Abraham Achrenius (1706–1769)oli suomen ensimmäinen adventisti!
Abraham Achrenius Achrenius odotti hartaasti toista adventtia ja sellaista llikettä joka syntyisi ennen Jeesuksen tulemista. Hän ei oman aikanaan ennättänyt nähdä rakkaan adventtitoivonsa toteutumista eikä myöskään ikävöimänsä maailmanlaajuisen "adventtiliikkeen" syntyä, mutta hän ei silti tehnyt turhaa työtä. Hän täytti uskollisesti Jumalalta ssamansa tehtävän ja oli mukana raivaamassa tietä aikanaan lopullisesti esiin murtautuneelle maailmanlaajuiselle adventtiherätykselle.
Kaksi Raamatunkohtaa oli hänelle erittäin merkitykselliset:"Autuaita ovat ne, jotka pitävät hänen käskynsä, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin" (Ilm.22:14) ja "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. (Ilm.14:12).
Achrenius oli sydämeltään adventisti. Jos hän eläisi nykyään hän olisi varmasti sitä myös kirjaimellisesti.
Abraham Achrenius
4
214
Vastaukset 4
- tuhat ja yksi
Joku kysyi miulta kuinka Antikristus on voinut olla jo ennen Kristueta ?
vastasin kyllä !Antikristus käsite on saanut alkunsa Antiokhos neljännestä Epifaneesta !
Mutta kuinka Achrenius (1706-1769)on voinut olla Adventisti kun olemme tottuneet opin alkavan 1844 vuodesta ja juuri senkaltaista tulkintaa ei ole ollut aikaisemmin.
Eikö se Liisa Eerikin tytärkin elellyt Achreniuksen aikoihin . Ensio Lehtonen odotti ja Leo Meller odottaa hartaasti "toista adventtia" eli Jeesuksen toista tulemusta, paljon hartaammin kuin ns. adventistit konsanaan. Sen takia heitä voi pitää todellisina adventisteina.
Sen sijaan adventistiksi kutsutut henkilöt ovat todellisuudessa sapatisteja. Heille ns. sapatti merkitsee käytännössä paljon enemmän kuin Herran tulemus.- vaivaa mieltäni
Olen pitänyt kummallisena adventistien sapatin korostamista. Miksi adventistit eivät laita rikkaa ristiin itse viettääkseen Raamatullisesti sapattiaan? Sanoihan Jeesuskin Fariseuksille (kai Jeesuksen sanat pätevät tähänkin) seuraavasti;Johanneksen evankeliumi:
8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." Luulisi adventistin tietävän, ettei oppilaasta tule paremmin noudattavaa kuin on opettajatkaan! Matteuksen evankeliumi:
10:24 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä.
Luukkaan evankeliumi:
6:40 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa. ------------------------------ Adventistien opetuksen allahan tulee yhtä kelvottomia sapatinviettäjiä parhaimmillaankin kuin he itse ovat, jos JEESUKSEN sanat pitävät yhä paikkansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.641081Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu28706Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 90685
- 9671
- 46648
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14645Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68629Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj23567- 42560
- 61559
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan82558- 63556
- 43534
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46530Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.134508Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27447Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.29443Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa47442