Ei muutosta

Jumala ei ole muuttunut. Jumalan laki ei ole muuttunut. Pelastuksen ehdot tai tapa ei ole muuttunut. Vanhan tastamentin Jumala on sama kuin Uuden testamentin Jumala.

Pelastus on aina ollut uskon asia. Aabraham pelastui yksin uskon kautta, samoin kaikki VT:n aikana eläneet pyhät. Miksi sitten heillä oli laki? Samasta syystä kuin meilläkin on edelleen.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa luonteensa pyhät piirteet kirjoitetussa muodossa. Laki on meille velvollisuus, mutta ei pelastuksen tie. Sitä se ei ole koskaan ollutkaan, vaikka juutalaiset siitä sellaisen tekivätkin.

Jeesus poisti lailta kaiken ihmisen asettaman taakan. Jäljelle jäi alkuperäinen ja siinailla ilmoitettu Jumalan kymmenen käskyä. Jeesus teki täsät rakkauden kaksoiskäskystä vieklä erityisen suuren. Hän opetti että väärät vaikuttimetkin ovat lain henkeä vastaan, ei pelkät teot. Laki on kuin alasin jolla meitä taotaan ja muovataan taivaskelpoiseksi kuonat poistaen. Se näyttää meille synnin. Tiedämme mistä kaikesta olemme vapaita. Käskyt alkavat kauniisti: "Sinun ei pidä varastaman". Uskovan ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Laki on oppaamme uskon kuuliaisuuteen.

Mutta vaarana voi olla juutalaisten kohtalo jos yritämme ansaita pisteitä teoillamme kerskaamalla. Jos suhde Jeesukseen ei ole kunnossa, voimme alkaa kulkea omavanhurskauden tietä. Vanhurskaus voi laista tulla vain synnittömässä tilassa, ja sitä me emme ole. Jeesus oli puolestamme.

Syntisiä olemme siihen asti kunnes pääsemme pois tästä maailmasta, mutta meidän ei tarvitse elää synnissä. Tahallinen synti on vakava rikos Jumalaa vastaan. Jokainen erehdymme, mutta laki näyttää aina missä rikoimme ja voimme anoa anteeksi.

Lepopäiväkysymys on juuri tällainen esimerkki. Sunnuntain itsepintainen väittäminen lepopäiväksi on tahallinen synti. Sapatin hetkien tahallinen häpäisy on tahallinen synti. Silti rikomme lakia vaikka yrittäisimmekin noudattaa sitä. Mutta siinä on ero tahallisuuteen. Täydellisiä emme voi olla, emmekä voi olla rikkomatta yhtäkään käskyä, mutta voimme olla tahallaan rikkomatta. Tahallisesta synnistä joudumme todella pahaan pulaan viimeisellä tuomiolla.
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

14 Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin.
15 HÄN ON KUMONNUT LAIN KÄSKYINEEN JA SÄÄDÖKSINEEN, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan.
16 Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta.

1:21 Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.

Äänestä
  • Olet näköjään päässyt sinuiksi totuuden kanssa. Esitit hyvän tekstin joka on adventismin opille kuin punainen vaate sonnille. Heidän silmänsä hehkuvatkin jo kuin sonnimullikoilla.

    Äänestä

  • olet näköjään kirjoitti:

    Olet näköjään päässyt sinuiksi totuuden kanssa. Esitit hyvän tekstin joka on adventismin opille kuin punainen vaate sonnille. Heidän silmänsä hehkuvatkin jo kuin sonnimullikoilla.

    Raamattu vaan on siten kiva kirja, että sieltä löytyy aina sopivia kohtia, joilla voi kumota toisen sanomiset ;)

    Äänestä

  • löytynyt :) kirjoitti:

    Raamattu vaan on siten kiva kirja, että sieltä löytyy aina sopivia kohtia, joilla voi kumota toisen sanomiset ;)

    Jos lähtee Raamatun alusta käsin kohden kirjan loppua, on Raamatun opetus looginen. Se kertoo mikä on tullut missäkin vaiheessa ja syyn siihen. Mutta Raamattua kun käyttää niinkuin sitä käytetäänuseinmiten lahkojen käytössä, todisteet otetaan sieltätäältä asiayhteyksistä irroitettuina. Adventistien oppi on sen kaikkein irvokkaimpia muotoja. Raamattu näet esittelee alussa sellaisia merkityksiä joiden oletetaan pidettävän mielessä myöhemmissä kohdissa. Siksi se, että Mooseksen laki oli annettu yhdelöle kansalle, ei ilman siirtoa voi tulla kaikkien noudatettavaksi. Raamatun periaate ei olisi toiminut oikein, jos laki olisi alunperin annettu Moosekselle kaikkia varten. Onhan ihmisen jokapäiväisessäkin elämässä asioita, jotka ovat sallittuja ryhmän sisäpuolella, mutta kiellettyjä ulkopuolisilta. Kullakin maalla on omat lakinsa, jotka koskevat vain omia asukkaita. Samaan liittyy Mooseksenkin laki. Kaikki asiat kulkevat laillista tietä Jumalankin suunnitelmassa. Mitään laillista tietä adventistit eivät ole osoittaneet Mooseksen lain siirrosta.

    Äänestä

adventistien myyräntyöstä tulee tosiaankin rangaistus aikanaan.siinä sanoit oikein. puhutte vain saadaksenne itsenne ja oppine ihmisten hyväksymiksi. ja tällä kaikella etsitte hyötyä lyhistyvään joukkoonne.itse te ette lakia täytä yhtään paremmin kuin muut, mieluummin päinvastoin. adventismin oppien noudattaminen ei tee kenestäkään Raamatullista kristinuskoista. teillä on eri uskonto kuin se, jota apostolit viljelivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pienintäkään kirjoitti:

Jumala ei ole muuttunut. Jumalan laki ei ole muuttunut. Pelastuksen ehdot tai tapa ei ole muuttunut. Vanhan tastamentin Jumala on sama kuin Uuden testamentin Jumala.

Pelastus on aina ollut uskon asia. Aabraham pelastui yksin uskon kautta, samoin kaikki VT:n aikana eläneet pyhät. Miksi sitten heillä oli laki? Samasta syystä kuin meilläkin on edelleen.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa luonteensa pyhät piirteet kirjoitetussa muodossa. Laki on meille velvollisuus, mutta ei pelastuksen tie. Sitä se ei ole koskaan ollutkaan, vaikka juutalaiset siitä sellaisen tekivätkin.

Jeesus poisti lailta kaiken ihmisen asettaman taakan. Jäljelle jäi alkuperäinen ja siinailla ilmoitettu Jumalan kymmenen käskyä. Jeesus teki täsät rakkauden kaksoiskäskystä vieklä erityisen suuren. Hän opetti että väärät vaikuttimetkin ovat lain henkeä vastaan, ei pelkät teot. Laki on kuin alasin jolla meitä taotaan ja muovataan taivaskelpoiseksi kuonat poistaen. Se näyttää meille synnin. Tiedämme mistä kaikesta olemme vapaita. Käskyt alkavat kauniisti: "Sinun ei pidä varastaman". Uskovan ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Laki on oppaamme uskon kuuliaisuuteen.

Mutta vaarana voi olla juutalaisten kohtalo jos yritämme ansaita pisteitä teoillamme kerskaamalla. Jos suhde Jeesukseen ei ole kunnossa, voimme alkaa kulkea omavanhurskauden tietä. Vanhurskaus voi laista tulla vain synnittömässä tilassa, ja sitä me emme ole. Jeesus oli puolestamme.

Syntisiä olemme siihen asti kunnes pääsemme pois tästä maailmasta, mutta meidän ei tarvitse elää synnissä. Tahallinen synti on vakava rikos Jumalaa vastaan. Jokainen erehdymme, mutta laki näyttää aina missä rikoimme ja voimme anoa anteeksi.

Lepopäiväkysymys on juuri tällainen esimerkki. Sunnuntain itsepintainen väittäminen lepopäiväksi on tahallinen synti. Sapatin hetkien tahallinen häpäisy on tahallinen synti. Silti rikomme lakia vaikka yrittäisimmekin noudattaa sitä. Mutta siinä on ero tahallisuuteen. Täydellisiä emme voi olla, emmekä voi olla rikkomatta yhtäkään käskyä, mutta voimme olla tahallaan rikkomatta. Tahallisesta synnistä joudumme todella pahaan pulaan viimeisellä tuomiolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu