistettavissa.
Hyvää luettavaa tilanteessasi voi olla tämä kirja, kysy vaikka kirjastosta:
Robin Norwood: Voiko nainen rakastaa liikaa
Ei anteeksi antamiselle pitäisi olla rajoja.