Kaikki Ellen Whiten kirjoitukset

kolme-enkeliä

eivät ole profetiaa. Tätä tosiasiaa eivät näköjään kaikki adventistit pysty tajuamaan saati sitten vastustajamme. Onneksi kuitenkin on niitäkin jotka ovat Pyhän Hengen ohjauksessa ja ymmärtävät totuuden.

Otetaan esimerkiksi Whiten polkupyörää vastustava asenne. Siihen aikaan vain rikkaat voivat hankkia polkypyörän. Ne olivat epäkäytännöllisiä, niillä ei mielellään tekisi kukaan nykyihminen pitkiä matkoja. Niitä ostettiin vain näyttämisen takia. Raha meni niissä aiuvan hukkaan. Uskovalle ihmiselle sellainen ei sovi. White voisi samaa sanoa monestakin asiasta joita nykyuskovien kotona nykuisin on. Joku voisi nyt sanoa, mutta miksi White ei ennustanut että myöhemmin polkupyörästä tulee yleinen ja hyväksyttävämpi liikuntamuoto? Ellen White oli Jumalan profeetta, ei mikään selvännäkijä. Jumala ilmoittaa palvelöijoilleen vain omaa kansaansa koskevat tapahtumat, ne joill aon merkitystä heidän tulevaisuutensa ja pelastuksensa kannalta.

On siis pystyttävä erottamaan mitkä neuvot ja ohjeet koskivat 1) vain Ellenin omaa aikaa 2)mitkä ol annettu joillekin tietyille henkilöille ja 3) mitkä koskevat meitä jotka tänään elämme.

White kirjoitti paljon sellaista mikä ei ole profeetallista eikä kuulu profetian hengen sanomaan. Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta ja sitä ei vastustajillamme ole:(

2

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lopetatte aloituksenne: "Tässä tarvitaan ymmärrystä ja viisautta ja sitä vastustajillamme ei ole:( ".
      Mistä tuollainen johtopäätös? Eikö ole täysin mahdollista, että vastustajillanne on aivan sama määrä ymmärrystä ja viisautta kuin teillä adventisteilläkin mutta heidän ymmärryksensä lähtökohtana on toisenlainen uskomusjärjestelmä kuin teillä adventisteilla ja tuottaa siksi toisenlaisia johtopäätöksiä kuin mihin teidän uskomusjärjestelmästänne voi päätyä.

    • miksikö vastustamme

      Ellen G. Whiten opetukset ovat siksi vastoin Evankeliumin sanomaa, koska ne eivät ole yhtäpitäviä apostolien opettaman opin periaatteiden kanssa. Apostolien opetus oli täydellistä. Se sisälsi itse asian lisäksi Jumalan lain periaatteet. Ellen rikkoi näitä periaatteita opetuksillaan. Se mikä siitä seurasi, olikin se, että Herran lähettämä Pyhä Henki ei voi yhtyä EGWn opertukseen ja adventismin opetuslapset jäävät huppu silmille vaille Hengen ohjausta. Otetaampa esimerkki Paavalilta jotta periaate kävisi näkyviin.Ef.5:22. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
      23. sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
      24. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
      25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
      26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
      27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
      28. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
      29. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
      30. sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
      31. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
      32. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. ------------ Paavali opettaa miehen ja vaimon välisen suhteen olevan verrannollinen ihmisen ja Kristuksen alamaisuussuhteeseen. Tuo suhde miehen ja vaimon välillä on yhtä ehdoton kuin se johon sitä verrataan.Muuten ei olisi mitään mieltä verrata niitä keskenään, koska vertauskuva on vain silloin olemassakun vertauksen molempien osien periaatteet ovat yhtä pysyviä lainalaisuuksia. Adventismi purkaa tuon lainalaisuuden. Se purkaantuu jo hyväksyttäessä Ellen G. Whitwe opettamaan adventtikirkkoa kuten itse julistat. Kyse adventismissa on, paradoksaalista kyllä, laittomuuden opetuksesta, joka purkaa kaiken sen pois, mitä Uusi Testamentti tahtoo opettaa. Tässä asiassa olemme yhtäperäänantamattomia kuin Paavalikin oli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      235
      569
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe