Raamatun ihmeistä ja

ennustuksista kysyisin.

Yksi merkittävimpiä kristinuskon ihmeitä oli Jeesuksen ylösnousemus.

Ennustuksista taas Jeesuksen toinen tuleminen lienee yksi merkittävimmistä tai jopa merkittävin.

Enemmistö raamatuntutkijoista on sitä mieltä, että Jeesuksen toinen tuleminen ennustettiin tapahtuvaksi saman sukupolven aikana (40 - 70 v) hänen ristin kuolemastaan.

Nyt on kulunut 2000 vuotta, eikä toista tulemista ole tapahtunut.

Eikö tämä tunnu kovastu kummalliselta ja saaRaamatun ennustuksen hyvin epäluotettavaksi?

Ihmeistä vielä:
Jeesus teki Raamatun mukaan monia hyvin merkittäviä ihmeitä ja siirsi "taitonsa" opetuslapsilleen. Jeesus sanoi myös, että uskovat hänen jälkeensä pystyvät samanlaisiin tai jopa suurempiin ihmeisiin kuin hän. Kuolleen henkiin herättäminen ja vetten päällä kävely olivat ehkä merkittävimpiä Jeesuksen ihmeistä.

Kuitenkaan ainakaan 1500 vuoteen ei ole tapahtunut saman suuruusluokan ihmeitä, mitä Jeesus teki.

Mistä tämä johtuu? Eikö tämä saa Raamatun sanan kuullostamaan vähintäänkin epäluotettavalta?

13

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merim.raimo

      On ja Jumalan armosta pysyy ja säilyy loppuun asti.Pelastuksen ihme,olin ollut jo monen vuoden ajan polvia myöten liejussa "kuvaennollisesti sanottuna" ja minut sieltä nostettiin viime tingassa ja jalkani asetettiin autuuden kalliolle ja se kallio on Jeesus Kristus.Katos nääs olin siinä liejussa pää alaspäin,ainakin minusta siltä tuntui.

      • sinä et näköjään

        edes tunne Raamattua noilta kohdin.

        Turhaan vastaat siis.


    • Daniel 1

      Niin, katsopa TV 7:aa ja sieltä "Yliluonnollista" ohjelmaa perjantai-iltaisin (uusinnat lauantai-aamulla ja maanantai myöhäisiltana), niin saat nähdä runsaasti ihmeitä. Lisäksi www.sidroth.org:stä löytyy lisää parinsadan jakson verran. Esim Tanskassa paikallinen Ilta-lehti, siis maallinen tiedotusväline, kertoi 100 000:sta dokumentoidusta ihmeparantumisesta.

      JEESUKSEN toista tulemista ei ole vielä tapahtunut, koska HYVÄ JUMALA on pitkämielinen ja armosta rikas, ja haluaisi, että kaikki pelastuisivat, eikä siksi halua kiirehtiä.

      • humuukia sitä

        esitetään.

        Jos maailmalla on tapahtunut 10000 dokumentoitua ihmettä, niin mistä mahtaa johtua, että ainoaakaan ei ole onnistuttu löytämään kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa?

        Ainoa syy on pakko olla se, ettei ihmeitä ole tapahtunut.

        Toistan nyt ties monennenko kerran tämän:

        Uskovat sekoittavat kaksi käsitettä: ihmeparantumisen ja selittämättömän parantumisen.
        Selittämättömiä parantumisia tapahtuu kyllä, ja niistä ylivoimaisesti suurin osa ilman uskonnollisen uskon vaikutusta (ilman rukoilua). Mutta ne eivät ole ihmeparantumisia.

        Ihmeparantuminen on sellainen todistettu tapahtuma, jolloin vamma tai sairaus, joka muuten ei voi parantua, paranee. Tyyppiesimerkki on useita tunteja kuolleena olleen herääminen, katkenneen raajan kasvaminen uudelleen tai täysin sokean näön palautuminen tms..

        Oleellista on, ettei uskovilla ole vastauksia siihen, miksi samanlaisia ihmeitä kuin Jeesuksen aikana, ei tapahdu nykyään vastoin Raamatun yksiselitteistä sanaa.

        Onnettomia selitysyrityksiä kyllä riittää.


      • Daniel 1
        humuukia sitä kirjoitti:

        esitetään.

        Jos maailmalla on tapahtunut 10000 dokumentoitua ihmettä, niin mistä mahtaa johtua, että ainoaakaan ei ole onnistuttu löytämään kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa?

        Ainoa syy on pakko olla se, ettei ihmeitä ole tapahtunut.

        Toistan nyt ties monennenko kerran tämän:

        Uskovat sekoittavat kaksi käsitettä: ihmeparantumisen ja selittämättömän parantumisen.
        Selittämättömiä parantumisia tapahtuu kyllä, ja niistä ylivoimaisesti suurin osa ilman uskonnollisen uskon vaikutusta (ilman rukoilua). Mutta ne eivät ole ihmeparantumisia.

        Ihmeparantuminen on sellainen todistettu tapahtuma, jolloin vamma tai sairaus, joka muuten ei voi parantua, paranee. Tyyppiesimerkki on useita tunteja kuolleena olleen herääminen, katkenneen raajan kasvaminen uudelleen tai täysin sokean näön palautuminen tms..

        Oleellista on, ettei uskovilla ole vastauksia siihen, miksi samanlaisia ihmeitä kuin Jeesuksen aikana, ei tapahdu nykyään vastoin Raamatun yksiselitteistä sanaa.

        Onnettomia selitysyrityksiä kyllä riittää.

        Et ilmeisesti noudattanut ohjettani, koska tunnut olevan täydellisessä pimeydessä, joten, koska kertaus on opintojen äiti: Katso "YLILUONNOLLISTA" -ohjelmaa esim. perjantaisin, tai mene www.sidroth.org:hen ja sieltä vaikka arkistojen puolelta (show archives) katsomaan vanhoja jaksoja vaikka tältä kuluvalta 2007 vuodelta tai sitten vuodelta 2006. Ehkä silmäsi avautuvat ja pääset pois pimeydestäsi.


    • katsomaan

      televisiosta, kun siellä kerrottiin jossakin ohjelmassa, jota en nyt muista, ihmeellinen tapaus.

      Islannissa (joku voi korjata, jos muistin maan väärin) on tapahtunut sellainen ihme, että tulivuori on purkautunut kovalla paineella ja tuhonnut ympäristön, mutta sen kirkon eteen, missä oli menneillään Jumalan palvelus ja kansa oli rukoilemassa tämä laavavirta pysähtyi ja se on selvänä todistuksena siellä nähtävissä.

      • Monenlaisia

        samantyyppisiä ihmeitä tapahtuu, mutta suurin osa ei liity mitenkään uskontoon, uskonnollisuuteen.

        Sinunkin, niin kuin kaikkien uskovien, pitäisi perehtyä aiheeseen: selittämättömät tapahtumat ja ihmeet.

        Tuohon kuvaamaasi tapaukseen voi vastata vaikka seuraavasti. Miksi Suomessa on viime aikoina palanut useampia kirkkoja? Ainakin Vammalan ja Porvoon kirkot ovat palaneet. Muistaakseni joku kolmaskin muutaman vuoden sisällä. Viimeaikaiset ovat olleet tuhopolttoja, mutta vähän vanhemmat tapaukset ovat useimmiten salaman aiheuttamia.

        Miksi siis Jumala ei ole suojellut pyhättöjään. Noita palamistapahtumia voi pitää hyvällä syyllä todisteina Jumalan olemattomuudesta.

        Keksi parempia esimerkkejä, äläkä usko kaikkea, mitä sinulle uskonnollisten johtajien taholta syötetään.


      • Tussu..

        että kun yksi ihmeeltä näyttävä sattuma tapahtuu, niin siitä tehdään numero, MUTTA entäs ne kerrat kun joku kirkko jopa ihmisineen kaikkineen on tuhoutunut rukouksista huolimatta? Niistä ei puhuta mitään, koska "se vain oli Herran tahto".

        Todella ihmeeksi tuonkin voisi määritellä jos todella usein nimenomaan kirkko säästyisi, niin että se on tilastollisesti todella epätodennäköistä. Muuten tuollaiset on pelkkää onnekasta sattumaa.

        Tulee mieleen juttu yhden omakotitalon säästymisestä jossain, kun monta kymmentä muuta taloa sen läheltä tuhoutui laavan alle. Se johtui kuulemma siitä kun perhe rukoili ko. talossa. Mutta entä ne muut perheet? Kukaan ei kysynyt että rukoilivatko HE!


    • Jeesus sanoo: "TÄMÄ sukupolvi ei katoa, ennekuin IhmsenPoika tulee"!

      Kysymys, mikä sukupolvi? Realistinen ja looginen johtopäätös on, että juuri SE SUKUPOLVI, jonka aikana Hänen tulemuksensa merkit alkaa näkymään, ja mielestäni se on juuri tämä sukupolvi, joka on muutenin sukupolvien taitteessa oleva, sillä tähän kuuluu lähes kaikki ikäluokat, ja siksin se on juuri tämän ajan ihmiset, jotka näkevät Jeesuksen tuoa ennustavat merkit, joita on jo aivan riittävästi Jeesuksen tulla vaikka heti.
      Että ensimmäinen ylösnousemus voisi tapahtua.

      Jossa Kristuksessa kuolleet nousevat ensin, ja sitten ME, jotka olemme elossa, temmataan yhdessä heidän kassaan yläilmoihin Jeesusta vastaan, ja saamme olla Hänen kanssaan aina ja iankaikkisesti. Näillä sanoilla tahdon lohduttaa jokaista Jeesukseen uskovaa tänäpäivänä.

      • Sekoitat Paavalin ja Jeesuksen sanomiset.


      • .......

        Samaa skeidaa uskovat ovat hokeneet jo sen 2000 vuotta, huoh.

        Mutta toki juuri SINÄ olet oikeassa ja tiedät miten nämä ennustukset pitää tulkita, joopa joo.


    • Ylösnousemuksen on alkuperäisissä kirjoituksissa kirjoittaja merkannut fiktioksi hakasulkuihin.

      Myöhemmin raamatuista on poistettu kyseiset hakasulut.

    • tv7jaradiodei

      Sieltä saatte lisää aloituskirjoituksen kaltaista henkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe