Se uskoonTULO

Sain linkin eräässä keskustelussa sivuille http://www.uskoontulo.net ja muutamille muille vastaaville. Näitähän löytyy kyllä googlettamalla vaikka kuinka paljon.

Tässä aamusella ajanvietteenä lähdin tutkimaan noita sivuja kunnolla ja lukemaan/katsomaan näitä kertomuksia ja tein pientä tutkimusta siitä, mitkä syyt ovat ajaneet ihmiset "tulemaan uskoon" tai "uskon tulemiseen heihin", lainatakseni yhtä kertomuksensa jakanutta miestä.

Kuten arvata saatoin ja tiesinkin jo, vastaukset ei olleet yllättäviä.
Tässä jokaisesta (huom Jokaisesta) kertomuksesta löytyneet pääasialliset syyt uskoontulolle:

- Pelko, ahdistus
- Omien vanhempien tai muiden vanhempien ihmisten vaikutteena saatu, alaikäisenä
- "Huonolaatuinen" elämä (kriisi, trauma, kuolema>leski, masentuneisuus jne)
- Syyllisyys (opittu syntikäsite)
- Viina, huumeet, päihteet
- Vankilassa olo

- Muutama uskonnollisessa kokouksessa koettu "herääminen", ei tietoa aikaisemmasta elämästä (> muita syitä?)

Lähes 95%:lla kertojista oli selvästi taustalla perheen/vanhempien/isovanhempien yms vaikutteita.
Samoin suuri osa näistä oli kokenut jonkin elämänkulkuun kuuluvan trauman (kuolema, onnettomuus...).
Monilla oli ollut vaikeuksia viinan/päihteiden/riippuvuuksien suhteen.

Lukemia en laskenut eli tämä pienen pieni tutkimus oli lähinnä omaksi ajanvietteeksi tehty.
Halusin kuitenki julkistaa sen täällä ja jokainenhan voi halutessaan selata ko.sivustoja läpi ....löytääkseen samat vastaukset kuin minäkin.
Selittely, että "kuka tahansa voi hurahtaa uskoon" on siis varmaankin totta; on täysi yllätys miten kukin reagoi johonkin uuteen traumaattiseen tapahtumaan elämässä.
Luulen silti, että jos pohjalla on sellaista tietoa ja perehtyneisyyttä kuin esim. ateisteilla vaikuttaisi usein olevan, on uskoontulo paljon harvinaisempaa. Entisiä "tunnustavia ateisteja" en löytänyt ainuttakaan.

Kertomuksissa puhuttiin muuten usein siitä, kuinka "minähän en muuten uskoon tule, ajattelin joskus" (huom, ei kuitenkaan mainintaa ateistisesta ajattelusta) ja jäin pohtimaan, miten tuo ajatus voikin olla niin yleinen monen tarinassa.
Vaikuttaisi kovasti siltä, että se on vain opittu "mantra", sillä hyvin moni ajattelee uskonasioita puolesta tai vastaan jossakin vaiheessa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja se asetelma on varmasti aina joko tai, välimaastoa ei selvärajaisena taida olla olemassakaan. Ei ennen kuin on tutkinut asioita tarpeeksi ollakseen vastaan, tai olla tutkimatta päättäen "vain uskoa", kuten hämmästyttävän moni tekee.

*

Uskoontulo "vaatii" siis tietyntyyppisen psyykeen laadun. Yksi ominaisuus lienee tuo paineen sietokyvyn alhaisuus, toinen se, ettei osaa/halua/kykene käsittelemään vaikeita asioita ja kolmantena -hillona pahjalla- on selvästi tärkeänä seikkana vanhempien vaikutus lapsen/nuoren ajatuksiin asiasta.

Väitteeni aivopesusta lapsia kohtaan pitää tämän mukaan paikkaansa ja myös se, etä ns. heikkohermoiset tulevat uskoon rutkasti herkemmin kuin ns. vahvempi luontoiset tapaukset.

Uskovaisen tapa halveerata vahvaluontoista ihmistä sanomalla "kyllä se kovuus vielä karisee" on omituista; ikään kuin heikkohermoisuus, asioita pakeneminen ja oman psyykeen "pehmeys" olisivat hyveitä ja että niihin pitäisi panostaa.
He eivät ymmärrä, että heikkoutta on monenlaista eikä sen ainoa myöntämismuoto ole uskoontuleminen tai jumaliin turvautuminen.
Heille se korkein palkinto tästä jokaisen elämään kuuluvasta hetkestä on VAIN uskoon hurahtaminen ja oman pienuuden, vähäisyyden, vajavaisuuden ja heikkouden tunnustaminen huutaen joko ihmisten tai ristin edessä.
Mikä siinä on rohkeampaa, kuin hiljaa itsekseen asian myöntäminen itselleen?

*

Että tällaista pohdintaa tumman presidentin tahtiin :)
1071650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

uskon tuleminen ihmiseen, sitä et voi käsittää itse, vaikka tämä sitä sinulle sanoin selittääkin. koita selittää esimerkisi se tila minkä meditoidessasi koit jollekin joka ei sitä ole kokenut..
olet hihhuli silmänräpäyksessä.

kuten eräs sanoikin, on uskovaista monen sorttista, kuin vain uskoviakin, tai uskomattomia :)

perinteitä noudattavia suvun jne toimesta, kantaa siemeniä tajuamatta, miten ne saisi itämään.
sitten on niitä, joissa siemen kylvettynä myös itääkin.
pelko ja ahdistus toki voivat ajaa etsimään turvaa jostain mikä sitä lupaa. ja kun sitten on itselleen saanut todistetuksi, ettei tässä mitään hätää, olen pelastunut kun kerta uskon jeesukseen, niin se pelosta/ahdistukseta peräisin oleva ajattelumalli katoaa, eikös? silloin on vapaa siitä mitä ennen kantoi sisässään. ajatusmuutos siis.

syyllisyys on paha, se pistää vihaamaan itseään ja luonnollisia taipumuksiaan. siihen opetetaan vaikkei olisikaan edes uskovainen. ei tarvitse kuin vaikka pippeliään pienenä hieroa kun ihmettelee mikä nappula se siellä on, niin jos äiti/isä opettaa ettei sitä saa hiplailla tai sen kans leikkiä, mustalaiset vie tms.
eli luodaan syyllisyyden tunne myös sitä kautta, sanoen sen olevan rumaa tai väärin, tai et se putoaa pois. Siinä vierastaa kehoaan sen jälkeen kovinkin paljon, häpeää, tuntee syyllisyyttä kun kuitenkin kiinnostaa jne, vain koska on luotu tuo ajattelumalli vanhempien tai jonkun muun toimesta. asia on noin yksinkertainen, sellainen ihmismieli todella on, eikä millään tahtoisi vääristä käsityksistään irti päästää, ei vaikka kuinka joku takoisi kalloon kun sen sinne kerran on saanut.

"- Viina, huumeet, päihteet
- Vankilassa olo "

sanoisin, että kasvatus luo olosuhteet, missä ihminen sitten ei ole ihan sinut itsensä kanssa, eikä siten muiden kanssa, jolloin suunta on tuo. ja kun siellä sitten jossain on ihan voimat loppu, kun ei käsityksistään ole aiemmin irti päästänyt ylpeyttään tms, niin kun sitten päästää, esim jeesukseen turvaamalla (mikä on siis vain työkalu)
silloin vasta, kun ei ole enää mitään menetettävää, luopuu käsityksistään, usein tätäkään ei tapahdu, vaan ihminen tekee ennemmin itsemurhankin kuin luopuu, monilla kuitenkin ei ole niin paljoa sentään ylpeyttä, vaan koittavat viimeisenä oljenkortenaan juuri sitä jeesus temppua, ja se tepsiikin. Mutta saa uskomaan sitten moniin ihmeisiin, jos ei niitä osaa nähdä myös yhtä vertauskuvallisena kuin oman sokeutensa poistumista.

tuo, että on kyky halveerata vahvaluontoista ihmistä, on meissä jokaisessa, ei vain uskovaisessa. Sekin pitkälti johtuu siitä, että näemme sanat emmekä mihin niillä viitataan, ja usein nähdään sanoistakin vain omat tulkinnat, jos koitetaan nähdä mitä niillä tarkoitetaan. siksi puhuminen ja ymmärtäminen on vaikeaa, jos ei todella tiedetä, mistä toiset puhuvat.

Äänestä
  • jotka ovat heränneet, voisivat vaihtaa termistöään aivan vapaasti, jotta saisivat heidät joiden näkevät olevan hukassa, takaisin tiellensä, pois umpikujasta.

    tuskin energia, herra, jumala, buddha, mikä lie siitä suuttuisi jos nimikettä vaihtaisi? eli siis totuus ja todellisuus käsitteiden takaa.

    Äänestä

  • >>> koita selittää esimerkisi se tila minkä meditoidessasi koit jollekin joka ei sitä ole kokenut..
    olet hihhuli silmänräpäyksessä.

    Äänestä

  • m-ilian kirjoitti:

    >>> koita selittää esimerkisi se tila minkä meditoidessasi koit jollekin joka ei sitä ole kokenut..
    olet hihhuli silmänräpäyksessä.

    >> Olenko mie nyt hihhuli?

    hihhuli, sinä vain käsität asian. Mutta tulkintasi itse uskonnon mitä se tarkoitettiin selittämään muinaisten kielillä, on vain virheellinen, kuten on monien hihhulienkin, sitä minä yritän tässä sanoa.

    se sanoo juuri aivan sitä samaa, mutta omilla termeillään. eli olemme yhtä ja samaa energiaa, materiaa mikä lopulta siis on energiaa. yhtä ja samaa ja siitä me synnymme ja siinä me olemme. Ja juuri se tuntemuksesi, kun ajatukset tieltä katosivat vain vahvistaa sen, minkä jo ymmärrät.

    tiedät kehon syntyvän maasta ja muuttuvan maaksi.
    Tiedät muuttuvasi takaisin maaksi, miksi mieli olisi siitä energiasta erillinen, jos kerran olet mielesi "tappamalla" meditoidessasi kokenut sen ihan saman asian. silloin kun koit sen, ei sinulla ollut käsityksiä siitä mikä on todellisuus, koit sen.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    ..lyhyesti sanottuna; olen osa luontoa.
    Jos sen haluaa pukea johonkin outoon mystiseen kaapuun, vaikkapa sitten uskonnollisuuteen, niin se on omaa monimutkaista ajatteluaan, eikä istu minuun.

    >>>silloin kun koit sen, ei sinulla ollut käsityksiä siitä mikä on todellisuus, koit sen.

    en minäkään pue sitä romanttiseen kaapuun, vaan koitan auttaa muita näkemään, miten ovat sen kaavun sisällä.

    Eli kuten ymmärrät, he elävät sanojen kautta nähden todellisuuden niiden värjäämänä, eikä todellisuuden kautta.

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    >> Olenko mie nyt hihhuli?

    Kahtellaan miten käy... Mie satsaan kyllä silti suurimman osan ateistien puolesta, luulen että jokainen (luonnon ja evoluution tajuava) ymmärtää että kaikki tässä ollaan osana luontoa, ei mitään henkijumalia :)

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    en minäkään pue sitä romanttiseen kaapuun, vaan koitan auttaa muita näkemään, miten ovat sen kaavun sisällä.

    Eli kuten ymmärrät, he elävät sanojen kautta nähden todellisuuden niiden värjäämänä, eikä todellisuuden kautta.

    "Eli kuten ymmärrät, he elävät sanojen kautta nähden todellisuuden niiden värjäämänä, eikä todellisuuden kautta. "

    Näetkö sinä todellisuuden ilman, että omat ajatuksesi, muiden sanat jne. värjäävät sen?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ja tajuat, että ne ovat vain ajatuksia, etkä sinä itse?
    ajattelu on väline, työkalu. ja jos ajatukset pitävät sinua otteessaan, olet niiden orja, ja silloin juuri raamatun sanat pitävät paikkansa, jumala on tullut sanaksi ;)
    Eli herra on se, mitä sinä tottelet, joko ajatuksiasi, tai sitten sydäntäsi. ajatukset hiljentämällä voit nähdä paljon enemmän. silloin valtasuhde kääntyy ja ikäänkuin kävelet vetten päällä virran tuolle puolen.

    kun vain katson, miksi minä siihen sanoja tarvitsisin? sanat vain kuvastaa sitä mitä minä näen, eikä toisinpäin.

    Äänestä

  • m-ilian kirjoitti:

    Kahtellaan miten käy... Mie satsaan kyllä silti suurimman osan ateistien puolesta, luulen että jokainen (luonnon ja evoluution tajuava) ymmärtää että kaikki tässä ollaan osana luontoa, ei mitään henkijumalia :)

    ihan siihen samaan kuin sinäkin, ja koitan saada muutkin satsaamaan, omine keinoineni ;)

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    kun vain katson, miksi minä siihen sanoja tarvitsisin? sanat vain kuvastaa sitä mitä minä näen, eikä toisinpäin.

    Nämä fraasit joita esität, ovat hyvin ulkoaopeteltuja mietintöjä Laotsen, Buddhan ym. opetuksista. Hyvin olet perehtynyt heidän oppeihinsa. Nämä muistuttavat meidän uskovien raamatunjakeita, ne ovat usein vain sanoja.

    Mutta mitä SINÄ todella ajattelet? Ilman Buddhaa tai Laotsea?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    ja tajuat, että ne ovat vain ajatuksia, etkä sinä itse?
    ajattelu on väline, työkalu. ja jos ajatukset pitävät sinua otteessaan, olet niiden orja, ja silloin juuri raamatun sanat pitävät paikkansa, jumala on tullut sanaksi ;)
    Eli herra on se, mitä sinä tottelet, joko ajatuksiasi, tai sitten sydäntäsi. ajatukset hiljentämällä voit nähdä paljon enemmän. silloin valtasuhde kääntyy ja ikäänkuin kävelet vetten päällä virran tuolle puolen.

    "ja tajuat, että ne ovat vain ajatuksia, etkä sinä itse?"

    Vasta-ajatus. Emme ole sitä mitä ajattelemme, mutta ajattelemme sitä mitä olemme. Myös sanamme ja tekomme kuvastavat sitä mitä syvimmiltämme olemme.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    Nämä fraasit joita esität, ovat hyvin ulkoaopeteltuja mietintöjä Laotsen, Buddhan ym. opetuksista. Hyvin olet perehtynyt heidän oppeihinsa. Nämä muistuttavat meidän uskovien raamatunjakeita, ne ovat usein vain sanoja.

    Mutta mitä SINÄ todella ajattelet? Ilman Buddhaa tai Laotsea?

    harhaan.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    harhaan.

    mutta olet minun sanojeni aiheuttaman harhan vanki ja mielesi sai sinut näkemään, että olen astunut harhaan, vaikka olisinkin painanut oikeaa nappia, sitä joka ilmoitti sinun mielellesi, että ajatuksesi eivät olekaan omiasi, vaan vuosituhansia sitten lausuttuja ja itseasiassa sinä olet buddhan ja laotsen sanojen vanki toistellen niitä täällä mantran lailla...;).

    sitä mitä olet minulta oppinut?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    sitä mitä olet minulta oppinut?

    oppinut sitä luulet minun oppineen sinulta, Laotselta ja Buddhalta? Luuletko olevasi ainoa, joka on perehtynyt noihin kirjoituksiin ja ajatuksiin?

    Et ole.

    Ne voivat kyllä omia ajatuksiani, mutta uneksiko perhonen olevansa ihminen vai ihminen olevansa perhonen, siinä viisaan miehen päänvaiva....;).

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "ja tajuat, että ne ovat vain ajatuksia, etkä sinä itse?"

    Vasta-ajatus. Emme ole sitä mitä ajattelemme, mutta ajattelemme sitä mitä olemme. Myös sanamme ja tekomme kuvastavat sitä mitä syvimmiltämme olemme.

    "Vasta-ajatus. Emme ole sitä mitä ajattelemme, mutta ajattelemme sitä mitä olemme. Myös sanamme ja tekomme kuvastavat sitä mitä syvimmiltämme olemme. "

    Sanat ja teot enemmänkin kuvastaa, mitä sisällämme koemme. Mutta olisi perin hyvä kysyä, miksi niin koemme, että sitten niin sanomme ja teemme ;)

    Jos emme ajattele, katoammeko olemasta?

    on perin paha, jos käsitteistä, siis sanoista käsin elämme, emmekä todellisuudesta käsin, miltä sanallinen ajattelu voi aluksi tuntuakin. Mutta se on harhaa. Mielemme jippoja.

    Aivan yhtä harhaa kun tunnet rakastuvasi ja ajattelet toisesta kaikkia kauniita ajatuksia ja menet pilvilinnoihin haaveinesi, jotka rikkoutuvat kun toinen tekeekin jotain odotuksiesi vastaista.

    On niin hienoa elää haavemaailmassa, eikä todellisessa.
    Kiitos todellisuudesta ja keinoista jolla sitä voi paeta.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    oppinut sitä luulet minun oppineen sinulta, Laotselta ja Buddhalta? Luuletko olevasi ainoa, joka on perehtynyt noihin kirjoituksiin ja ajatuksiin?

    Et ole.

    Ne voivat kyllä omia ajatuksiani, mutta uneksiko perhonen olevansa ihminen vai ihminen olevansa perhonen, siinä viisaan miehen päänvaiva....;).

    ovat vain ajatuksia, joilla pysytään erossa todellisuudesta, mikä on ihan uskontosi mukaan sanojen tuolla puolen. Jumala on kaikkialla se sanoo, iankaikkinen siis, eli nykyhetkessä, mitä et voi mitenkään mitata, koska se on aina läsnäoleva hetki.
    sitä voit myös nimittää todellisuudeksi. onhan se tie totuus ja elämä.

    Totuutta et näe sanojesi takaa.

    otetaan esimerkki. voikukka.
    sinä tiedät, et sen näköistä kasvia kutsutaan voikukaksi. eli nyt uskot, että tiedät mikä se on, vaikka tiedät vain sen nimityksen.
    kun sitten alat kertaamaan, että mitä oikein sitten tiedätkin siitä, sillä on juuret, joilla imee vettä ja mineraaleja maasta, kuin myös varret ja kukat, mitkä sitten imee hiilidiosidia ja yhteyttää. Osaatko sanoa, mitä on hiilidiosidi?

    vastaat sanoilla, mutta tiedätkö todella, mihin ne sanat viittaavat? saat vain sanoja ja sanoja ja uskot siten tietäväsi kun olet oppinut sanat, mutta oletko opppinut, mitä ne todella tarkoittavat? minä en näe hiilidioksidia, enkä oikein siten käsitä mitä se loppujen lopuiksi on, atomeita, mutten tiedä kuin sen mitä niistäkin on kerrottu, eli lisää sanoja. silti ollaan niin tietäväisiä, vaikka atomifyysikothaan eivät tiedä, mitä ne lopulta on, kun sykkivät ja värähtelevät kokoajan. Kun tarpeeksi zoomataan, niin huomataan sen kaiken olevankin vain energiaa, mistä emme siitäkään tiedä mitään muuta, kuin sen, millä sitä nimitämme..
    mitä me tiedämme siis, jos emme vain käsitteitä, mihin niin kovasti luotamme?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    "Vasta-ajatus. Emme ole sitä mitä ajattelemme, mutta ajattelemme sitä mitä olemme. Myös sanamme ja tekomme kuvastavat sitä mitä syvimmiltämme olemme. "

    Sanat ja teot enemmänkin kuvastaa, mitä sisällämme koemme. Mutta olisi perin hyvä kysyä, miksi niin koemme, että sitten niin sanomme ja teemme ;)

    Jos emme ajattele, katoammeko olemasta?

    on perin paha, jos käsitteistä, siis sanoista käsin elämme, emmekä todellisuudesta käsin, miltä sanallinen ajattelu voi aluksi tuntuakin. Mutta se on harhaa. Mielemme jippoja.

