Litteä maapallo

Tosiasiassa maapallo on litteä! Jokainen arkipäivän havainto tukee sitä asiaa:

1) Kun seisoo pohjanmaan lakeuksilla ja katsoo taivaanrantaan ei voi tulla johtopäätökseen, että maapallo olisi pallo, pikemminkin lituska plätty.

2) Kun seisoo lakeuksilla yöpimeällä tähtikirkkaalla ilmalla, tulee väistämättä johtopäätökseen, että maapallo on plätty ja taivaankansi kaartuu kupolimaisesti maaplätyn päälle,

3) ns. mastoteoria, jonka mukaan taivaanrannasta saapuvan purjeveneen masto tulee ensin näkyviin ja sitten vasta veneen runko, ei todista mitään maan pyöreyden puolesta. Yhtä hyvin merisumu voi aiheuttaa vastaavankaltaisen näköharhan,

4) tiedemiehet eivät ole todistaneet mitään maapallon pyöreydestä tai litteydestä siten, että sillä olisi merkitystä Mister Keskiverrolle. Mister Keskiverto ei ymmärrä tieteellisiä ja matemaattisia kaavoja, joilla todettaisiin maapallon pyöreys... joten maapallon pyöreys on uskon asia siinä kuin jumala.

Maapallo muutettakoon maaplätyksi... vai voiko joku todistaa minulle toista...
13501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tiedemiesten mielipiteille tehdä?

Äänestä

ja sun päässäs on musta aukko

Äänestä
  • Jos maapallo on suhteessa muihin paikoillaan niin silloin maailmankaikkeus kiertää maapalloa.

    Äänestä

Ok. Eli sellaiset asiat eivät voi olla totta, joita sinä et ymmärrä. Voi sinun pientä kuuppaasi ja sitä pientä kiekkoa, jolla sinä keskiverto kalusi kanssa tallaat.

Äänestä

"Tosiasiassa maapallo on litteä! Jokainen arkipäivän havainto tukee sitä asiaa: "

Kyllä, eikä mistään muusta ole todisteita.

Kohdat 1 ja 2.

Niin, havainnot tukevat litteän maan teoriaa.

"3) ns. mastoteoria, jonka mukaan taivaanrannasta saapuvan purjeveneen masto tulee ensin näkyviin ja sitten vasta veneen runko, ei todista mitään maan pyöreyden puolesta. Yhtä hyvin merisumu voi aiheuttaa vastaavankaltaisen näköharhan, "

Tosin pinta voi olla joissakin kohdin vähän kumpareinen ja luoda siten harhakuvitelman pallonmuodosta.

"4) tiedemiehet eivät ole todistaneet mitään maapallon pyöreydestä tai litteydestä siten, että sillä olisi merkitystä Mister Keskiverrolle. Mister Keskiverto ei ymmärrä tieteellisiä ja matemaattisia kaavoja, joilla todettaisiin maapallon pyöreys... joten maapallon pyöreys on uskon asia siinä kuin jumala. "

On aivan totta, että maapallon muoto on lähinnä filosofinen kysymys, jolla ei ole mitään tavalliselle kansalaiselle mitään merkitystä. Lisään vielä sen, että ei mitkään matemaattiset kaavat maasta palloa tee, siihen tarvitaan havaintoja.

Äänestä

kusert

Äänestä
  • Jos minulla ei olisi kotona peiliä voisin olettaa, että pääni on litteä latuska... tai jos havannoisin maailman kaksiulotteisesti kuten sinä, pää saattaa tuntua latuskalta...

    Äänestä

se on kuin jokin peli tietokoneella, kun menet vasemmasta reunasta ruudulta ulos, tulet takaisin oikeasta reunasta etkä edes havaitse sitä reunaa. :) pätevä todista, mikä on tieteen aikaansaama :)

Äänestä

perusteella maa on litteä kiekko. Pallomainen illuusio pyörimisliikkeestä syntyy pilvien liikkeestä.

Äänestä

Vaimon systeri päätti tehdä maailmanympärimatkan: lähti kohti Kaakkois-Aasiaa ja tuli lopulta lännestä takaisin. Mitenkäs toi nyt sitte istuu littanaan mapalloon? Onks siellä jossain välissä joku musta aukko?

Äänestä
  • kiertää?

    Äänestä

  • littanaa kirjoitti:

    kiertää?

    vaimosi tuli ruudun toiselta reunalta takaisin, aivan kuten joissain tietokonepeleissä kuljettuasi ruudun reunalta ulos, tulet vastakkaiselta sisään :)

    Äänestä

  • Ei sulla mitään vaimoa ole!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olli Älämölö kirjoitti:

Tosiasiassa maapallo on litteä! Jokainen arkipäivän havainto tukee sitä asiaa:

1) Kun seisoo pohjanmaan lakeuksilla ja katsoo taivaanrantaan ei voi tulla johtopäätökseen, että maapallo olisi pallo, pikemminkin lituska plätty.

2) Kun seisoo lakeuksilla yöpimeällä tähtikirkkaalla ilmalla, tulee väistämättä johtopäätökseen, että maapallo on plätty ja taivaankansi kaartuu kupolimaisesti maaplätyn päälle,

3) ns. mastoteoria, jonka mukaan taivaanrannasta saapuvan purjeveneen masto tulee ensin näkyviin ja sitten vasta veneen runko, ei todista mitään maan pyöreyden puolesta. Yhtä hyvin merisumu voi aiheuttaa vastaavankaltaisen näköharhan,

4) tiedemiehet eivät ole todistaneet mitään maapallon pyöreydestä tai litteydestä siten, että sillä olisi merkitystä Mister Keskiverrolle. Mister Keskiverto ei ymmärrä tieteellisiä ja matemaattisia kaavoja, joilla todettaisiin maapallon pyöreys... joten maapallon pyöreys on uskon asia siinä kuin jumala.

Maapallo muutettakoon maaplätyksi... vai voiko joku todistaa minulle toista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu