Ykkössanomat- nimisessä lehdessä 11.10.2007.
Huikea summa! Uudenmaan TE-keskus jakaa rahaa peräti 25 milj €! Artikkelin mukaan rahaa jaetaan maaseutuyrityksille, lukuunottamatta MAANSIIRTOYRITYKSIÄ; ne kun vääristävät kilpailutilannetta! Homman juju on EU-rahoitus eli Uuudellamaalla YKKÖSAKSELI- niminen TOIMINTARYHMÄ. Löysin YKKÖSAKSELIN toimintasuunnitelman. Mielenkiintoista, että tavoitteiden asettelussa etusijalla on MAATALOUDEN kehittäminen. Eu-tuen saannin ehtona on, että kuntien pitää sitoutua tähän toimintaan kustannusvastuullaan:
1. Limiittiluottolla
2. 20% toimintakulujen rahoitukseen (siis sen Eu-tuen päälle).
Ja kunnathan ovat toki myönteisesti suhtautuneet.
Ei jätä edes epäilystä, kenellekö nämäkin Eu-rahat on suunnattu. Tottakai maanviljeliöille suoraan tai välillisesti muiden Eu-tukien lisäksi. Siellähän ei synny sitä "kilpailun vääristymää".
Tosin rahoitus edellyttää projektisuunnitelmia. Olisi mielenkiintoista tietää, missä ne on julkistettu ja myös projekteista vastaavien nimet. Loppuraportit ainakin pitää olla julkisia, jotta voimme veronmaksajina arvioida mitä hyödyllistä rahoilla on saatu aikaan (kustannus-/hyötysuhde).
Hyödyllisestä työstä maksetaan hyvää pakkaa! Palkansaajat ovat oletettavasti myös "suoraan tai välillisesti" maatilojen omaa väkeä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.