    Aivan yhtä harhaa kun tunnet rakastuvasi ja ajattelet toisesta kaikkia kauniita ajatuksia ja menet pilvilinnoihin haaveinesi, jotka rikkoutuvat kun toinen tekeekin jotain odotuksiesi vastaista.

    On niin hienoa elää haavemaailmassa, eikä todellisessa.
    Kiitos todellisuudesta ja keinoista jolla sitä voi paeta.

    kuin kissa kuumaa puuroa...

    "Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua."
    38 "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus."

    Kysymyksesi ovat oiva keino pysyä poissa ytimestä, kuten Pilatuskin teki. Luot itse filosofisilla sanoilla, ajatuksilla suojamuurin totuuden ympärille, jottei sinun tarvitsisi todella tehdä sitä mitä muita kehoitat tekemään. Hiljentymään, kuuntelemaan olevaisuutta, sitä joko on ja on aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Mielesi saa sinut harhaan, se saa sinut omien filosofisten kikkailujen viidakkoon ja lopulta et enää tiedä itsekään ymmärrä puheitasi.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    ovat vain ajatuksia, joilla pysytään erossa todellisuudesta, mikä on ihan uskontosi mukaan sanojen tuolla puolen. Jumala on kaikkialla se sanoo, iankaikkinen siis, eli nykyhetkessä, mitä et voi mitenkään mitata, koska se on aina läsnäoleva hetki.
    sitä voit myös nimittää todellisuudeksi. onhan se tie totuus ja elämä.

    Totuutta et näe sanojesi takaa.

    otetaan esimerkki. voikukka.
    sinä tiedät, et sen näköistä kasvia kutsutaan voikukaksi. eli nyt uskot, että tiedät mikä se on, vaikka tiedät vain sen nimityksen.
    kun sitten alat kertaamaan, että mitä oikein sitten tiedätkin siitä, sillä on juuret, joilla imee vettä ja mineraaleja maasta, kuin myös varret ja kukat, mitkä sitten imee hiilidiosidia ja yhteyttää. Osaatko sanoa, mitä on hiilidiosidi?

    vastaat sanoilla, mutta tiedätkö todella, mihin ne sanat viittaavat? saat vain sanoja ja sanoja ja uskot siten tietäväsi kun olet oppinut sanat, mutta oletko opppinut, mitä ne todella tarkoittavat? minä en näe hiilidioksidia, enkä oikein siten käsitä mitä se loppujen lopuiksi on, atomeita, mutten tiedä kuin sen mitä niistäkin on kerrottu, eli lisää sanoja. silti ollaan niin tietäväisiä, vaikka atomifyysikothaan eivät tiedä, mitä ne lopulta on, kun sykkivät ja värähtelevät kokoajan. Kun tarpeeksi zoomataan, niin huomataan sen kaiken olevankin vain energiaa, mistä emme siitäkään tiedä mitään muuta, kuin sen, millä sitä nimitämme..
    mitä me tiedämme siis, jos emme vain käsitteitä, mihin niin kovasti luotamme?

    "11 Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. 12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa."(1.Kun.19:11-12)

    Olet jäljillä. Mutta kokelepa sinä välillä sitä mitä neuvot. Luovu omista ennakkokäsityksistäsi, tyhjennä mielesi ja rukoile Herraa vastaamaan sinulle sellaisella tavalla, että se sopii sinun tavallesi käsitellä todellsuutta ja olevaisuutta.

    Pystytkö luopumaan ennekkoasenteestasi? Ja valitsemistasi käsitteistä?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Eli kuten ymmärrät, he elävät sanojen kautta nähden todellisuuden niiden värjäämänä, eikä todellisuuden kautta. "

    Näetkö sinä todellisuuden ilman, että omat ajatuksesi, muiden sanat jne. värjäävät sen?

    vaan jokainen siihen voi pyrkiä.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "11 Herran ääni sanoi: "Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi." Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. 12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa."(1.Kun.19:11-12)

    Olet jäljillä. Mutta kokelepa sinä välillä sitä mitä neuvot. Luovu omista ennakkokäsityksistäsi, tyhjennä mielesi ja rukoile Herraa vastaamaan sinulle sellaisella tavalla, että se sopii sinun tavallesi käsitellä todellsuutta ja olevaisuutta.

    Pystytkö luopumaan ennekkoasenteestasi? Ja valitsemistasi käsitteistä?

    sinä minulla näet olevan? Olisit hyvä ja esittäisit havaintosi minulle.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    kuin kissa kuumaa puuroa...

    "Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua."
    38 "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus."

    Kysymyksesi ovat oiva keino pysyä poissa ytimestä, kuten Pilatuskin teki. Luot itse filosofisilla sanoilla, ajatuksilla suojamuurin totuuden ympärille, jottei sinun tarvitsisi todella tehdä sitä mitä muita kehoitat tekemään. Hiljentymään, kuuntelemaan olevaisuutta, sitä joko on ja on aina ollut ja tulee aina olemaan.

    Mielesi saa sinut harhaan, se saa sinut omien filosofisten kikkailujen viidakkoon ja lopulta et enää tiedä itsekään ymmärrä puheitasi.

    nyt väärin.

    Mitä totuus on, miten olen sen sinulle selittänyt?
    Jos se pistetään sanaksi, muuttuu se laiksi ja uskonkappaleeksi, ja siten sitoo siltä tiettömältä ja viitoittamattomalta tieltä.

    Voi hyvinkin olla, että me puhumme aivan samasta asiasta, muttemme kumpikaan vain tajua sitä.

    "Mielesi saa sinut harhaan, se saa sinut omien filosofisten kikkailujen viidakkoon ja lopulta et enää tiedä itsekään ymmärrä puheitasi."

    Tuo on sinun ajatuksesi ja tulkintasi minusta ja uskot siihen. Kun kelaat mistä olen jatkuvasti puhunut, niin huomaat, että aivan samasta mistä sinä nyt.

    Äänestä

  • ei näe kirjoitti:

    vaan jokainen siihen voi pyrkiä.

    kun lakkaat pyrkimästä.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    sinä minulla näet olevan? Olisit hyvä ja esittäisit havaintosi minulle.

    kuin kaikilla muillakin, mutta erilaisessa muodossa. Meditoi, hiljennä mielesi, niin ehkä näet ne?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    nyt väärin.

    Mitä totuus on, miten olen sen sinulle selittänyt?
    Jos se pistetään sanaksi, muuttuu se laiksi ja uskonkappaleeksi, ja siten sitoo siltä tiettömältä ja viitoittamattomalta tieltä.

    Voi hyvinkin olla, että me puhumme aivan samasta asiasta, muttemme kumpikaan vain tajua sitä.

    "Mielesi saa sinut harhaan, se saa sinut omien filosofisten kikkailujen viidakkoon ja lopulta et enää tiedä itsekään ymmärrä puheitasi."

    Tuo on sinun ajatuksesi ja tulkintasi minusta ja uskot siihen. Kun kelaat mistä olen jatkuvasti puhunut, niin huomaat, että aivan samasta mistä sinä nyt.

    "Kun kelaat mistä olen jatkuvasti puhunut, niin huomaat, että aivan samasta mistä sinä nyt. "

    Mukavaa viikonloppua!

    Äänestä

löytyvät varmaan myös aika monen taustalta.

Äänestä
  • ateistetista?

    Äänestä

  • on niin kauan ongelma kun et tyydy siihen vaan haluat lisää, eli ongelma onkin halusi, mikä luo tyytymättömyyden siihen mikä jo on.

    kateus ynnä muu luovat moista halua.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    on niin kauan ongelma kun et tyydy siihen vaan haluat lisää, eli ongelma onkin halusi, mikä luo tyytymättömyyden siihen mikä jo on.

    kateus ynnä muu luovat moista halua.

    Starfroty, nyt sanoit kyllä viisaan sanan; juuri näinhän se menee, että "pieni palkkainen" voi olla ihmisenä henkisesti miljonääri, verrattuna henkisesti tyhjään "suuri palkkaiseen" robottiin...

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    sitä rikkaampi siten on kun vain tyytyy mitä on.
    Halu itsessään luo tyytymättömyyden nykytilaan, koska silmät tähyilee muualle, kuin nykyhetkeen.

    Äänestä

on se aistittavissa itselleen mitä virkistyessään

tapahtuu. Uskoo elimistö sen mitä maha sanoo jne.

Raamatun paino on ylipainojensa kanssa kamppaileville vaa`'assa ollessaan merkityksetöntä
suhteessa valheelliseen sanomaansa ulkoisesti kehon saatua yltäkylläisen olotilan. Elämäänsä
saa jonkinlaista hurmoksellista extraa julistamalla iloa ja onnea hyvästä herrasta, joka kaitsee tavallaan. Onneksi säätila ei tunne armoa
ketään kohtaan, ensi vuosikymmenelläkään vaikka tahtoa kuinka olisi ilmastoa muuttaa, hyvä tahto ja ilosanoman julistus ei vaan aina riitä, planeetallemme, edes joka kerta, kun tahtoa on.
Sana itsessään on jonkinlainen hidaste planeetalla,kuten jotkut ihmiset sitä käyttäessään,niin halutessaan, hyvää tarkoittaessaan. Salut !

Äänestä

Olen yksi noista uskoon hurahtaneista surkimuksista. Raamatunkin mukaan vain itsensä heikoksi tuntevalle kelpaa Jumalan lahja.

Kuitenkin on monia todistuksia todella vahvoista tai ainakin siltä näyttävistä ihmisistä, jotka ovat tulleet riittävän heikoiksi. Moni tietää Nicky Cruzin, kovemman kaverin kuin yksikään teistä. Siis tuo Mau mau jengin pelätty tappaja, joka ei pelännyt mitään, ei edes kuolemaa. Hänellekin kuitenkin lopulta kelpasi Jumalan tarjous (kirja Juokse poika juokse).

Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan. Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea?

Puhutte uskosta jonain hölmönä hurahtamisena johonkin olemattomaan. Selittäkää sitten, miksi tällaiset hölmöläiset ovat niin suuri vaaratekijä ainakin noissa edellämainituissa maissa, että heitä täytyy kaikin voimin tuhota. Tosiasia kuitenkin on, että nämä hölmöt uskovat ovat keskimääräistä ahkerampia ja luotettavampia yhteiskunnan jäseniä.

Äänestä
  • "Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan. Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea? "

    eikö tuo ole typerää kun voisi vain vaihtaa sanoitukset toiseen ja silti puhua samasta ja yhdestä asiasta?`Johan raamattu kuten muutkin uskonnot sen sanovat, että on vain yksi totuus, todellisuus, jumala, energia mitä vain.

    jos he siis eivät sitä käsitä, niin ovat harhaoppisia ja levittävät perin vääristynyttä tulkintaansa pelkästä tiedosta, mitä sitten tulkitsevat. Se on paha homma, ja perin vaarallista.

    Aivan samoin monet fanaattiset kristityt tekevät muille, ylenkatsovat muita ja pitävät juuri käsitystänsä juuri oikeana ja ainoana, tajuamatta, että puhuvat vaan päässsänsä olevasta tiedosta, näkemättä lainkaan mistä todella edes puhuvat.

    Raamattu käskee hiljentymään, ettei mielesi pauhaisi, vaan näkisit ilman mieltäsi sen mikä on, ilman käsitteitäsi siitä.

    Äänestä

  • >>>Raamatunkin mukaan vain itsensä heikoksi tuntevalle kelpaa Jumalan lahja.>Kuitenkin on monia todistuksia todella vahvoista tai ainakin siltä näyttävistä ihmisistä, jotka ovat tulleet riittävän heikoiksi.>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.>Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea? >Puhutte uskosta jonain hölmönä hurahtamisena johonkin olemattomaan.>Selittäkää sitten, miksi tällaiset hölmöläiset ovat niin suuri vaaratekijä ainakin noissa edellämainituissa maissa, että heitä täytyy kaikin voimin tuhota.>Tosiasia kuitenkin on, että nämä hölmöt uskovat ovat keskimääräistä ahkerampia ja luotettavampia yhteiskunnan jäseniä.

    Äänestä

  • m-ilian ei kirj. kirjoitti:

    >>>Raamatunkin mukaan vain itsensä heikoksi tuntevalle kelpaa Jumalan lahja.>Kuitenkin on monia todistuksia todella vahvoista tai ainakin siltä näyttävistä ihmisistä, jotka ovat tulleet riittävän heikoiksi.>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.>Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea? >Puhutte uskosta jonain hölmönä hurahtamisena johonkin olemattomaan.>Selittäkää sitten, miksi tällaiset hölmöläiset ovat niin suuri vaaratekijä ainakin noissa edellämainituissa maissa, että heitä täytyy kaikin voimin tuhota.>Tosiasia kuitenkin on, että nämä hölmöt uskovat ovat keskimääräistä ahkerampia ja luotettavampia yhteiskunnan jäseniä.

    jos vain tohdit lukea ajatuksella.

    "En vain tajua, minkä takia teille se ainoa tie tajuta oma heikkous, silloin kun heikko hetki on, on mennä kiljumaan siitä kaduille ja toreille, ristien eteen ja alttareille jumalien eteen.
    Oman heikkouden tiedostaminen ja hyväksyminen (ajoittain, sellainen jatkuva olotila ei tee hyvää psyykeelle) kuuluu jokaisen ihmisen elämään. "

    me voimme olla todella ylpeitä itsestämme, ja luulla itsestämme liikoja, maailma kusee silmillemme. jos uskomme ylpeyksissämme, että me tiedämme, ja muut väittää perustellen vastaan, et olet väärässä, ei ylpeä ihminen edes tarkista, onko hän väärässä. siksi he menevätkin niin kivisen polun ennenkuin joutuvat asian myöntämään, siis olleensa väärässä, vaikka jokainen sen jo näkikin aiemmin, on siis oltu vain itsellensä sokeita, mieli on pettänyt kantajaansa.
    siksi on hyvä sanoa itselleen, että on vain heikko ihminen, koska se viisastaa mieltä ja saa taipumaan silloin kun syytä olisi.

    "
    Voistiko esittää jonkun muun esimerkkinä, kuin tuon loppuun kalutun N.Cruzin? Tarina on teilattu huimana satuiluna jo ajat sitten. Olnkoonkin, että olsi valtaosin totta, se on niin harvinaista herkkkua teille(kin) että maku on mennyt jo. Ukkohan rellesti joskus 60-70 luvuilla jo, eikö?
    Olen muuten lukenut ko.kirjan ja oli kyllä melkoista menoa joo. Harva sellaisesta pääsee osalliseksi. "

    minä itse voin myös toimia esimerkkinä. Olin todella oikeassa ja perkeleen ylpeä, ja kun sitten lopulta tajusin kuinka ylpeys teki minut itselleni sokeaksi, tajusin kuinka heikkoja me lopulta ollaankaan, ja tuo tajuaminen vei paljon typerästä käyttäytymisestäni pois, toki jotain on vielä jäljellä nurkissa, mutta kun se ylpeys se ylpeys ja sokeus sen myötä itsellemme.
    no toki, kun on kerran taipunut, on helpompi taipua uudestaan kun tajuaa, että juuri siten sitä "kuonaa" mitä ylpeys kerää sisäämme, saadaan ulos.
    nuorena itselläni meno oli aika hullua, kuolema kolkutteni milloin missäkin muodossa eikä vaaraa edes tajunnut, se oli vain kovien poikien leikkiä.

    "Kiina ja muut itämaat ovat täpöten täynnä kouluttamatonta kansaa, joilla ei ole mitään muuta kuin taikauskonsa. He eivät tajua alkuunkaan, minkä "kunniallisen" sadun takia joutuvat kuolemaan, AIVAN TURHAAN. "

    no eikös isänmaan uskokin ole hieman samanlaista leikkiä, sinulle on opetettu, että tämä alue on isänmaasi, ja olet omaksunut ne ajatukset sitten ja puolustat sitä kuin itseäsi, koska olet ottanut sen osaksi identiteettiäsi.
    Se on aivopesua.
    Joku on antanut sinulle ajatuksen jota sitten puolustat.
    aivopesu on helppo todentaa: jos jotain käsitettä, kuten suomen lippua vaikka halveerataan, jos saat siitä reaktion, eli suutut niin aivopesua on tapahtunut. Itselleni kyseinen lippu on vain kangaspala, enkä koe siinä olevan mitään pyhää tai muutakaan.

    "Uskonnot on kehitetty valtaa ja hallitsemista tukemaan. Se on ikävä fakta mitä tarpeeksi hölmö ei tule koskaan tajuamaankaan."

    aivan samoin valtiotkin on. siksi sinua kasvatetaankin suomalaiseksi, että puolustat sitten sitä ajatusta suomalaisuudesta mitä koet olevasi. sama juttu jokaisen maan kansalaisen kanssa. jokainen syvällä aivopesussa.

    yksi planeetta ja yksi kansa, yksi totuus mikä on sanojen tuolla puolen eli todellisuus mitä käsitteet eivät värjää, kun sanat kerta puuttuvat.

    Äänestä

  • m-ilian ei kirj. kirjoitti:

    >>>Raamatunkin mukaan vain itsensä heikoksi tuntevalle kelpaa Jumalan lahja.>Kuitenkin on monia todistuksia todella vahvoista tai ainakin siltä näyttävistä ihmisistä, jotka ovat tulleet riittävän heikoiksi.>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.>Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea? >Puhutte uskosta jonain hölmönä hurahtamisena johonkin olemattomaan.>Selittäkää sitten, miksi tällaiset hölmöläiset ovat niin suuri vaaratekijä ainakin noissa edellämainituissa maissa, että heitä täytyy kaikin voimin tuhota.>Tosiasia kuitenkin on, että nämä hölmöt uskovat ovat keskimääräistä ahkerampia ja luotettavampia yhteiskunnan jäseniä.

    "Tarina on teilattu huimana satuiluna jo ajat sitten. "

    Kuka on teilannut? Kun kommentoin taannoin keskustelua, jossa ihmeteltiin, että miten 11-vuotias muka voi kulkea suurkaupungin kaduilla päiväkausia ilman kenenkään puuttumista asiaan sanomalla, että sitähän tapahtuu Suomessa tänäkin päivänä, tuli hiljaista.

    "Ukkohan rellesti joskus 60-70 luvuilla jo, eikö? "

    Oli kesällä Helsingissä Urbaani unelma-tapahtuman pääpuhujana, ei siis ole mikään menneisyyden tyyppi, vaan tekee edelleen sitä mitä alkoi tekemään uskoontulonsa jälkeen. Evankelioi jengiläisiä, kadun nuoria, huumeporukoita ja rikollisia. On perustanut useita nuorisokoteja David Wilkersonin (joka myös kiertää edelleen) kanssa.

    ">>>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.

    Yritä Apostoli-tz ymmärtää, Jessusta ei ole olemassa, ei ole koskaan ollutkaan.

    Eikä hän siten voi ilmestyä kenenkään uniin, eikä mihinkään muuallekkaan.

    Niin voi tapahtua vain saduissa.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Jeesuksen historiallisuuden?

    "Eikä hän siten voi ilmestyä kenenkään uniin, eikä mihinkään muuallekkaan."

    Hmmm.... Kumma kyllä ihmiset ovat kertoneet elämästään ennen tapahtumaa ja sen jälkeen. Heille on käynyt kuten monille Raamatussa kuvatuille ihmisille, eivätkä he ole tapahtumahetkellä lukeneet Raamattua riviäkään. Joillakin on saattanut mennä kuukausia, ennenkuin ovat saaneet ensimmäisen Uuden testamentin käsiinsä tai törmänneet kristittyihin, mikä on harvinaista muslimimaassa.

    Voit jatkaa jankkaamistasi, mutta Jeesus Kristus elää ja Hän vaikuttaa tänäkin päivänä miljoonien ihmisten elämiin ja maailman tapahtumiin. Ehkä sinäkin sen vielä jonakin päivänä ymmärrät. Rukoilen, että Pyhä Henki voisi avata sinun sisäiset silmät näkemään kuinka mittaamaton on Jeesuksen Kristuksen rakkaus ja armo ja kuinka mittaamaton on se ylösnousemusvoima, joka vaikuttaa uskovissa. Se sama voima, jolla Isä Jumala herätti Poikansa kuolleista ja nosti ylemmäksi kaikkia voimia ja valtoja. Aamen.

    Mitään sanottavaa tähän?

    No "ancient historians or geographers mention [Nazareth] before the beginning of the fourth century [AD].

    Nazareth is not mentioned in the Old Testament, the Talmud, nor in the Apocrypha and it does not appear in any early rabbinic literature.

    Nazareth was not included in the list of settlements of the tribes of Zebulon (Joshua 19:10-16) which mentions twelve towns and six villages

    Nazareth is not included among the 45 cities of Galilee that were mentioned by Josephus (37AD-100AD).

    Nazareth is also missing from the 63 towns of Galilee mentioned in the Talmud.

    Ja mitä tulee tuohon Jeesuksen ihmisten elämään vaikuttamiseen, niin se kuuluu ihan samaan satu kastiin ufojen kanssa.

    On olemassa asiakirjoija joissa on erilaista tietoa. Kun temppeli tuhottiin, niin osa henkikirjoista ja väestörekistereistä siirrettiin Nasaretiin. Minulla ei nyt ole tässä sitä tekstiä saatavilla, mutta koska niistä ilmeni, että ihmisiä oli muuttanut turvaan, pappeja oli siirretty Nasaretin kaupunkiin, niin se oli jo olemassaoleva paikka tuolloin.

    Syy miksi sitä ei mainittu listaamissasi paikoissa:

    "46 "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" (Joh.1:46)

    Nasaret oli niin pieni ja merkityksetön paikka, että Natanaelkin ihmetteli, että voiko sellaisesta tulla mitään hyvää.

    Nasaret on löydetty argeologisissa kaivauksissa ja sen olemassaolo todistettu. Kiistanalainen asia on ollut, että oliko se olemassa jo Jeesuksen aikaan.

    Mitä sinä sanot siihen, että Betesdan pylväikköä pidettiin pitkään Johanneksen keksintönä, eikä uskottu sen olemassaoloon, mutta kas, kun se viimein löydettiin, se oli täsmälleen sellainen kuin Johannes sen kuvaili.

    "Ja mitä tulee tuohon Jeesuksen ihmisten elämään vaikuttamiseen, niin se kuuluu ihan samaan satu kastiin ufojen kanssa. "

    Niin varmasti, epäilemättä;).

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Tarina on teilattu huimana satuiluna jo ajat sitten. "

    Kuka on teilannut? Kun kommentoin taannoin keskustelua, jossa ihmeteltiin, että miten 11-vuotias muka voi kulkea suurkaupungin kaduilla päiväkausia ilman kenenkään puuttumista asiaan sanomalla, että sitähän tapahtuu Suomessa tänäkin päivänä, tuli hiljaista.

    "Ukkohan rellesti joskus 60-70 luvuilla jo, eikö? "

    Oli kesällä Helsingissä Urbaani unelma-tapahtuman pääpuhujana, ei siis ole mikään menneisyyden tyyppi, vaan tekee edelleen sitä mitä alkoi tekemään uskoontulonsa jälkeen. Evankelioi jengiläisiä, kadun nuoria, huumeporukoita ja rikollisia. On perustanut useita nuorisokoteja David Wilkersonin (joka myös kiertää edelleen) kanssa.

    ">>>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.

    ...tuppaa olemaan sellasia kilometrien mittaisia aina..

    >>>Kuka on teilannut? Kun kommentoin taannoin keskustelua, jossa ihmeteltiin, että miten 11-vuotias muka voi kulkea suurkaupungin kaduilla päiväkausia ilman kenenkään puuttumista asiaan sanomalla, että sitähän tapahtuu Suomessa tänäkin päivänä, tuli hiljaista. Oli kesällä Helsingissä Urbaani unelma-tapahtuman pääpuhujana..>>Luopuisitko lapsestasi, jos henkeäsi uhattaisiin?
    Sitä kutsutaan rakkaudeksi, ja rakkaus on usein fundamentalistista.>Suomen koulutetusta kansasta hyvin moni uskoo horoskooppeihin, välttää tikkaiden ali kävelemistä ja perjantai 13. päivä on yleinen puheenaihe, jopa mediassa. Koulutus ja taikauskon puute eivät välttämättä kulje käsi kädessä. >Kukaan ei ole heitä evankelioinut, vaan esim. Mekassa pyhiinvaellusmatkalla Jeesus on ilmestynyt uneen ja ilmoittanut, että Hän on se, jota muslimi matkaltaan etsii.>Ensinnäkin, Jeesus ei etsinyt maallista valtaa.>Miten olisi Markku "Kure" Tuppurainen?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    On olemassa asiakirjoija joissa on erilaista tietoa. Kun temppeli tuhottiin, niin osa henkikirjoista ja väestörekistereistä siirrettiin Nasaretiin. Minulla ei nyt ole tässä sitä tekstiä saatavilla, mutta koska niistä ilmeni, että ihmisiä oli muuttanut turvaan, pappeja oli siirretty Nasaretin kaupunkiin, niin se oli jo olemassaoleva paikka tuolloin.

    Syy miksi sitä ei mainittu listaamissasi paikoissa:

    "46 "Nasaretistako?" Natanael kysyi. "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" (Joh.1:46)

    Nasaret oli niin pieni ja merkityksetön paikka, että Natanaelkin ihmetteli, että voiko sellaisesta tulla mitään hyvää.

    Nasaret on löydetty argeologisissa kaivauksissa ja sen olemassaolo todistettu. Kiistanalainen asia on ollut, että oliko se olemassa jo Jeesuksen aikaan.

    Mitä sinä sanot siihen, että Betesdan pylväikköä pidettiin pitkään Johanneksen keksintönä, eikä uskottu sen olemassaoloon, mutta kas, kun se viimein löydettiin, se oli täsmälleen sellainen kuin Johannes sen kuvaili.

    "Ja mitä tulee tuohon Jeesuksen ihmisten elämään vaikuttamiseen, niin se kuuluu ihan samaan satu kastiin ufojen kanssa. "

    Niin varmasti, epäilemättä;).

    Että tieto ja usko mahtuvat joillain ihmisillä samaan päähän.

    Luulisi että tieto tekisi tuhojaan usko lohkossa.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Että tieto ja usko mahtuvat joillain ihmisillä samaan päähän.

    Luulisi että tieto tekisi tuhojaan usko lohkossa.

    ovat Herran tiet;). Kiitos kuitenkin asiallisesta kommentistasi.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    ...tuppaa olemaan sellasia kilometrien mittaisia aina..

    >>>Kuka on teilannut? Kun kommentoin taannoin keskustelua, jossa ihmeteltiin, että miten 11-vuotias muka voi kulkea suurkaupungin kaduilla päiväkausia ilman kenenkään puuttumista asiaan sanomalla, että sitähän tapahtuu Suomessa tänäkin päivänä, tuli hiljaista. Oli kesällä Helsingissä Urbaani unelma-tapahtuman pääpuhujana..>>Luopuisitko lapsestasi, jos henkeäsi uhattaisiin?
    Sitä kutsutaan rakkaudeksi, ja rakkaus on usein fundamentalistista.>Suomen koulutetusta kansasta hyvin moni uskoo horoskooppeihin, välttää tikkaiden ali kävelemistä ja perjantai 13. päivä on yleinen puheenaihe, jopa mediassa. Koulutus ja taikauskon puute eivät välttämättä kulje käsi kädessä. >Kukaan ei ole heitä evankelioinut, vaan esim. Mekassa pyhiinvaellusmatkalla Jeesus on ilmestynyt uneen ja ilmoittanut, että Hän on se, jota muslimi matkaltaan etsii.>Ensinnäkin, Jeesus ei etsinyt maallista valtaa.>Miten olisi Markku "Kure" Tuppurainen?

    ja pahoittelen pitkiä vastauksia. Tiedän kuinka ikävä niihin on vastailla (koska koen itse samaa vastatessani jonkun pitkään vastaukseen), mutta koeta kestää.

    "Kirjasta on ollut juttua muuallakin."

    Huitaisu, käden liike, nopea tokaisu ja aiheen vaihto?

    "Mutta rellesti siis tuon kirjassa kerrotun vaiheen kymmeniä vuosia sitten. "

    Totta.

    "Vertaatko ihan vakavissasi elävää lasta mielikuvitteelliseen uskontoon?!"

    Näille ihmisille Jeesus on ihan yhtä todellinen kuin se lapsi sinulle. On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. Jos opetuslapset olisivat aikoinaan tietoisesti valehdelleet Jeesuksen ylösnousemuksesta ja hänen kohtaamisestaan, he tuskin olisivat olleet valmiit kuolemaan uskonsa tähden.

    Vertasin myös lapseen sen takia, että ymmärtäisit sen tunnesiteen, joka uskovilla on Jeesukseen ja Jumalaan. Minkään seurakunnan puolesta en olisi valmis henkeäni antamaan, mutta toivottvasti puolisoni puolesta ja uskoni puolesta kyllä. Toivottvasti sellaista tilannetta ei tule koskaan eteen.

    "Suomen kansasta suurin osa ei ole valveutunut millään tavalla ottamaan noista uskomuksista selvää. Tähän lienee tulossa muutosta tulevaisuudessa."

    Toivossa on hyvä elää, Suomi on ollut teollisuusmaa n. 60 vuotta ja postmoderni yhteiskunta vähän vähemmän aikaa. Silti kiinnostus idän uskontoja, hengellisyyttä ja henkisiä kultteja kohtaan on yhä lisääntyvissä määrin kasvanut. New Age-oppeja ujutetaan työmaailmaan, työyhteisökoulutuksiin (aura-kartoituksia, tarot-korttiluentoja jne.) ja jopa kasvatusalalla on näkyvissä New Age-tyyppistä yksilöllistä henkisen kasvun korostusta naamioituna uusiin pedagogisiin oppeihin.

    "Totuus on se, että ihmiseen ti putkahda tietoa tosta noin vaan, vaan se tulee aina ulkopuolelta saatuina vaikutteina. "

    Tämä taas kertoo tietämättömyytesi esim. Saudi-Arabian elämään ja ihmisten elämään muslimimaissa. Juuri kun kehuit Intian ja Kiinan ihmisiä perehtymättömiksi ja kouluttamattomiksi, aloit väittämään, että kristinuskoontulo onkin ulkoa tulleen tiedon seurausta?

    Muslimille Raamattu on ristiriitainen kirja tai heidän suhteensa on siihen ristiriitainen. Toisaalta he pitävät sitä pyhänä kirjana, mutta hyvin suurta osaa muslimeista on peloteltu sen lukemisesta, koska se kuulemma kiroaa heidät. Harras muslimi pysyy kaukana kaikesta, mikä haiskahtaa kristinuskolta.

    Eräs muslimi tuli uskoon sillä, että hänen imaaminsa käski hänen tehdä kirjallisen todistuksen Raamatun valheellisuudesta suhteessa Koraaniin. Hänen piti osoittaa Koraanin avulla, että Raamattu on väärennös ja valetta. Tämä radikaaliryhmän jäsen alkoi tekemään työtä käskettyä ensin vastahakoisesti, koska pelkäsi Raamatun kiroavan hänet. Hän kieltäytyi ensin hommasta. Myöhemmin teki työtä tosissaan ja innoissaan, kunnes joutui toteamaan, että asia olikin aivan päinvastoin. Hänet uhattiin tappaa, erotettiin radikaaliryhmästä ja osa hänen sukulaisistaan hylkäsi hänet. Jeesus ilmestyi hänelle unessa ja ilmoitti olevansa se, jota hän oli etsinyt koko ikänsä.

    Että joo, kyllä hän oli saanut ulkopuolelta vaikutteita, lukemalla Raamattua ensimmäisen kerran elämässään...;).

    "Ehkä ei. Mutta raamatun koonneet ja kristinuskon alulle panneet kylläkin."

    Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi? Se on aika pitkä aika... 400 vuotta taaksepäin.... Olisi 1600-luku... Huh, tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon asioita...;).

    Tämän alla olevan lainauksen pohjalta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nicky_Cruz) ymmärtää jokainen, miksi Cruz on ollut mikä oli nuoruudessaan ja miksi on myös uskovainen nykyään. Kirjaa on arvosteltu muillakin palstoilla yms, eikä kritiikki ole joka puolella niin imartelevaa kuin uskovaiset haluavat kuvitella.

    "Nickyn äiti oli noita ja isä oli saatananpalvojien pappi. Nicky ja äiti olivat huonoissa suhteissa. Kerran Nickyn äiti hakkasi hänet tajuttomaksi. Aamulla Nicky heräsi tajuttomuudestaan verilätakössä. Yhdeksänvuotiaana hän karkasi kotoa New Yorkiin..........."

    Koko tarina luettavissa linkistä yllä.
    Lisää löytyy kun etsii hakukoneella.

    >>>On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. > Juuri kun kehuit Intian ja Kiinan ihmisiä perehtymättömiksi ja kouluttamattomiksi, aloit väittämään, että kristinuskoontulo onkin ulkoa tulleen tiedon seurausta?>>Eräs muslimi tuli uskoon sillä,>Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi?

    Äänestä

  • m-ilian ei kirj. kirjoitti:

    >>>Raamatunkin mukaan vain itsensä heikoksi tuntevalle kelpaa Jumalan lahja.>Kuitenkin on monia todistuksia todella vahvoista tai ainakin siltä näyttävistä ihmisistä, jotka ovat tulleet riittävän heikoiksi.>Kiinassa, Intiassa tai islamilaisissa maissa tuhannet Jeesukseen uskovat ovat vankilassa uskonsa tähden, monia kidutetaan ja osa joutuu kuolemaan.>Helppo ratkaisu heille olisi kieltää uskonsa ja ruveta rohkeiksi ateisteiksi. Mutta he mieluummin kuolevat kuin luopuvat uskosta. Kuka tässä on rohkea? >Puhutte uskosta jonain hölmönä hurahtamisena johonkin olemattomaan.>Selittäkää sitten, miksi tällaiset hölmöläiset ovat niin suuri vaaratekijä ainakin noissa edellämainituissa maissa, että heitä täytyy kaikin voimin tuhota.>Tosiasia kuitenkin on, että nämä hölmöt uskovat ovat keskimääräistä ahkerampia ja luotettavampia yhteiskunnan jäseniä.

    >>> Uskonnot on kehitetty valtaa ja hallitsemista tukemaan. Se on ikävä fakta mitä tarpeeksi hölmö ei tule koskaan tajuamaankaan. >>>

    -Edellä oleva väite on kehitetty vain ateistien uskonnonvastaista propagandaa tukemaan, mutta sitä faktaa he eivät koskaan tule myöntämään, koska he eivät ymmärrä että IHMISET TARVITSEVAT uskontoa/uskoa ja siitä itselleen saamaansa elämänsisältöä ja toivoa, JAKSAAKSEEN, usein hyvinkin kurjissa olosuhteissa, elää omaa elämäänsä, erilaisista valta- ja hallitsemisrakenteista HUOLIMATTA.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    Tämän alla olevan lainauksen pohjalta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nicky_Cruz) ymmärtää jokainen, miksi Cruz on ollut mikä oli nuoruudessaan ja miksi on myös uskovainen nykyään. Kirjaa on arvosteltu muillakin palstoilla yms, eikä kritiikki ole joka puolella niin imartelevaa kuin uskovaiset haluavat kuvitella.

    "Nickyn äiti oli noita ja isä oli saatananpalvojien pappi. Nicky ja äiti olivat huonoissa suhteissa. Kerran Nickyn äiti hakkasi hänet tajuttomaksi. Aamulla Nicky heräsi tajuttomuudestaan verilätakössä. Yhdeksänvuotiaana hän karkasi kotoa New Yorkiin..........."

    Koko tarina luettavissa linkistä yllä.
    Lisää löytyy kun etsii hakukoneella.

    >>>On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. > Juuri kun kehuit Intian ja Kiinan ihmisiä perehtymättömiksi ja kouluttamattomiksi, aloit väittämään, että kristinuskoontulo onkin ulkoa tulleen tiedon seurausta?>>Eräs muslimi tuli uskoon sillä,>Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi?

    "Tämän alla olevan lainauksen pohjalta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nicky_Cruz) ymmärtää jokainen, miksi Cruz on ollut mikä oli nuoruudessaan ja miksi on myös uskovainen nykyään. Kirjaa on arvosteltu muillakin palstoilla yms, eikä kritiikki ole joka puolella niin imartelevaa kuin uskovaiset haluavat kuvitella.

    "Nickyn äiti oli noita ja isä oli saatananpalvojien pappi. Nicky ja äiti olivat huonoissa suhteissa. Kerran Nickyn äiti hakkasi hänet tajuttomaksi. Aamulla Nicky heräsi tajuttomuudestaan verilätakössä. Yhdeksänvuotiaana hän karkasi kotoa New Yorkiin..........."

    Koko tarina luettavissa linkistä yllä.
    Lisää löytyy kun etsii hakukoneella. "

    Niin? Mitä uutta tuossa oli? Olen lukenut sen kirjan ja nähnyt elokuvan "Risti ja linkkuveitsi." Sitä kirjaa en ole lukenut.

    "Kirjaa on arvosteltu muillakin palstoilla yms, eikä kritiikki ole joka puolella niin imartelevaa kuin uskovaiset haluavat kuvitella. "

    No hei, eihän tämä nyt mikään yllätys ole. Ihan kuin uskovia muutenkaan immarreltaisiin?

    "Mikään ei kuitenkaan ole koskaan todistanuts en puolesta, että noita kaikkia opetuslapsiakaan olisi ollut olemassa...ellen ihan väärin muista. "

    Niinkö? Jos Pietari, Jaakob ja Johannes ovat olleet olemassa ja Josefus nimeää Jaakobin SEN Jeesuksen veljeksi, niin mikseivät muutkin olisi olleet?

    "JOukkopsykoosi tai yhteinen suggestiokokemus ajaa kummallisiin tekoihin joskus. "

    Kyllä, mutta opetuslapset eivät olleet yhdessä heidän kuollessaan. Opetuslasten kokemuksia ylösnousseesta Kristuksesta on joskus perusteltu joukkohallusinaatiolla, mutta mm. wikipedian mukaan se ei ole oikein mahdollista.

    "Joukkohallusinaation käsitteen avulla on ajoittain yritetty selittää ihmisjoukkojen kokemia yliluonnollisilta vaikuttavia tapahtumia. Kuitenkin monet skeptikot suhtautuvat myös joukkohallusinaatio-ilmiön olemassaoloon epäilevästi, ja pitävät siihen turvautumista näennäistieteenä. Joukkohallusinaatio nimittäin edellyttäisi ihmisten jaettua tietoisuutta sellaisessa mielessä, josta ei ole tieteellistä näyttöä tai edes teoriaa. Hallusinaatio tapahtuu ihmisen mielessä, eikä ihmisellä ole mahdollisuutta siirtää kokemiaan kokemuksia toiselle muuten kuin erittäin heikossa mielessä kuvailemalla niitä esimerkiksi kielellisesti."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Joukkohallusinaatio

    " Teidän hellarikulttuurinne kukkii noita aivan uskomattoman hölmöjä tarinoita kuubalaisista woodoo-viirupäistä,m jotka yhtäkkiä tulivat joukolla uskoon. Todenperää oli tai ei, jutut ovat keksittyjä, henkilöitä ei ole olemassakaan ja niin...ne taitavat mennä läpi vain hyväuskoiseen psykoosipotilaaseen.. "

    Kaksi virhettä:

    1) Muslimitodistukset eivät ole hellariporukoiden julkistamia, vaan yhteiskristillisten, kansainvälisten kanavien julkistamia kokemuksia. Niistä on tehty oma dvd, jota jaetaan ilmaiseksi. Se on käännetty ainakin arabiaksi, kurdiksi, englanniksi ja suomeksi.

    2)"Todenperää oli tai ei, jutut ovat keksittyjä, henkilöitä ei ole olemassakaan ja niin...ne taitavat mennä läpi vain hyväuskoiseen psykoosipotilaaseen.. "

    Ihmiset kertoilevat omalla nimellään keksittyjä tarinoita ja esiintyvät televisio-ohjelmassa julkisesti? Tietäen, että muslimimaailmassa siitä saattaa seurata hengenlähtö? Täytyy Milian myöntää, että vähäinen on perehtymisesi muslimiuskonnon hylkäävien kohtalon suhteen. Tuskin kukaan hengenlähtöä uhmaten kertoisi julkisesti keksittyä tarinaa omasta elämästään?

    "Mutta nyt kun on niin päin, että jeesustarinoiden ensimmäiset kappaleet kirjattiin ylös vuosikymmeniä itse ukkelin kuoleman jälkeen, ne onkin syytä ottaa vakavasti, eikä missään nimessä mm. kuulopuheina, kasvaneina huhuina jne?"

    On lukusia syitä todeta esim. Markuksen evankeliumin olevan jopa vanhempaa perimätietoa kuin sen oletetaan nykyään olevan. Tämä vahvistaa sitä, että alkukristityillä oli hyvin vahvasti tallessa Jeesuksen opetukset ja Markuksen evankeliumin kirjoittajanahan yhtenä lähteenä pidetään Pietaria itseään. Matteuksen evankeliumin taas kirjoitti perimätiedon mukaan Jeesuksen opetuslapsi Matteus:

    "Matteus oli kotoisin Kapernaumista, ja toimi alun perin halveksittuna Rooman valtakunnan veronkerääjänä eli publikaanina. Jeesus kutsui Matteuksen opetuslapsekseen työpaikaltaan tulliasemalta ja tämän jälkeen Matteus järjesti kodissaan juhlat, johon hän oli kutsunut Jeesuksen ja opetuslasten lisäksi ystävänsä ja tuttavansa. Perimätiedon mukaan hän kirjoitti Evankeliumin Matteuksen mukaan."

    Luukkaasta voit lukea:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luukas_(evankelista)

    Evankeliumien tekstit eivät viittaa paisutteluun tai liioitteluun. Tämä on havaittu verrattaessa niitä sankarimyytteihin tai legendoihin, jotka selvästi liioittelevat päähenkilöiden kykyjä tai ominaisuuksia. Evankeliumien tyyli on enemmänkin kuvaavaa ja arkisen toteavaa. Tapahtumia ei paisutella, kuten esim. myöhemmin kirjoitetuissa Raamatun ulkopuolisissa evankeliumeissa tehdään.

    Kuulopuheet taas eivät kuuluneet juutalaiseen perimätiedon siirtämiseen. He olivat ja ovat edelleen hyvin tarkkoja toistaessaan kertomuksia ja opetuksia. Rabbit osasivat ulkoa kirjoituksia ja opetuksia.

    Liberaaliteologienkin mielestä Jeesuksen kuolemasta oli kulunut max. 40 vuotta, ennenkuin Markuksen evankeliumi kirjoitettiin, mutta konservatiivisten tutkijoiden mukaan sekä Markuksen evankeliumi, Apostolien teot, että Paavalin kirjeistä osa on kirjoitettu ennen Jerusalemin tuhoa. Kummallekin on perusteensa. Pointti kuitenkin on se, että ensimmäiset tekstit saatettiin kirjoittaa jopa alle kymmenen vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen.

    >>>Niin? Mitä uutta tuossa oli? Olen lukenut sen kirjan ja..>No hei, eihän tämä nyt mikään yllätys ole. Ihan kuin uskovia muutenkaan immarreltaisiin?>Niinkö? Jos Pietari, Jaakob ja Johannes ovat olleet olemassa ja Josefus nimeää Jaakobin SEN Jeesuksen veljeksi, niin mikseivät muutkin olisi olleet?>Kyllä, mutta opetuslapset eivät olleet yhdessä heidän kuollessaan. >Ihmiset kertoilevat omalla nimellään keksittyjä tarinoita ja esiintyvät televisio-ohjelmassa julkisesti?>Täytyy Milian myöntää, että vähäinen on perehtymisesi muslimiuskonnon hylkäävien kohtalon suhteen. >Tuskin kukaan hengenlähtöä uhmaten kertoisi julkisesti keksittyä tarinaa omasta elämästään?>Evankeliumien tekstit eivät viittaa paisutteluun tai liioitteluun. Tämä on havaittu verrattaessa niitä sankarimyytteihin tai legendoihin, jotka selvästi liioittelevat päähenkilöiden kykyjä tai ominaisuuksia.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Että tieto ja usko mahtuvat joillain ihmisillä samaan päähän.

    Luulisi että tieto tekisi tuhojaan usko lohkossa.

    m@ke.

    Yhdyn tuohon.

    Tietoa kun on, ei ole uskoa.

    eli voitaisiin sanoa, kun jumala on, ei minua ole, kun minä olen, ei jumalaa ole.
    sama asia, eri sanat.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ja pahoittelen pitkiä vastauksia. Tiedän kuinka ikävä niihin on vastailla (koska koen itse samaa vastatessani jonkun pitkään vastaukseen), mutta koeta kestää.

    "Kirjasta on ollut juttua muuallakin."

    Huitaisu, käden liike, nopea tokaisu ja aiheen vaihto?

    "Mutta rellesti siis tuon kirjassa kerrotun vaiheen kymmeniä vuosia sitten. "

    Totta.

    "Vertaatko ihan vakavissasi elävää lasta mielikuvitteelliseen uskontoon?!"

    Näille ihmisille Jeesus on ihan yhtä todellinen kuin se lapsi sinulle. On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. Jos opetuslapset olisivat aikoinaan tietoisesti valehdelleet Jeesuksen ylösnousemuksesta ja hänen kohtaamisestaan, he tuskin olisivat olleet valmiit kuolemaan uskonsa tähden.

    Vertasin myös lapseen sen takia, että ymmärtäisit sen tunnesiteen, joka uskovilla on Jeesukseen ja Jumalaan. Minkään seurakunnan puolesta en olisi valmis henkeäni antamaan, mutta toivottvasti puolisoni puolesta ja uskoni puolesta kyllä. Toivottvasti sellaista tilannetta ei tule koskaan eteen.

    "Suomen kansasta suurin osa ei ole valveutunut millään tavalla ottamaan noista uskomuksista selvää. Tähän lienee tulossa muutosta tulevaisuudessa."

    Toivossa on hyvä elää, Suomi on ollut teollisuusmaa n. 60 vuotta ja postmoderni yhteiskunta vähän vähemmän aikaa. Silti kiinnostus idän uskontoja, hengellisyyttä ja henkisiä kultteja kohtaan on yhä lisääntyvissä määrin kasvanut. New Age-oppeja ujutetaan työmaailmaan, työyhteisökoulutuksiin (aura-kartoituksia, tarot-korttiluentoja jne.) ja jopa kasvatusalalla on näkyvissä New Age-tyyppistä yksilöllistä henkisen kasvun korostusta naamioituna uusiin pedagogisiin oppeihin.

    "Totuus on se, että ihmiseen ti putkahda tietoa tosta noin vaan, vaan se tulee aina ulkopuolelta saatuina vaikutteina. "

    Tämä taas kertoo tietämättömyytesi esim. Saudi-Arabian elämään ja ihmisten elämään muslimimaissa. Juuri kun kehuit Intian ja Kiinan ihmisiä perehtymättömiksi ja kouluttamattomiksi, aloit väittämään, että kristinuskoontulo onkin ulkoa tulleen tiedon seurausta?

    Muslimille Raamattu on ristiriitainen kirja tai heidän suhteensa on siihen ristiriitainen. Toisaalta he pitävät sitä pyhänä kirjana, mutta hyvin suurta osaa muslimeista on peloteltu sen lukemisesta, koska se kuulemma kiroaa heidät. Harras muslimi pysyy kaukana kaikesta, mikä haiskahtaa kristinuskolta.

    Eräs muslimi tuli uskoon sillä, että hänen imaaminsa käski hänen tehdä kirjallisen todistuksen Raamatun valheellisuudesta suhteessa Koraaniin. Hänen piti osoittaa Koraanin avulla, että Raamattu on väärennös ja valetta. Tämä radikaaliryhmän jäsen alkoi tekemään työtä käskettyä ensin vastahakoisesti, koska pelkäsi Raamatun kiroavan hänet. Hän kieltäytyi ensin hommasta. Myöhemmin teki työtä tosissaan ja innoissaan, kunnes joutui toteamaan, että asia olikin aivan päinvastoin. Hänet uhattiin tappaa, erotettiin radikaaliryhmästä ja osa hänen sukulaisistaan hylkäsi hänet. Jeesus ilmestyi hänelle unessa ja ilmoitti olevansa se, jota hän oli etsinyt koko ikänsä.

    Että joo, kyllä hän oli saanut ulkopuolelta vaikutteita, lukemalla Raamattua ensimmäisen kerran elämässään...;).

    "Ehkä ei. Mutta raamatun koonneet ja kristinuskon alulle panneet kylläkin."

    Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi? Se on aika pitkä aika... 400 vuotta taaksepäin.... Olisi 1600-luku... Huh, tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon asioita...;).

    "ja pahoittelen pitkiä vastauksia. Tiedän kuinka ikävä niihin on vastailla (koska koen itse samaa vastatessani jonkun pitkään vastaukseen), mutta koeta kestää. "

    elämä on tuskaa :)

    "Näille ihmisille Jeesus on ihan yhtä todellinen kuin se lapsi sinulle. On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. Jos opetuslapset olisivat aikoinaan tietoisesti valehdelleet Jeesuksen ylösnousemuksesta ja hänen kohtaamisestaan, he tuskin olisivat olleet valmiit kuolemaan uskonsa tähden. "

    Mutta sinä et elänyt silloin, vaan olet vain kuullut ja lukenut, mitä on kirjoitettu :)

    Kyllä itsekin kuolen ennemmin kuin pystyisin uskomaan/luottamaan, että ei aurinko enää nousekaan. En tiedä mitä lääkkeitä tarvitsin, jotten enää niin uskoisi. Kolmiolääke? :)

    "Vertasin myös lapseen sen takia, että ymmärtäisit sen tunnesiteen, joka uskovilla on Jeesukseen ja Jumalaan. Minkään seurakunnan puolesta en olisi valmis henkeäni antamaan, mutta toivottvasti puolisoni puolesta ja uskoni puolesta kyllä. Toivottvasti sellaista tilannetta ei tule koskaan eteen. "

    Mihin tarvitset tunteita kun kohtaat todellisuutta, vai aiheuttaako juuri tunteet sen, ettet sitä pysty kokemaan? Itse en näe siitä mitään syytä, että siitä tunteita pitäisi kokea. Omat toiveet, unelmat, ja muut aiheuttavat tunteita, kaikki omista ajatuksista lähtöisin olevina. jo oikeassa olemisen tarvekin aiheuttaa tunteita. Ei totuus miksikään muutu vaikka sen puolestä kuolisi, se on ja pysyy, joten siinä mielessä kuolema on aivan turha. Silloin kuollaan vain omien uskomuksien, tietojen puolesta.

    "toivossa on hyvä elää"
    ja juuri toivo pitää kiinni unelmassa, joka estää totuutta kohtaamasta.

    "Eräs muslimi tuli uskoon sillä, että hänen imaaminsa käski hänen tehdä kirjallisen todistuksen Raamatun valheellisuudesta suhteessa Koraaniin."

    jos hän tutkisi enemmän, huomaisi, että kyse on aivan samasta "jumalasta" molemmissa kirjoissa, ja muissakin uskonnoissa.

    "

    Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi? Se on aika pitkä aika... 400 vuotta taaksepäin.... Olisi 1600-luku... Huh, tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon asioita...;)."

    Miten paljon tietoa poistettiin siitä kaikesta mitä tietona tuolloin oli? miten paljon jäi opuksesta pois? Miten paljon asioita muutettiin?
    Nythän on niin, että tiedetään vain yleisesti se, mitä siihen jätettiin, eikä lainkaan siis kaikkea, mikä varmasti voisi asiaoita enemmän selvittää.
    Pappiskokous jos olisi kaiken siihen pistänyt, olisi se tiennyt oman aseman ja koko sen rakenteen, josta he elivät, luhistumista.
    Aivan kuten nykyajan firmoissakin pimitetään tietoa mikä vaarantaa imagoa/omaa asemaa. Miksi siis uskotaan ja luotetaan yleisesti, ettei ihminen tuolloin muka olisi ollut samanlainen.
    Tiedetäänhän se raamantunkin kautta, että papit ja fariseukset pitivät jeesusta jumalanpilkkaajana, koska tämä puhui vastoin heidän satuhahmoansa ja heidän asemaansa eli tulon ja arvostuksen lähdettä.

    kuitenkin aivan tuo sama piiri ja organisaatio sitten pisti raamatun siihen kuosiin missä se nykypäivänä on.

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    >>> Uskonnot on kehitetty valtaa ja hallitsemista tukemaan. Se on ikävä fakta mitä tarpeeksi hölmö ei tule koskaan tajuamaankaan. >>>

    -Edellä oleva väite on kehitetty vain ateistien uskonnonvastaista propagandaa tukemaan, mutta sitä faktaa he eivät koskaan tule myöntämään, koska he eivät ymmärrä että IHMISET TARVITSEVAT uskontoa/uskoa ja siitä itselleen saamaansa elämänsisältöä ja toivoa, JAKSAAKSEEN, usein hyvinkin kurjissa olosuhteissa, elää omaa elämäänsä, erilaisista valta- ja hallitsemisrakenteista HUOLIMATTA.

    toivo ja pelko pitää tämän hallitsemisrakenteen nykyisessä muodossaan, koska ei vaadita muutosta ;)

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>Niin? Mitä uutta tuossa oli? Olen lukenut sen kirjan ja..>No hei, eihän tämä nyt mikään yllätys ole. Ihan kuin uskovia muutenkaan immarreltaisiin?>Niinkö? Jos Pietari, Jaakob ja Johannes ovat olleet olemassa ja Josefus nimeää Jaakobin SEN Jeesuksen veljeksi, niin mikseivät muutkin olisi olleet?>Kyllä, mutta opetuslapset eivät olleet yhdessä heidän kuollessaan. >Ihmiset kertoilevat omalla nimellään keksittyjä tarinoita ja esiintyvät televisio-ohjelmassa julkisesti?>Täytyy Milian myöntää, että vähäinen on perehtymisesi muslimiuskonnon hylkäävien kohtalon suhteen. >Tuskin kukaan hengenlähtöä uhmaten kertoisi julkisesti keksittyä tarinaa omasta elämästään?>Evankeliumien tekstit eivät viittaa paisutteluun tai liioitteluun. Tämä on havaittu verrattaessa niitä sankarimyytteihin tai legendoihin, jotka selvästi liioittelevat päähenkilöiden kykyjä tai ominaisuuksia.

    koska sinulla on hyviä kysymyksiä.

    "Minusta Cruzin tarinan alku on niin otollinen uskoonkajahtamiselle, ettei toista.
    Halusin kerrata tuon sinulle, kun tunnut välttelevän noita faktoja muutenkin, missä tilanteissa ihmiset ylipäätään uskontoihin/uskoon haksahtavat."

    Okei, asia selvä.

    "Kauanko ne lopun ajat on kestäneet nyt tähän mennessä? Reippaat 2000v?"

    Olet itseasiassa oikeassa. Missään ei Raamatussa määritellä kuinka kauan lopunajat todella kestävät. Puhutaan kyllä "tämä sukupolvi ei katoa" jne., mutta Jeesus kuitenkin sanoi, ettei meidän tule tietää aikoja ja määriä, jotka yksin Jumala tietää. Kuten Pietari sanoi, Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.

    "Luonnollisin selitys on, että nämä jokaiselle erikseen tapahtuneet samankaltaiset asiat on puettu jonkun muun toimesta sanoihin, joissa ne yhtyvät ja vaikuttavat yhdeltä ja samalta kokemukselta. "

    Paitsi, että Jeesuksen ilmestyessä opetuslapsille yleensä aina oli useampi kuin yksi paikalla. Ei aina, mutta useimmiten. Ikäänkuin Jumala olisi juuri halunnut estää hallusinaatioepäilyt jne. Vähän sama tilanne kuin Lasaruksen kuolleista herättämisessä. Jeesus oli herättänyt jo yhden pojan kuolleista, mutta tämä oli ollut kuolleena vain vähän aikaa. Samoin oli sen 12-vuotiaan tytön laita. Kummatkin olivat kuolleet juuri vähän ennenkuin Jeesus herätti heidät. Tällöin voisi epäillä, etteivät nämä olleet lainkaan kuolleet. Lasarus oli ollut haudassa neljä päivää. Tämäkin vaikuttaa siltä, että Jeesus halusi poistaa silminnäkijöiltä sen epäilyn, ettei Lasarus olisikaan ollut kuollut...

    "Legendoja keksitään ja kehitetään koko ajan. Tarinat paisuvat mahtaviin mittasuhteisiin, mitä mahtipontisempi -usko- sen takana on."

    Legendan syntymiseen tarvitaan enemmän kuin yksi sukupolvi, näin sanovat asiantuntijat. Miksi näin? Koska jos Jeesuksesta olisi alettu kertomaan paisuteltuja juttuja, juutalaiset olisivat puuttuneet asiaan (kuten puuttuivat Pietarin ja opetuslasten julistukseen) ja myös Jeesuksen tunteneet olisivat voineet kieltää asioiden tapahtumat. Legendat syntyvät yleensä vasta silloin, kun ei ole enää ketään sanomassa:"Hei, ei se noin mennyt." Ne tarvitsevat aikaa myös paisuakseen, mielikuvien muuttuessa. Minulla ei nyt tässä ole sitä kirjaa, jossa käsitellään mm. legendojen ja myyttien syntymekanismeja, mutta Uusi testamentti ei täytä kriteerejä ajoituksen ja tyylin osilta.

    ">>>Tuskin kukaan hengenlähtöä uhmaten kertoisi julkisesti keksittyä tarinaa omasta elämästään?

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>Niin? Mitä uutta tuossa oli? Olen lukenut sen kirjan ja..>No hei, eihän tämä nyt mikään yllätys ole. Ihan kuin uskovia muutenkaan immarreltaisiin?>Niinkö? Jos Pietari, Jaakob ja Johannes ovat olleet olemassa ja Josefus nimeää Jaakobin SEN Jeesuksen veljeksi, niin mikseivät muutkin olisi olleet?>Kyllä, mutta opetuslapset eivät olleet yhdessä heidän kuollessaan. >Ihmiset kertoilevat omalla nimellään keksittyjä tarinoita ja esiintyvät televisio-ohjelmassa julkisesti?>Täytyy Milian myöntää, että vähäinen on perehtymisesi muslimiuskonnon hylkäävien kohtalon suhteen. >Tuskin kukaan hengenlähtöä uhmaten kertoisi julkisesti keksittyä tarinaa omasta elämästään?>Evankeliumien tekstit eivät viittaa paisutteluun tai liioitteluun. Tämä on havaittu verrattaessa niitä sankarimyytteihin tai legendoihin, jotka selvästi liioittelevat päähenkilöiden kykyjä tai ominaisuuksia.

    "No voi hevon huttu :D
    Puhuvat eläimet ja ne kaikki...Veden muuttaminen viiniksi, veden päällä kävely...tarviiko luetella?"

    en nyt mitenkään ole apostolin kannalla tässä asiassa, mistä keskustelette, tai oikeastaan kummankaan :)

    mutta nuo asiat
    Jos ymmärrät, mitä eläin eleillään elehtien koittaa ilmoittaa, niin eikö silloin eläin "puhu" ?

    "Veden muuttaminen viiniksi"

    jos kittaa onnensa etsimiseksi viinaa/viiniä ja sitten tajuaakin sen petollisuuden ja tuhon vaikutuksen elämälleen, luopuen juomissta, niin eikö siinä näkemyksessä vesi olekin parempi?

    "veden päällä kävely"

    muistele meditaatiotasi ja sen kokemista, että olet yhtä kaiken kanssa, juuri silloin kuljit mielen virran yli kuin meret olisivat tieltäsi väistyneet. vertauskuvallista. ajattele hetki asiaa tältä kantilta. mielen meri, tyrkyää, raivoaa, on hyvällä päällä, pahalla päällä, mielentilat menevät kuin aallot.. vertauskuvallista. Se että puet sitä jatkuvasti joksikin aivan yliluonnolliseksi, estää sinua näkemästä tätä hyvin yksinkertaista asiaa.

    Uskonto on ihmistä varten, ja jos sen näin ajattelet, ymmärrät. Mutta jos ajatteletkin, että ihminen onkin uskontoa varten, ei sitä tajuta :)

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    "ja pahoittelen pitkiä vastauksia. Tiedän kuinka ikävä niihin on vastailla (koska koen itse samaa vastatessani jonkun pitkään vastaukseen), mutta koeta kestää. "

    elämä on tuskaa :)

    "Näille ihmisille Jeesus on ihan yhtä todellinen kuin se lapsi sinulle. On tutkittu, että ihminen ei kuole asian puolesta, jonka tietää valheeksi, mutta jos hän uskoo sen todeksi, olemassaolevaksi, asia on eri. Jos opetuslapset olisivat aikoinaan tietoisesti valehdelleet Jeesuksen ylösnousemuksesta ja hänen kohtaamisestaan, he tuskin olisivat olleet valmiit kuolemaan uskonsa tähden. "

    Mutta sinä et elänyt silloin, vaan olet vain kuullut ja lukenut, mitä on kirjoitettu :)

    Kyllä itsekin kuolen ennemmin kuin pystyisin uskomaan/luottamaan, että ei aurinko enää nousekaan. En tiedä mitä lääkkeitä tarvitsin, jotten enää niin uskoisi. Kolmiolääke? :)

    "Vertasin myös lapseen sen takia, että ymmärtäisit sen tunnesiteen, joka uskovilla on Jeesukseen ja Jumalaan. Minkään seurakunnan puolesta en olisi valmis henkeäni antamaan, mutta toivottvasti puolisoni puolesta ja uskoni puolesta kyllä. Toivottvasti sellaista tilannetta ei tule koskaan eteen. "

    Mihin tarvitset tunteita kun kohtaat todellisuutta, vai aiheuttaako juuri tunteet sen, ettet sitä pysty kokemaan? Itse en näe siitä mitään syytä, että siitä tunteita pitäisi kokea. Omat toiveet, unelmat, ja muut aiheuttavat tunteita, kaikki omista ajatuksista lähtöisin olevina. jo oikeassa olemisen tarvekin aiheuttaa tunteita. Ei totuus miksikään muutu vaikka sen puolestä kuolisi, se on ja pysyy, joten siinä mielessä kuolema on aivan turha. Silloin kuollaan vain omien uskomuksien, tietojen puolesta.

    "toivossa on hyvä elää"
    ja juuri toivo pitää kiinni unelmassa, joka estää totuutta kohtaamasta.

    "Eräs muslimi tuli uskoon sillä, että hänen imaaminsa käski hänen tehdä kirjallisen todistuksen Raamatun valheellisuudesta suhteessa Koraaniin."

    jos hän tutkisi enemmän, huomaisi, että kyse on aivan samasta "jumalasta" molemmissa kirjoissa, ja muissakin uskonnoissa.

    "

    Keitä tarkoitat heillä? 300-luvulla eläneitä pappeja vai 100-luvulla eläneitä opetuslapsia ja kristittyjä? Kristinuskoa ei laitettu alulle 300-luvulla, joten kyseessä eivät edes olleet samat tahot, kuin jotka Raamatun kokosivat. Kristinuskon alulle panijat olivat Jeesuksen opetuslapset ja ensimmäiset Kristityt 100-luvulla, eivät Raamatun koonneet tahot 300-luvun lopussa. Sinulla on kristinuskon suhteen 400 vuoden aukko tiedoissasi? Se on aika pitkä aika... 400 vuotta taaksepäin.... Olisi 1600-luku... Huh, tässä välissä on ehtinyt tapahtua paljon asioita...;)."

    Miten paljon tietoa poistettiin siitä kaikesta mitä tietona tuolloin oli? miten paljon jäi opuksesta pois? Miten paljon asioita muutettiin?
    Nythän on niin, että tiedetään vain yleisesti se, mitä siihen jätettiin, eikä lainkaan siis kaikkea, mikä varmasti voisi asiaoita enemmän selvittää.
    Pappiskokous jos olisi kaiken siihen pistänyt, olisi se tiennyt oman aseman ja koko sen rakenteen, josta he elivät, luhistumista.
    Aivan kuten nykyajan firmoissakin pimitetään tietoa mikä vaarantaa imagoa/omaa asemaa. Miksi siis uskotaan ja luotetaan yleisesti, ettei ihminen tuolloin muka olisi ollut samanlainen.
    Tiedetäänhän se raamantunkin kautta, että papit ja fariseukset pitivät jeesusta jumalanpilkkaajana, koska tämä puhui vastoin heidän satuhahmoansa ja heidän asemaansa eli tulon ja arvostuksen lähdettä.

    kuitenkin aivan tuo sama piiri ja organisaatio sitten pisti raamatun siihen kuosiin missä se nykypäivänä on.

    "jos hän tutkisi enemmän, huomaisi, että kyse on aivan samasta "jumalasta" molemmissa kirjoissa, ja muissakin uskonnoissa. "

    Jos sinä tutkisit enemmän, huomaisit, ettei näin ole.

    "Miten paljon tietoa poistettiin siitä kaikesta mitä tietona tuolloin oli? miten paljon jäi opuksesta pois? Miten paljon asioita muutettiin? "

    Tutustumalla vanhimpiin käsikirjoituskopioihin voit ottaa asiasta selvää. Vaatii tosin alkuperäisen kreikan kielitaitoa...;).

    "Aivan kuten nykyajan firmoissakin pimitetään tietoa mikä vaarantaa imagoa/omaa asemaa. Miksi siis uskotaan ja luotetaan yleisesti, ettei ihminen tuolloin muka olisi ollut samanlainen."

    Jos vähänkin Raamattua olet lukenut, siinä on paljonkin materiaalia, joka vaarantaa kristittyjen asemaa. Itseasiassa sen päähenkilöitäkin esitetään hyvin epäedullisessa valossa....;).

    "kuitenkin aivan tuo sama piiri ja organisaatio sitten pisti raamatun siihen kuosiin missä se nykypäivänä on. "

    Virheellinen tieto. Lutherin uskonpuhdistuksen myötä siitä karsittiin lisää tekstejä pois.

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    "No voi hevon huttu :D
    Puhuvat eläimet ja ne kaikki...Veden muuttaminen viiniksi, veden päällä kävely...tarviiko luetella?"

    en nyt mitenkään ole apostolin kannalla tässä asiassa, mistä keskustelette, tai oikeastaan kummankaan :)

    mutta nuo asiat
    Jos ymmärrät, mitä eläin eleillään elehtien koittaa ilmoittaa, niin eikö silloin eläin "puhu" ?

    "Veden muuttaminen viiniksi"

    jos kittaa onnensa etsimiseksi viinaa/viiniä ja sitten tajuaakin sen petollisuuden ja tuhon vaikutuksen elämälleen, luopuen juomissta, niin eikö siinä näkemyksessä vesi olekin parempi?

    "veden päällä kävely"

    muistele meditaatiotasi ja sen kokemista, että olet yhtä kaiken kanssa, juuri silloin kuljit mielen virran yli kuin meret olisivat tieltäsi väistyneet. vertauskuvallista. ajattele hetki asiaa tältä kantilta. mielen meri, tyrkyää, raivoaa, on hyvällä päällä, pahalla päällä, mielentilat menevät kuin aallot.. vertauskuvallista. Se että puet sitä jatkuvasti joksikin aivan yliluonnolliseksi, estää sinua näkemästä tätä hyvin yksinkertaista asiaa.

    Uskonto on ihmistä varten, ja jos sen näin ajattelet, ymmärrät. Mutta jos ajatteletkin, että ihminen onkin uskontoa varten, ei sitä tajuta :)

    >>>Jos ymmärrät, mitä eläin eleillään elehtien koittaa ilmoittaa, niin eikö silloin eläin "puhu" ? >"veden päällä kävely"

    muistele meditaatiotasi ja sen kokemista, että olet yhtä kaiken kanssa, juuri silloin kuljit mielen virran yli kuin meret olisivat tieltäsi väistyneet. vertauskuvallista.>Se että puet sitä jatkuvasti joksikin aivan yliluonnolliseksi, estää sinua näkemästä tätä hyvin yksinkertaista asiaa. >Mutta jos ajatteletkin, että ihminen onkin uskontoa varten, ei sitä tajuta

    Äänestä

"17 Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." "(Mark.2:17)

Tämä jae tosin liittyy siihen, että itseään hurskaina pitäneet lainoppineet paheksuivat sitä, että Jeesus söi yhdessä fariseusten syntisinä pitäneiden ihmisten kanssa. Hän vieraili heidän kodeissaan ja kohteli heitä arvostavasti ja armahtavasti. Se oli liikaa näille itseään terveinä ja synnitöminä pitäville uskonnollisille tahoille.

"Mikä siinä on rohkeampaa, kuin hiljaa itsekseen asian myöntäminen itselleen?"

Ei varmaan mikään, mutta moni ei myönnä asiaa edes itselleen. Ihminen saattaa kyllä tiedostaa tilanteen, peittää oman heikkoutensa ja epävarmuutensa kovuuteen ja muiden alistamiseen, pilkkaamiseen tai johonkin taitoon, jotta muut eivät huomaisi, kuin haavoittuva hän oikeasti on. Haavoittuvuus ja heikkous voidaan myös piilottaa hengellisyyden tai uskonnollisuuden taakse. Useilla traumoja kokeneilla tai katkeroituneilla uskovilla saattaa olla hyvinkin vahva evankelioimistahti, mutta kun heihin tutustuu lähemmin, huomaa että se onkin vain omien haavojen peittelyä ja elämässä on paljon käsittelemättömiä asioita, joihin oikeasti tarvittaisiin ammattilaisen apua.

Tällaisista uskovista tulee helposti lakihenkisiä, kovia ja armottomia, koska he eivät ole kokeneet itse armoa ja sitä, että katkeruudesta voi päästä kokonaan eroon ja anteeksianto on vapauttavaa. He ovat kuin ruutitynnyreitä, vaikka olisivat kuinka taitavia evankelistoja tai puhujia. Koska he eivät osaa antaa itselleen anteeksi, he eivät tee sitä toisillekkaan. He saattavat korostaa Jumalan ihmetekoja, voimaa ja rohkeita julistajia ihailtavana uskon esimerkkinä, koska eivät uskalla kohdata omaa heikkouttaan ja rikkinäisyyttään. Heille Paavalin seuraavat sanat ovat kova pala niellä:

"1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.

3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. "(2.Kor.13:1-3)

Suosittelen kuuntelemaan seuraavan puheen:

http://www.turunhelluntaisrk.fi/seurakunta/saarnat ja sieltä Petri Anttilan saarnan.

Kiitos muuten linkistä, sieltä löytyi muutama tuttukin!

Äänestä
  • entisajan psykologiaa siis :)

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    entisajan psykologiaa siis :)

    psykologiaan on sekaantunut ideologia mukaan, eli työtä pitää painaa vaikka jokainen näkee(siis selväjärkinen) että se juuri vie meidät tuhoon, saastuttaa luonnon, ja kuluttaa luonnonvarat turhanpäiväisiin tavaroihin, mitä me työssä teemme ja sitten sitä varten rahat saamme, että voisimme niitä ostaa.

    tekosyynä työttömyyteen....;) Oletko yrittänyt selittää asiaa työkkärissä?

    Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta työttönmänä tuosta syystä ollessasi sinun pitäisi pystyä elättämään itsesi muutoin kuin työttömyyskorvauksilla. Muuten tuo on vain hienoa filosofista pölinää, jolla ei ole arjen kanssa juurikaan tekemistä, sillä työllä maksetaan verorahoin se työttömyyskorvauskin.

    Ilman työpanosta ei tule leipää pöytään, jos kaikki ajattelisivat kuten sinä. Kulutus on ehkä enemmänkin se, joka vie ihmiskuntaa tuhoon, ei niinkään työ, jos sen ensisijainen tehtävä olisi vain palvella ja tuoda toimeentulo. Länsimaissa työn merkitys on ehkä hieman hämärtynyt ja jopa ihmisarvo mitataan sillä, oletko töissä, opiskelija vai työtön. Myös ammatti saattaa vaikuttaa ihmisarvoon, mikä on hyvin surullista.

    tekosyynä työttömyyteen, mutta oletko huomannut, miten minä työttömänä vaikutan sekä tällä palstalla, että muillakin, ilman palkkaa?

    Kyllä työkkärin psykolokinkin, kuin muiden virkailijarobottien kanssa olen olen asiasta keskustellut, ja aina saa vain vastauksen, "koska meillä on tälläiset säännöt", aivan kuin oltaisiin koneita, joiden tehtävä on vain orjallisesti noudattaa annettuja tehtäviä.

    "niin se olet sä jolla on niitä omia näkemyksiä"

    Keiden näkemysten mukaan tässä pitäisi sitten mennä? Kuka nämä nykyiset näkemykset on luonut ja koska, ottiko se joka nykymallin loi, huomioon luonnon ja kaiken sen, mitä me nykyään tiedämme toimintamme aiheuttavan? Miksi jonkun toisen näkemystä pitäisi noudattaa, jos oma järki sanoo sen olevan järjetöntä, itsetuhoista ja vaikka mitä?

    Sitten samat ihmiset ajattelee lapsiensa parasta..
    jos se ei ole ristiriitaista niin mikä?
    eivät he taida ajatella ihan lastensa parasta, vaan sitä mikä heistä tuntuu, että olisi lapsille parasta, kuten ovat oppineet koodia kulttuurin mukaisesti seuraamaan.. kuin koneet.

    "Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta työttönmänä tuosta syystä ollessasi sinun pitäisi pystyä elättämään itsesi muutoin kuin työttömyyskorvauksilla. Muuten tuo on vain hienoa filosofista pölinää, jolla ei ole arjen kanssa juurikaan tekemistä, sillä työllä maksetaan verorahoin se työttömyyskorvauskin. "

    ymmärrät kaiketi, että meillä on sellaiset säännöt, mitkä juuri pakottaa omistamaan rahaa, jolla voit sitten ostaa itsellesi omistusoikeuden elämäsi ajaksi johonkin maaplänttiin?
    myös säännöt aiheuttavat myös sen, että ruokaa tuotetaan ja heitetään roskikseen, vain jos siitä ei saada rahaa, vain järjestelmän ansiosta. Rahaa taas saadaan sitten, kun tuhotaan luontoa, muuttamalla luonto tavaroiksi.
    koko järjestelmä on järjetön.
    Sinulle se on tyhjää pölinää kun et halua ajatella asioita lainkaan, koska olet tottunut nykyiseen malliin ja pidät sitä normaalina ja siitä käsin, kuten sanoinkin, lähdet ajattelussasi liikenteeseen, aivan kuten jotkut ateistit kun puhun heille jostain, niin lähtevät kokoajan siitä pohjaajatuksesta, että puhun jostain satuhahmosta eivätkä näe mitä tarkoitan koska mieli on jo varattu sille omalle käsitykselle aiheesta vaikka itse koitan muuta selittää. ei mene edes silloin perille, jos puhun heidän termistöillään, osoittaen, että vain termit ovat eri, vaikka kohde on sama. Mutta he rinnastavat minut hihhuliksi ajatuksiensa tähden.

    Kai näet, että rahakin on vain luomamme keksintö, eikä siten todellisuus, vaikka niin todelliselta se kuulostaakin ja tuntuu, jos lähdemme nykyisestä maailmasta ajatusta katselemaan. olemme siis perin sokeita omalle luomuksellemme, ja sen monille vaikutsille, mistä emme halua puhua tai edes kiinnostua, koska se ahdistaisi meitä. Me emme siten tahdo tietää. Emme mitään epämiellyttävää, paitsi jos se tukee meidän agendaamme, ja minun agendani on pelastaa maapallo ja elämä siltä.

    "Ilman työpanosta ei tule leipää pöytään, jos kaikki ajattelisivat kuten sinä."

    Toki pitäisi välttämättömät hommat tehdä, josta ruoka sitten jokaiselle saataisiin, ja muut välttämättömät asiat. Ajattele kuinka vähän meidän tarvitsisi tehdä töitä nykytekniikalla jo, jos tyytyisimme jo siihen mitä meillä on? Tiede voisi sillävälin saada tarvitsemansa aikalisän jotta voisi kehittää tekniikkaa, jona aikana me emme raiskaisi planeettaa. Nythän tiedettä kehitätään ja samalla jokainen pieni askellus painetaan markkinatalouden kautta pikkuisen parempa tuotteena ulos. Miksi uskomme, että tarvitsemme todelle kromivanteet autoihimme, jos auton tarkoitus on vain kuljettaa ihmisiä paikasta a paikkaan b? edustammeko itseämme niillä, identiteetin osana? mainonnan uhri?

    jos tieteen sen sijaan annettaisiin kehittää tuotteita niin pitklälle ilman että jokainen pikku viilaus pistettäisiin sen jälkeen uutuutena kaupan hyllyyn säästyisi paljon luontoa kuin myös olisi vähemmän kateutta joka ajaa ostamaan. Voisimme ihan hissuksiin siis pärjätä niillä mitä jo on, ja kehittää tieteen avulla hommat niin, että kaikki kierrätettäisiin, turhat poistettaisiin, vaikka 10 vuoden välein pitkän kehitystuon tuloksena tuotaisiin uudempi tuote tms tai 20v välein.

    "Kulutus on ehkä enemmänkin se, joka vie ihmiskuntaa tuhoon, ei niinkään työ, jos sen ensisijainen tehtävä olisi vain palvella ja tuoda toimeentulo."

    toki työ vie tuhoon, jos siinä juuri valmistetaan tuotteita, uusinta mallia ,missä yks vipukka enemmän. sellainen työ on aivan turhaa ja sitoo helvetisti aikaa ihmisen elämästä, vain oravanpyärän pyörittämiseen.

    " Länsimaissa työn merkitys on ehkä hieman hämärtynyt ja jopa ihmisarvo mitataan sillä, oletko töissä, opiskelija vai työtön. Myös ammatti saattaa vaikuttaa ihmisarvoon, mikä on hyvin surullista."

    se on aivan totta, työlle annetaan täällä aivan liian suuri merkitys, ja vain kilpailun ja ahneuden vuoksi. talouskasvu vaatii että voitot kasvavat, siis osaketuotto. järjetön järjestelmä niide mielestä jotka eivät osakkeita omista, mutta annas olla, kun on oma etu niissä kiinni, perin järkevää ;)

    Se että täällä luodaan arvot ja muu, ei johdu kuin meistä itsestämme, me itse arvostelemme muita noiden määreiden mukaan, mitä kukin mielessään kantaa. jotkut pitävät jääkiekosta ja eivät pidä niistä, jotka pitävät jääpallosta. jotkut ovat autohulluja, ja eivät pidä pyöräilijöistä. jotkut ovat asehulluja militantteja, jotka haistattaa viherpipertäjille. kuvio on juuri tuollainen ja kukaan ei tajua, mitä tekee.

    Aivan Jeesuksesi sanoin: Ihmiset eivät tiedä mitä he tekevät. voiko heitä syyttää siitä? ei voi, koska eivät tajua tekojansa, vain puhuminen ja asioiden selvittäminen auttaa, mutta kukaan ei halua kuunnella, on kiire töihin, harrastuksiin, tai se vain on omaa maailmankatsomusta vastaan, vaikka järkeä puhuisikin, ei kukaan halua tietää olevansa hullu ;)

    muuten kuin työttömyyskorvauksella?

    Jos et, turha pyristellä;)

    Jos pystyt elättämään itsesi ilman yhteiskunnan tukea, voit vapaasti elää vapaaherrana, mutta niinkauan kuin liitto, sossu, työkkäri tai kela maksaa toimeentulosi, kantasi otetaan vastuun väistämisenä ja sinä vain nautit muiden tuottamista hedelmistä.... Mikä itseasiassa onkin totta.

    Työsskäyvät maksavat sinun toimeentulosi, joten hus, töihin siitä;).

    "myös säännöt aiheuttavat myös sen, että ruokaa tuotetaan ja heitetään roskikseen, vain jos siitä ei saada rahaa, vain järjestelmän ansiosta. Rahaa taas saadaan sitten, kun tuhotaan luontoa, muuttamalla luonto tavaroiksi.
    koko järjestelmä on järjetön. "

    Totta.

    "Toki pitäisi välttämättömät hommat tehdä, josta ruoka sitten jokaiselle saataisiin, ja muut välttämättömät asiat. Ajattele kuinka vähän meidän tarvitsisi tehdä töitä nykytekniikalla jo, jos tyytyisimme jo siihen mitä meillä on? Tiede voisi sillävälin saada tarvitsemansa aikalisän jotta voisi kehittää tekniikkaa, jona aikana me emme raiskaisi planeettaa. Nythän tiedettä kehitätään ja samalla jokainen pieni askellus painetaan markkinatalouden kautta pikkuisen parempa tuotteena ulos. Miksi uskomme, että tarvitsemme todelle kromivanteet autoihimme, jos auton tarkoitus on vain kuljettaa ihmisiä paikasta a paikkaan b? edustammeko itseämme niillä, identiteetin osana? mainonnan uhri? "

    Onko tämä syy olla kokonaan työtön? Varmasti löytyisi työtä, joka ei olisi kulutukseen tähtäävää?

    "Voisimme ihan hissuksiin siis pärjätä niillä mitä jo on, ja kehittää tieteen avulla hommat niin, että kaikki kierrätettäisiin, turhat poistettaisiin, vaikka 10 vuoden välein pitkän kehitystuon tuloksena tuotaisiin uudempi tuote tms tai 20v välein."

    Niinpä.

    "ei voi, koska eivät tajua tekojansa, vain puhuminen ja asioiden selvittäminen auttaa, mutta kukaan ei halua kuunnella, on kiire töihin, harrastuksiin, tai se vain on omaa maailmankatsomusta vastaan, vaikka järkeä puhuisikin, ei kukaan halua tietää olevansa hullu ;) "

    Ehkä sinun pitäisi tehdä asialle jotain?

    mistä puhut.

    Tuottaisitko sinä ruokaa, jos sille ei olisi syöjiä, mutta saisit silti rahaa siitä vaikka itse työ onkin turhaa?

    myönnät että olen oikeassa, ja kyselet pitäisikö minun tehdä jotain asian eteen mitä et havaitse minun jo tekevän.

    "Onko tämä syy olla kokonaan työtön? Varmasti löytyisi työtä, joka ei olisi kulutukseen tähtäävää?"

    Mitä työtä Jeesus teki rahaa vastaan vai elikö pummilla?

    ymmärrätkö, että en halua tukea sitä loista mikä nykyjärjestelmä kokonaisuudessaan on. minä odotan, että se valheiden "temppeli" maahan sortuisi, jotta ihmiset todella näkisivät mitä ovat tehneet.
    minä vastustan sitä. Ei mikään muutu, kuten ymmärrät, jos ei kukaan muutosta aja. Vai miten sinä muuttaisit asiaa?
    onko sinulla jokin parempi idea? minä tähtään tämän järjettömyyden alas ajamiseen.

    Parempi yirttää tehdä sitä muutosta "systeemin sisältä".

    "Mitä työtä Jeesus teki rahaa vastaan vai elikö pummilla? "

    Raamattu ei kerro tästä. Hän saattoi elää almujen varassa, mutta saattoi myös ansaita ruokansa puusepän tehtäviä tehden ajoittain. Paavali ja kumppanitkin tekivät välillä palkkatyötä.

    "ymmärrätkö, että en halua tukea sitä loista mikä nykyjärjestelmä kokonaisuudessaan on."

    Ymmärrän, mutta silloin sinun pitäisi osoittaa, ettet tarvitse järjestelmää. Jos sossu, työkkäri tai kela maksaa toimeentulosi, olet jo epäonnistunut vastalauseessasi. Olet riippuvainen järjestelmästä, jota vastaan kapinoit. Tiedän tämän kokemuksesta, kun olin työtön vuoden verran. Ajatuksesi on hyvä, mutta keinosi mättää.

    Äänestä

mukaan näihin m-lianin säälittäviin provoihin?

Äänestä
  • ...se, että nämä "provot" sisältävät totta ja asiaa. Se on ihan hyvää vastapainoa sille paksulle fiktiiviselle kirjalle nimeltä raamattu.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    ...se, että nämä "provot" sisältävät totta ja asiaa. Se on ihan hyvää vastapainoa sille paksulle fiktiiviselle kirjalle nimeltä raamattu.

    vaaleanpunaisi unia? Vai presidenttimokkako se tuollaisia haaveita aiheuttaa? Noh, Milian, jalat maahan!:)))))

    "Kolkuttakaa, niin teille avataan. Kysykää, niin teille vastataan."

    Se hyvä, että tutkit asioita. Kyllä se totuus itsensä sinullekin vielä ilmoitaa, niin että olet kuin koivuhalolla päähän lyöty;).

    Hei, muuten. Uskoisitko Jeesukseen, jos miehesi tulisi uskoon? Voisin alkaa säännöllisesti rukoilemaan hänen puolestaan? Juu, siinä onkin hyvä idea, pitääpä kehoittaa uskiskavereita tekemään samoin ja sitten jännäämään!

    Mie olen saanut JO siitä "koivuhalon totuudesta" päähäni, lujan iskun sainkin.

    >>>Hei, muuten. Uskoisitko Jeesukseen, jos miehesi tulisi uskoon?> Voisin alkaa säännöllisesti rukoilemaan hänen puolestaan? Juu, siinä onkin hyvä idea, pitääpä kehoittaa uskiskavereita tekemään samoin ja sitten jännäämään!

    Uneksimisesta.

    589

    2. Millainen on aikamme?
    Riidan raastama on se.
    Itsekkäästi ihminen
    toimii toista syrjien.

    4. Entä valta, kunnia?
    Niin kuin korsi murtuva.
    Tyhmä valtaa ahnehtii,
    toinen tyhmä kahdehti.

    5. Mitä onkaan suosio?
    Haihtuva kuin tuokio.
    Ei voi luottaa ystävään,
    veli luopuu veljestään.

    Olisikohan nyt kysymys siitä, että uskikset kilpailee siitä vaikutusvallasta, kunniasta ja suosiosta, kuka heistä saa ensimmäiseksi jonkun ateistin käännytettyä?

    Äänestä

  • pari virren säkeistöä kirjoitti:

    Oikea numero on 598. Sori

    Äänestä

  • Ihan vain siitäkin syystä että, jokainen provoksikin tarkoitettu heitto, voi olla aiheena juuri sellaiselle vastaukselle, josta joku palstan lukija voi saada jonkun sellaisen totuuden kultajyvän, joka perustuu Jumalan sanan järkähtämättömään totuuteen ja jota vailla hän on ollut. Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena, vaikka hän itse herjaisikin vastauksia, joissain tapauksissa mitä iljettävimmillä tavoilla.

    Eihän meillä olekaan taistelu ihmisiä vastaan, vaan aivan muita valtoja ja voimia vastaan, joita vastaan saamme kuitenkin taistella voitosta käsin, Jeesuksen Kristuksena nimessä, joten meidän ei tarvitse ollenkaan välittään mistään loan heitosta henkilökohtaisella tasolla.

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    Ihan vain siitäkin syystä että, jokainen provoksikin tarkoitettu heitto, voi olla aiheena juuri sellaiselle vastaukselle, josta joku palstan lukija voi saada jonkun sellaisen totuuden kultajyvän, joka perustuu Jumalan sanan järkähtämättömään totuuteen ja jota vailla hän on ollut. Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena, vaikka hän itse herjaisikin vastauksia, joissain tapauksissa mitä iljettävimmillä tavoilla.

    >>> vaan aivan muita valtoja ja voimia vastaan, joita vastaan saamme kuitenkin taistella voitosta käsin,>Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena,

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    ...se, että nämä "provot" sisältävät totta ja asiaa. Se on ihan hyvää vastapainoa sille paksulle fiktiiviselle kirjalle nimeltä raamattu.

    vain ajattelee asiat liian monimutkaisesti ja yliluonnollisella tavalla, vaikka kyse on juuri luonnosta ja ihmisluonnosta ;)

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    Ihan vain siitäkin syystä että, jokainen provoksikin tarkoitettu heitto, voi olla aiheena juuri sellaiselle vastaukselle, josta joku palstan lukija voi saada jonkun sellaisen totuuden kultajyvän, joka perustuu Jumalan sanan järkähtämättömään totuuteen ja jota vailla hän on ollut. Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena, vaikka hän itse herjaisikin vastauksia, joissain tapauksissa mitä iljettävimmillä tavoilla.

    Eihän meillä olekaan taistelu ihmisiä vastaan, vaan aivan muita valtoja ja voimia vastaan, joita vastaan saamme kuitenkin taistella voitosta käsin, Jeesuksen Kristuksena nimessä, joten meidän ei tarvitse ollenkaan välittään mistään loan heitosta henkilökohtaisella tasolla.

    luetusta ja kuullusta jumalan sanasta tulkitaan ihmisen mielen kautta? mitä jos ne sanat vain viittaavat totuuteen olematta itse sitä?

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>> vaan aivan muita valtoja ja voimia vastaan, joita vastaan saamme kuitenkin taistella voitosta käsin,>Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena,

    >>> Otappa joskus itsesi irti siitä uskon kaavusta ja mene tutkimaan vaikka Sumerien aikaa. Uskallatko? -kerro sitten mitä löysit? >>>

    -Katsos kun ei se sentään ihan noin vain onnistu; tuollainen kommentti on juuri erittäin hyvä osoitus siitä, että sinulla ei ole mitään käsitystä millaista on olla uudestisyntynyt Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan armoon ja olla oikeasti uskossa, kun on päässyt uskoon sisälle ja usko on minussa sisällä; se on sitä AITOA sydämen uskoa, eikä mitään pelkkää USKONTOA tai pintauskonnollisuutta.

    Sinä et voi käsittää uskon todellista luonnetta, jos olet saanut vääristyneitä ja negatiivisia käsityksiä uskovaisuudesta, kuitenkin ulkoapäin ja jos olet jo alun pitäenkin suhtautunut uskonasioihin kielteisesti, mikä ei ole ihme, myös sikäli jos suvussasi on jotain noituus rasitetta menneisyydestä.

    On kuitenkin yksi nimi, ylitse muiden, jolla on valta yli kaikkien valtojen ja voimien, niin taivaissa, kuin maan päällä maan alla ja merten syvyyksissä; Jeesus Kristus. Hänellä valta vapauttaa ihminen kaikista nykyisistä ja menneisyydestäkin tulleista kahleista ja siteistä, niin että ihminen voi kokea todellisen sisäisen vapautuksen ja rauhan sisimmässään...

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    luetusta ja kuullusta jumalan sanasta tulkitaan ihmisen mielen kautta? mitä jos ne sanat vain viittaavat totuuteen olematta itse sitä?

    >>> kuinka suuri osa luetusta ja kuullusta jumalan sanasta tulkitaan ihmisen mielen kautta? >>>

    -Riippuu lukijan mielenlaadusta; haluaako todella vastaanottavaisella mielellä kuulla Jumalan puhuvan sanansa kautta itselleen, vaiko tulkita sitä vain oman järkeilynsä läpi suodatettuna ja analyyttisesti tarkasteltuna, jolloin se jää monille vain ns. "kuolleeksi kirjaimeksi".

    >>> mitä jos ne sanat vain viittaavat totuuteen olematta itse sitä? >>>

    -Miksi olisi näin? En nyt oikein ymmärrä miten joku teksti voisi "vain viitata totuuteen olematta itse sitä"?

    Voisitko ottaa jonkun esimerkin raamatusta, joka mielestäsi voisi olla sellainen...

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    >>> Otappa joskus itsesi irti siitä uskon kaavusta ja mene tutkimaan vaikka Sumerien aikaa. Uskallatko? -kerro sitten mitä löysit? >>>

    -Katsos kun ei se sentään ihan noin vain onnistu; tuollainen kommentti on juuri erittäin hyvä osoitus siitä, että sinulla ei ole mitään käsitystä millaista on olla uudestisyntynyt Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan armoon ja olla oikeasti uskossa, kun on päässyt uskoon sisälle ja usko on minussa sisällä; se on sitä AITOA sydämen uskoa, eikä mitään pelkkää USKONTOA tai pintauskonnollisuutta.

    Sinä et voi käsittää uskon todellista luonnetta, jos olet saanut vääristyneitä ja negatiivisia käsityksiä uskovaisuudesta, kuitenkin ulkoapäin ja jos olet jo alun pitäenkin suhtautunut uskonasioihin kielteisesti, mikä ei ole ihme, myös sikäli jos suvussasi on jotain noituus rasitetta menneisyydestä.

    On kuitenkin yksi nimi, ylitse muiden, jolla on valta yli kaikkien valtojen ja voimien, niin taivaissa, kuin maan päällä maan alla ja merten syvyyksissä; Jeesus Kristus. Hänellä valta vapauttaa ihminen kaikista nykyisistä ja menneisyydestäkin tulleista kahleista ja siteistä, niin että ihminen voi kokea todellisen sisäisen vapautuksen ja rauhan sisimmässään...

    >>>Katsos kun ei se sentään ihan noin vain onnistu; tuollainen kommentti on juuri erittäin hyvä osoitus siitä, että sinulla ei ole mitään käsitystä millaista on olla uudestisyntynyt ...

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>> vaan aivan muita valtoja ja voimia vastaan, joita vastaan saamme kuitenkin taistella voitosta käsin,>Näin provoilijakin saa tahtomattaan olla hyvän sanoman perille saattamisen välikappaleena,

    Yhtäläisyyksiä löytyy, mutta eroavaisuuksia vielä enemmän. So?

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    Mie olen saanut JO siitä "koivuhalon totuudesta" päähäni, lujan iskun sainkin.

    >>>Hei, muuten. Uskoisitko Jeesukseen, jos miehesi tulisi uskoon?> Voisin alkaa säännöllisesti rukoilemaan hänen puolestaan? Juu, siinä onkin hyvä idea, pitääpä kehoittaa uskiskavereita tekemään samoin ja sitten jännäämään!

    "Tuota noin...
    Voisin nyt ensin ojentaa rullan jeesusteippiä, sillä joudut rukoilemaan itsesi kipeäksi ja keskenhän ei saa jättää..? Että jotta kädet pysyy siis paikoillaan, siihen se teippi. Anna kavereillesikin."

    Roudarinteippi on hyvää kamaa kyllä, mutta ei sitä tuohon tarvita. Ei rukoillessa käsien tarvitse olla ristissä. Rukoilla voi aina, missä vain.

    "En. Olemme samoilla linjoilla mieheni kanssa uskonnoista. "

    Paavalikin tapatti kristittyjä. Silti hänestä tuli kristitty.

    "totean että olen erehtynyt pahemman kerran ja menettänyt ihmisten tuntemistaitoni kokonaan, hän on valehdellut minulle ja jättänyt kertomatta PALJON asioita.Sellainen on anteeksi antamatonta ja rikkoisi suhteemme siihen. "

    Miehesi voi olla täysin samoilla linjoilla uskonnon suhteen nyt, eikä hänen uskoontulonsa tarkoittaisi sitä, että hän olisi sinulle mitään valehdellut. Kumpi rikkoisi suhteesi, miehesi uskoontulo vai sinun anteeksiantamattomuutesi? Kaikkea ei voi unohtaa, mutta kaikki pitäisi pystyä antamaan anteeksi, sanoivat tunteet mitä tahansa. Se on ainoa tie ulos katkeruudesta.

    "Joten jos toivot minulle todellakin sitä haaveilmeaasi yksinhuoltajan elämää pitäen täysin realistisena mahdollisuutena että rukouksesi toimii voin vain todeta, että olet uskovaiseksi varsin läpimätä ja tekohurskas typerys. "

    Miehesi uskoontulo on täysin mahdollista rukouksen seurauksena. Ei olisi ensimmäinen, jolle käy niin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että halusisin sinusta tulevan yksinhuoltajaäiti. Päinvastoin. Mutta jos miehesi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tuleekin uskoon, enkä ole ollut häneen missään yhteydessä ja olen ilmoittanut rukoilevani asian puolesta JA MYÖS sen puolesta, ettette eroaisi, vaan pysyisitte silti yhdessä, niin mitä sanoisit?

    Eronne tms. ei ole missään nimessä toiveeni.

    Äänestä

  • apostoli_tz, ei rek kirjoitti:

    Yhtäläisyyksiä löytyy, mutta eroavaisuuksia vielä enemmän. So?

    ..ja siitä kertoo tuo "so?".

    Onnetonta.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    ..ja siitä kertoo tuo "so?".

    Onnetonta.

    kertoo siitä, etten kiistä yhtäläisyyksiä, mutta löysin myös paljon eroavaisuuksia, joita ei kristinuskosta löydy ja kysyin sanalla "so", että mikä oli pointtisi ja miksei sitä uskaltaisi lukea?

    Jos luit vastaukseni, jossa linkitin parse.erros-sivustolle, niin tajuat, että tuo sumerilaislinnkisi oli aika hepponen yritys.

    >>>Miehesi voi olla täysin samoilla linjoilla uskonnon suhteen nyt, eikä hänen uskoontulonsa tarkoittaisi sitä, että hän olisi sinulle mitään valehdellut. >Kumpi rikkoisi suhteesi, miehesi uskoontulo vai sinun anteeksiantamattomuutesi? >Kaikkea ei voi unohtaa, mutta kaikki pitäisi pystyä antamaan anteeksi, sanoivat tunteet mitä tahansa. Se on ainoa tie ulos katkeruudesta. >Miehesi uskoontulo on täysin mahdollista rukouksen seurauksena. >Ei olisi ensimmäinen, jolle käy niin.>>>

    Jaa-a. Tähän olisi kiva saada jotakin tilastoa perään...Luulempas, että tuollaiset tapaukset ovat aivan äärimmäisen harvinaisia.

    >>> Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että halusisin sinusta tulevan yksinhuoltajaäiti. Päinvastoin. >Mutta jos miehesi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tuleekin uskoon, enkä ole ollut häneen missään yhteydessä ja olen ilmoittanut rukoilevani asian puolesta JA MYÖS sen puolesta, ettette eroaisi, vaan pysyisitte silti yhdessä, niin mitä sanoisit?>Eronne tms. ei ole missään nimessä toiveeni.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>Katsos kun ei se sentään ihan noin vain onnistu; tuollainen kommentti on juuri erittäin hyvä osoitus siitä, että sinulla ei ole mitään käsitystä millaista on olla uudestisyntynyt ...

    Ei, vaan sinä et taaskaan ymmärtänyt, kuten jo totesin, etkä voikaan ymmärtää. Ja toisekseen, esitit asian ihan väärällä tavalla, jonka takia, vieläkin vähemmän, minulla on mitään tarvetta tuollaiseen. Miksi minun kristittynä pitäisi alkaa koluamaan läpi ja tutkimaan jotain epäjumalia palvovia tai palvoneita uskontoja?

    Olen löytänyt auringon, en tarvitse kynttilöitä.

    Typerää on tuo sinun meuhkaamisesi; tyylisi on kuin jollain alakoululaisella.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    kertoo siitä, etten kiistä yhtäläisyyksiä, mutta löysin myös paljon eroavaisuuksia, joita ei kristinuskosta löydy ja kysyin sanalla "so", että mikä oli pointtisi ja miksei sitä uskaltaisi lukea?

    Jos luit vastaukseni, jossa linkitin parse.erros-sivustolle, niin tajuat, että tuo sumerilaislinnkisi oli aika hepponen yritys.

    ..oli alunperin suunnattu wayofcrossille (uskaltaako vai ei), ei sinulle.

    Koitin saada woc:ia kiinnostumaan tutkimisesta ja ajatusmaailmansa laajentamisesta. Siinä titämättömyydessä missä ko. nikki elää, olisi aivan sama kohta mistä tutkimisen aloittaa.

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    Ei, vaan sinä et taaskaan ymmärtänyt, kuten jo totesin, etkä voikaan ymmärtää. Ja toisekseen, esitit asian ihan väärällä tavalla, jonka takia, vieläkin vähemmän, minulla on mitään tarvetta tuollaiseen. Miksi minun kristittynä pitäisi alkaa koluamaan läpi ja tutkimaan jotain epäjumalia palvovia tai palvoneita uskontoja?

    Olen löytänyt auringon, en tarvitse kynttilöitä.

    Typerää on tuo sinun meuhkaamisesi; tyylisi on kuin jollain alakoululaisella.

    Kyse oli historiasta ennen kristinuskoa, josta löytyy valtavat määrät samankaltaisuuksia kuin uskonnostasi.

    Lopeta tuo selittely aj myönnä rehellisesti, ettet vain suskalla lähteä tutkimaan. Siinähän voisi mennä koko taikauskosi päälaelleen.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>Miehesi voi olla täysin samoilla linjoilla uskonnon suhteen nyt, eikä hänen uskoontulonsa tarkoittaisi sitä, että hän olisi sinulle mitään valehdellut. >Kumpi rikkoisi suhteesi, miehesi uskoontulo vai sinun anteeksiantamattomuutesi? >Kaikkea ei voi unohtaa, mutta kaikki pitäisi pystyä antamaan anteeksi, sanoivat tunteet mitä tahansa. Se on ainoa tie ulos katkeruudesta. >Miehesi uskoontulo on täysin mahdollista rukouksen seurauksena. >Ei olisi ensimmäinen, jolle käy niin.>>>

    Jaa-a. Tähän olisi kiva saada jotakin tilastoa perään...Luulempas, että tuollaiset tapaukset ovat aivan äärimmäisen harvinaisia.

    >>> Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että halusisin sinusta tulevan yksinhuoltajaäiti. Päinvastoin. >Mutta jos miehesi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tuleekin uskoon, enkä ole ollut häneen missään yhteydessä ja olen ilmoittanut rukoilevani asian puolesta JA MYÖS sen puolesta, ettette eroaisi, vaan pysyisitte silti yhdessä, niin mitä sanoisit?>Eronne tms. ei ole missään nimessä toiveeni.

    että sinulle halutaan pahaa tai että ajatukseni sinua tai elämääsi kohtaan ovat pahaa toivovat?

    "Tarkoittaisi. Ihminen jonka nyt tunnen ei olisi sama ihminen samoilla järjen lahjoilla kuin hurahtaessaan uskoon. Sama asia olisi, jos mieheni kävisi yhtäkkiä väkivaltaiseksi."

    Niin, koska et ota huomioon Jumalan olemassaolon mahdollisuutta. Mieluummin ajattelet miehesi valehdelleen, vaikka niin ei olisikaan.

    "Tiedän. Anteeksi saa kaiken aikanaan, mutta jokin teko voi olla anteeksiantamaton sillä hetkellä, josta esim. eroratkaisu tulee. "

    Hyvä pointti.

    ">>>Miehesi uskoontulo on täysin mahdollista rukouksen seurauksena.

    >>>..että sinulle halutaan pahaa tai että ajatukseni sinua tai elämääsi kohtaan ovat pahaa toivovat?>Niin, koska et ota huomioon Jumalan olemassaolon mahdollisuutta.>Mieluummin ajattelet miehesi valehdelleen, vaikka niin ei olisikaan. >....luulisit todennäköisesti seonneesi, etkä uskosi silloinkaan... Ymmärrätkö pointtini?>No eipä ollut ensimmäinen kerta. Olet tämän jo aikaisemminkin sanonut. Olen siis tekohurskas (mitähän sekin tarkoittaa?) ja läpimätä ihminen. Siksi tarvitsenkin Jeesuksen Kristuksen armoa ja ristintyötä. >Tulkinta on täysin lukijassa, mutta sinähän et usko mitään mitä minä sanon.>Mistä voit siis tietää edes rukoiluni olevan totta;)?

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    >>> kuinka suuri osa luetusta ja kuullusta jumalan sanasta tulkitaan ihmisen mielen kautta? >>>

    -Riippuu lukijan mielenlaadusta; haluaako todella vastaanottavaisella mielellä kuulla Jumalan puhuvan sanansa kautta itselleen, vaiko tulkita sitä vain oman järkeilynsä läpi suodatettuna ja analyyttisesti tarkasteltuna, jolloin se jää monille vain ns. "kuolleeksi kirjaimeksi".

    >>> mitä jos ne sanat vain viittaavat totuuteen olematta itse sitä? >>>

    -Miksi olisi näin? En nyt oikein ymmärrä miten joku teksti voisi "vain viitata totuuteen olematta itse sitä"?

    Voisitko ottaa jonkun esimerkin raamatusta, joka mielestäsi voisi olla sellainen...

    nämä putoavat unholaan niin nopeaan tahtiin.

    Olen valottanut noita asioita monessa kirjoituksessani, silloin kun raamattua olen lainaillut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000001776&posting=22000000029574475

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    Kyse oli historiasta ennen kristinuskoa, josta löytyy valtavat määrät samankaltaisuuksia kuin uskonnostasi.

    Lopeta tuo selittely aj myönnä rehellisesti, ettet vain suskalla lähteä tutkimaan. Siinähän voisi mennä koko taikauskosi päälaelleen.

    >>> Kyse oli historiasta ennen kristinuskoa, josta löytyy valtavat määrät samankaltaisuuksia kuin uskonnostasi. >>>

    -No entäpä sitten vaikka olisikin? Mitä se sinua liikuttaa? Elä ihan rauhassa vain siellä metsämökissäsi äläkä vaivaa pientä päätäsi asioilla, jotka eivät sinua itseäsi kiinnosta, vai kiinnostavatko?

    Minä, kuten miljoonat muutkin, nyt vain olemme löytäneet henkilökohtaisesti, vapahtajaksemme synneistämme, Jeesuksen Kristuksen. Oletko kenties kateellinen siitä? Siltä se ainakin vaikuttaa, tai sitten kyseessä on joku muu raadollinen selitys. Hyvää hyvyyttäsi et ainakaan täällä ole räksyttämässä, koska tyylisi paljastaa että sitä se ei voi olla. Mikä onkaan se toinen vaihtoehto?

    Äänestä

  • Stafroty kirjoitti:

    nämä putoavat unholaan niin nopeaan tahtiin.

    Olen valottanut noita asioita monessa kirjoituksessani, silloin kun raamattua olen lainaillut.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000001776&posting=22000000029574475

    -Niin se on totta, että on vain yksi Jumala, mutta sekin on vain yksi totuus, että Hänen luokseen on vain yksi tie, joka on Jeesus Kristus, jonka Hänen Isänsä lähetti valmistamaan tien itsensä luo ja yhteyteensä. Jeesus on "tie totuus ja elämä".

    Ne uskonnot jotka eivät Häntä tunne ja tunnusta, eivät myöskään voi olla johdattamassa ihmisiä Jumalan luo, vaan eroon Hänestä. On olemassa vain yksi ja ainoa Jumala ja lukematon määrä niitä joita ihmiset ovat tehneet jumaliksi itselleen, kun eivät tunne tietä Jumalan luo.

    Sen takia Jeesus, ennen kuin nousi taivaaseen, sanoi opetuslapsilleen "menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia..." Siinä on pelastus kaikille ihmisille, uskonnosta riippumatta: Jeesus Kristus, Hän on syntiemme sovittaja, vain Hän.

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    >>> Kyse oli historiasta ennen kristinuskoa, josta löytyy valtavat määrät samankaltaisuuksia kuin uskonnostasi. >>>

    -No entäpä sitten vaikka olisikin? Mitä se sinua liikuttaa? Elä ihan rauhassa vain siellä metsämökissäsi äläkä vaivaa pientä päätäsi asioilla, jotka eivät sinua itseäsi kiinnosta, vai kiinnostavatko?

    Minä, kuten miljoonat muutkin, nyt vain olemme löytäneet henkilökohtaisesti, vapahtajaksemme synneistämme, Jeesuksen Kristuksen. Oletko kenties kateellinen siitä? Siltä se ainakin vaikuttaa, tai sitten kyseessä on joku muu raadollinen selitys. Hyvää hyvyyttäsi et ainakaan täällä ole räksyttämässä, koska tyylisi paljastaa että sitä se ei voi olla. Mikä onkaan se toinen vaihtoehto?

    >>>-No entäpä sitten vaikka olisikin? Mitä se sinua liikuttaa?>Elä ihan rauhassa vain siellä metsämökissäsi äläkä vaivaa pientä päätäsi asioilla, jotka eivät sinua itseäsi kiinnosta, vai kiinnostavatko? >Minä, kuten miljoonat muutkin, nyt vain olemme löytäneet henkilökohtaisesti, vapahtajaksemme synneistämme, Jeesuksen Kristuksen.> Oletko kenties kateellinen siitä?>Hyvää hyvyyttäsi et ainakaan täällä ole räksyttämässä, koska tyylisi paljastaa että sitä se ei voi olla.

    Etkö itse enää muista, millä kommentilla SINÄ aloitit tämän ketjun?

    Kukapa olisi parempi kommentoimaan aihetta, kuin sellainen, oikeasti Jumalaan ja Jeesukseen uskova, joka on sen, siis ns. uskoontulon kokenut henk.koht. omalla kohdallaan, eikä puhu minkään kirjoista luetun perusteella, tai vain ulkopuolelta tarkastelun tuloksena, arveluitaan, tai vaikka kuinka syvällisesti aprikoituaan ja vertailtuaan mitä eri uskonnoista on kirjoissa kirjoiteltuna.

    >>> Te ette yksikään ole "löytänyt" jeesusta, vaan se on tietona syötetty teille epätoivoisten ajatusten ja kysymysten sekaan päähänne. >>>

    -Jaahas vai niin, inttäminen vain jatkuu, ja millähän ihmeen yliluonnollisella tietämyksellä muka pystyt noin sanomaan?(mutta oikeastaan onkin kyllä niin että emme ole löytäneet "jeesusta", vaan olemme löytäneet Jeesuksen; huomaatko eron...(?)

    >>> Te "vain uskotte" koska ette koskaan ole tutustuneet aiheeseen syvemmin, tutkineet sen historiaa, muita uskontoja jne. >>>

    -Me emme "-vain- usko", vaan me uskomme, koska Jumala on lahjoittanut meille uskon; olemme sen armosta saaneet ottaa vastaan. Ja, kiitos Jumalalle sitä varten ei todellakaan tarvitse kahlata kirjaston pölyisiä uskonnonhistorian kirjarivistöjä läpi; jos se olisi vaatimuksena, että pääsee uskoon sisälle, niin helvettiin olisi joutunut jo miljoonittain enemmän ihmisiä...

    >>>Etkö itse enää muista, millä kommentilla SINÄ aloitit tämän ketjun? >Kukapa olisi parempi kommentoimaan aihetta, kuin sellainen, oikeasti Jumalaan ja Jeesukseen uskova, joka on sen, siis ns. uskoontulon kokenut henk.koht. omalla kohdallaan, eikä puhu minkään kirjoista luetun perusteella, tai vain ulkopuolelta tarkastelun tuloksena, arveluitaan, tai vaikka kuinka syvällisesti aprikoituaan ja vertailtuaan mitä eri uskonnoista on kirjoissa kirjoiteltuna. >ja millähän ihmeen yliluonnollisella tietämyksellä muka pystyt noin sanomaan?>-Me emme "-vain- usko", vaan me uskomme, koska Jumala on lahjoittanut meille uskon; olemme sen armosta saaneet ottaa vastaan.>Ja, kiitos Jumalalle sitä varten ei todellakaan tarvitse kahlata kirjaston pölyisiä uskonnonhistorian kirjarivistöjä läpi;>..jos se olisi vaatimuksena, että pääsee uskoon sisälle, niin helvettiin olisi joutunut jo miljoonittain enemmän ihmisiä...

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>..että sinulle halutaan pahaa tai että ajatukseni sinua tai elämääsi kohtaan ovat pahaa toivovat?>Niin, koska et ota huomioon Jumalan olemassaolon mahdollisuutta.>Mieluummin ajattelet miehesi valehdelleen, vaikka niin ei olisikaan. >....luulisit todennäköisesti seonneesi, etkä uskosi silloinkaan... Ymmärrätkö pointtini?>No eipä ollut ensimmäinen kerta. Olet tämän jo aikaisemminkin sanonut. Olen siis tekohurskas (mitähän sekin tarkoittaa?) ja läpimätä ihminen. Siksi tarvitsenkin Jeesuksen Kristuksen armoa ja ristintyötä. >Tulkinta on täysin lukijassa, mutta sinähän et usko mitään mitä minä sanon.>Mistä voit siis tietää edes rukoiluni olevan totta;)?

    "Ja kun tiedät mitä itse olen mieltä koko asiasta mutta silti haluat toimia noin, tarkoittaa se sitä, että olet sisältä paha. Ei toista kunnioittava toimi noin. "

    Olet oikeassa. Minulta lähti mopo käsistä. Anteeksi.

    "Mitä tykkäisit ajatuksesta, että minä kaivaisin vanhat loitsukirjat esiin ja langettaisin päällesi jonkin vittumaisen kirouksen, ja tietysti kertoisin sinulle siitä?"

    Ne olisivat voimattomia Pyhän Hengen edessä. Sorry.

    "Se merkki on tultava minulle itselleni. Henkilökohtaisesti. Ymmärrätkö?
    Minä tunnen itseni 110%, miestäni en.
    Ymmärrätkö Sinä Pointtini? "

    Ymmärrän ja uskon Jumalan myös toimivan niin, että Hänen ilmestymisensä on juuri sellainen, jonka sinä uskot ja joka ei loukkaa sinua.

    "Siltikin, jos kertomasi mukainen rukoilusi on pelleilyä ja vittuilua, ei se poista sitä totuutta sinusta, että olet sisimmältäsi paha."

    Jos vittuilu ja vittumaisuus on pahuutta, sittenhän meitä on kaksi? Syntiä ne varmasti ovat ja myönnän sortuneeni vittuiluun, olen pahoillani. Rukoiluni ei ollut pelleilyä, mutta kuten edellä mainitsin, Jumala toimii sinun tahtoasi kunnioittaen, eikä avioero ole Hänen tahtonsa mukaista.

    "Loitsukirjani olinpaikan muistin ihan yhtäkkiä viestiäsi lukiessa.
    Se on tallissa monien kymmenien laatikkojen alla muuttotavaroissa samassa ikivanhassa puulaatikossa luiden ja kivien kanssa. Ne odottavat alttarille pääsyä.

    ***Seuraavan kerran kun liukastut niin muista tarkistaa heti perään, Mihin liukastuit ;)***

    Ps. Hajotin näyttöpäätteen tuijotuksella muutama aika sitten. Olen aika varma, että "voimani" ovat tallella. Haaste on otettu siis vastaan. Risti kätesi ja odota..... *sormia kihelmöi" "

    Tämä todisti aika monta aikaisempaa väitettäni taustastasi paikkansapitäviksi. Kiitos siitä, ellei tämä ollut tsoukki?

    Mutta kuten jo sanoin, kaikki loitsusi ovat Pyhän Hengen edessä voimattomia. Olen Jeesuksen Kristuksen oma ja Hänen verensä suojassa.
    Paljastit tällä tosin itsestäsi enemmän kuin tajuatkaan.

    >>>Ymmärrän ja uskon Jumalan myös toimivan niin, että Hänen ilmestymisensä on juuri sellainen, jonka sinä uskot ja joka ei loukkaa sinua. >Jos vittuilu ja vittumaisuus on pahuutta, sittenhän meitä on kaksi?>eikä avioero ole Hänen tahtonsa mukaista.>Tämä todisti aika monta aikaisempaa väitettäni taustastasi paikkansapitäviksi. Kiitos siitä, ellei tämä ollut tsoukki?>Mutta kuten jo sanoin, kaikki loitsusi ovat Pyhän Hengen edessä voimattomia. >Olen Jeesuksen Kristuksen oma ja Hänen verensä suojassa.>Paljastit tällä tosin itsestäsi enemmän kuin tajuatkaan.

    "Mitä järkeä tuossa toistamisesa ja tuputtamisesa on; eikö lähetyskäsky tarkoita että mainitset asiasta vaaditulla tavalla kerran...vai tarkoittaako se, että sinun on tungettava sanojasi, toistettava niitä vuosikausia samoille tyypeille etkä ikinä saa lopettaa?"

    Tämä on keskustelupalsta, irl en jankuta uskonasioita ihmisille, jotka eivät ole asiasta kiinnostuneita.

    "Joten miksi sinäkin koitat tuputtaa jumalaasi ja uskoasi täällä minulle? Tai muille? "

    Koska sinä tuot asiaa itse jatkuvasti omilla avauksillasi esille.

    "Huijaat itseäsi "suojaan" pelätessäsi minun taikavoimiani...tsiisus."

    En minä niitä pelkää.

    "Tarkoitukseni oli antaa sinulle esimerkkiä "loitsuilla", kuinka typerältä kuulostaa että joku sellaisella "uhkailee". Mutta paljastuikin, että sinähän uskot, että minä niihin kykenisin, ja että niissä todellakin olisi voimaa. "

    Eli sinullako ei olekaan mitään loitsukirjaa? Siis valehtelit?

    ">>>eikä avioero ole Hänen tahtonsa mukaista.>Paljastit tällä tosin itsestäsi enemmän kuin tajuatkaan.

    >>>"Joten miksi sinäkin koitat tuputtaa jumalaasi ja uskoasi täällä minulle? Tai muille? "

    Koska sinä tuot asiaa itse jatkuvasti omilla avauksillasi esille. >En minä niitä pelkää.>Eli sinullako ei olekaan mitään loitsukirjaa? Siis valehtelit? >Et myöntäisi kuitenkaan, joten annan asian olla. >Joko loitsukirjaväitteesi oli valetta tai näkemykseni menneisyydestäsi oli totta.> Tristar myönsi sotkeutuneensa mm. satanismiin jne. ennenkuin hänestä tuli ateisti. Teillähän taitaa olla muutenkin paljon yhteistä?

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    >>>-No entäpä sitten vaikka olisikin? Mitä se sinua liikuttaa?>Elä ihan rauhassa vain siellä metsämökissäsi äläkä vaivaa pientä päätäsi asioilla, jotka eivät sinua itseäsi kiinnosta, vai kiinnostavatko? >Minä, kuten miljoonat muutkin, nyt vain olemme löytäneet henkilökohtaisesti, vapahtajaksemme synneistämme, Jeesuksen Kristuksen.> Oletko kenties kateellinen siitä?>Hyvää hyvyyttäsi et ainakaan täällä ole räksyttämässä, koska tyylisi paljastaa että sitä se ei voi olla.

    "Väitteet kristinuskosta plagioituna muista sitä vanhemmista mytologioista eivät ole tuulesta temmatuja. Ota selvä ja saatat hämmästyä. "

    Eivät ole tuulesta temmattuja. Mutta ovatko yhtäläisyydet merkki plagioinnista vai jostain muusta? Sinä ajattelet asiaa vain tarkasteluajankohdasta käsin, teksitien ja kirjoitusten tiedon mukaan. Mutta nuo kaikki mahdolliset plagiointiajankohdat ovat silti myöhempiä ajankohtia, kuin mitä Raamatussa kuvataan. Raamattukin on kirjoitettu vasta siinä kuvattujen tapahtumien JÄLKEEN, ei niiden tapahtuessa. Näin on myös vanhempien muiden kulttuurien tekstien laita.

    Raamattua sanotaan plagiaatiksi lähialueiden uskonnoista, mutta mikä selittää vastaavat kirjoitukset kauempana, jopa Kauko-Idässä asti? Mikä selittää sen, että Intian lähialueilla elää myös kansoja, joilla on Vanhan testamentin (ja tässä tapauksessa sumerilaisten) kaltaisia tekstejä?

    Samankaltaisten uskomuksien ja tekstien esiintyminen minun mielestäni kuvastaa vain sitä, että Raamattuun ja sumerilaisten kirjoituksiin ja muihin vastaaviin kokoelmiin kirjoitetut ajatukset ja kertomukset ovat kirjoituksia vanhempaa perua. Raamattu kuvaa ihmiskunnan syntyä, eroa Jumalasta ja hajaantumista eri puolille maailmaa. Nämä kokemukset ovat säilyneet eri muodoissa ihmisten kertomuksissa ja siksi ne muistuttavat toisiaan, mutta myös eroavat toisistaan.

    Kysymys plagiaatista: Plagioiko Pohjois-Amerikan intiaani jousiaseen toisella puolella maapalloa eläneeltä ihmiseltä, vai keksittiinkö jousi ase toisistaan tietämättä eri puolilla maapalloa? Entäpä vipukeihäs, sukset, vene?

    Entä plagioivatko japanilaiset kreikkalaisia kehittäessään judon, joka muistuttaa painia hyvin paljon? Vai päinvastoin?

    Väitteet ovat väitteitä, mutta yhtäläisyyksiä ei olekaan tarkoitus kiistää.

    "Te "vain uskotte" koska ette koskaan ole tutustuneet aiheeseen syvemmin, tutkineet sen historiaa, muita uskontoja jne."

    Yhtälailla voisin väittää, että sinä et ole tutustunut aiheeseen syvemmin, tutkinut sen historiaa tai muita uskontoja jne. Miten niin?

    Koska:

    - Osoitit lähes täydellisen tietämättömyytesi islamin suhteen ja myönsit sen.
    - Olet käyttänyt jatkuvasti lähteinä joko ateistin tai jonkun muun uskonnon tutkimuksia kristinuskon historiasta. Jotta voisit sanoa tutkineesi aihetta syvällisesti, sinun pitäisi myös tutustua kristittyjen ja juutalaisten tutkijoiden vastanäkemyksiin. Uskallatko tehdä sen?

    "En. Tunnen enemmänkin armotonta ketutusta siitä, että suurin osa teistä uskovista ei todellakaan tiedä uskonnostaan yhtään mitään. Kaikkein vähiten historiaa, josta löytyy mm. todisteet, että uskontonne on matkittu muista tarinoista. "

    Viittaukset muihin uskontoihin ja yhtäläisyydet eivät ole vielä mikään todiste matkimisesta. Judon ja painin samankaltaisuus ei merkitse sitä, että ne olisivat jomman kumman plagiaatti.

    Äänestä

  • m-ilian kirjoitti:

    >>>"Joten miksi sinäkin koitat tuputtaa jumalaasi ja uskoasi täällä minulle? Tai muille? "

    Koska sinä tuot asiaa itse jatkuvasti omilla avauksillasi esille. >En minä niitä pelkää.>Eli sinullako ei olekaan mitään loitsukirjaa? Siis valehtelit? >Et myöntäisi kuitenkaan, joten annan asian olla. >Joko loitsukirjaväitteesi oli valetta tai näkemykseni menneisyydestäsi oli totta.> Tristar myönsi sotkeutuneensa mm. satanismiin jne. ennenkuin hänestä tuli ateisti. Teillähän taitaa olla muutenkin paljon yhteistä?

    ei ole pelkoa. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.

    "Mikä sinua pakottaa niihin mitään vastaamaan? "

    Sama kuin sinut vastaamaan uskovien kirjoituksiin.

    "Tottakai pelkäät. Sanot, että jeesuksesi veri (hyih miltä kuulostaakin) on "suojanasi".. "

    Pimeyden voimat ovat asia, jonka kanssa en lähde leikkimään. "Vitsisi" tarkoitushan olikin pelotella, mutta et käsitä, ettei uskovaa voi paholaisella tai loitsuilla pelotella. Sen takia sanoin suojasta, jossa Kristuksen oma on.

    Johtopäätöksesi on yhtä hassu, kun sanoisit kiipeilijän pelkäävän kiipeilyä ja putoamista, koska pukee valjaat päälle. Suojautuminen ei ole suoraan merkki pelosta. Joku tampio tietysti voisi sanoa köyttä, valjaita ja kypärää käyttävää kiipeilijää pelkuriksi ja kiivetä ilman mitään niistä. No, tämä "pelkuri" voisi todeta solo-kiipeilijän pudottua, että mieluummin pelkuri kuin typerys....;).

    "On tietysti loitsukirja. Se on ns. meditointi-matroja varten ja käytin sitä aikoinaan mm. itsesuggestion välineenä. "

    Kerro lisää. Kuka sen on kirjoittanut?

    "Miten satanismi ja Trilli tähän liittyy? Miksi haluat sotkea hänet mukaan keskusteluun?"

    Mieti sitä.

    >>>Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. >>>

    Ja sitten sanot:

    >>>mutta et käsitä, ettei uskovaa voi paholaisella tai loitsuilla pelotella. Sen takia sanoin suojasta, jossa Kristuksen oma on. >>>

    Jotta tarvitsee suojaa joltakin pahalta, on uskottava siihen miltä suojaa tarvitsee, eikö?

    >>>Johtopäätöksesi on yhtä hassu, kun sanoisit kiipeilijän pelkäävän kiipeilyä ja putoamista, koska pukee valjaat päälle. Suojautuminen ei ole suoraan merkki pelosta.>Kerro lisää. Kuka sen on kirjoittanut?>"Miten satanismi ja Trilli tähän liittyy? Miksi haluat sotkea hänet mukaan keskusteluun?"

    Mutta missä se ristiriita oli?

    ">>>Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon. >>>

    Jotta tarvitsee suojaa joltakin pahalta, on uskottava siihen miltä suojaa tarvitsee, eikö?"

    Vaikka uskoisin pahaan ja suojautuisin siltä Jumalan Sanalla, ei se tarkoita sitä, että pelkäisin pahaa. Missä se ristiriita tuossa oli?

    "Kiipeilijä pukee varuiksi suojatamineet niskaansa. Putoamisen vaara on konkreettinen.
    Jeesusken vereen suojautuva uskovainen suojautuu näkymättömiltä, kunvittelemiltaan voimilta, jotka eivät ole todellisia saati sitten konkreettisia. "

    Et näe niitä todellisina, koska uskot vain näkyvän olevan todellista. Uskot materiaan olevan ainoaa olemassaolevaa, joten ymmärrän kyllä näkemyksesi. Kun ihminen on kokenut paholaisen hyökkäyksen ja läsnäolon, hän kyllä pitää sitä erittäin konkreettisena asiana. Kun on nähnyt, kuinka riivaaja todella lähtee ihmisestä, niin pukee ne "varusteet", jotka Paavali mainitsee Efesolaiskirjeessä, päälleen. Jos vaivautuisit netin sijaan kiertämään erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa, voisit näitäkin asioita nähdä. Tällä hetkellä kiertely tosin saattaa jäädä, mutta suosittelen lämpimästi.

    "Olen koonnut sen useista eri paikoista. Suurin osa on omaa käsialaani. "

    Anna esimerkkejä.

    "Tämä keskustelu on jo nyt näyttänyt sinun täydellisen hukkapiilosi todellisuudelta,"

    Mikä on todellsuus? Se joka näkyy, jonka voi tuntea? Mihin avaruus loppuu? Jos ei lopu mihinkään niin...? Jos loppuu, niin mitä sen toisella puolen on?

    ...ei tarvitse myöskään suojautua.

    >>>Anna esimerkkejä. >Mikä on todellsuus?> Se joka näkyy, jonka voi tuntea?> Mihin avaruus loppuu? >Jos ei lopu mihinkään niin...? >Jos loppuu, niin mitä sen toisella puolen on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m-ilian kirjoitti:

Sain linkin eräässä keskustelussa sivuille http://www.uskoontulo.net ja muutamille muille vastaaville. Näitähän löytyy kyllä googlettamalla vaikka kuinka paljon.

Tässä aamusella ajanvietteenä lähdin tutkimaan noita sivuja kunnolla ja lukemaan/katsomaan näitä kertomuksia ja tein pientä tutkimusta siitä, mitkä syyt ovat ajaneet ihmiset "tulemaan uskoon" tai "uskon tulemiseen heihin", lainatakseni yhtä kertomuksensa jakanutta miestä.

Kuten arvata saatoin ja tiesinkin jo, vastaukset ei olleet yllättäviä.
Tässä jokaisesta (huom Jokaisesta) kertomuksesta löytyneet pääasialliset syyt uskoontulolle:

- Pelko, ahdistus
- Omien vanhempien tai muiden vanhempien ihmisten vaikutteena saatu, alaikäisenä
- "Huonolaatuinen" elämä (kriisi, trauma, kuolema>leski, masentuneisuus jne)
- Syyllisyys (opittu syntikäsite)
- Viina, huumeet, päihteet
- Vankilassa olo

- Muutama uskonnollisessa kokouksessa koettu "herääminen", ei tietoa aikaisemmasta elämästä (> muita syitä?)

Lähes 95%:lla kertojista oli selvästi taustalla perheen/vanhempien/isovanhempien yms vaikutteita.
Samoin suuri osa näistä oli kokenut jonkin elämänkulkuun kuuluvan trauman (kuolema, onnettomuus...).
Monilla oli ollut vaikeuksia viinan/päihteiden/riippuvuuksien suhteen.

Lukemia en laskenut eli tämä pienen pieni tutkimus oli lähinnä omaksi ajanvietteeksi tehty.
Halusin kuitenki julkistaa sen täällä ja jokainenhan voi halutessaan selata ko.sivustoja läpi ....löytääkseen samat vastaukset kuin minäkin.
Selittely, että "kuka tahansa voi hurahtaa uskoon" on siis varmaankin totta; on täysi yllätys miten kukin reagoi johonkin uuteen traumaattiseen tapahtumaan elämässä.
Luulen silti, että jos pohjalla on sellaista tietoa ja perehtyneisyyttä kuin esim. ateisteilla vaikuttaisi usein olevan, on uskoontulo paljon harvinaisempaa. Entisiä "tunnustavia ateisteja" en löytänyt ainuttakaan.

Kertomuksissa puhuttiin muuten usein siitä, kuinka "minähän en muuten uskoon tule, ajattelin joskus" (huom, ei kuitenkaan mainintaa ateistisesta ajattelusta) ja jäin pohtimaan, miten tuo ajatus voikin olla niin yleinen monen tarinassa.
Vaikuttaisi kovasti siltä, että se on vain opittu "mantra", sillä hyvin moni ajattelee uskonasioita puolesta tai vastaan jossakin vaiheessa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja se asetelma on varmasti aina joko tai, välimaastoa ei selvärajaisena taida olla olemassakaan. Ei ennen kuin on tutkinut asioita tarpeeksi ollakseen vastaan, tai olla tutkimatta päättäen "vain uskoa", kuten hämmästyttävän moni tekee.

*

Uskoontulo "vaatii" siis tietyntyyppisen psyykeen laadun. Yksi ominaisuus lienee tuo paineen sietokyvyn alhaisuus, toinen se, ettei osaa/halua/kykene käsittelemään vaikeita asioita ja kolmantena -hillona pahjalla- on selvästi tärkeänä seikkana vanhempien vaikutus lapsen/nuoren ajatuksiin asiasta.

Väitteeni aivopesusta lapsia kohtaan pitää tämän mukaan paikkaansa ja myös se, etä ns. heikkohermoiset tulevat uskoon rutkasti herkemmin kuin ns. vahvempi luontoiset tapaukset.

Uskovaisen tapa halveerata vahvaluontoista ihmistä sanomalla "kyllä se kovuus vielä karisee" on omituista; ikään kuin heikkohermoisuus, asioita pakeneminen ja oman psyykeen "pehmeys" olisivat hyveitä ja että niihin pitäisi panostaa.
He eivät ymmärrä, että heikkoutta on monenlaista eikä sen ainoa myöntämismuoto ole uskoontuleminen tai jumaliin turvautuminen.
Heille se korkein palkinto tästä jokaisen elämään kuuluvasta hetkestä on VAIN uskoon hurahtaminen ja oman pienuuden, vähäisyyden, vajavaisuuden ja heikkouden tunnustaminen huutaen joko ihmisten tai ristin edessä.
Mikä siinä on rohkeampaa, kuin hiljaa itsekseen asian myöntäminen itselleen?

*

Että tällaista pohdintaa tumman presidentin tahtiin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu