Valikointia

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1381&author=86

Pro Karelialla on vaikeuksia saada tunnettuja ja hyväksyttyjä vaikuttajia taakseen.

Siksipä PK pyrkii pontevasti esiintymään lainahöyhenissä ja esittelemään ikäänkuin ominaan asioita, joiden selvittelyssä se ei ole mitenkään ollut mukana.

Taannoin PK:n propaganda rummutti sotasyyllisyyden kumoamisen puolesta. Tietäen hyvin, että ns sotaan syylliset ovat suomalaisten mieleissä jo alusta alkaen olleet kansallissankareita. Tähän rummutukseen liittyi myös se, että suurin juhlallisuuksin nimettiin "kansakunnan konna" Urho kekkonen syypääksi koko tragediaan. Pian tämän onnistuneen intervention jälkeen ilmenikin - suureksi harmiksi - että koko kansan Urkki olikin ajanut määrätietoisesti Karjalan palautusta. Ja että asia epäonnistui aikanaan lähinnä sen takia, että Nikita Hrutsev kaadettiin ennen aikojaan. Sittenpä mutina sotasyyllisyydestä onkin vähentynyt PK:n teksteissä.

Nyt on kuitenkin löydetty vertaansa vailla oleva menestystekijä! Se, että puheet kesän 1944 joukkoteloituksista ovat perättömiä. Niin kuin tietysti ovatkin. PK suuressa viisaudessaan huomasi heti, ettei kansa niin vain niele Huhtiniemi-juttuja. Nyt on löydetty etevä asiantuntija, kiistelty proffa Heikki Ylikangas. Tämä iltapäivälehtien ystävä tulee kirjoittaneeksi, että tuntee hyvin perättömiä Huhtiniemi-juttuja levittäneen "syväkurkun." Tosin ratkiriumukas Ylikankaamme kyllä myös latasee, että sodan aikaisissa henkilötäydennyskeskuksissa teloitteen siinä sivussa jokunen sata karkuria.

No, Pro Karelia osaa suhtautua ja kääntää kaiken voitokseen. Heikki-herran ymmärrys siitä, ettei Huhtiniemen porussa ole perää, kelpaa toki. Kenempä ei olisi syytä professoria uskoa. Heikki-paran väärä älähdys HTK:ien kamalasta menosta voidaan yhden evp-everstin (Ilmo Kekkosen) parilla tiukalla lauseella asettaa omaan arvoonsa. HTK:et eivät käsitelleet kurinpitoasioita. Ne toimittivat niihin kootut karkurit pääasiassa joko sotasairaaloihin tai takaisin yksiköihinsä.

Sinänsä Ilmo Kekkosen kirjoitukset ovat uskottavia ja napakoita. Epäselväksi kyllä jää, onko hän suorastaan kirjoittanut niitä Pro Kareliaa varten vai onko tarkkasilmäinen PK lainannut ne muista medioista. (Ja pitäisihän reppanan everstin ymmärtää, että Pro karelia on vain evp-kenraaleita varten.)
16585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sinänsä ilahduttavaa, että joku kirjoittaa omalla nimellään. Vaikka nimi olisikin "Nimetön." Ja nimettömät kannanotot ne juuri ovat niitä herkullisimpia!

Näyttää tosiaan tiukkaa sotilatekstiä heittelevä Ilmo Kekkonen olevan Pro Karelian uusi löytö. Kovan luokan kampanjapäällikkö vanhenevien professorien tilalle!

Lähdemerkinnöistä näkyy, että yksi Ilmo Kekkosen artikkeleista on lainattu Sotaveteraani-lehdestä. Kahdessa muussa ei ole lähdemerkintää. Eli niiden pitäisi silloin olla nimenomaan Pro Karelialle kirjoitettuja tekstejä.

Aihevalinta on varman päälle. Ilmeisesti kirjoittaja on hyvin perehtynyt sodan ajan kenttähuoltoon ja oikeudenhoitoon. Joihin siis kuului mm kaatuneiden käsittely kesähelteillä 1944 ja karkurien kurissa pitäminen. Mitä nämä kuuluvat Karjalan palautukseen, se on eri juttu.

Mutta ei sen mitään. Nyt rupee rytinä käymään!

Äänestä
  • on sellainen ihmeellinen piirre, ettei se hyväksy minkäänlaista äärimmäisyyttä. Täysin riippumatta tuleeko se äärivasemmalta tai oikealta. Kaikessa pitää olla oikeus ja kohtuus. Ehkäpä se nimenomaan onkin meidän yhteiskunnan yksi parhaimmista puolista. Jotkut kutsuvat sitä itsesuojeluvaistoksi
    .

    Äänestä

  • "Lähdemerkinnöistä näkyy, että yksi Ilmo Kekkosen artikkeleista on lainattu Sotaveteraani-lehdestä. Kahdessa muussa ei ole lähdemerkintää. Eli niiden pitäisi silloin olla nimenomaan Pro Karelialle kirjoitettuja tekstejä."

    Onko asiassa siis olevinaan jotain epäselvää? Yksi Ilmo Kekkosen artikkelista on hänen luvallaan lainattu Sotaveteraani-lehdestä. Kaksi muuta on kirjoitettu nimenomaan Pro Kareliaa varten.

    Ilmeisesti alat pelätä, että Pro Karelia pääsee vauhtiin kampanjassaan ja alkaa saada taakseen uusia vaikuttajia.

    Äänestä

  • Tämä Ilmo Kekkonen on ns prinssieversti. Eli on saanut kolmannen tähtensä vasta vakinaisesta palveluksesta erottuaan. Ansioinaan tiettävästi ponteva toimintansa Maanpuolustuskoulutus ry:ssä.

    "Suojeluskuntapomo" Ilmo saattaa tosiaan tuodakin Pro Kareliaan uutta puhtia. Saapa nähdä, jatkuvatko selkeäsanaiset kirjoitukset. Vai antaako prinssieverstimme myrkyttää itsensä Karjala-kiihkoilijoiden maailmankatsomuksella. Kuten toiselle alkujaan omaleimaiselle ja luovalle kyvylle Tuula Hölttälle kävi jo kauan sitten.

    Äänestä

  • selkokielen ystävä kirjoitti:

    "Lähdemerkinnöistä näkyy, että yksi Ilmo Kekkosen artikkeleista on lainattu Sotaveteraani-lehdestä. Kahdessa muussa ei ole lähdemerkintää. Eli niiden pitäisi silloin olla nimenomaan Pro Karelialle kirjoitettuja tekstejä."

    Onko asiassa siis olevinaan jotain epäselvää? Yksi Ilmo Kekkosen artikkelista on hänen luvallaan lainattu Sotaveteraani-lehdestä. Kaksi muuta on kirjoitettu nimenomaan Pro Kareliaa varten.

    Ilmeisesti alat pelätä, että Pro Karelia pääsee vauhtiin kampanjassaan ja alkaa saada taakseen uusia vaikuttajia.

    "Ilmeisesti alat pelätä, että Pro Karelia pääsee vauhtiin kampanjassaan ja alkaa saada taakseen uusia vaikuttajia. "

    Prokarelian vauhtiin pääsemisessä ei todellakaan ole "pelättävää", minäkin suorastaan odotan sitä. Kyllä tänne lisää huumoria mahtuu :D

    Samoin odotan innokaasti "uusia vaikuttajia". Nykyiset alkaa olla jo ryytyneitä, uupuneita, nuutuneita ja kuluneita. Ikääkin papoille on kertynyt, uutta verta tosiaan kaivataan, ettei homma kuivu kokoon "luonnollista tietä".

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Tämä Ilmo Kekkonen on ns prinssieversti. Eli on saanut kolmannen tähtensä vasta vakinaisesta palveluksesta erottuaan. Ansioinaan tiettävästi ponteva toimintansa Maanpuolustuskoulutus ry:ssä.

    "Suojeluskuntapomo" Ilmo saattaa tosiaan tuodakin Pro Kareliaan uutta puhtia. Saapa nähdä, jatkuvatko selkeäsanaiset kirjoitukset. Vai antaako prinssieverstimme myrkyttää itsensä Karjala-kiihkoilijoiden maailmankatsomuksella. Kuten toiselle alkujaan omaleimaiselle ja luovalle kyvylle Tuula Hölttälle kävi jo kauan sitten.

    "Kuten toiselle alkujaan omaleimaiselle ja luovalle kyvylle Tuula Hölttälle kävi jo kauan sitten. "

    Hölttä tänään hesarin kestoaiheissa:

    "Palautuksen inhorealistinen logiikka on tällä hetkellä se, että mitään palautusta ei todella ole olemassakaan. Nykyisistä rajoista on olemassa valtioiden väliset laillisesti solmitut valtiosopimukset, ja kummankin maan korkein johto on selkeästi ilmoittanut, että nykytilanne pysyy voimassa jatkossakin. Tilanne voi tietysti muuttua joskus kenties hyvinkin kaukaisessa tulevaisuudessa, ja silloin palautuksen logiikan määrittää tutkimusten, selvitysten, keskinäisten sopimusten ja voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti asiasta päätöksenteko-oikeuden omaavat.

    Oman näkemykseni mukaan helpoin vaihtoehto tällä hetkellä on kuitenkin hyväksyä nykyinen tilanne, kun elämä on kuitenkin tässä ja nyt, eikä vasta sitten, kun Karjala palautuu. "

    http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=1419625

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    "Ilmeisesti alat pelätä, että Pro Karelia pääsee vauhtiin kampanjassaan ja alkaa saada taakseen uusia vaikuttajia. "

    Prokarelian vauhtiin pääsemisessä ei todellakaan ole "pelättävää", minäkin suorastaan odotan sitä. Kyllä tänne lisää huumoria mahtuu :D

    Samoin odotan innokaasti "uusia vaikuttajia". Nykyiset alkaa olla jo ryytyneitä, uupuneita, nuutuneita ja kuluneita. Ikääkin papoille on kertynyt, uutta verta tosiaan kaivataan, ettei homma kuivu kokoon "luonnollista tietä".

    "
    Samoin odotan innokaasti "uusia vaikuttajia". Nykyiset alkaa olla jo ryytyneitä, uupuneita, nuutuneita ja kuluneita. Ikääkin papoille on kertynyt, uutta verta tosiaan kaivataan, ettei homma kuivu kokoon "luonnollista tietä". "

    Tätähän tulee.

    Pro Karelian kenraaliparat kun ovat elämänsä loppuun asti reservissä. Lieneepä ylipäällikkö lukenut madon luvut niin Rauno Meriölle kuin Ermei Kannisellekin. Mitä nyt muoodn vuoksi silloin tällöin kirjoittelevat yrittäen näyttää olevansa radikaaleja.

    Toista on rehvakkaiden everstien. Heidän ei 65 täytettyään tarvitse liehakoida joutavaa esivaltaa. Voivat laittaa kehiin sydämensä kyllyydestä mitä haluavat

    Äänestä

  • Ootahan vaan kirjoitti:

    Mutta pureminen on vain haaveissa.

    Antaa prinssieverstien esiintyä, muuta heillä ei olekaan ;D

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    Mutta pureminen on vain haaveissa.

    Antaa prinssieverstien esiintyä, muuta heillä ei olekaan ;D

    On hyvä, että edes JOKU pitää meilta ryöstetyn Karjalan kuulumista Suomelle oikeana asiana. Tämän päivan Suomessa...

    Äänestä

No, romahtaako sinun maailmasi, kun vain Pro Karelia mainitaan?

Mitä sinä itse olet saanut elämssäsi aikaan? Kerro.

Äänestä

koko kuva.
Näillä taidoilla ja käsityskyvyllä nämä onnettomat ovat Karjalaa palauttamassa.

Äänestä

En kannata Karjalan palauttamista enkä usko että se koskaan tapahtuu. Ei varmaan monikaan suomalainen usko sellaiseen.
Sitä vain ihmettelen, että eikö vapaassa maassa saa toimia ja haluta oikeudenmukaisuutta, olkoon sen toteutuminen miten mahdotonta tahansa? Miksi tällaista joidenkin harrastusta pitää vastustaa vimmatusti tuhansilla kirjoituksilla?

Venäjän ystävät Sergein johdolla varsinkin harrastavat sellaista päätyökseen. Miksi? Hakeeko Venäjä syitä uusille Mainilan laukauksille? Pelkääkö Venäjä meitä kohta kuolevia evakoita?

Tietysti vapaassa maassa on oikeus nälviä meitä höppänöitä evakoita, mutta mitä järkeä siinä on? Miksi ei kirjoiteta demokraattisen Venäjän harrastamasta toimittajien listimisestä?

Äänestä
  • Viattomasti alkaa, muka palautuksen vastustajaksi tekeytyen:

    "En kannata Karjalan palauttamista enkä usko että se koskaan tapahtuu. Ei varmaan monikaan suomalainen usko sellaiseen. "

    Sitten siteerataan jo vähän Lehtipuuta:

    "Sitä vain ihmettelen, että eikö vapaassa maassa saa toimia ja haluta oikeudenmukaisuutta, olkoon sen toteutuminen miten mahdotonta tahansa?"

    Nyt lipsahtaa jo Lehtipuun nelosvaihde päälle:

    "Miksi tällaista joidenkin harrastusta pitää vastustaa vimmatusti tuhansilla kirjoituksilla? "

    Nyt alkaa jo moottorikin vähän kuumeta:

    "Venäjän ystävät Sergein johdolla varsinkin harrastavat sellaista päätyökseen. Miksi? Hakeeko Venäjä syitä uusille Mainilan laukauksille? Pelkääkö Venäjä meitä kohta kuolevia evakoita? "

    Lopuksi vähän jarrutellaan kun muistetaan mitä alkuun oli tarkoitus esitää:

    "Tietysti vapaassa maassa on oikeus nälviä meitä höppänöitä evakoita, mutta mitä järkeä siinä on? "

    Sitten on pakko heittää lopuksi pikkiriikkisen lehtipuumaista syyllistämistä:

    "Miksi ei kirjoiteta demokraattisen Venäjän harrastamasta toimittajien listimisestä? "

    Nettipeeloilu on kiva harrastus :D

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Viattomasti alkaa, muka palautuksen vastustajaksi tekeytyen:

    Vastustaa voi, mutta ei pelkästään sen takia, että "ahneet karjalaiset" eivät vain saisi omaisuuttaan takaisin. Sillä tästähän tällä palstalla on ollut paljolti kysmys. Kateudesta. Kaikki muu tuntuu kelpaavan: Karjalan saastuminen, venäläisillä pysyminen, venäläisten ihmisoikeuksien uuttera ajaminen jne..

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Viattomasti alkaa, muka palautuksen vastustajaksi tekeytyen:

    "En kannata Karjalan palauttamista enkä usko että se koskaan tapahtuu. Ei varmaan monikaan suomalainen usko sellaiseen. "

    Sitten siteerataan jo vähän Lehtipuuta:

    "Sitä vain ihmettelen, että eikö vapaassa maassa saa toimia ja haluta oikeudenmukaisuutta, olkoon sen toteutuminen miten mahdotonta tahansa?"

    Nyt lipsahtaa jo Lehtipuun nelosvaihde päälle:

    "Miksi tällaista joidenkin harrastusta pitää vastustaa vimmatusti tuhansilla kirjoituksilla? "

    Nyt alkaa jo moottorikin vähän kuumeta:

    "Venäjän ystävät Sergein johdolla varsinkin harrastavat sellaista päätyökseen. Miksi? Hakeeko Venäjä syitä uusille Mainilan laukauksille? Pelkääkö Venäjä meitä kohta kuolevia evakoita? "

    Lopuksi vähän jarrutellaan kun muistetaan mitä alkuun oli tarkoitus esitää:

    "Tietysti vapaassa maassa on oikeus nälviä meitä höppänöitä evakoita, mutta mitä järkeä siinä on? "

    Sitten on pakko heittää lopuksi pikkiriikkisen lehtipuumaista syyllistämistä:

    "Miksi ei kirjoiteta demokraattisen Venäjän harrastamasta toimittajien listimisestä? "

    Nettipeeloilu on kiva harrastus :D

    kiva harrastus! Sanoisin pikemmin sairaalloiseksi toiminnaksi.

    Minä ainakin lähden nyt ulos harrastamaan, nauttimaan tästä kauniista syyspäivästä.

    Äänestä

Emeritus professori H Ylikankaan tutkimuksiin perustuva kirja kertoo, että kesällä -41 teloitettiin n. 250 rintamalla etulinjasta paennutta karkuria. Tilannehan oli puna-armeijan
suurhyökkäyksen alkuvaiheessa täysin kaoottinen,
kun n. 30 000 taistelijaa otti ja lähti seka-päisinä asemistaan. Minulla on ollut tilaisuus tuntea muutamia tuohon aikaan komppanian päällikköinä ja patajoonan komentajina toimi-neita upseereita, jotka epäonnistuivat tehtävissään esim. Viipuria puolustettaessa, enkä
yhtään ihmettele vaikka olisivat muutaman karkurin ampuneet, koska itsekin olivat täysin
sekaisin. Tuo Ylikankaan lukuhan on vajaat % karkureiden määrästä eli ilman tarkempaa tutkimista pidän sitä hyvin mahdollisina. Olihan
niitä "Lammioita" upseereissamme vaikka kuinka paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1381&author=86

Pro Karelialla on vaikeuksia saada tunnettuja ja hyväksyttyjä vaikuttajia taakseen.

Siksipä PK pyrkii pontevasti esiintymään lainahöyhenissä ja esittelemään ikäänkuin ominaan asioita, joiden selvittelyssä se ei ole mitenkään ollut mukana.

Taannoin PK:n propaganda rummutti sotasyyllisyyden kumoamisen puolesta. Tietäen hyvin, että ns sotaan syylliset ovat suomalaisten mieleissä jo alusta alkaen olleet kansallissankareita. Tähän rummutukseen liittyi myös se, että suurin juhlallisuuksin nimettiin "kansakunnan konna" Urho kekkonen syypääksi koko tragediaan. Pian tämän onnistuneen intervention jälkeen ilmenikin - suureksi harmiksi - että koko kansan Urkki olikin ajanut määrätietoisesti Karjalan palautusta. Ja että asia epäonnistui aikanaan lähinnä sen takia, että Nikita Hrutsev kaadettiin ennen aikojaan. Sittenpä mutina sotasyyllisyydestä onkin vähentynyt PK:n teksteissä.

Nyt on kuitenkin löydetty vertaansa vailla oleva menestystekijä! Se, että puheet kesän 1944 joukkoteloituksista ovat perättömiä. Niin kuin tietysti ovatkin. PK suuressa viisaudessaan huomasi heti, ettei kansa niin vain niele Huhtiniemi-juttuja. Nyt on löydetty etevä asiantuntija, kiistelty proffa Heikki Ylikangas. Tämä iltapäivälehtien ystävä tulee kirjoittaneeksi, että tuntee hyvin perättömiä Huhtiniemi-juttuja levittäneen "syväkurkun." Tosin ratkiriumukas Ylikankaamme kyllä myös latasee, että sodan aikaisissa henkilötäydennyskeskuksissa teloitteen siinä sivussa jokunen sata karkuria.

No, Pro Karelia osaa suhtautua ja kääntää kaiken voitokseen. Heikki-herran ymmärrys siitä, ettei Huhtiniemen porussa ole perää, kelpaa toki. Kenempä ei olisi syytä professoria uskoa. Heikki-paran väärä älähdys HTK:ien kamalasta menosta voidaan yhden evp-everstin (Ilmo Kekkosen) parilla tiukalla lauseella asettaa omaan arvoonsa. HTK:et eivät käsitelleet kurinpitoasioita. Ne toimittivat niihin kootut karkurit pääasiassa joko sotasairaaloihin tai takaisin yksiköihinsä.

Sinänsä Ilmo Kekkosen kirjoitukset ovat uskottavia ja napakoita. Epäselväksi kyllä jää, onko hän suorastaan kirjoittanut niitä Pro Kareliaa varten vai onko tarkkasilmäinen PK lainannut ne muista medioista. (Ja pitäisihän reppanan everstin ymmärtää, että Pro karelia on vain evp-kenraaleita varten.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu