Iski paniikki

Kuinka pääsen eroon pedonmerkistä?
13213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ellen White on minulle vieras nainen ja koko kristikunta pitää häntä vieraana profeettana.

Sananl. 5:3   
Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi

Äänestä
  • montako kirjaa liukaskielinen profeettasi kirjoitti?

    Äänestä

1844 aamua ja 666 yötä kun tutkiva tuomio julistetaan Roomassa paavin vallan kukistumisen merkiksi.

Äänestä

Sunnuntaina kumarretaan paavia ja sapattina ellen whiteä.
maksetaan kiltisti kymmenykset jottemme varasta jumalilta koskien myös pappejakin km- ja päivärahoista, brutto vai nettotuloista?

Äänestä
  • (uskonnollisen) pelin politiikkaa, jolla omaa oinaskatrasta pidetään karsinassa, etteivät hypi aidan yli karkuun. Siellä karsinan aidan ulkopuolella kun hiiviskelee hirmuinen peto, paavi, silmät synkästi leimuten ja kita kuolaa valuen.    

    Äänestä

  • Jokainen adventisti, (kuten juutalaisetkin) ainakin tietää Raamatun perusteella sen perusasian, että meillä ei ole oikeutta kumartaa ketään muuta kuin yksin Jumalaa.

    Tämä tosiasia tulee hyvin selväksi, kun Johannes aikoi kumartaa Jeesukseksi luulemaansa enkeliä, joka välitti hänelle Jeesuksen ilmestyksen Patmos-saarella.
    Näin enkeli varoitti häntä: "Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "VARO, ETTET SITÄ TEE; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; KUMARRA JA RUKOILE JUMALAA. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki." Ilm. 19:10.

    En nyt halua puhua siitä, mitä sunnuntailla kumarretaan, sillä sekin on aina yksilön tiedonvarainen asia, mutta Sapatin pyhittämisellä kumarretaan totisesti yksin Jumalaa, yksin Jeesusta Kristusta, joka on Sapatin Herra, Mark. 2:28.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    Jokainen adventisti, (kuten juutalaisetkin) ainakin tietää Raamatun perusteella sen perusasian, että meillä ei ole oikeutta kumartaa ketään muuta kuin yksin Jumalaa.

    Tämä tosiasia tulee hyvin selväksi, kun Johannes aikoi kumartaa Jeesukseksi luulemaansa enkeliä, joka välitti hänelle Jeesuksen ilmestyksen Patmos-saarella.
    Näin enkeli varoitti häntä: "Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "VARO, ETTET SITÄ TEE; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; KUMARRA JA RUKOILE JUMALAA. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki." Ilm. 19:10.

    En nyt halua puhua siitä, mitä sunnuntailla kumarretaan, sillä sekin on aina yksilön tiedonvarainen asia, mutta Sapatin pyhittämisellä kumarretaan totisesti yksin Jumalaa, yksin Jeesusta Kristusta, joka on Sapatin Herra, Mark. 2:28.

    Siitäpä syystä emme kumartele adventisteja emmekä alistu. Adventtikirkko on vääränlainen yhteisö joka on tehnyt luvattomasti oppeja asioista joiden kuuluu ihmisellä olla hänen omantuntonsa varassa. Apostolisessa uskossa ihmisen tekojen ohjaaja on uskossa saatu Pyhän Hengen ohjaus . Adventismissa tuon paikan obn luvatta ottanut adventtikirkko. Adventtikirkko opeillaan tulkitsee Raamatun sanan estäen ihmisen noudattaa Raamatun sanasta saamaansa vastakkaista ymmärrystään. Tämä kuvastuu hyvin ilmaisussa "ADVENTTIKIRKKO OPETTAA". Se on harhaoppia. Adventtikirkko edustaa juuri näitä valtoja, joista Paavali tässäkin puhuu;15. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
    16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
    17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
    18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
    19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
    20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
    21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
    22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
    23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

    Äänestä

  • avot kirjoitti:

    On hyvin ikävää lukea esittämääsi väärää todistusta.
    Kirkkomme pyrkii aina opettamaan kaiken hengellisen opetuksen puhtaasti Raamatun Sanan mukaan ja nimenomaan pitäytyen Raamatun kirjaimelliseen ymmärtämiseen lukuunottamatta profeetallisia, vertauskuvallisia kuvia, joiden suhteen kaikki voivat ymmärtää, että sellaisenaan ne ovat mahdottomia.
    Ne tulkitsemme kuitenkin Raamatun omien tulkinta-avaimien avulla eikä koskaan omien käsitystemme avulla kuten monissa muissa suunnissa tehdään ja mennään harhaan, kuten niin usein on nähty.

    Näinollen opetuksemme toimii nimenomaan Pyhän Hengen ohjauksessa.

    Me emme (lukuunottamatta joitakin taitamattomia ääriryhmiä) tuomitse ketään mistään vaan jätämme kaiken tuomion Jumalan Sanalle ja Jumalalle, joten kaikki syytöksesi ovat vääriä ja harhaanosuneita.

    Äänestä

Pedon merkin aika tulee vasta aivan Jeesuksen tulemuksen läheisyydessä.
Et siis mitenkään voi vielä omata pedon merkkiä!

Pedon merkki, silloin kun se astuu voimaan pakotteena, on luonteeltaan sellainen, joka on vastoin Jumalan tahtoa, vastoin hänen pyhää lakiaan ja sen todistaa selvästi Ilm. 14:12, joka kuvaa niitä, jotka eivät ota tuota merkkiä:
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

Mikäli pedon merkki ei ole ristiriidassa tuon jakeen kanssa, se ei totisesti ole mikään pedon merkki. Tämä on Raamatun Sanaa!

Äänestä
  • ## jotka pitävät Jumalan käskyt ##

    Montako käskyä olisi pidettävä, onko missään mainittu, että voisi pelastua pitämällä vaikka vain "kymmenen käskyä".

    Äänestä

  • käskyä? kirjoitti:

    ## jotka pitävät Jumalan käskyt ##

    Montako käskyä olisi pidettävä, onko missään mainittu, että voisi pelastua pitämällä vaikka vain "kymmenen käskyä".

    Matteus:21:28. Mutta miten teistä on? Miehellä oli kaksi poikaa; ja hän meni ensimmäisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään tekemään työtä minun viinitarhaani'.
    29. Tämä vastasi ja sanoi: 'En tahdo'; mutta jäljestäpäin hän katui ja meni.
    30. Niin hän meni toisen luo ja sanoi samoin. Tämä taas vastasi ja sanoi: 'Minä menen, herra', mutta ei mennytkään.
    31. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?" He sanoivat: "Ensimmäinen". Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan. ------------------------------------------------- Adventistit lupaavat noudattaa käskyjä mutta eivät niin tee. Heidän viettonsa sapattina ei täytä mitään sapatista annettua säädöstä. Ja kun he väittävät, ettei säädöksiä ole, niin sehän taas merkitsee että ei ole mitään mikä olisi väärinkään. Säädöksistä näkee oikean ja väärän ja niille seuraamukset. Ilman säätämistä ei voida arvioidakaan. Adventistien optus on tyhjän päällä. Emmekä me ole millään lailla adventistien opetuksen alaisia. Mehän emme ole heidän lakinsa alla.

    Äänestä

  • käskyä? kirjoitti:

    ## jotka pitävät Jumalan käskyt ##

    Montako käskyä olisi pidettävä, onko missään mainittu, että voisi pelastua pitämällä vaikka vain "kymmenen käskyä".

    Voi ystäväni, sinä teet vääriä kysymyksiä, koska et tiedä mitään viimeisen uskon taistelun kovuudesta.

    Eihän kukaan ihminen pelastu lain pitämisellä eikä varsinkaan sillä tasolla, jonka Jeesus esiintoi vuorisaarnassaan eli jopa ajatustasoa myöten.

    Kysymys tuossa viimeisessä taistelussa onkin kovin vastaavasta asiasta kuin apostoleilla senjälkeen kun Pyhä Henki oli vuodatettu heihin ja he päättivät julistaa evankeliumia Kristuksesta kuoleman uhalla, vaikka heitä oli siitä varoitettu.

    Ajan lopulla on vain toisenlainen tilanne. Evankeliumi on julistettu kaikille ja se työ on siten loppuunsaatettu. Silloin on enää kysymys siitä kuka on vastaanottanut evankeliumin ja kuka ei ja silloin jälkimmäiset haluavat tietoisesti hylätä uskonkuuliaisuuden Jumalaa, Kristusta kohtaan ja valita palvoa ennemmin toista herraa ja se näkyy siinä, että he hylkäävät Jumalan käskyn vaikka siihen mennessä ovat tulleet selvästi tietämään siten kapinoivansa Jumalaa vastaan.

    Ajan lopulla ei siis ole niinkään kyse vain käskyistä kuin siitä ketä halutaan palvoa, Jumalaa vai jotain toista valtaa.

    Vieläkin voi suurelle osalle kristittyjä olla epäselvää, että sapatinpäivä eli raamatullinen viikon 7. päivä eli lauantai on ainut Jumalan lepopäiväksi pyhittämä ja siunaama päivä, mutta lähitulevaisuudessa tämä epäselvyys poistuu ja jumalallisella auktoriteetilla esiintuotu totuus tästä todellisesta, unohdetusta lepopäivästä tulee selviämään koko maailmalle. Silloin maailma asetetaan sen valinnan paikalle, ketä se todella haluaa palvoa, Jumalaa vai hänen vastustajaansa.

    Äänestä

mitenkään. Se on niin kauan kun on peto voimissaan. Tämä suuri taistelu Jumalan ja paholaisen välillä päättyy aikanaan.
Oman puolen voit valita. Vai voiko? Kaikki lähtee Jumalasta ja sinun suhteesta Jumalaan. Jumala haluaa kaikkien pelastusta, mutta paha on ollut alusta asti. Jeesus on voittanut pahan ja tässä on uskovan turva. Jeesus nimessä ja veressä.

Raamattu on kirjoitettu muutakin aikaa varten, kuin ihan loppuhuipennusta.

Siis ei kaikki kehity yhdessä hetkessä. Eihän se tarkoita vain pientä osaa ihmiskuntaa. Pedon kumartamista on se, kun asettuu pedon puolelle.
Ilmestyskirjan 13:8, kaikki joiden nimi ei ole elämänkirjassa, hamasta maailman perustamisesta, kumartavat petoa. Pedon kumartaminen ja palvominen, onkin sen merkin ottamista.

Eli pedon merkki on siitä asti, kun se on virallisesti syrjäyttänyt sapatin, v. 321.
Siitä asti on ihmiset valinneet puolensa.

Pedolla on tapana hyökätä, kun se ärsyyntyy! Tämä tappaminen on pedon viimeinen hyökkäys, jolla se haluaa todistaa herruutensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

auttakaa hyvät ihmiset kirjoitti:

Kuinka pääsen eroon pedonmerkistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu