Mitä synti on?

Eikö synti ole omantunnon asia? Se mitä koet syntinä (vaikkapa avioton seksi), on jollekin muulle aivan normaalia käytöstä. Tai vaikkapa että joku elää yksin ilman kumppania ja vetelee jatkuvasti tumppuunsa, koska ei halua vaikkapa irtosuhteeseen lähteä? Minulle raamatun määritykset "synnistä", eivät ole mitenkään absoluuttisia, enemmänkin ne ovat jonkun muun käsityksiä moraalista, mutta eivät minun. Mitä mieltä muut ovat?
19760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kymmenestä käskystä selviää jo aika paljon, mikä on syntiä. Ja koska ihminen, Jumalan kuvanakin, on synnin turmelema, hän ei välttämättä pidä syntiä syntinä. Kun ihminen jatkaa jonkin synnin tekemistä tarpeeksi kauan, hän paaduttaa sydämensä, mikä meinaa sitä, että se, mikä ennen sai aikaan pistoksen, ei tunnu enää missään. Ajattelen nyt vaikkapa tupakointia ja viinastelua. Se, mikä on syntiä, ei riipu meidän mielipiteistämme, koska olemme synnin sokaisemia. Jumala on itse määrittänyt, mikä on syntiä ja mikä ei ja ilmoittanut en meille Raamatussa

Äänestä
  • Yksityiskohtainen eritelty luettelo, mitkä Jumala on raamatussa määritellyt synniksi.

    Äänestä

  • luettelo kirjoitti:

    Yksityiskohtainen eritelty luettelo, mitkä Jumala on raamatussa määritellyt synniksi.

    Muutamia asioita, jotka Raamatun Jumala sanoo synniksi:

    Muiden asioiden pitäminen jumalana: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani. 5.Moos.5:7
    Jumalankuvien tekeminen ja niiden kumartaminen 5.Moos.5:7

    Jumalan nimen väärinkäyttäminen, turhaan lausuminen: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu."

    Lepopäivän pyhittämättä jättäminen: "Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt." 5.Moos.5:12

    Vanhempiensa halveksiminen: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" 5.Moos.5:16
    ja isänsä tai äitinsä kiroaminen Matt.15:4

    Tappaminen, aviorikoksen tekeminen, varastaminen, toisesta ihmisestä valehteleminen/väärä vala, toisen vaimon himoitseminen, ja toisen omaisuuden himoitseminen 5.Moos.5

    Se, että ei rakasta lähimmäistään Jaak.2:8

    Kateus, murhanhimo, riitaisuus, pahasuopuus, toisten ihmisten panettelu, epäluotettavuus, rakkaudettomuus, säälimättömyys Room.1:29-30

    Pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Mark.7:21-22

    Ahneus, riistäminen, pilkkaaminen 1.Kor.6:10

    Toisen ihmisen halveksiminen Sananl.14:21

    Se, että kohtelee ihmisiä eri tavoin heidän varallisuudestaan riippuen Jaak.2:9

    Lahjusten ottaminen, oikeuden vääristäminen, väärin tuomitseminen, syyttömän sortaminen 5. Moos. 16:19 Aam. 5:12

    Vainajahenkien kutsuminen 3.Moos.19:31
    Noituus Gal.5:20
    Ennustajilta neuvon kysyminen 5. Moos. 18:14

    Juopuminen, juomingit Gal.5:21

    Se, että elää itsekkäästi, eikä anna mitään köyhille ja kurjille Hes. 16:49

    Homoseksuaalisten halujen toteuttaminen 1.Kor.6:9 Room.1:26-28

    Ehtoollisella käyminen arvottomalla tavalla, eli ilman, että ajattelee, että kyse on Jeesuksen ruumiista ja verestä 1.Kor.11:27

    Teeskentely ja valehtelu 1.Piet.2:1 Kol.3:9

    Se, että haukkuu toista Matt 5:22

    Vaimon tylysti kohteleminen Kol 3:19

    Se, että katsoo muuta naista kuin omaa aviovaimoaan / muuta aviomiestä kuin omaa miestään niin, että alkaa himoita häntä Matt.5:28

    Vaimonsa/miehensä hylkääminen, avioero Matt.5:32 Mal. 2:16

    Uskovan johtaminen lankeamaan Matt. 18:6

    Muukalaisten sortaminen Sak. 7:10

    Auttamasta kieltäytyminen, jos voisi auttaa Snl.3:27

    Se, ettei anna anteeksi, vaikka toinen katuu tekoaan Luuk 17:3

    Opettaa sellaista evankeliumia, joka on toisenlaista kuin mikä Raamatussa on Gal.1:8

    Se, että ei usko Jeesukseen Joh.16:9

    tiiät varmasti itekki

    Äänestä

  • hannu huttula kirjoitti:

    tiiät varmasti itekki

    Niin siis, tässä esimerkki yhdestä synnistä, eli Matt 5:22

    Äänestä

  • Pähkylä kirjoitti:

    Miksi raamattu sitten kertoo: " Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole", tarkoittaako se, että ko. henkilö on jo sanoessaan sydämessään noin, hullu, eikä kukaan sano tälle sinä olet hullu?

    Eli henkilö joka mielessään kieltää ettei Jumalaa ole on hullu, mutta häntä ei sanota uskovien toimesta hulluksi...varmaan näin?

    ...olihan siinä luetteloa kerrakseen, ja syntiä kaikki tyynni.

    Mutta se, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuten itseään, niin hän on koko ajan lain silloin täyttänyt, koska rakkaus ei tee lähimmäiselleen eikä Isälleen mitään pahaa.

    Syntinen olen raamatun mukaan, vaan omatuntoni on puhdas. Olen hyvä ihminen. Jeesus onneksi armahtaa synnit. Miksi raamatun jumala osaisi kertoa parempia ohjeita ihmisille kuin rukoukseni jumala? Jeesus opetti rukoilemaan Isä meidän-rukouksen tyyliin. Se toimii.

    Äänestä

  • Raamattu on ihmisten kirjoittama ja sen jälkeen saman porukan ihan itse pyhäksi julistama. Koko syntikäsite on ihmisten keksintöä ja se on vallan väline. Väline, jolla on aina pidetty ja edelleenkin pidetään "rahvas" uskollisena lahkolle. Tähän uskolisuuteen kuuluu mm. rahan antaminen lahkolle, poliittisten päämäärien hyväksi kuoleminen jne.
    Jos a) Jumala olisi olemassa ja jos b) Jumala olisi määrittänyt mikä mitäkin on, niin eihän olisi eri uskonlahkoja ja erilaisia syntejä.

    Jokin asia olisi syntinä kielletty, eikä sitä tehtäisi. Näitä kiellettyjä on mm. verenluovutus, edestä ladattavat pesukoneet, televisio, sianliha, naisten kulkeminen pukeutumatta säkkiin, kahvi, tee jne. Nuohan ovat syntejä eräiden hihhuleiden mukaan ja jumalan sanassa kielletty.

    Syntikäsite ja eri uskonlahkot aiheuttavat edelleenkin noilla raamatuillaan ja kirjoillaan sekä saarnoillaan ahdistusta, hätäännystä, pelkotiloja: Tälläkin palstalla ihmiset kyselevät onko se tai tämä syntiä ja mitä nyt sitten pitää tehdä, että saa armon. Merkillisen laupiasta uskontoa...

    Parasta ja helpointa on olla kokonaan synnitön. Kuten minä ja miljoonat muut. Mutta uskoon pöllähtäneet tuomitsevat minutkin saastaiseksi synnilliseksi ja tuttavallisesti poltettavaksi itse keksimässään helvetissä. Ovat sellaisen oikeuden itselleen ottaneet raamatun ja jumalansanan voimalla...Hip hei ja hurraa!

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Raamattu on ihmisten kirjoittama ja sen jälkeen saman porukan ihan itse pyhäksi julistama. Koko syntikäsite on ihmisten keksintöä ja se on vallan väline. Väline, jolla on aina pidetty ja edelleenkin pidetään "rahvas" uskollisena lahkolle. Tähän uskolisuuteen kuuluu mm. rahan antaminen lahkolle, poliittisten päämäärien hyväksi kuoleminen jne.

    Ihminen ei voi saada toista ihmistä uskomaan, vain Jumala voi, turhaapa tuolle Ottopetterillekään sitten mitään enää sanoo, toivon vain että ymmärtäisit joskus sen, mitä synti on

    Äänestä

  • hannu hoo kirjoitti:

    Ihminen ei voi saada toista ihmistä uskomaan, vain Jumala voi, turhaapa tuolle Ottopetterillekään sitten mitään enää sanoo, toivon vain että ymmärtäisit joskus sen, mitä synti on

    No miksi ihmeessä minun pitäisi ymmärtää, käsittää ja uskoa johonkin syntikäsitteeseen? Kun syntiä on mustamakkaransyönti, kahvinjuonti, tupakointi, verenluovutus tai vaikkapa sähköompelukoneen käyttö. Mihinkähän jumalan sanaan perustuu vaikkapa lupa toisinuskovaisten tappamiseen?

    On ihan turha tulla puhumaan jostain jumalan sanasta tai käskysta tai pyhästä raamatusta, kun jutut ovat ihan älyttömiä ja lapsellisia. "5000 miestä ruokittiin parilla kalaa ja leivällä..."

    Ja mitähän pahaa ja syntiä oli tehnyt veljeni vauva, kun "Jumalan armo" päätti, että vauva kuoli? Kiroili? Antoi väärän todistuksen? Himoitsi naapurin karjaa?

    ihmisen iäksi 70-80 vuotta, joten pienen lapsen kuolema ei ole Hänen suunitelmansa.

    Ja tässä synnistä jotain, lue, niin ehkä silmäsi avautuvat:

    Aapeli Saarisalon Raamatun sanakommentaarista:

    Synti
    S:n sisäinen olemus on epäuskoa, «Joh. 16:9»; se ilmenee siinä, että ihminen on irrottautunut Jumalasta ja sen sijaan, että eläisi kokonaan hänen yhteydessään, elää omaa itsekästä elämäänsä. Kaikki s. on siis ennen kaikkea s:iä Jumalaa vastaan. Ihmisen tarkoituksena on elää elämää, jonka määrää kokonaan Jumalan pyhä rakkaus, «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30». S. on tämän elämän täydellinen vastakohta. Ihmisen sydän on luopunut Jumalasta, «1. Moos. 6:5»; «1. Moos. 8:21»; «Ps. 51:7-12»; «Hes. 11:19», ja sydämen luopumus ilmenee tottelemattomuutena Jumalan ilmoittamaa tahtoa kohtaan, «Mark. 7:21» s.
    Kysymys s:n alkuperästä on kaikkina aikoina askarruttanut ajattelijoita. Monet Jumalan ominaisuudet jäisivät ilmenemättä, ellei s:iä olisi, «Room. 9:22», «Room. 9:23». Jumala sallii s:n, voidakseen osoittaa oikeutta sen rankaisemisessa ja armoa sen anteeksiantamisessa. Johannes, «1. Joh. 3:8», sanoo perkeleen tehneen s:iä alusta asti ja Jeesus sanoo häntä valheen isäksi, «Joh. 8:44». Joka tapauksessa on sillä ilmoituksen opilla, että pahan alkusyynä ei ole ihminen, vaan "perkele, joka eksytti heidät", «Ilm. 20:10», ihmiskunnan kannalta tärkeä merkitys.
    Luomisen perusteella ihmisen tuli olla Jumalan kuva ja elää hänen lapsenaan. S. merkitsee ennen kaikkea tämän perustilan järkyttämistä. Kertomus lankeemuksesta, «1. Moos. 3», on tyypillinen. Kiusaaja tahtoo ensin käyttää hyväkseen muistin heikkoutta, hyökkää sitten Jumalan sanan luotettavuutta vastaan ja houkuttelee lopulta ylpeyteen. S. on niin kauttaaltaan valhetta ja ylpeyttä, että sen yksityiset ilmaukset, teko-s:t, voidaan aina todeta näiden sen ominaisuuksien ilmauksiksi. "Ken tahansa syntyy, syntyy Aadamina, tuomittuna tuomittujen joukossa, ja huonon elämän johdosta hän tulee vielä huonommaksi Aadamiksi" (Augustinus).
    Ihmisen synnynnäistä pahaa taipumusta nimitetään perisynniksi. Se ei johdu yksityisen ihmisen omasta tahdonpäätöksestä, vaan perustuu yksityisen yhteyteen koko ihmissuvun kanssa, vrt. «Room. 5:12» ss. "Tässä meidän täytyy tunnustaa, kuten Paavali «Room. 5:12»:ssa sanoo, että synti on saanut alkunsa yhdestä ihmisestä, Aadamista, jonka tottelemattomuuden kautta kaikki ihmiset ovat tulleet syntisiksi, kuoleman ja perkeleen alaisiksi. Tätä sanotaan perisynniksi tai pääsynniksi. Tällaisen synnin hedelmiä ovat sitten ne pahat teot, jotka kymmenessä käskyssä ovat kielletyt, kuten epäusko, väärä usko, epäjumalisuus, elämä ilman jumalanpelkoa, röyhkeys, epätoivo, sokeus ja sanalla sanoen, ettei tunneta eikä kunnioiteta Jumalaa. Edelleen valhe, Jumalan nimen kautta vannominen, rukouksen ja avuksihuutamisen laiminlyöminen, Jumalan sanan halveksiminen, tottelemattomuus vanhempia kohtaan, murha, siveettömyys, varkaus, petos jne. Sellainen perisynti on niin syvä ja paha luonnon turmelus, ettei sitä tunne mikään järki, vaan se täytyy uskoa Raamatun ilmoituksen perustuksella" (Schmalkaldenin kappaleet).
    S. on ennen kaikkea yleistila. Valheessa ja ylpeydessä, «Ap. t. 7:51-53», ihmiset elävät itselleen, «2. Kor. 5:15», etsivät omaansa, «1. Kor. 10:24», ja asettavat luodun Luojan tilalle, «Room. 1:25». Maailma on kaiken luodun yleiskäsite, ja siksi maailman rakkauteen sisältyy kaikki, mikä ei ole Jumalan rakkautta, «Ef. 2:3». S:iin sisältyy aina aistillinen nautinto, niinkin henkisiin s:eihin kuin vihaan, kateuteen ja ylpeyteen. Aistillisuuden valta ihmisessä on hirvittävä demoninen voima, joka tuli sisälle maailmaan Aadamin lankeemuksessa ja joka siitä saakka on hallinnut ihmisiä vastustamattomalla voimalla samoin kuin kuolemakin, «Room. 3:9»; «Room. 5:12-21». S. tuo myös mukanaan velan, «Matt. 6:12»; «Matt. 18:23» ss.; «Room. 3:19», so. velvollisuuden kärsiä rangaistus. "Velka ilmentää sitä suhdetta, johon ihminen s:n kautta joutuu Jumalaan nähden, kun hän nimittäin joutuu Jumalan vihan alaiseksi". Velan ja rangaistuksen yhteys käy ilmi jo lankeemuskertomuksessa, «1. Moos. 3». S:n rangaistus on a) ihmisen ja Jumalan välisen elämänyhteyden katkeaminen (hengellinen kuolema), b) muuttunut asennoituminen luontoon, joka saavuttaa huippunsa tuskassa ja kuolemassa, «1. Moos. 3:17-19», c) iankaikkinen kuolema, kun ihminen heitetään iankaikkisesti pois Jumalan luota ja jätetään niiden pahojen voimien valtaan, jotka hän itse on valinnut Jumalan valtakunnan hyvien ja pyhien voimien sijaan. Kaikki, mikä on yhteydessä s:n rangaistuksen kanssa, voidaan yhdistää tähän yhteen ainoaan käsitteeseen "kuolema", «Room. 6:23».
    S:n voima on laki, «1. Kor. 15:56», joka saa aikaan syyllisyyden tunteen, «Joh. 8:9»; «Room. 3:19». S. on omaa syytämme, koska tahtomme on siinä mukana. Kaikki luottamus häviää elämästä, jollemme tinkimättä tunnusta vastuutamme. Eikä tämä koske vain yksilöitä. Kokonainen suku, kansa, jopa aikakausi voi olla syyllinen. Jollei se syyllisyyttään tunnusta, niin se tuomitaan paatuneena, «1. Moos. 6:11-13»; «1. Moos. 7:10-23». Profeettain julistus Juudalle ja Israelille on näiden ajatusten kertaamista ja Jeesuksen murhe Jerusalemista, «Luuk. 19:44», kohottaa tämän näkemyksen tylyn lain piiristä kärsivän rakkauden piiriin. S. ja syyllisyys on käynyt täydellisesti ilmi Jeesuksen kautta, jotta maailma hänen kauttaan pelastuisi, «Joh. 3:17»; «Room. 11:32». S. voidaan vain Jumalasta päin parantaa, «Matt. 6:12». Siksi syyllisyyden tunne on Jumalan lahja ja kuuluu pelastuksen perusteisiin, «Luuk. 15:18».
    Vaskikäärme, «4. Moos. 21:9», on vertauskuva tuomitusta s:stä, kuvaten Jumalan meidän puolestamme s:ksi tekemää Kristusta, «Joh. 3:14», «Joh. 3:15»; «2. Kor. 5:21»; «Matt. 27:46». Ks. , .
    Kirjallisuutta:
    Antti J. Pietilä, Synnin hätä ja Jumalan rauha (10. p. 1964);
    sama, Jeesuksen siveysoppi ja nykyaika (1935);
    Eino Sormunen, Etsivä armo (1933);
    sama, Lutherin siveysoppi ja nykyaika (1936);
    sama, Kansankirkkomme ja luterilaisuuden henki (1936);
    Osmo Tiililä, Anteeksiantamukseen perustuva uskonnollinen turvallisuustila (1934);
    Karl Heim, Jeesus ja maailmanhistoria (1962).

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Miksi raamattu sitten kertoo: " Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole", tarkoittaako se, että ko. henkilö on jo sanoessaan sydämessään noin, hullu, eikä kukaan sano tälle sinä olet hullu?

    Eli henkilö joka mielessään kieltää ettei Jumalaa ole on hullu, mutta häntä ei sanota uskovien toimesta hulluksi...varmaan näin?

    kuin Jumala, että joku sydämessään sanoo, ettei Jumalaa ole. Emme pysty lukemaan toisen ajatuksia, Jumala voi.

    Jumalan Sanan, Raamatun määritys Jumalan kieltäjästä: tyhmä.

    Alkuteksti ei sano; hullu

    Jos Jumala sanoisi jotain hulluksi, Hän olisi noussut itseään vastaan, koska Jeesus sanoi, että toisen hulluksi nimittäminen vie helvettiin.

    Äänestä

  • benedi kirjoitti:

    Miksi raamattu sitten kertoo: " Hullu sanoo sydämessään, Jumalaa ei ole", tarkoittaako se, että ko. henkilö on jo sanoessaan sydämessään noin, hullu, eikä kukaan sano tälle sinä olet hullu?

    Eli henkilö joka mielessään kieltää ettei Jumalaa ole on hullu, mutta häntä ei sanota uskovien toimesta hulluksi...varmaan näin?

    sanaan; Raamattu tuntuu ristiriitaiselta sen vuoksi, että kääntäjät eivät ole pysyneet tarkasti alkutekstin tarkoituksessa.

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Raamattu on ihmisten kirjoittama ja sen jälkeen saman porukan ihan itse pyhäksi julistama. Koko syntikäsite on ihmisten keksintöä ja se on vallan väline. Väline, jolla on aina pidetty ja edelleenkin pidetään "rahvas" uskollisena lahkolle. Tähän uskolisuuteen kuuluu mm. rahan antaminen lahkolle, poliittisten päämäärien hyväksi kuoleminen jne.
    Jos a) Jumala olisi olemassa ja jos b) Jumala olisi määrittänyt mikä mitäkin on, niin eihän olisi eri uskonlahkoja ja erilaisia syntejä.

    Jokin asia olisi syntinä kielletty, eikä sitä tehtäisi. Näitä kiellettyjä on mm. verenluovutus, edestä ladattavat pesukoneet, televisio, sianliha, naisten kulkeminen pukeutumatta säkkiin, kahvi, tee jne. Nuohan ovat syntejä eräiden hihhuleiden mukaan ja jumalan sanassa kielletty.

    Syntikäsite ja eri uskonlahkot aiheuttavat edelleenkin noilla raamatuillaan ja kirjoillaan sekä saarnoillaan ahdistusta, hätäännystä, pelkotiloja: Tälläkin palstalla ihmiset kyselevät onko se tai tämä syntiä ja mitä nyt sitten pitää tehdä, että saa armon. Merkillisen laupiasta uskontoa...

    Parasta ja helpointa on olla kokonaan synnitön. Kuten minä ja miljoonat muut. Mutta uskoon pöllähtäneet tuomitsevat minutkin saastaiseksi synnilliseksi ja tuttavallisesti poltettavaksi itse keksimässään helvetissä. Ovat sellaisen oikeuden itselleen ottaneet raamatun ja jumalansanan voimalla...Hip hei ja hurraa!

    ...kirjoittama, se on totta. Mutta esim. 10-käskyä on Jumalan kirjoittama kts. 2 Moos. 24: 12 Jumalan omalla sormella. 2 Moos. 31:18

    Mitä Pyäksi julistamiseen tulee, Jumala itse julisti , Luomisenmuistomerkiksi, sapatin pyhäksi ja siunasi sen.
    Raamatussa sanotaan: " Sen minkä Herra on siunannut se on siunattu iäti" Joten ei ihmiset ole pyhäksi julistaneet itseasiassa mitään mitä raamatun sisällä on.

    Miksi on erilaisia uskonlahkoja. Eiköhän siihen ole syynä ihminen itse, eikä suinkaan Jumala!!

    Yksi pitää yhden opin parempana, toinen toisen ja juuri kukaan näistä lahkoista ei pidä kaikkia kohtia parempana, että niillä olisi koko totuus.

    Kaikilla on joku totuus kohta, jota he vievät eteenpäin, mutta yhdessä he eivät sovi olemaan ja toimimaan. Syy on ihmisessä, ei Jumalassa.

    Ihmiselle jätettiin vapaa tahto, joko valitset hyvän tai pahan. Itsehän sen päätät. Molemmat ovat sinun ulottuvillasi, ja sinua lähellä, suussasi ja sydämessäsi...siitä ei kun vain valitset.

    Joko valitset palvella hyvää tai pahaa. Ajan kanssa kun hedelmät kypsyvät saat sen mukaisen palkan mitä olet valinnut.

    Jumala on ilmaissut tarkan tahtonsa, eli sen mitä mikäkin on...kun vaivaudut tutkimaan mikä se on.

    Mitä synti on? Raamatun mukaan synti on laittomuus, eli 10-käskyn lakien rikkomista.

    Sitten on niitä, jotka ihmiset itse ovat tehneet synniksi, koska heidän ajatuksensa ovat syntisiä, niin he ovat määritelleet itse, että mm. edestäladattava pesukone on syntiä.

    Jumalalla on omat syntikäsitteensä ja hihhuleilla omansa!

    Äänestä

  • määritellyt kirjoitti:

    ihmisen iäksi 70-80 vuotta, joten pienen lapsen kuolema ei ole Hänen suunitelmansa.

    Ja tässä synnistä jotain, lue, niin ehkä silmäsi avautuvat:

    Aapeli Saarisalon Raamatun sanakommentaarista:

    Synti
    S:n sisäinen olemus on epäuskoa, «Joh. 16:9»; se ilmenee siinä, että ihminen on irrottautunut Jumalasta ja sen sijaan, että eläisi kokonaan hänen yhteydessään, elää omaa itsekästä elämäänsä. Kaikki s. on siis ennen kaikkea s:iä Jumalaa vastaan. Ihmisen tarkoituksena on elää elämää, jonka määrää kokonaan Jumalan pyhä rakkaus, «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30». S. on tämän elämän täydellinen vastakohta. Ihmisen sydän on luopunut Jumalasta, «1. Moos. 6:5»; «1. Moos. 8:21»; «Ps. 51:7-12»; «Hes. 11:19», ja sydämen luopumus ilmenee tottelemattomuutena Jumalan ilmoittamaa tahtoa kohtaan, «Mark. 7:21» s.
    Kysymys s:n alkuperästä on kaikkina aikoina askarruttanut ajattelijoita. Monet Jumalan ominaisuudet jäisivät ilmenemättä, ellei s:iä olisi, «Room. 9:22», «Room. 9:23». Jumala sallii s:n, voidakseen osoittaa oikeutta sen rankaisemisessa ja armoa sen anteeksiantamisessa. Johannes, «1. Joh. 3:8», sanoo perkeleen tehneen s:iä alusta asti ja Jeesus sanoo häntä valheen isäksi, «Joh. 8:44». Joka tapauksessa on sillä ilmoituksen opilla, että pahan alkusyynä ei ole ihminen, vaan "perkele, joka eksytti heidät", «Ilm. 20:10», ihmiskunnan kannalta tärkeä merkitys.
    Luomisen perusteella ihmisen tuli olla Jumalan kuva ja elää hänen lapsenaan. S. merkitsee ennen kaikkea tämän perustilan järkyttämistä. Kertomus lankeemuksesta, «1. Moos. 3», on tyypillinen. Kiusaaja tahtoo ensin käyttää hyväkseen muistin heikkoutta, hyökkää sitten Jumalan sanan luotettavuutta vastaan ja houkuttelee lopulta ylpeyteen. S. on niin kauttaaltaan valhetta ja ylpeyttä, että sen yksityiset ilmaukset, teko-s:t, voidaan aina todeta näiden sen ominaisuuksien ilmauksiksi. "Ken tahansa syntyy, syntyy Aadamina, tuomittuna tuomittujen joukossa, ja huonon elämän johdosta hän tulee vielä huonommaksi Aadamiksi" (Augustinus).
    Ihmisen synnynnäistä pahaa taipumusta nimitetään perisynniksi. Se ei johdu yksityisen ihmisen omasta tahdonpäätöksestä, vaan perustuu yksityisen yhteyteen koko ihmissuvun kanssa, vrt. «Room. 5:12» ss. "Tässä meidän täytyy tunnustaa, kuten Paavali «Room. 5:12»:ssa sanoo, että synti on saanut alkunsa yhdestä ihmisestä, Aadamista, jonka tottelemattomuuden kautta kaikki ihmiset ovat tulleet syntisiksi, kuoleman ja perkeleen alaisiksi. Tätä sanotaan perisynniksi tai pääsynniksi. Tällaisen synnin hedelmiä ovat sitten ne pahat teot, jotka kymmenessä käskyssä ovat kielletyt, kuten epäusko, väärä usko, epäjumalisuus, elämä ilman jumalanpelkoa, röyhkeys, epätoivo, sokeus ja sanalla sanoen, ettei tunneta eikä kunnioiteta Jumalaa. Edelleen valhe, Jumalan nimen kautta vannominen, rukouksen ja avuksihuutamisen laiminlyöminen, Jumalan sanan halveksiminen, tottelemattomuus vanhempia kohtaan, murha, siveettömyys, varkaus, petos jne. Sellainen perisynti on niin syvä ja paha luonnon turmelus, ettei sitä tunne mikään järki, vaan se täytyy uskoa Raamatun ilmoituksen perustuksella" (Schmalkaldenin kappaleet).
    S. on ennen kaikkea yleistila. Valheessa ja ylpeydessä, «Ap. t. 7:51-53», ihmiset elävät itselleen, «2. Kor. 5:15», etsivät omaansa, «1. Kor. 10:24», ja asettavat luodun Luojan tilalle, «Room. 1:25». Maailma on kaiken luodun yleiskäsite, ja siksi maailman rakkauteen sisältyy kaikki, mikä ei ole Jumalan rakkautta, «Ef. 2:3». S:iin sisältyy aina aistillinen nautinto, niinkin henkisiin s:eihin kuin vihaan, kateuteen ja ylpeyteen. Aistillisuuden valta ihmisessä on hirvittävä demoninen voima, joka tuli sisälle maailmaan Aadamin lankeemuksessa ja joka siitä saakka on hallinnut ihmisiä vastustamattomalla voimalla samoin kuin kuolemakin, «Room. 3:9»; «Room. 5:12-21». S. tuo myös mukanaan velan, «Matt. 6:12»; «Matt. 18:23» ss.; «Room. 3:19», so. velvollisuuden kärsiä rangaistus. "Velka ilmentää sitä suhdetta, johon ihminen s:n kautta joutuu Jumalaan nähden, kun hän nimittäin joutuu Jumalan vihan alaiseksi". Velan ja rangaistuksen yhteys käy ilmi jo lankeemuskertomuksessa, «1. Moos. 3». S:n rangaistus on a) ihmisen ja Jumalan välisen elämänyhteyden katkeaminen (hengellinen kuolema), b) muuttunut asennoituminen luontoon, joka saavuttaa huippunsa tuskassa ja kuolemassa, «1. Moos. 3:17-19», c) iankaikkinen kuolema, kun ihminen heitetään iankaikkisesti pois Jumalan luota ja jätetään niiden pahojen voimien valtaan, jotka hän itse on valinnut Jumalan valtakunnan hyvien ja pyhien voimien sijaan. Kaikki, mikä on yhteydessä s:n rangaistuksen kanssa, voidaan yhdistää tähän yhteen ainoaan käsitteeseen "kuolema", «Room. 6:23».
    S:n voima on laki, «1. Kor. 15:56», joka saa aikaan syyllisyyden tunteen, «Joh. 8:9»; «Room. 3:19». S. on omaa syytämme, koska tahtomme on siinä mukana. Kaikki luottamus häviää elämästä, jollemme tinkimättä tunnusta vastuutamme. Eikä tämä koske vain yksilöitä. Kokonainen suku, kansa, jopa aikakausi voi olla syyllinen. Jollei se syyllisyyttään tunnusta, niin se tuomitaan paatuneena, «1. Moos. 6:11-13»; «1. Moos. 7:10-23». Profeettain julistus Juudalle ja Israelille on näiden ajatusten kertaamista ja Jeesuksen murhe Jerusalemista, «Luuk. 19:44», kohottaa tämän näkemyksen tylyn lain piiristä kärsivän rakkauden piiriin. S. ja syyllisyys on käynyt täydellisesti ilmi Jeesuksen kautta, jotta maailma hänen kauttaan pelastuisi, «Joh. 3:17»; «Room. 11:32». S. voidaan vain Jumalasta päin parantaa, «Matt. 6:12». Siksi syyllisyyden tunne on Jumalan lahja ja kuuluu pelastuksen perusteisiin, «Luuk. 15:18».
    Vaskikäärme, «4. Moos. 21:9», on vertauskuva tuomitusta s:stä, kuvaten Jumalan meidän puolestamme s:ksi tekemää Kristusta, «Joh. 3:14», «Joh. 3:15»; «2. Kor. 5:21»; «Matt. 27:46». Ks. , .
    Kirjallisuutta:
    Antti J. Pietilä, Synnin hätä ja Jumalan rauha (10. p. 1964);
    sama, Jeesuksen siveysoppi ja nykyaika (1935);
    Eino Sormunen, Etsivä armo (1933);
    sama, Lutherin siveysoppi ja nykyaika (1936);
    sama, Kansankirkkomme ja luterilaisuuden henki (1936);
    Osmo Tiililä, Anteeksiantamukseen perustuva uskonnollinen turvallisuustila (1934);
    Karl Heim, Jeesus ja maailmanhistoria (1962).

    Ei minun silmäni "avaudu" sillä, että uskonlahkoon kuuluvat yrittävät väittää saman lahkon laatiman tarinakokoelman olevan "pyhän" tai "jumalan sanaa".
    Ja toisekseen; Noita pyhiä kirjoja ja raamattuja yms. on joka uskonlahkolla. He julistavat itse niitä pyhiksi ja totuudeksi ja elämänohjeeksi jne. Eikös Mormonin kirja ole maailmassa ainoa oikea pyhä kirja? Vaikka Koraanista väitetään samaa...Jonka taas kumoaa raamattu, joka ei ole oikea sana verrattuna toisten lahkojen raamattuun...Huoh!

    Mitäpä tässä sitten uskomaan? No ainakin sitä, että ei ole olemassa yhtään jumalan sanaa tai siitä kirjoitettua kirjaa. Kaikki - siis ihan kaikki -on eri porukoiden kirjoittamia ja pyhäksi julistamia. Viimekädessä on kuitenkin kyse vallasta ja hallitsemisesta.

    Jos et tehnyt siten kuin kirjassa sanotaan, niin lukittiin jalkapuuhun tai suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Tuo henkinen väkivalta on siinä aina ollut mukana: Eräs lestadiolaisuudesta eroon päässyt nainen lehtihaastattelussa kertoi aloittaneensa e-pillerit 10. lapsen jälkeen. Aviomiehen saatua tämän selville, mies rukoili joka ilta jumalaltaan anteeksi sitä, että menee huoran ( siis vaimonsa ) viereen nukkumaan. On tuo hienoa jumalan sanan noudattamista ja armollista ja laupiasta uskomista...

    Pitäiskös silmät avautua muiltakin? Vaan tuo uskonto ja uskonlahkot ovat kuin kommunismiin uskominen aikoinaan. Siihenhän uskottiin ihan silmät ummessa ilman mitään kritiikkiä tai omia ajatuksia.

    Äänestä

Rippikoulusta ei paljon jäänyt päähän, mutta jäipähän tärkein, eli lause:
Synti on sydämen ero Jumalasta.
Kyllä vapaa seksi vaihtuvin parein on sydämen ero Jumalasta ja samalla myös ihmisyydestä.
Siinä ei paljon pienen, syntymättömän vauvan oikeudet paina, jos tulee yllätysraskaus.
Ja moni muukin inhimillisyyden ja uskollisuuden unohtaminen kuuluu samaan lokeroon. Synti mikä synti, vaikka voissa paistais.
Ja paras synnin käsittelytapa on parannuksen teko, anteeksipyyntö Jumalalta ja ihmisiltä, joita on loukannut omalla itsekkyydellään.

Äänestä
  • Mää tein syntiä eilen. Ensteksi kävin verta antamassa tau Taysissa ja sen perästä Tapolam mustaa syämässä tammelantorilla.
    Joku siinä kertoi tuan olevan syntiä ainaskin mormoonian kirjassa. Kukas ny tuamittee mun ja mihin? Kun em mää oo mormoomi. Täytyskös pyytää jostain antteks?
    Ja näin viälä semmottisem muijan jok ei ollu pukeutunu kaapuun. Meinasin kivittää sen kualiaaksi, mutta torikauppias sano, ettei niin saa tehrä vaikka se ihan pyhässä korraanissa määrätään.

    Äänestä

Uskonnot käyttävät ihmisiä hyväkseen syntien anteeksiantamiskeplottelulla.Käsittämön asia,että tehty voitaisiin tehdä tekemättömäksi.Voivat sitten uskovaiset kaikessa rauhassa tehdä syntejään.Täysin tuomittavaa touhua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7191613 kirjoitti:

Eikö synti ole omantunnon asia? Se mitä koet syntinä (vaikkapa avioton seksi), on jollekin muulle aivan normaalia käytöstä. Tai vaikkapa että joku elää yksin ilman kumppania ja vetelee jatkuvasti tumppuunsa, koska ei halua vaikkapa irtosuhteeseen lähteä? Minulle raamatun määritykset "synnistä", eivät ole mitenkään absoluuttisia, enemmänkin ne ovat jonkun muun käsityksiä moraalista, mutta eivät minun. Mitä mieltä muut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu