Ahtaasta portista

epäpyhä triio ei vaivaudu vastaamaan, niin saanen antaa sinulle raamatullisia neuvoja.

Ahdas portti on sitä, että Pyhä-Henki alkaa osoittaa
meidät syylliseksi Jumalan edessä, Joh 16:8
"Ja kun Hän tulee, Hän näyttää maailmalle todeksi
synnin, vanhurskauden ja tuomion."
Toisinsanoen omatunto todistaa meidät syyllisiksi.
Se on ns "herätyksessä olemista"
Tämä on sitä, mistä Raamattu sanoo:
"Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä vedä
häntä."
Ainoa lääke tähän syyllisyyteen on se, että us-
komme Jeesuksen Kristuksen sovittaneen meidän syntimme.
1. Joh 1:9 "Jos me tunnustamme syntimme, on
Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa
meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kai-
kesta vääryydestä."

Teuvon sakki kuvittelee, että se jo riittää, että
odottelee "ahtaan portin juurella", mutta Jumalan Sana
kehoittaa meitä käymään uskossa kaidalle tielle
eli tekemään parannus ja uskomaan evankeljumi.
Kun vanginvartija kysyi Paavalilta: "Mitä minun
pitää tehdä että pelastuisin?" , niin vastaus
oli "USKO HERRAAN JEESUKSEEN NIIN SINÄ PELASTUT."

Jumalan Totuuteen, että ihminen uskoo sen sanan
kun Jeesus sanoo:"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
Eikä siis enää mitätöi, halveksi ja rienaa ahdasta
porttia "suni portiksi"ja ties miksi portiksi.

Mutta kun kysyt;"Mikä se ahdas portti oikein on?"
Niin tästä on joskus mainittu, että ei Jeesus
kehoita kysymään: mikä on ahdas portti.
Vaan hän sanoo:"Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi."

Miksi et kysynyt miten voit päästä ahtaasta portista sisälle?
Onko sinulla sydämessäsi kuitenkin epäusko koko
ahdasta porttia kohtaan?

Mutta kun sanot;"Totuutta etsien" niin jospa
Jumala olisi sinulle janon Hänen Totuutensa
puoleen sytyttänyt, jos näin on niin silloin
Jumala on alkanut hyvän työnsä sinussa.

Mutta jos sisimmässäsi koet olevasi ihmisopissa
kiinni eikä ole siitä tarkoituskaan luopua, niin
ei Jumala sinulle mitään puhu, silmäsi pysyvät
peitettyinä niin, että valhe jossa olet pysyy
sinulla totuutena ja Jumalan Totuus on sinulle
valhetta.

SE on näin yksinkertaisesti, sillä tämä Jumalan
sana on Totta;" Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee."

Siis USKO on kaiken lähtökohta niinkuin Sana sanoo:"Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät."

Sinulla on se usko, että Jumala on, mutta onko sinulla sitä uskoa, että uskot Jumala todella
palkitsee kaikki jotka Häntä etsivät?

Vai onko sydämessäsi epäusko, vilppi niin ettet
todella usko,Jumala toimii, Jumala vaikuttaa
aivan samoin kuin aina ennenkin siis, että Jumala
on todella sama tänään niinkuin aina ennenkin.
Jumala siis toimii ja toimii aivan niinkuin
ennenkin.

Joten tämäkin Raamatun sana on Totta: "Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."

Siis ne jotka ovat Jumalaa pelkääväisiä, uskovat Jumala on ja,että Hän palkitsee kaikki jotka Häntä etsivät heidät Jumala itse johtaa ahtaan portin
kautta Jeesuksen tykö valtakuntaansa ja he
saavat Totuuden Hengen itse Herran Jeesuksen
sydämensä temppelin Herraksi ja valtiaaksi.

Ahtaan portin tuska.
Kirjoittanut: Teuvo Suni 9.12.2005 klo 00.13


Ennen kuin tästä jatkan, lisään vielä tuohon edelliseen valheen armoseinään yhden erittäin tärkeän asian. Tällaisen armon tekee saatanalliseksi se, kun sillä estetään ihmisiltä kaikki ne teot, jotka Jumala nimenomaan häneltä vaatii, ja joiden kautta hän löytäisi tien ahtaalle portille. Näistä on Raamatussa vaikka kuinka monta esimerkkiä. Otan tähän nyt vain kolme:

"Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät."

"Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina."

"Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset, meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

Jumala siis vaatii ihmisiä puhdistamaan sydämensä, mutta kuinka moni uskaltaa sitä edes yrittää, kun antikristukset leimaavat kaikki tällaiset teot ihmisen omiksi teoiksi, jotka eivät tule ketään pelastamaan.

Nyt sitten jatkan kertomalla kaksi ensimmäistä kohtaamista Kristuksen kanssa. Yritin tässä hakea niitä keskusteluja joissa oli jotakin viitteitä näistä tapahtumista, mutta en millään niitä löytänyt, koska menneiden asioiden esille kaivaminen on ollut tosi vaikeaa, ja kun nytkin tätä mietin, että miksi on näin, muistuivat heti mieleen Jeesuksen sanat: "Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Tuota ensimmäistä Kristuksen ilmestymistä edelsi tapahtuma käärmekivellä keväällä 1983, ja sen löysin. Se on tällä samalla keskustelupalstalla hieman taaempana, keskustelussa: Teuvo Suni kerro. Se on syytä jokaisen lukea ensiksi, joka aikoo nyt tämän selvitykseni lukea, sillä tuossa tapahtumassa minulta pyyhittiin aivoista kaikki uskoon liittyvät asiat pois, ja elämää piti jatkaa sellaisen ajatuksen vallassa, ettei Jumalaa todella ole olemassakaan. Nyt sitten kirjani sivulle 15:

Tuli vuosi 1985. Kesällä Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.
Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisis lääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen: "Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut siitä hänelle puhunut.

Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt.

Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!" Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle ihmiselle kovat sanat.

Hetken kuluttua sama ääni jatkoi: "Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden! Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle. Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin. Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään. "Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!" Silloin en totisesti tiennyt, mitä tuona hetkenä tulin luvanneeksi. Paljon tiedän tänään, vaikkakaan en vielä kaikkea sitä mitä tulevaisuus tullessaan tuo.

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni katoamaan.

Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa. Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen -lähes koko siihen asti eletyn elämäni pilanneet. Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän ois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun täällä Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, niin heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.
Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikan ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä, kotona vuoteessa, kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: "Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?" "Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys; Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle, Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut nähdä ja kokea. Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.
Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, syksystä 1945 syksyyn 1985, oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, sitä en tiennyt."

Nyt keskeytän menneisyydestä kertomisen hetkeksi, ja selvitän Raamatun taivaaseen liittyviä nimityksiä. Kun siellä sanotaan taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jonka jokainen silmillään näkee. Kun sanotaan taivasten taivas, sillä tarkoitetaan sitä taivasta, jossa Jumalan valtaistuin sijaitsee. Kun sanotaan kolmas taivas, jota Paavalikin käytti, kun kertoi saamastaan näystä:

"Minun on pakko kerskailla, vaikkei siitä hyötyä olekaan. Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmettiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala."

Samoin voin minäkin toistaa tuosta näystä, ja kaikista muistakin, joissa Kristus on ilmestynyt kirkkautensa keskellä tai erilaisia ilmestyksiä antaen. Tuo kolmas taivas on jossakin taivaan ja taivasten taivaan välimaastossa, jossa ihmiselle erilaiset taivaalliset näyt suodaan.
Tuosta hetkestä alkoi elämäni Raamatun äärellä, ja nyt siirryn kirjan sivulle 15:

"Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadottain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa. Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.
Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin. Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen. Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan. Tuli tammikuu 1988, sen viimeinen viikonloppu. Sinäkin päivänä luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:

"Ja hän puhui heille tämän vertauksen: "Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Tutkamiesten vuotuisen tapaamisen yhteydessä siihen kerran tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa. Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuolemantuomion:"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille? Näethän, että olen muuten ollut ihan hy6vä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?
"Minä olen ntämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.

Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

En nole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niinmuodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuodenn kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön: "Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydänmeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Tuon aviorikoksenkin oli Jumala sallinut tapahtua, että hänellä olisi mistä miehen kiinni ottaa, kun kiinnioton päivä koittaa. Ja nyt se koitti.
Ritvan tullessa töistä sanoin hänelle: "Voitko polvistua kanssani tähän vuoteen viereen, minulla on sinulle kerrottavaa?" Polvistuimme ja kerroin hänelle mitä vuosia sitten olin tehnyt, ja kysyin: "Voitko antaa tämän minulle anteeksi?" Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi: "Voin."

Sillä hetkellä tunsin itseni tiimalasiksi, joka oli täynnä mustaa mönjää. Se lähti valumaan päästä alaspäin ja valumisrajan tunsin jokaisessa kehon kohdassa. Kun se oli valunut jalkojen kautta lattialle, tuli tilalle jotakin puhtaan valkoista. Samalla hetkellä minut valtasi sama ihana tunne kuin kerran lapsena ja siellä kirkon näyssä. Välähdyksenomaisesti sain vielä tuossa hetkessä nähdä tämän katoavan maailman yllä taivaan kirkkauden, sen todellisen maailman, joka ei koskaan katoa.

Olin päässyt läpi ahtaasta portista. Saanut kohdata Kristuksen jo toisen kerran, ja syntyä taivaan kansalaiseksi. Tätä uudestisyntymistä kutsutaan Raamatussa myös sydämen ympärileikkaukseksi, ja vaatteiden valkaisemiseksi Karitsan veressä. Siinä ihmisen syntinen luonto revitään pois ja kivisydämen tilalle asennetaan uusi sydän, johon itse Kristus tuli Totuuden Henkensä kautta ikuisesti asumaan. Olin päässyt näiden harvojen joukkoon:

"Menkää sisään ahtasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Häneen teidät on liittänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty. Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois."

Ihmistä ei pelasta tämän maailman jumalan vallasta
sekään, vaikka osaisi ulkoa kaikki ne sanat, jotka
Jeesus maan päällä kulkiessaan sanoi.
Ei sekään, vaikka joka sunnuntai istuisi jonkun
porttoseurakunnan jumalanpalveluksissa ja kuuntelisi
pappien litanioita syntien anteeksiantamisesta.
Ei sekään, vaikka kastattaisi itsensä miten monta
kertaa, tai minkälaisella vesimäärällä tahansa - joko
kokonan tai vain kourallisella vettä.
Hänet pelastaa vain Kristuksen kohtaaminen jo täällä
maan päällä, eikä vain sitten joskus viimeisellä tuomiolla
kuoleman rajan takana.
Kristus voidaan kohdata vain yhdessä paikassa, ja se
paikka on ahtaan portin tai oven takana. Matteus
kirjoittaa ahtaasta portista ja Luukas ahtaasta ovesta:

"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät
avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie
kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka
vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."

"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä
sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät
siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven.
Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa
meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme
sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä.
Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."

Jeesus sanoo myös:

"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei
enää koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää
koskaan ole janoissaan.
Kaikki, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
ja sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.
Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja
uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä
herätän hänet.'

Huomatkaa tästä: "joka näkee Pojan." Ei siis niin, että
joka on Pojasta jotakin kuullut tai itse lukenut, vaan:
"joka näkee Pojan."

Ja ainoa Pojan näkemispaikka maailmassa on ahtaan
portin tai oven takana. Siellä hän on tälläkin hetkellä
omiansa odottamassa, jotta saisi pestä heidät puhtaaksi
ristillä vuodattamansa veren ansiosta, ja sitten tuohon
puhtaaksi pestyyn sydämeen hän on valmis jokaiselle
lahjoittamaan ikuisen elämän sinetiksi Pyhän eli
Totuuden Henkensä.

Raamatussa meille on annettu varsin selvä reittikartta
tuohon puhdistuspaikkaan. Tässä vain muutama
karttamerkki:

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä
Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka
häntä tottelevat."

"Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä
(piispoja ja pappeja) kuin Jumalaa. Ratkaiskaa itse. Me
emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet
ja kuulleet."

"Minä sanon teille: ellette noudata Jumalan tahtoa
paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset,
te ette pääse taivasten valtakuntaan."

"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa
niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa häntä,
ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan
hänen luokseen."

Siis näin arvovaltainen taivaallinen esikunta on tuolla
ahtaan portin takana jokaista sinne saapuvaa
odottamassa.
Jumala antaa Kristuksen suorittaa puhdistuksen,
ja kun hän näin on uudestisynnyttänyt omansa taivaan
kansalaiseksi, hän myös tässä tapahtumassa leikkaa
poikki napanuoran, jolla ihminen on sidottu
vanhemmilta perittyihin synteihin, kuten Jumala
jo Mooseksesta lähtien on profeetoilleen ilmoittanut:

"Isää ei tuomita kuolemaan poikansa eikä poikaa
isänsä rikoksesta, vaan kukin tuomittakoon vain omasta
rikoksesta."

"Niinä päivinä ei sanota: "Isät söivät raakoja
rypäleitä, lasten hampaita vihloo."
Jokainen kuolee näet oman syntinsä tähden, ja joka syö
raakoja rypäleitä, sen omia hampaita vihloo."

"Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun
vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen
osana, joka on syntiä tehnyt."

Ja uudestisynnytetyllä ihmisellä on vain yksi synti,
joka voi hänet kadotukseen johtaa. Se on Pyhän
Hengen pilkka:

"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka
ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus
tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen
herjaamista ei anteeksi anneta.
Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle
annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä
vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä,
eikä tulevassa maailmanajassa."

Tässä Kristus leikkaa poikki vuosituhansia ihmisiä
rasittaneen perisynnin ketjun, jolla paratiisin
ensimmäisestä herätyskokouksesta lähtien on Saatana
ihmiset tähän liittoonsa liittänyt.
Tuossa kokouksessahan Saatana sai oveluudellaan
ihmiset noudattamaan hänen tahtoaan. Ja joka sama
herätysmenetelmä on toistunut sukupolvesta toiseen,
kun aina vain uusia antikristuksia ja vääriä profeettoja
ilmaantuu. Jotka sitten taas aivan uusilla menetelmillä
kumoavat Jumalan määräyksiä, ja tuovat niiden tilalle
omat, ihmisiä miellyttävät oppinsa. Näin yksinkertainen
tuo kaava on:

"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra
Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala
todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään
puutarhan puusta?"

Ja kun se sitten lipevin sanoin ylisti omaa Jumalan
tuntemustaan, niin ei suinkaan ollut ihme, että:

"Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä
ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se
antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja
antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan
ja mieskin söi."

Tämän tapahtuman takia tällä reittikartalla on
tällainenkin merkintä:

"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis
luopumaan isäsätään ja äidistään, vaimostaan ja
lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta
elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni,
ei voi olla minun opetuslapseni."

Tuon ahtaan portin takana sitten tapahtuu se, jonka
Paavalikin sai kokea, ja josta hän Titukselle kirjoitti:

"Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja
tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten
himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja
kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.
Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme hyvyys ja
rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti
meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan
pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät
puhtaaksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki
uudisti meidät.
Tämän Hengen hän runsaana vuodatti meidän päällemme
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me
hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja
saisimme osaksemme ikuisen elämän niin kuin toivomme."

Tämä tapahtuma on myös se ainoa tapahtuma ihmisen
elämässä, jossa hän juo Kristuksen veren ja syö hänen
ruumiinsa, kuten Kristus itse sanoi:

"Totisesti, totisesti; ellete syö Ihmisen Pojan lihaa
ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.
Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni,
on ikuinen elämä, ja viimeisenäpäivänä minä herätän hänet."

Saatana on tietenkin tälle rajulle tapahtumalle tuonut
oman ja ihanan versionsa, jonka varmaan jokainen
näiden palstojen keskustelija on jossakin elämänsä
vaiheessa nauttinut.
Se on tämän lavean tien jumalan helppo ja halpa kopio:
pieni viinitilkka ja pahvinmakuinen öylätti. Mutta
tämä onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.

Tästä Jumalan, Kristuksen ja Pyhän Hengen yhteisestä
taivaaseenkelpuutustarkastuksesta onkin sitten helppo
lähteä jatkamaan matkaa, kun ihminen on tankattu koko
totuudella, kuten luvattu olikin:

"Kun Totuuden Henki tulee, te tulette tietämään
koko totuuden.
Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen,
minkä kuulee ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille
ilmoittaa, hän saa minulta."

Kun Kristus sitten näin puhdistetun ja tankatun ihmisen
lähettää tämän maailman jumalan valtakunnan ihmisten
keskelle, hän onkin täällä vieraan valtakunnan vakooja,
valheelle vaarallisen vihollisen sanansaattaja,
ja siksi Jeesus niin monesti muistutti omiansa tästä
heidän osakseen tulevasta kirouksesta:

"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet
osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan,
niin kuin en minäkään kuulu."

"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi,
teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu tähän maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä."

"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa,
mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan,
mutta tuskanne muuttuu iloksi.
Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen
hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei
enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että
ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä
uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota
kukaan ei voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette
kysy minulta mitään."

Ei tarvitse kysyä, koska ei ole mitään kysyttävää,
kun hän on jo täällä maan päällä paljastanut koko totuutensa.
Kuten nyt tämän ahtaan portin ja oven
salaisuuden.

Tuon ahtaan nportin tuskan yönä minut johdatti siitä läpi
tämä tuskanhuuto: "Herra Jeesus armahda!"
Se oli pakko huutaa tuon tuskan keskellä, kun Kristus
näytti ihmiselle kaikki hänen syntinsä ja rikkomuksensa
- joiden takia hän joutui tuon tuskien tien kulkemaan
ja verensä vuodattamaan.
Tässä paikassa on jokainen ihminen yksin se suurin
syntinen, jonka takia Kristus ristille nostettiin.
Tuolla huudolla minut pelastettiin Saatanan kahleista,
ja sillä tullaan pelastamaan kaikki muutkin,
jotka lähtevät elämässään Jumalan tahdon mukaiselle tielle.
Se huuto pelastaa, koska näin on luvattu:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä,
pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka,
niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

Tuo turvapaikka ei ole maallinen Siionin vuori
eikä maalalinen Jerusalem, vaan:

"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen
taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä
merta enää ollut.
Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui
taivasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin
morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen,
joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä!
Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa.
Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii
heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa
ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa,
sillä kaikki entinen on kadonnut."

Kun Jumalan henki on taivaasta synnyttänyt uskon ihmiseen, hän
johdattaa tämän pois lavealta tieltä hänen totuutensa kaidalle tielle,
kohti ahdasta porttia ja sen jälkeen Pyhä Henki sydämessä jatkamaan
matkaa iankaikkisen elämän perillisenä.

Kun ahdas portti lähestyy alkaa Pyhä Henki paljastaa ihmiselle hänen
syntejään, jotka täytyy sydämestä perata pois, ennen kuin ahdas portti
aukeaa. Näin kävi minullekin:

"Jo kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää (totuutta)
tästä puusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois mitä varten se
vielä maata laihduttaa."

Ja kun Jumalan kehotus syntinsä paljastamisesta ei minuunkaan
tehonnut, hän jätti minut hetkeksi Saatanan kuritettavaksi, ja niin
sain kontolleni kahden jumalan lausuman kuolemantuomion. Mutta koska
satuin olemaan Jumalan valittu minä pystyin tunnustamaan syntini, ja
sen jälkeen sain kokea sen ihmeellisen asian, miten Jeesus Kristus
sitten puhdisti sydämen kaikista muistakin synneistä

Kun täällä nyt on valtavasti haukuttu minun julmuutta, jonka kohteeksi
Naomi nyt joutui, niin harvassapa lienee ne, jotka hänen kokemuksensa
Totuuden Hengen valossa näkivät.

Pyhä Henki oli johdattanut hänet sille kaidalle tielle, ja kun oli
siinä muutaman kuukauden kuljettanut, alkoi etsiä hänestä hedelmää
(eli totuutta) eli paljastamaan syntisyytensä, ei yksin Jumalalle,
vaan kaikille muillekin, joita vastaan oli syntiä tehnyt.

Ja kun hän ei tähän pystynyt eli tulemaan valoon, kun valon Herra
Jeesus Kristus häntä kutsui, niin silloinpa astui hänen vierelleen
tämän maailman jumala, eli Antikristus, Ja valheen henki kun on, hän
ei vaatinutkaan Naomia valoon vaan pisti hänen ainoaksi synnikseen
sunilaisuuden eli totuuden, joka mustana laavana vyöryi hänen
päälleen. Ja kun hän sitten tässä pimeydessä huusi avukseen Jeesusta,
niin hänen huutoonsa vastasikin Antijeesus. Ja niin saattoi tämäkin
ihminen huokaista helpotuksesta: "Läheltä piti, mutta onneksi Jeesus auttoi."

Ja niin hän on nyt täällä muiden harhaoppisten ja uudelleenkastettujen
tavoin kiittelemässä Jeesusta, kun pelasti hänet sunilaisten koirien
kynsistä. Ja Saatana, vaikka Kristuksen pahin viholinen onkin todella
sallii kaikkien omiensa oikein sydämensä halusta huudella:

"Kiitos Jeesus verestäsi!" - "Kiitos Jeesus, sinä olet minunkin
Herrani!", "Siunausta kaikille Jeesuksessa Kristuksessa!". Miksi näin?

Pyhän Hengen kolmesta tehtävästä: syntien paljastamisesta, koko
totuudesta, ja Jeesuksen kirkastamisesta, sallii Saatana omillen vain
tämän yhden: "Kirkastakaa Kristusta!" Näin siksi, koska se itse kyllä
tietää, mutta ei sitä omilleen paljasta, minkälaisen lisärangaistuksen
ihmiset vielä siitä saavat, kun turhaan lausuvat hänen nimeään:

"Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun sanoi: - Tämä(kin)
kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana
minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten
tekemiä käskyjä."

"Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä
rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään."

Siksi viimeisellä tuomiolla löytyy pilvin pimein selittäjiä, jotka
äimistelevat, ja yrittävät vielä puolustella tekojaan: "Herra, Herra,
sinun nimessäsihän me vastustimme sunilaisia ja sinun nimessäsi
tunnistimme ne Saatanan palvelijoiksi."
.

Arvasin että kyllä se vielä läpi menee tämä kysymyksesi kun kolmannenkerran saan yrittää.

Se oikea vastaus oli sitten tällainen:

Onneksi on annettu totuuden viejille lupa käydä heitä vastaan ja viimein lopulta voittaa heidät.