Hoitajien uhkaus joukkoirtisanoutumisesta ei ole turha, varsin nopeaan tahtiin nimiä listoihin kertyy ainakin täällä pääkaupunkiseudulle. Varsinkin kokeneet ja aikaisemmin ulkomailla työskennelleet ovat nyt saaneet sen viimeisen, ratkaisevan syyn lähteä uudestaan arvostavan ja parempaa palkkaa maksavan työnantajan palvelukseen.
Politiikot ottakoon tämän opetuksena: vaalihöpinöistäkin voi joutua vastaamaan myös ihan oikeassa elämässä. Tämä on uutta suomalaiselle politiikoille ja tuli varmasti täydellisenä yllätyksenä.
Vertailupohjaa: vaikka Suomen ja Norjan hintatasot ovat eri maailmasta, niin ovat sitä myös palkat. Reaaliansiotkin ovat vähintään tyydyttävät.
Vuosiansiot olivat parhaillaan liki 80000€ johon tosin joutuu jo tekemään ekstraa melkoisesti. Työnantaja tarjosi lisäksi lähes ilmaiseen (Suomenkin hintatason mukaan) tilavan asunnon ja maksoi muuttokulut. Kirjoitanko nimeni listaan? Kyllä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
tehyläiset täyden tukensa, kyllä teidän palkat on saatava työn vaativuutta vastaavalle tasolle, tsemppiä ja olkaa jämäkkäänä !
Tyhmät uskoi, että kokoomus olisi työväen asialla!
Nyt koko Suomi on kohta kusessa Kataisen lupausten vuoksi!
Kokoomus tulee AINA duunarille kalliiksi tavalla tai toisella!
Kokoomuksessa ei ymmärretä tavallista suomalaista arkea!
Kapitalistien perseennuolijoita tai kapitalisteja täynnä koko puolue!