Olen etsinyt elämässäni jonkinlaista vastausta tai suuntaa tai läheisyyttä JUmalaanm enkä ole sitä löytänyt sellaisena kuin haluaisin.
Kävin Valamossa jokunen vuosi sitten. Sen jälkeen olen lähentynyt JUmalaa. En niinkään ihanstunut tai kiinnostunut vain ulkoisista puitteista, vaan jotnkin tunsin, että tämä oli merkki Jumalalta.
Olen alknut lähestymään ortodoksisuutta ja olen lukenut ja paastonnut ja hankkinut ikoneja, tiedän ettei pelkästään näin tulla ortodoksiksi. Rukoilen päivittäin ja on alknut tuntumaan siltä, että olen nyt lähellä Jumalaa ja jotenkin tuntuu, että tämä on nyt sitä mihin JUmala minut johdatti...
Olen ollut tasapainoisempi ja seestyneempi ja tuntuu, että haluaisin oikeasti tulla ortodoksiksi...Tiedän kyllä kaikki muodollisuuden ja ymmärrän, että ei ortodoksisksi hetkessä tulla.
Haluan uskoa, että matkallani Valamoon oli jokin tarkoitus ja että se tarkoitus oli päästä lähemmäki JUmalaa, uskon, että tämä oli johdatusta ja Jumalan tahto.
Onko tämä väärin ajatella näin? Olen ev. lut. seurakunnan jäsen, vielä, mutta en tunne mitään syytä sydämessäni miksi kuulusisin ev.lut kirkkoon. Olen alkanut pohtimaan omaa tapakristillisyyttäni, miksi olen käynyt rippikoulun jne. En näe mitään syytä miksi kasvattaisin lapseni ev.lut (tapa)kritityksi, tosin tapakristittyjä on myös ort. puolella.
Uskon kuintekin Jumalan johdatukseen ja siihen, että tämä on Jumalan tahto.
Kävin Valamossa jokunen vuosi sitten. Sen jälkeen olen lähentynyt JUmalaa. En niinkään ihanstunut tai kiinnostunut vain ulkoisista puitteista, vaan jotnkin tunsin, että tämä oli merkki Jumalalta.
Olen alknut lähestymään ortodoksisuutta ja olen lukenut ja paastonnut ja hankkinut ikoneja, tiedän ettei pelkästään näin tulla ortodoksiksi. Rukoilen päivittäin ja on alknut tuntumaan siltä, että olen nyt lähellä Jumalaa ja jotenkin tuntuu, että tämä on nyt sitä mihin JUmala minut johdatti...
Olen ollut tasapainoisempi ja seestyneempi ja tuntuu, että haluaisin oikeasti tulla ortodoksiksi...Tiedän kyllä kaikki muodollisuuden ja ymmärrän, että ei ortodoksisksi hetkessä tulla.
Haluan uskoa, että matkallani Valamoon oli jokin tarkoitus ja että se tarkoitus oli päästä lähemmäki JUmalaa, uskon, että tämä oli johdatusta ja Jumalan tahto.
Onko tämä väärin ajatella näin? Olen ev. lut. seurakunnan jäsen, vielä, mutta en tunne mitään syytä sydämessäni miksi kuulusisin ev.lut kirkkoon. Olen alkanut pohtimaan omaa tapakristillisyyttäni, miksi olen käynyt rippikoulun jne. En näe mitään syytä miksi kasvattaisin lapseni ev.lut (tapa)kritityksi, tosin tapakristittyjä on myös ort. puolella.
Uskon kuintekin Jumalan johdatukseen ja siihen, että tämä on Jumalan tahto.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olin itse samassa tilanteessa omine ajatukseni ja pohdin samanlaisia ongelmia, enkä aina saanut vastauksia niihin kysymyksiin, jotka kulloinkin heräsivät. En tuntenut ketään ortodoksia ja pappikin oli maantieteellisesti "aika kaukana". Mutta silloin löysin hyvän keskustelupaikan netistä ja liityin sinne ja sain vastauksia ja vieläpä hyviä vastauksia ja tapasin siellä muitakin samassa tilanteessa olevia tai olleita, jotka auttoivat kysymyksissäni. Siellä sai esittää "hölmöjäkin" kysymyksiä ja aina sain hyvän vastauksen. Näin hiljalleen kypsyin ortodoksisuuteen ja nyt olen ollut onnellinen ortodoksi jo jonkin aikaa.
Suosittelen tuota keskustelupaikkaa, jonne liittyminen on hieman hankalaa, mutta ei ylivoimaista. Sinne pitää rekisteröityä ja sivujen ylläpitäjille pitää erikseen ilmoittaa tietyt tiedot. Se oli kuitenkin ihan turvallista, niitä ei ilmoitetu muille keskustelijoille ja sain esiintyä sivuilla omalla nimimerkilläni. Minua sivut auttoivat paljon. Keskustelupalsta ja sen ohjeet löytyvät osoitteesta http://www.ortodoksi.net
vaikeaa on sivustolle rekisteröityninen, jotain sählinkiä siinä on, joten harmittaa kun en ole onnistunut. Ortodoksi ystävät kyllä kelpaisivat. Itse ainakin kaipaan samanhenkisten ihmisten yhteisöä ympärilleni, jotka ymmärtävät ja tukevat, vois käydä eri tapahtumissa ja jumalnpalveluksissa. Meitä on varmaan muitakin kuin minä.
Sinne piti sen rekisteröitymisen jälkeen erikseen ilmoittaa ylläpidolle muistaakseni kolme tietoa, jota taisivat olla oma nimi, sähköpostiosoite ja paikkakunta. Ja ne piti lähettää ylläpidon sähköpostosoitteeseen. Minultakin ne muuten alkuun jäivät ilmoittamatta ja siksi en päässyt sisälle, ennekuin ilmoitin ne. ;-)
Valamossa käynti oli minullekin vuosia sitten suuntaa muuttava kokemus. Kohdallani kaikki tapahtui verkkaan ja vei vuosia. Olen jälkikäteen yrittänyt pohtia, mikä tuolloin muuttui tai vaikutti minuun niin, että tie aukeni. Tällä kertaa viesti ei tullut kenekään ihmisen kautta. Kukaan ei tullut minulle julistamaan, kertomaan tai selittämään mitään uskosta. Käynti oli tavallinen turistimatka, ensimmäistä kertaa tuolloin Uudessa-Valamossa. Aika oli kohdallani otollinen ja jotain jäi itämään ja tuotti hedelmää.
Nyt jälkikäteen näen miten selvästi tie oli viitoitettu ja tasoitettu minulle, tosaaltaa matkahan jatkuu yhä. Mutta aikaa se vaati. Usein kyselin ja kyseenalaistinkin asioita, lopulta jätin kaiken Herran haltuun. Omaa tahtoa ja rohkeutta vaadittiin kun etsiydyin ensi kertaa paikkakuntani kirkkoon ja edelleen papin puheille. Tässäkin meni tunnustellessa kauan. Halusin olla varma, että en enää katuisi ratkaisuani. Tähän päivään saakka en ole katunut.
Olen toki kokenut ortodoksinakin monia tynmpäännyttäviä, kipeitä ja surullisia kokemuksia kirkon sisällä ja sen ihmisissä. Se ei kuitankaan ole ollut syynä jättää tätä kaikkea. En tullut kokemusten tai ihmisten perässä vaan halussa tulla Jumalan luo. Tässä en ole pettynyt.
Kirkossa minulla on lähinnä hyvän päivän tuttuja. Olen ihmisenä enemmän sisäänpäin kääntynyt, enkä oikein osaa edes luoda kontakteja ulospäin. Vaikka viihdynkin muiden joukossa. Lienen ujo. Minulle toki on tärkeää jakaa ajatuksia ja keskustella uskosta. Vaikka välillä on kovinkin yksinäistä ja pääsen suhteellisen harvoin palveluksiin asuinpaikkani ollessa kaukana kirkosta, pidän valintaani olla ortodoksi silti oikeana. Elämäni ei ole kirkon toimissa puuhailua ja aktiivista jumalanpalveluksiin osallistumista vaan enemmänkin arkielämää ja sen myötä uskovana olemista, omaa pohdiskelua, omaa rukousta ja hengellistä lukemista. Edelleen siis matkalla olemista ja tällä tiellä kulkemista.
Tervetuloa sinullekin tekemään omaa matkaa.
kiitos koskettavasta viestistäsi. Tätä olen nyt vuoden miettinyt ja varmemmalta vaan tuntuu... Kyllä tää varmaan on mun juttuni. Eniten nautin tunteesta, että Jumala on läsnä joka päivä ja voi rauhassa jättää huoleni ja elämäni Jumalan haltuun, mitä en ole ennen tuntenut. Paastoamisen ja päivittäisten rukousten takia usko varmaan on enemmän läsnä. Tunne johdatuksesta on tosi vahva.
Suorastaan ahmin ort.kirjallisuutta,sen lukemisesta tulee tosi hyvä olo ja ort.kirkkomusiikin kuuntelemisesta.
Pikkuhiljaa hyvää tulee.