Ajatukseni voi kevytmielisesti ohittaakin, jos niin tahtoo. Olen pohtinut asiaa paljon ja päätynyt näkemykseen (osin omakohtaisen kokemuksen kautta), että mikä tahansa ajatus tai teko, joka estää MINUA OLEMAAN AVOIN JA REHELLINEN LUOJANI EDESSÄ ON SYNTIÄ ja synti vieroittaa minut Jumalasta.
Ajattelen vielä, että se mikä minulle on syntiä ei välttämättä ole syntiä jollekin toiselle. Eikä se mikä jollekin tuntuu synniltä välttämättä ole sitä minulle. Näinkin voi tietysti olla, mutta ei väistämättä. Oli kyseessä sitten ajatus tai teko.
Näen lain (käskyjen ja vuorisaarnan) tehtävänä ainoastaan MÄÄRITELLÄ minulle millainen IHMINEN/MIELI/ELÄMÄ kelpaa Jumalalle eli riittää "Taivaaseen pääsyyn". Lyhyesti sanottuna = mahdoton tehtävä. Tästä syystä tarvitsen Jeesusta ja siksi HÄN tänne myös syntyi. Jokaisen HENKILÖKOHTAISEKSI Vapahtajaksi ja Pelastajaksi. Syntipukiksi, joka kantoi KAIKKI MINUN syntini ja kuoli puolestani. Näin on Jumala suuressa viisaudessaan nähnyt hyväksi (eikä minun onneksi tarvitse edes ymmärtää miksi, tässä elämässä).
Täältä on joskus lähdettävä. Joko Jeesuksen pelastamina tai omaan "hyvään elämään" turvautuen. Kenen elämä kestää kriittisen tarkastelun käskyjen ja vuorisaarnan valossa? Kuka meistä on tänne jäämään tullut, eikä joudu kerran "tuomiolle"?
Se mitä tämä lyhyt elämämme meille voi tarjota, tuskin voi ketään kovin kauaa lämmittää. Vaatii mielestäni suurta sokeutta kieltäytyä näkemästä kuinka "kaikki ponnistelu ja vaivannäkö elämän aikana" viimekädessä on turhuuksien turhuutta ja "tuulten tavoittelua". Ehkä se jotakuta tyydyttää. Minä en yksinkertaisesti voi uskoa sellaiseen "elämän tarkoitukseen".
Pohdiskelussani olen tullut myös ajatukseen, että kaikki hengellinen kilvoittelu on henkilökohtaista. Ei minua mitään hyödytä vertailla omia tekojani toisen tekoihin eikä teettää toisilla parannusta, koska se on kyseisen henkilön ja Luojan välinen juttu, ei minun. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" sanotaan. Kukin löytää ajallaan ja tavalla, jonka Jumala on hyväksi nähnyt.
En voi sille mitään, että näen elämän tarkoituksena löytää Jumalani. Kaikki muut pyyteet ja tavoitteet ovat kulisseja, koreografiaa tms. Sellaisina ihan mukavia ja hyviäkin, mutta eivät vie perille eivätkä suoraan edes perimmäisten kysymysten äärelle. Eksyn usein kisailemaan mukana turhuuksien markkinoilla, mutta aina on tyhjyys palannut muistuttamaan uudelleen ja uudelleen. Olen siitä Luojalleni tosi kiitollinen. Hän on uskollinen ja kärsivällinen.
Saattaa myös olla, että olen mennyt joissakin ajatuksissani harhaan, mutta tältä uskoni kiteytetysti tällä hetkellä näyttää. Olen valmis tarkistamaan kantani heti, jos/kun saan asiaan lisää valoa. Uskon edelleen, että vilpitön etsijä löytää. Näillä eväillä, joka tapauksessa on kevyt elää eikä kuolema pelota eikä myöskään isommin houkuttele. Sekin tulee kyllä ajallaan.
Kiitos Jumalalle Hänen suuresta armostaan ja rakkaudestaan, joka on personoitunut Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme ja vilpittömille etsijöille siunausta. ETSIVÄ LÖYTÄÄ!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta puhut, veliseni!
rehellisen vastaukseni uskonasioihin:
erosin kirkosta.
Tunnustin protestanttisen lutherin uskontunnustuksen,koska minut oli kirjattu siihen uskoon jo vauvana.
Tunnustin uskoni, mutta epäilin vahvasti, enkä tosiaan uskonut kaikkia minulle opetettua. Naureskelin esim. Neitsyt- Marialle, mutta olin edelleen kirjoilla ja nautin valtion tuesta.
45-vuotiaana luin raamatun ja koraanin kannesta kanteen ja uskalsin lopulta tehdä OMAN päätökseni.
Olen samaa mieltä ilkkajalmarin kanssa siitä, että rehellisyys on hyvä juttu, vaikka olemmekin vaillinaisia myös sen suhteen.
En siis rehellisesti voi tunnustaa, etä uskoisin kaiken olevan vain yhden miehen tekemää. Luulen, että universumia pyörittäviä toistaiseksi tuntemattomia voimia on useita.
Jeesuksen jutut ovat rehellisesti kirjoitettuna hurjia valheita. Mielestäni hän tekikin itsemurhan antautumalla kuolemaansa. Tosin pitihän miehen pitää sanansa loppuun asti. Jos taas ristikuolema oli jumalan tahto, niin kauhistun sellaista kaikkivaltiasta isää, joka tappaa poikansa.
Kyllä kaikkivaltias olisi voinut keksiä jotain parempaakin. Olisi vaikka nostanut jeesuksen suoraan taivaasen kaikkien ihmisten nähden.
Ilkka kirjoittaa, ettei voi uskoa yhden pienen ihmiselämän tarkoitukseen.
Surullistahan tämä pienuus ja lyhyys on, mutta
toivottavasti olet niitä onnellisia, joilla on lapsia. Heissä elämä jatkuu.
Itseäni rauhoittaa ajatus, että tomumajani on mainiota ravintoa madoille ja kukille. Kuvittelen kanervia hautakummullani ja hymyilen.
Onnea Tuntemattoman etsintöihin.
vaikka Koraania en ole lukenut. Muuten on tietoa uskosta, uskonnoista, ihmiskunnan menneisyydestä ja maailmasta kertynyt ja koko ajan vahvistunut käsitys kristinuskon ja kaikkien uskontojen ihmisperäisyydestä ja suorastaan vahingollisuudesta.