Selite edelliseen avaukseeni

Päivän testi on ohi, ja tulokset voidaan jakaa kiinnostuneille. Edellisessä avauksessanihan siis selkeästi pistelin omiani, myönnetään. Alla selite testille.

*******

Testiä
Kirjoittanut: pukkaa 10.10.2007 klo 10.09

Se on t-i-u-k-u tässä, joka skriivailee.

Palstalla kehkeytyy aika ajoin keskustelua siitä onko palstalla todistajia, valehtelevatko luopiot, ja mitä nuo valheet ovat. Palstalla vierailevat jehovantodistajat puolustelevat kiperien kysymysten vastaamattomuutta välillä sillä, että he eivät ehdi vastailemaan kaikkiin avauksiin ja kommentteihin, ja välillä sillä, etteivät jotkut esitetyt asiat ole vastaamisen arvoisia. Ajattelin, että noihin vastaamatta jättämisiin olisi mukava saada toisenlaista näkökulmaa jollain tapaa.

Yksinkertaisin tapa saada selville kuinka helposti esimerkiksi rekisteröitynyt käyttäjä kykenee palstalaisia sumuttamaan, on yksinkertaisesti puhua silkkaa soopaa ja katsoa jääkö siitä kiinni, ja korjataanko valheellista väitettä.

Mikäli valheelliseen väittämään takerrutaan ja se korjataan, voidaan yhä suuremmalla syyllä kysellä niiden kuuluisien luopiovalheiden perään. Valheellista väittämää on vaikea todistaa sen selkeydestä huolimattakaan kokeiluksi, ellei asia ole kirjattu ennen sen esittämistä. Niinpä tämä ’itse avaus’ onkin täällä jemmassa odottelemassa julkistamista.

Valheellisessa väittämässäni esitän todistaneeni yhden kuuluisimmista ja tökeröimmistä valheista todeksi. Väitän, että näin omin silmin todistajan merkitsevän oven karmiin merkin kenttäpalveluksessa. Väite on helppo kumota. Katsotaan onko avaukseni YLLÄTTÄEN ’vastaamisen arvoinen’.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000029721911

*******

Mielestäni tulos oli varsin odotettu. Riittävän monta halukasta oli teilaamassa avaukseni totuudenmukaisuuden - kun se oli varsin helppoa.

Monet viimeaikaiset(kin) avaukset ovat jääneet lähes koskemattomiksi todistajien tai todistajamielisten taholta. Sitä ei kyetä selittelemään sillä, että niihin ei vain viitsitä vastata, tai ettei täällä liiku todistajia.

Kyllä jämpti on niin, että jehovantodistajuudessa on paljon epäkohtia ja niiden puolusteleminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Jo pelkkä vastaamattomuus kertoo tuon yksiselitteisesti.

13

985

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku_Meilo

      Tuollainen käytös osoittaa kuinka mielenhallinta saa aikaan torjunnan. Karttamiskiristyksen ohella kognitiivinen dissonanssi työntää kevyesti syrjään ilmeisetkin ristiriidat ja epäkohdat.

      On se surkuhupaisaa nähdä, että uskon erästä kivijalkaa ei haluta käsitellä nimeksikään, mutta sitten johonkin pikkuseikkaan pureudutaan kuin piraijalauma.

      Osasyy vaikeiden asioiden hiljaisuuteen on se, että tämä ei ole tyypillinen kenttäovi, koska tämän oven takaa löytyy nippu kovan koulun käyneitä alan hemmoja, jolloin ovella tapahtuva totunnainen soveltaminen ja venyttäminen ei käy päinsä.

      • >>Tuollainen käytös osoittaa kuinka mielenhallinta saa aikaan torjunnan. Karttamiskiristyksen ohella kognitiivinen dissonanssi työntää kevyesti syrjään ilmeisetkin ristiriidat ja epäkohdat.

        Niin, ja toki tuon entinen todistaja tiettyyn pisteeseen asti ymmärtääkin. Olemmehan me toteuttaneet samaa vapaaehtoista sokeutta itsekin. Jossain se raja kuitenkin menee. Jos esimerkiksi ihminen on pyörinyt näillä sivuilla vuosia, mutta ei silti osaa muuta kuin toistaa luopioiden pelkästään valehtelevan, on ymmärrys siinä kohtaa kortilla.

        >>koska tämän oven takaa löytyy nippu kovan koulun käyneitä alan hemmoja, jolloin ovella tapahtuva totunnainen soveltaminen ja venyttäminen ei käy päinsä.

        Ovilla on kivempaa kun voi heittää sen uk lupauksen. Pääsee mukavasti tilanteesta, ja voihan sen uk lupauksen unohtaakin, mikäli tilanne ovella oli liian haasteellinen. Tai tuli muuten vain puhuttua puuta heinää, jonka uk:n toteuttaessa voisi joutua oikomaan.

        Sitä paitsi harva todistaja näinä päivinä edes yrittää hakeutua todelliseen keskusteluun oven avaajan kanssa. Onhan se helpompaa vain heittää lehdet ja painua seuraavalle ovelle.

      • totta on
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Tuollainen käytös osoittaa kuinka mielenhallinta saa aikaan torjunnan. Karttamiskiristyksen ohella kognitiivinen dissonanssi työntää kevyesti syrjään ilmeisetkin ristiriidat ja epäkohdat.

        Harva uskaltaa keskusteluun, se on totta. Muutamia kuukausia sitten ovella kävi itse kierrosvalvoja jonkun nuoren miehen kanssa. Tuli kohtalaisen hyvä keskustelu. Nuori mies myöntäili antamiani raamatunkohtia ja totesi, että noinhan se on.
        Kierrosvalvoja palasi lupauksensa mukaan parin viikon kuluttua. Tällä kertaa vanhemman naisen kanssa. Luulen että nuori mies ei saanut enää tulla mukaan.
        Juttua riitti ja olisi riittänyt, mutta kovasti kaksikolla oli kiire eteenpäin. Ei ole sen jälkeen ketään näkynyt, vaikka sanoin että mielelläni keskustelen.
        Kierrosherra tulee loppuvuodesta jälleen kierrokselleen. Saa nähdä uskaltaako hän palata enää kanssani keskustelemaan.

        >>Niin, ja toki tuon entinen todistaja tiettyyn pisteeseen asti ymmärtääkin.

        Sitä jää miettimään kuinka suurella osalla ystävien ja perheen menetys on suurin tekijä? Ehkä se on suurempi tekijä nuorison keskuudessa. Yli puolikin vuosisataa Vt-seuralle uhranneiden kohdalla lienee muitakin tekijöitä jo pelissä, plus etteivät ole kovin sankoin joukoin netissä.

        >>Olemmehan me toteuttaneet samaa vapaaehtoista sokeutta itsekin.

        Välillä oikein puistattaa ajatus, että hengellinen kehitys olisi jatkunut nousujohtaisena ja äidin mainitsema, Ison Erkin varalleni suunnittelema, ura olisi auennut. Siinä hommassa olisi joutunut valehtelemaan oikein tietoisesti.

        >>Jossain se raja kuitenkin menee. Jos esimerkiksi ihminen on pyörinyt näillä sivuilla vuosia, mutta ei silti osaa muuta kuin toistaa luopioiden pelkästään valehtelevan, on ymmärrys siinä kohtaa kortilla.

        Niinpä, mutta kai sisällä kiehyy sen verran, että on jollain tavalla omaa sisintään rauhoitettava.

        >>Sitä paitsi harva todistaja näinä päivinä edes yrittää hakeutua todelliseen keskusteluun oven avaajan kanssa. Onhan se helpompaa vain heittää lehdet ja painua seuraavalle ovelle.

        Olen vuosien varrella ollut tekemisissä poishiipuneiden kanssa ja tuo tuntuu olevan monille pelin henki. Tunteja vedetään enenevässä määrin satunnaisesta juttelusta, hatusta ja netistä sekä vähenevässä määrin ovilta.

      • Johanneksen_poika
        totta on kirjoitti:

        Harva uskaltaa keskusteluun, se on totta. Muutamia kuukausia sitten ovella kävi itse kierrosvalvoja jonkun nuoren miehen kanssa. Tuli kohtalaisen hyvä keskustelu. Nuori mies myöntäili antamiani raamatunkohtia ja totesi, että noinhan se on.
        Kierrosvalvoja palasi lupauksensa mukaan parin viikon kuluttua. Tällä kertaa vanhemman naisen kanssa. Luulen että nuori mies ei saanut enää tulla mukaan.
        Juttua riitti ja olisi riittänyt, mutta kovasti kaksikolla oli kiire eteenpäin. Ei ole sen jälkeen ketään näkynyt, vaikka sanoin että mielelläni keskustelen.
        Kierrosherra tulee loppuvuodesta jälleen kierrokselleen. Saa nähdä uskaltaako hän palata enää kanssani keskustelemaan.

        >>Kierrosvalvoja palasi lupauksensa mukaan parin viikon kuluttua. Tällä kertaa vanhemman naisen kanssa. Luulen että nuori mies ei saanut enää tulla mukaan.

        Tai sitten yksinkertaisesti selitys on se, että se johtuu kierrosviikon rakenteellisista seikoista. Kun kierrosvalvoja on tulossa seurakuntaan vierailulle, "ystävillä" on mahdollisuus varata kenttäpalvelustoveruutta tämän ison herran kanssa. Lista lienee melko täynnä, joten on mahdollista, että tuo aikaisempi nuori veli ei vain ollut juuri silloin listalla, kun sinun ovesi kohdalle tultiin. Onhan tietysti suuri "etu" päästä kierrosvalvojan kanssa "kentälle". Hänhän on käytännössä monien silmissä lähes Jumalasta seuraava ja paaaaljon korkeammalla kuin oman seurakunnan vanhimmat.

      • totta on
        Johanneksen_poika kirjoitti:

        Voi olla niin. Sen jälkeen ei kuitenkaan kukaan ole käynyt. Luuletko että kenttäpaikkoja on niin paljon, ettei kukaan ehdi käymään? Luulis että on mielekkäänpää käydä paikassa jossa voi oikeasti jutella eikä vain maleksia ovikelloja rimputtelemassa.

      • Johanneksen_poika
        totta on kirjoitti:

        Voi olla niin. Sen jälkeen ei kuitenkaan kukaan ole käynyt. Luuletko että kenttäpaikkoja on niin paljon, ettei kukaan ehdi käymään? Luulis että on mielekkäänpää käydä paikassa jossa voi oikeasti jutella eikä vain maleksia ovikelloja rimputtelemassa.

        >>Luulis että on mielekkäänpää käydä paikassa jossa voi oikeasti jutella eikä vain maleksia ovikelloja rimputtelemassa.

        Niinhän sitä luulis. Ja kyllä on niitäkin, jotka yrittävät ihan aidosti jutella Raamatustakin. Yksi teoria, miksi sinun luonasi ei ole nyt vähään aikaan käyty on se, että jos ns. aluekortti, jonka piirissä sinä asut, sattuu olemaan jollain aremmalla ihmisellä, joka ei ole valmis aivojaan liiaksi kuluttamaan ajattelulla, hän ehkä "vierastaa" oveasi. Nimittäin, jos etukäteen tietää oven takana mahdollisesti piilevän vaaran, ei sitä ensimmäisenä mene aukomaan. Voi olla, että olet tehnyt liian "vaikeita" kysymyksiä edellisillä kerroilla. Tuo tieto voi olla alueen haltijalla muistiinpanoissa.

        Jos haluat keskustella "vaikeistakin" asioista, soita Veikko Leinoselle Beteliin. Kuulemani mukaan hän on joskus suostunut ihan asialliseen keskusteluun. Numero on 09-825885. Muista sanoa Johanneksen pojalta terveisiä. Mutta vasta puhelun loppupuolella. :)

        >>Nimittäin, jos etukäteen tietää oven takana mahdollisesti piilevän vaaran, ei sitä ensimmäisenä mene aukomaan. Voi olla, että olet tehnyt liian "vaikeita" kysymyksiä edellisillä kerroilla.

        Noita tosivaikeita kysymyksiä hoitavat vanhimmat ja yleensä pareittain, tositositosivaikeissa saattaa aisaparina olla KP. Se ero noilla käynneillä on, että niistä käytetään nimitystä paimennuskäynti.

      • totta on kirjoitti:

        Harva uskaltaa keskusteluun, se on totta. Muutamia kuukausia sitten ovella kävi itse kierrosvalvoja jonkun nuoren miehen kanssa. Tuli kohtalaisen hyvä keskustelu. Nuori mies myöntäili antamiani raamatunkohtia ja totesi, että noinhan se on.
        Kierrosvalvoja palasi lupauksensa mukaan parin viikon kuluttua. Tällä kertaa vanhemman naisen kanssa. Luulen että nuori mies ei saanut enää tulla mukaan.
        Juttua riitti ja olisi riittänyt, mutta kovasti kaksikolla oli kiire eteenpäin. Ei ole sen jälkeen ketään näkynyt, vaikka sanoin että mielelläni keskustelen.
        Kierrosherra tulee loppuvuodesta jälleen kierrokselleen. Saa nähdä uskaltaako hän palata enää kanssani keskustelemaan.

        >>Harva uskaltaa keskusteluun, se on totta.

        Yksi syy siihen on se, että jehovantodistaja ei saa olla väärässä. Eikä ainakaan missään nimessä myöntää sitä. Se on jo lähtökohtaisestikin melko haastavaa keskustelulle.

      • Markku_Meilo
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Harva uskaltaa keskusteluun, se on totta.

        Yksi syy siihen on se, että jehovantodistaja ei saa olla väärässä. Eikä ainakaan missään nimessä myöntää sitä. Se on jo lähtökohtaisestikin melko haastavaa keskustelulle.

        >>Se on jo lähtökohtaisestikin melko haastavaa keskustelulle.

        Haasteellisuus johtuu joiltain osin myös tietämättömyydestä, koska Vt-seura opettaa asioita hyvin kapea-alaisesti ja valikoivasti, tällöinkin vielä vetelee paikka paikoin kotiinpäin väärinlainauksilla. Eikä helpotusta tuo 'luopiot eivät tiedä mitään, ainoastaan valehtelevat aina' -asenne.

      • EpäileväTuomas
        Johanneksen_poika kirjoitti:

        >>Luulis että on mielekkäänpää käydä paikassa jossa voi oikeasti jutella eikä vain maleksia ovikelloja rimputtelemassa.

        Niinhän sitä luulis. Ja kyllä on niitäkin, jotka yrittävät ihan aidosti jutella Raamatustakin. Yksi teoria, miksi sinun luonasi ei ole nyt vähään aikaan käyty on se, että jos ns. aluekortti, jonka piirissä sinä asut, sattuu olemaan jollain aremmalla ihmisellä, joka ei ole valmis aivojaan liiaksi kuluttamaan ajattelulla, hän ehkä "vierastaa" oveasi. Nimittäin, jos etukäteen tietää oven takana mahdollisesti piilevän vaaran, ei sitä ensimmäisenä mene aukomaan. Voi olla, että olet tehnyt liian "vaikeita" kysymyksiä edellisillä kerroilla. Tuo tieto voi olla alueen haltijalla muistiinpanoissa.

        Jos haluat keskustella "vaikeistakin" asioista, soita Veikko Leinoselle Beteliin. Kuulemani mukaan hän on joskus suostunut ihan asialliseen keskusteluun. Numero on 09-825885. Muista sanoa Johanneksen pojalta terveisiä. Mutta vasta puhelun loppupuolella. :)

        >>Jos haluat keskustella "vaikeistakin" asioista, soita Veikko Leinoselle Beteliin. Kuulemani mukaan hän on joskus suostunut ihan asialliseen keskusteluun. Numero on 09-825885. Muista sanoa Johanneksen pojalta terveisiä. Mutta vasta puhelun loppupuolella. :)>>

        On muuten totta. Itse soitin joskus Veikolle ja höpistiin jotain JT-opista.

      • Johanneksen_poika
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >>Nimittäin, jos etukäteen tietää oven takana mahdollisesti piilevän vaaran, ei sitä ensimmäisenä mene aukomaan. Voi olla, että olet tehnyt liian "vaikeita" kysymyksiä edellisillä kerroilla.

        Noita tosivaikeita kysymyksiä hoitavat vanhimmat ja yleensä pareittain, tositositosivaikeissa saattaa aisaparina olla KP. Se ero noilla käynneillä on, että niistä käytetään nimitystä paimennuskäynti.

        >>Noita tosivaikeita kysymyksiä hoitavat vanhimmat ja yleensä pareittain, tositositosivaikeissa saattaa aisaparina olla KP. Se ero noilla käynneillä on, että niistä käytetään nimitystä paimennuskäynti.

        Niin, ja pahimmassa tapauksessa kyseisillä veijareilla on mukanaan myllynkivet - varmuuden vuoksi.

    • Anonyymi

      Nostetaan tämä nyt esille, jotta asia selkiintyisi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe