tuolla alempana ihmetteli sitä, että uskonnottomat vanhemmat kertovat lapselle kuoleman olevan jokaisen edessä ja se on lopullista. Hän kauhisteli sellaisen vanhemman julmuutta, joka lapselle näin sanoo. Mitä julmaa totuudessa on?
En minä ainakaa ole lapselleni valehdellut, koska siinä ei ole mitään mieltä. Muistan kun hänen kanssaan keskustelin kuolemasta ja puhuttiin siitä, että ihminen jatkaa elämän kiertokulussa vaikkapa kukkasena, koska kukat saavat maasta energiaa.
Hänen ainoa kysymyksensä oli, että mikä hänestä mahtaa sitten tulla. Sanoin, että luultavasti kaktus, oli näet uhmakausi meneillään. Ja sitten me nauroimme molemmat.
En minä ainakaa ole lapselleni valehdellut, koska siinä ei ole mitään mieltä. Muistan kun hänen kanssaan keskustelin kuolemasta ja puhuttiin siitä, että ihminen jatkaa elämän kiertokulussa vaikkapa kukkasena, koska kukat saavat maasta energiaa.
Hänen ainoa kysymyksensä oli, että mikä hänestä mahtaa sitten tulla. Sanoin, että luultavasti kaktus, oli näet uhmakausi meneillään. Ja sitten me nauroimme molemmat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
jos pelkää itse kuolemaa ja siten sen pelkonsa siirtää sitten lapsiinsakin.
Kovin miettiväinen sukulaispoika pelkäsi kovasti kuolemaa. Puhuimme aiheesta. Hänen ahdistuksensa koski samaa kuin omani aikoinaan; kun kuolen, jos en kuolekaan oikeasti, että luullaan vain että kuolen ja haudataan? Tulimme siihen tulokseen että lääkäreillä on hyvin tarkat tavat varmistaa asia, että virhemahdollisuutta enää nykyaikana ei ole. Ja varmuuden välttämiseksi, tuhkaus, rahoitti viimein hänenkin mielensä. Ei ole mahdollisuuksia ylösnousemiseen.
Toisen tenavan kanssa puhuttiin peloista. Hän sanoi ettei pelkää sitäe ttä itse kuolee, koska äiti on kertonut että sitten ei enää ole olemassa, jos häntä ei ole olemassa, ei hänellä voi olla mitään hätääkään. Hän uskoi äitiään. Hän oli sen sijaan huolissaan siitä miten surullinen äiti olisi jos hän kuolisi, tai miten surullinen hän itse olisi kun äiti kuolisi. Keskustelimme aiheesta pitkään, ja totesimme että kuolemasta tulevat aina ne surullisiksi joilta lähtee pois rakas ihminen. Sille ei voi mitään. Siitä surullisuudesta pitä silloin kertoa, ja itkeminen auttaa.
Lapset joiden aknssa aihe on tullut esille, ovat olleen yllättävänkin kypsiä, tiedän että näin ei aina ole. Siksi kuoleman käsite pitäisi lapselle esittääkin vasta kun hän itse sitä miettii, kun hän kysyy, mahdollisimman totuudenmukaisesti ja hellästi. Mitään valheita ei tarvita jotta lapsi ei järkyttyisi, oikea esitystapa auttaa paljon. Jos on aiheesta epävarma, voi apua pyytää vaikkapa neuvolan kautta, jos kunnassa on lastenpsykologi. Hänkin voi antaa neuvoja siitä millainen lapsen ajatteltapa on ja miten kuoleman käsite siihen soveltuu. Aiheesta on myös saatavilla runsaasti lapsille tarkoitettuja kuvakirjoja.
Yksikään lasten psykologiaa tunteva ammattilainen, joka ei itse ole uskonsa suhteen puolueellinen, ei kerro vanhemmalle että on hyvä valehdella lapselle, kertoa hänelle vaikkapa että kuolema on itse asiassa vain unta josta joku tulee herättämään kun on nukkunut tarpeeksi kauan. Tämä on meinaan ristiriidassa sen kanssa mitä lapsi myöhemmin oppii, biologiantunnilla ja elämässä. Hän oppii tietämään mitä fysiologinen kuolema tarkoittaa, ja käsittää että hänelle on valehdeltu jotta vanhempien ei tarvitsisi kohdata vaikeasta asiasta puhumista.
***
***
Iiik, tämä tulee minullekin varmaan joskus vielä eteen..
Minusta on jotenkin inhottavaa kun sanotaan lapsille lemmikeistä "Musti meni koirien taivaaseen" ja sitten naureskellaan.. Toisaalta se saattaa olla lohduttavaa, mutta pääseekö lapsi tällä tavalla tapahtuneesta irti? Esim. minun pikkuserkut joskus puhuu heidän koirastaan joka on kuollut jo vuosia sitten.."Onko se koirien taivaassa?"
Uskon että jos lapsi alkaa ajatella asiaa liikaa voi ahdistua, mutta en usko että totuus loppujen lopuksi aiheuttaa mielenterveyshäiriöitä: kerrottiinhan kreikkalaisille lapsillekin, että kaikki päätyvät Manalaan elemään jonkinlaista varjoelämää.. ja varmaan nykyäänkin idässä taidetaan kertoa lapsille, että he voivat syntyä uudelleen esim. matona tai kastittomana? Uskon että lapset kuten nuoretkin ovat niin elämässä kiinni ja narsistisesti ettei kuolemaa ajatella edes,olemme kuolemattomia..:P
En aio sanoa lapsille suoraan "Kuolemme ja siinä se.", kyllä varmaan mainitsen, että jotkut uskovat sieluun ja sielunvaellukseen yms.. Minusta se että me joskus kuollaan täysin ei edes ole mitenkään erityisen pelottavaa, ikuisuuden eläminen olisi varmaan tylsää, tai ilmeisesti taivaan keinotekoisessa euforiassa jossa on vaan tylsää ylämäkeä..
on jäänyt lapsuuden aikaisita pelotteluista kuolemanpelko. Yritän ajatella rationaalisesti, mutta silti se joskus pukkaa päälle.
Juuri se, että lapsille kerrotaan helvetistä ja väitetään, että jos elät sääntöjen mukaan, niin pääset taivaaseen, on kaikkein kauheinta henkistä väkivaltaa, mitä voi käyttää.
Sarjakuvassa nimeltään Pulteri, miten nämä kaksi heppua istuvat kalliolla katsomassa auringonlaskua ja toinen tuumailee, että on kuullut, että ihminen syntyy uudelleen aina vaan vähäpätöisempänä olentona. Toinen vastaa: "Kaikesta päätellen tämä on sinun viimeinen matkasi".
Joo, en minä tuollaista menisi lapselle sanomaan.
Minua ei ole peloteltu enkä ole ikinä nassikkana sellaisia ajatellut,onneksi.
Mietipä, jos jumaluus olisi reilu, hän ei laittaisi meitä,etenkään mua, helvettiin eikä taivaaseenkaan,koska en halua sinne, eikö olisi vain reilumpaa pyyhkiä meidän olemus totaalisesti..
Sekin on paradoksinen juttu, miten aina kauhistellaan jokun henkilön kivuliasta loppua. Joo, sen viimeiset hetket oli hirveitä, mutta nyt sitä henkilöä ei enää ole joten se ei voi niitä murehtia eikä muistaa ;)
Kuolemassa pelottavin asia on se,jos sulla jää jotain tekemättä. Varmaan suurin osa vanhoista ihmisistä odottaa kuolemaa jo melkeinpä innolla,ainakin ne jotka ovat kovin sairaita..
Muistaakseni Karl Marx sanoi sairaanhoitajalle, joka tuli kyselemään hänen vikoja sanojaan, että: "Mene pois! Viimeiset sanat ovat typeryksille, jotka eivät ole sanoneet tarpeeksi eläessään."
Parhaat vikat sanat oli kuitenkin Oscar Wildella: "Either this wallpaer goes, or I do!" :D
pienempänä kauhistelin sitä että "kun kuolee, ei ole minulle enää olemassa mitään, koska minua ei enää ole." Vieläkin toisinaan puistattaa ajatuskin. Ajattelin, että me kaikki olemme kuolemattomia, ja että menemme kuoleman jälkeen johonkin paikkaan jossa näemmä toisemme.
Tietenkään en enää ajattele noin, mutta silti oma kuoleminen tuntuu, oudolta. YHtäkkiä minua vain ei enää ole. Hullua.
"pienempänä kauhistelin sitä että "kun kuolee, ei ole minulle enää olemassa mitään, koska minua ei enää ole." "
Tulee outo tunne, kun yrittää ajatella, ettei sua ole, tai ettei mitään ole olemassa.. xD Mua ei silleen puistata, se on vain outoa tunne.
Ihminen on niiiin itsekäs. Hyväksytään, että Mustin olemus on täysin katoava,vaikka eläimillä on ihan samoja asioita kuin meillä, tunteet,vaistot, "persoonallisuus", "kieli".
Joillakin se on varmasti tietynlaista itsekkyyttä,"minun katoamaton persoonani", mutta ehkä se johtuu vaan siitä, että me olemme "omien tietoisuuksiemme vankeja", tämä on se tila minkä tunnemme emmekä voi kuvitella mitään ilman omaa tietoisuuttamme..