Täydellinen

aina Sanan eli Jeesuksen luomisesta/sikiämisestä
144000:n 4:en jäsenen luomiseen. Välistä ei puutu ainoatakaan persoonaa. Ennen kuin annatte kommentteja, lukekaa loppuun nämä tiedot.

Pyhän Hengen eli Gabrielin ilmoitukset

Olen kirjoittanut nämä tiedot eksytysten poistamiseksi ja täsmällisen tiedon löytämiseksi. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt Raamattua, Veeda-kirjallisuutta, Kalevala-eeposta, Mormonin kirjaa ym. tietolähteitä. Nämä tiedot ovat suuriarvoiset ihmislapsille ja niille jotka etsivät totuutta.

1. Luomisesta enkeli Raguelin luomiseen koskevia tapahtumia.
2. Karnasta Enoksen pojan olemassaoloon tulemiseen.
3. Haamin tyttärestä Jaredin päiviin tapahtuneita asioita.
4. Enkeli Giekonista Kedorlaomerin päiviin tapahtunutta.
5. Melkisedekista Omrin pojan Ahabin aikaan tapahtunutta.
6. Iisebelistä Matteuksen päiviin koskevia tapahtumia.
7. Pontius Pilatuksesta Ilmestyskirjan 16 lukuun asti.
8. Ilmestyskirjan 16 luvusta Ragueliin asti.
9. Suomen kansan historiasta Pyhän Hengen ilmoituksiin.

Olen käyttänyt kysymysmerkkejä niiden tietojen kohdalla, joista en ole täysin varma.

Luomisesta enkeli Raguelin luomiseen koskevia tapahtumia

Ennen luomista olevasta ajanjaksosta Gabrieliin
Pyhästä Hengestä eli Gabrielista Veeda-kirjan eksytykseen
Melkisedekistä Gabrieliin
Kolmannesta luomispäivästä Isabellaan
149:stä vuorokaudesta Joseph Smith nuorempaan
Rafaelin enkelistä Pekahjaan, Remaljan poikaan
Pekahjasta,Remaljan pojasta Remieliin
Sivasta Kainiin
Satrusta Jaakobiin
Raguelista Jim Morrisoniin

Jumalan olemassaolosta avaruudessa/iankaikkisuudessa on jäänyt hämärä tieto, että ennen luomisen alkua Hän olisi viettänyt 48000:n vuoden pituista ajanjaksoa samoin kuin epävarmempi hämärä tieto, että Hänellä on saattanut olla joskus nimi, joka on alkanut kirjaimilla Ma. Jumala (Veeda-kirjallisuudessa Karanodakasayi Visnu eli Maha-Visnu) alkoi luomisen Jupiterin eli Kolobin läheltä (Opin ja liittojen kirjan Aabrahamin kirjan 3:s luku 16:sta jae). Hän oli yksin luomisen alussa eikä ketään ollut vielä olemassa hänen alkaessaan luoda ainetta. Avaruus tai olemassaolo oli ennen luomisen alkua aineeton. Oli vain tyhjä hiljaisuus ja Jumala alkoi käyttää ensimmäistä kertaa luomisvoimaansa (Pyhä Henki). 6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Garbhodakasayi Visnu eli Visnu). Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana. Sitä myöhemmin hän syntyi kuningas Dharman ja Murtin poikana Nara-Narayana. Sana syntyi myöhemmin myös Harinin ja Harimedhan poikana Harina (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin Sana syntyi Joosuana, Joosadakin poikana Sakarjan, Berekjan pojan mukaan (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11) ja sitä myöhemmin Maitreyana eli Bodhhisattvana, Gautama Buddhan (n.563-483 eKr) veljenä joka saavutti valaistumisen ja sitäkin myöhemmin Marian poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21). 4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassoloon Pyhä Henki joka sai myöhemmin nimen Gabriel (Veeda-kirjallisuudessa Ksirodakasaui Visnu). Pyhä Henki eli Gabriel syntyi jumalaksi eikä enkeliksi vaikka hänestä käytetäänkin myöhemmin nimeä enkeli Gabriel.

Pyhä Henki eli Gabriel aineellistui myöhemmin Jayan ja Vijayan eli Luciferin jälkeen, viikko/kaksi ennen Aadamin luomista maan tomusta, Varahadevana, villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin hän syntyi noin 241 (239) vuotta Aadamin luomisen jälkeen Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus). Prsnigarbhan ja hänen vaimonsa Laksmin ainoa lapsi (poika) oli nimeltään Varuna (Veeda-kirjallisuus). Varuna syntyi myöhemmin 1647 jKr Chesterissä (Delawaressa) Amerikassa nimellä Laurence Marttinen (Mortonson). Prsnigarbhan isä Sutapa oli Brahmanin (Veeda-kirjallisuus) eli Aadamin (Raamattu) kymmenestä pojasta nuorin (Sanat-kumara Veeda-kirjallisuudessa) ja syntyi noin 221 (219) vuotta Aadamin luomisen jälkeen. Pyhä Henki eli Gabriel eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus). Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin. Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta. Kasyapa ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana, Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan (vertaa enkeli Moronia koskevaan eksytykseen).

Melkisedekistä Gabrieliin

Pyhä Henki eli Gabriel eli myöhemmin Melkisedekinä, Saalemin kuninkaana ja sitä myöhemmin profeetta Eliana ja sitä myöhemmin Malakiana noin 500-400 eKr ja sitä myöhemmin Abinadina 169 eKr-148 eKr uudella mantereella ja sitä myöhemmin Robert Huntingdonina (Robin Hood) 1161-1247 jKr Englannissa ja sitä myöhemmin Visvambhara Misrana (Sri Caitanya Mahapradhu) joka syntyi 18.helmikuuta 1486 Bengalissa Intiassa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Martti Marttisena 1606-1706 Suomessa ja Amerikassa. Jumaluuden kolmas persoona Pyhä Henki eli Gabriel on siis elänyt useimmissa lihaa ja luuta olevissa ruumeissa kuin kukaan toinen persoona maan päällä tai taivaassa tämän hetken tietojen mukaan. Hänellä siis voi olla lihaa ja luuta oleva ruumis samoin kuin Jumalalla ja Sanalla (Jeesuksella) ja muilla luoduilla. 6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen avaruudessa. Maata luomassa oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel), Mormonin kirjan Aabrahamin kirjan 3 luku 24 jae. 6 vuorokautta Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä alkoi ensimmäinen luomispäivä. Tuo ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta, Jumalan Voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä, niin että maa laajeni. Hän ohjasi luomisvoimia 10-30 kilometrin korkeudesta tuolloin Scandinavian yläpuolelta, lähinnä lounais-Suomen-kaakkois-Ruotsin yläpuolelta. Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).

Kolmannesta luomispäivästä Isabellaan

Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso. 160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista. Uriel eli myöhemmin Intiassa Aadamin seitsemännen pojan Maricin (Mareechi eli Sanaka-kumara?) ja Kalan poikana Kasyapana eli Aristanemina (jonka vaimo Diti eli myöhemmin Egyptissä Seti I:en vaimona Tuyana 1294-1279 eKr ja vieläkin myöhemmin 1400-luvulla jKr Espanjan kuningas Ferdinantin vaimona Isabellana). Uriel eli sitä myöhemmin Krsnan aikana tai sitä ennen miehenä joka opetti (kansaa, oppilaitaan) vessan pöntöllä istuessaankin (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin Uriel eli Aabrahamin poikana Iisakkina noin 2102-1922 eKr ja sitä myöhemmin hän eli Ramses I:en poikana Seti I:nä joka hallitsi Egyptissä 1294-1279 eKr. Hän eli myös Englannissa 1100-luvulla jKr kuningas Henrik I:nä (ensimmäinen) ja sitä myöhemmin hän syntyi 1451 jKr Espanjan kuningas Ferdinantina jonka vaimo oli Isabella.

149 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli Jofiel eli Jophiel (Creative Power), joka syntyi myöhemmin Daniel-nimisenä Raamatun Danielin kirjan päähenkilönä, myöhemmin Jeesuksen opetuslapsi Johanneksena. Jofiel syntyi vuonna 1808 jKr Englannissa nimellä John Taylor, joka toimi mm Mormonikirkon presidenttinä. Zotiel joka mormonin kirjassa mainitaan enkeli Moronina, tuli olemassaoloon 142> vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua. (Zotiel eli enkeli Moroni oli Nefin kansaa hallinnut Moroni joka eli ja hallitsi uudella mantereella noin 72 eKr eikä Mormonin poika Moroni niin kuin Mormonin kirja väittää. Tosin sen nimistä enkeliä kuin Moroni, ei ole koskaan luotu taivaassa. (Tarkempi selvitys tästä eksytyksestä tulee myöhemmin). Zotiel oli yksi enkeleistä jotka käyskentelivät Eedenin paratiisissa ennen kuin ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva ajettiin sieltä pois. vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua. Hän eli myöhemmin 1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa jKr Englannissa. Rafaelin enkeli sai ylösnousemuksen haudasta 1950-luvulla jKr ja silloin hänessä toteutuivat Ilmestyskirjan 14 luvun 15 ja 17 jakeen sanat. Hän oli tuo "eräs toinen enkeli". Ensimmäinen nainen, (myöhemmin Intiassa elänyt oppimisen jumalatar Sarasvati jonka puoliso oli nimeltään Manjushri eli Bodhisattva, Veeda-kirjallisuus(?)) joka myöhemmin tunnetaan Esterina, Raamatun Esterin kirjan päähenkilönä, tuli olemassaoloon vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua ja myöhemmin hän aineellistui Jayan jälkeen eli otti lihaa ja luuta olevan ruumiin viikko/ kaksi ennen Aadamin luomista maan tomusta saaden tuolloin nimen Vijaya ja sitä myöhemmin hän syntyi noin 220 vuotta Aadamin luomisen jälkeen nimellä Hiranyaksa, Kasyapan ja Ditin poikana. Veeda-kirjallisuudessa puhutaan kahdesta demonista, ensimmäisenä noin viikko/kaksi ennen Aadamin luomista aineellistuneesta Jayasta ja hänen jälkeensä aineellistuneesta Vijayasta. Jaya eli myöhemmin Hiranyakasipuna, Kasyapan ja Ditin toisena kaksospoikana (veeda-kirjallisuus). Ennen vedenpaisumusta, Mahalalelin pojan Jaredin päivistä alkaen, Lucifer tunnettiin nimellä Samiazaz (Etiopialainen Eenokin kirja). Lucifer syntyi myöhemmin toisena Rooman perustajana (Rooma perustettiin 753 eKr) Romuluksena (Romulus surmasi veljensä Remuksen), ja sitä myöhemmin hän syntyi Pekahjanana, Remaljan poikana (2 kuningasten kirja 15 luku jae 25).

Pekahjasta ,Remaljan pojasta Remieliin

Pekah, Remaljan poika surmasi Pekahjan, Menahemin pojan (2 kuningasten kirja 15 luku jae 23 ja 25) joka syntyi myöhemmin Suistamolla,Suomessa Ivan Jegorinpoikana synt.08.09.1825 jKr. Myöhemmin Pekah, Remaljan poika surmautti yhtenä päivänä 120000 miestä Juudasta (2 aikakirja 28 luku jae 6). Lucifer eli myöhemmin uudella mantereella 23-20 eKr ja oli yksi viidestä langenneesta enkelistä, jotka mainitaan Mormonin kirjan Helamanin kirjan 9:en luvun jakeessa 1. Luciferin ja neljän muun langenneen enkelin toimesta alkoi roomalaiskatolisen kirkon työ noin 953> jKr eli tuolloin laskettiin perusta roomalaiskatolisen kirkon perustamiselle (Mormonin kirjan 1:en Nefin kirjan jakeet 4-6). (Lucifer eli myös 1600-luvun alussa jKr henkimaailmassa ja surmasi tuolloin ( jKr Englannissa Tuck-munkkina, joka tunnetaan Robin Locksleyn (Robin Hood) ystävänä. 133 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli, joka myöhemmin tunnetaan Raamatun Daavid-kirjan päähenkilönä Daavidina ja sitä myöhemmin hän syntyi 01.03.1807 jKr Farmingdonissa, Connecticussa, Usa:ssa nimellä Wilford Woodruff (Mormonikirkon presidentti). 130 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän saattoi olla taivaassa nimeltään Barakiel jälkihuomautuksella, erittäin epävarma tieto? Hän eli myöhemmin Metusalahin (Raam.) eli Badarayanan (Vyasadevan) ja Rohinin poikana Balaramana n. 3000 eKr (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi 623 eaa. Raamatun Hezekielin kirjan päähenkilönä Hezekielinä ja myöhemmin hän syntyi 93 eKr (14 kilometriä vuonna 74 eKr olleesta Zarahemlan srk:sta) nimellä Helamanin, Helamanin kirjan päähenkilönä (Mormonin kirja) . 129 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa Indrana (taivaan kuningas) ja Raamatussa Aadamin poikana Kainina.

Satrusta Jaakobiin

Hän syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin toiseksi nuorimmaisena 12:sta pojasta nimeltään Satru (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Varunan poikana Adbhutanina (veeda-kirjallisuus).Veeda-kirjallisuudessa sanotaan myös Indran syntyneen...? Hän syntyi sitä myöhemmin 760-luvulla jKr ja eli 783-800> lukujen vaihteessa jKr Kalevalassa, Suomessa nimellä Kullervo Kalervonpoika eli Joukahainen (Kalevala-eepos), ja sitä myöhemmin keskiajalla 1268-1314 jKr nimellä Filip IV:s (neljäs) Kaunis. Filip IV:s Kaunis lähetti kaksi miestä, jotka elivät aikaisemmin Aadamin ja Eevan kolmanneksi ja neljänneksi vanhimpina poikina, paavi Bonifanius VIII:en (kahdeksas) luokse. Nämä kaksi miestä järjestivät niin, että Bonifanius VIII:s surmattiin vuonna 1303 jKr. 124 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua tuli olemassaoloon mies, joka myöhemmin syntyi Iisakin poikana Jaakobina eli Israelina noin 2042 eKr ja sitä myöhemmin 1100-1200 luvulla jKr Englannissa eläneenä Rikhard Leijonanmielenä, sekä vielä myöhemmin uudella mantereella 1600-luvulla jKr eläneenä Mauno Staechetina.

Raguelista Jim Morrisoniin

123 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Raguel, joka myöhemmin tunnetaan Raamatussa Profeetta Elisana, Elian seuraajana, ja sitä myöhemmin hän eli 1100-1200-luvulla jKr Englannissa ja oli yksi Robin Locsleyn (Robin Hood) joukkoihin kuulunut taitava jousimies nimeltään Gilbert Shuttleworth, ja vielä myöhemmin hän syntyi 1630 jKr Ruotsissa, Oran torpassa, Varmlannissa nimellä Martti Marttinen jr. Yksi Martti Marttinen jr:in pojista syntyi myöhemmin 11.02.1847 jKr Amerikassa nimellä Thomas Alva Edison. Myös Jim Morrison,joka syntyi 08.12.1943 Yhdysvalloissa, syntyi aikaisemmin 1600-luvun lopussa jKr yhtenä Martti Marttinen jr:in pojista (?).

Karnasta Enoksen pojan olemassaoloon tulemiseen

119 vuorokaudesta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jasser Arafatiin
Antero Vipusesta noita Eetiin
Fanuelista Olli Fransson vpaan
Alex Lepajoesta kolmeen mieheen
Aramin kuninkaasta 86:een vuorokauteen
83 vuorokaudesta ennen kuudennen luomiskauden loppua Isojoen kylään
Eino Saaresta Joosua,Nuunin poikaan

119 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies), joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa nimellä Karna. Karna tappoi Intiassa n.3000 eKr Chatotkaca-nimisen miehen. Karna eli myöhemmin Jaakobin eli Israelin pojan Juudan poikana Peresina (1 Mooses 46 luku 12 jae) ja sitä myöhemmin
9642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kertaan tuon tekstin, en huomannut siinä ainoatakaan virhettä. Teksti on pitkälti yhtenevä mormonien sukuselvitysten kanssa.

Turust

Äänestä
  • perehtymään tuohon tekstiin koska se vaatii vähän kärsivällisyyttä lukea se kokonaan läpi.
    Jos mormoneilta löytyisikin samanlainen selvitys
    luomisjärjestyksestä aikojen alusta alkaen niin hyvä mutta luulen että heillä ei ole tietoa näin kaukaisista asioista.

    Äänestä

sä oot kaveri pikkusen hukas nytte...

mieti ny mitä kirjotat ja lue vaikka kerran raamattu läpi niin ehkä asiat hoituu,, ja lue eka uus testamentti ku se koskee enempi meitä ja sitte vanha niin se täydentää uutta ja näät historiaa ja tutki erityisesti jeesuksen opetusta pyhästä hengestä... [email protected]

Äänestä
  • ei ole tarkoituskaan pitäytyä jonkin uskonnon riisutussa opissa vaan näyttää kaiken sellaisena kuin se on.

    Äänestä

  • tietojen kirjoitti:

    ei ole tarkoituskaan pitäytyä jonkin uskonnon riisutussa opissa vaan näyttää kaiken sellaisena kuin se on.

    jotku teoriat on aika kaukaa haettuja, kun olemassa on kumminkin vain yksi oikea totuus.
    miksi hakea jotain kaukaa kun laheltäkin löytyy yksinkertainen totuus ja se on Jeesus.
    lue raamatusta juuri niin kuin rivit sanoo, kun sieltä välistä on turha hakea mitään kun mun mielestä ainakin ne rivien välit on pelkkää puhdasta tyhjää paperia, eli rivien välistä ei löydy omia teorioita, kun pysyy vaan riveillä niin löytyy oikea totuus, ja raamatun viesti siitä kuinka ihminen pelastuu niin on aika yksin kertainen, lue raamatusta jeesuksen sovitustyöstä.
    raamatun tunnetuin jae joh.3,16 kertoo aika yksinkertaisesti ja selvästi jumalan tarkoituksen ihmistä kohtaan.
    ja raamattu sanoo näinkin että ei ole kuin yksi välimies ihmisen ja Jumalan välillä se on Jeesus kristus, eli muuta ei tarvita eikä saakkaan olla kuin usko Jeesukseen ja Jeesuksen sovitustyöhön, niin se on sellainen usko joka antaa kaikille näin tekeville aikanaan iankaikkisen elämän.

    Pyhä henki on Jumalan henki ja Jumalan yksi persoona kolmesta, jonka Jumala lähetti maan päälle uskovan ihmisen puolustajaksi, ja ihminen saa sen uskomalla raamatun opin mukaan Jeesukseen ja uudestisyntymällä ylhäältä päin,ja tällöin Jumalan Pyhä Henki muuttaa ihmisen sisällä ja on lohduttajana, puolustajana, neuvojana, kehottajana, auttajana yms... joh.3 luku ja joh.14. 15. ja 16 luvut.

    Ja Pyhä Henki ei ole mikään Gabriel, kun Gabriel on yksi jumalan arkki enkeleistä, ja tuotahan voisi melkein sanoa Pyhän Hengen pilkaksi kun Jumalan yhtä persoonaa kolmesta sanotaan Gabrieliksi...

    Jätä muu kirjallisuus pois ja keskity raamatun sanomaan koska ainoastaan ja vain se saa olla uskovan ihmisen ylin oppi kirja kaikista. ja jos jokin teos puhuu muuta kuin raamattu niin polta pesäs se koska kaikki ihmisten opetukset niin kirjoissa kuin suorissa sanoissa pitää aina punnita raamatun tekstillä.... JEESUS SANOI JOSKUS, MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ.
    ELI TARKOITTAA YKSINKERTAISESTI ETTÄ JOKA KULKEE JEESUKSEN VIITOITTAMAA TIETÄ KULKEE TOTUUDESSA JA KOHTI IANKAIKKISTA ELÄMÄÄ.

    SIINÄ SULLE TOTUUDEN PÄHKINÄ PURTAVAKSI.

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    että uskot kolminaisuusoppiin joka on yhtä mieletön oppi kuin jehovantodistajien oppi että Pyhä Henki eli Puolustaja on vain persoonaton voima tai yhtä mieletön oppi kuin mormonien oppi että Pyhällä Hengellä ei ole luuta ja lihaa olevaa ruumista.

    Jos edes luit kirjoitukseni kokonaan niin huomasit varmaan että selitin tarkkaan kuka kukin on eri kirjoissa. Eli samat persoonat ne seikkailee niin veeda-kirjallisuudessa kuin mormoninkirjassa kuin kalevalaeeepoksessakin mutta vain eri aikoina ja eri nimillä.

    2 Timoteus 4 luku 3 ja 4 jae: Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4:ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

    Äänestä

  • paistaa kirjoitti:

    niin siis pyhä henki on yksi kolmesta PERSOONASTA.
    Kun on Isä, Poika ja Pyhä Henki. ja ne kaikki on sama mutta silti myös ne kaikki on eri...

    ja ymmärrät tämän jotenkin jos mietit vähän. ja pyhä henki on myös ilman luuta ja ruumista, KOSKA SE ON HENKI.

    ja kun ihminen uudesti syntyy ylhäältä niin pyhä henki muuttaa ihmisen sydämmeen.

    lue pietarin kirjeestä missä sanotaan että "yksikään raamatun profetia ei ole ihmisen omalla järjellä selitettävissä, vaan ainoastaan pyhän hengen avulla se aukeaa"

    eli voidaan ajatella teoriasi parusteella että pyhä henki ei ole sinulle vielä aukaissut sanaa.

    keskity raamatun sanaan ja jätä sivuun muut opukset joita ei ole kirjoitettu Jumalan Hengen innoittamana, mutta siunausta sinulle

    ps: äläkä liitä jumalan sanaan liitteeksi kaikenlaista kauno kirjallisuutta, ja oletko ajatellut että ne sun kaunokirjallisuutesi on kirjoitettu raamatun jälkeen kun ihmisillä on ollut jo tietoa jumalan sanasta eli niissä on pohjalla raamatun totuus mutta harhaoppineet ovat vääristäneet kautta aikojen jumalan sanaa, ja ilm.kirja sanookin lopussa että joka ottaa pois tai lisää yhdenkin sanan tästä kirjasta niin hänen nimi otetaan pois elämän kirjasta, kauhistuttava jos nimi on pois elämän kirjasta eikö vain,,,,

    mutta kirjoita mielipiteesi ja en ole jehova vaan olen kristitty joka uskoo mm.raamattuun niin paljon että kaikki asiat punnitaan yksin raamatun sanalla, koska raamattu on uudesti syntyneen ainut 100% totta oleva oppikirja ja luen toki muutakin mutta raamattu on ylin ohjenuora.

    Äänestä

Minä epäilen vahvasti että tiedät kuka surmasi Kyllikin!!
Älä vedä Raamattua tähän tapaukseen!!
Olet varmaan surmaajan sukulainen, tai sitten olet vakavasti mielisairas!!

Äänestä
  • Johannes 14 luku 26 jae. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Johannes 16 luku 13 jae. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luomisjärjestys kirjoitti:

aina Sanan eli Jeesuksen luomisesta/sikiämisestä
144000:n 4:en jäsenen luomiseen. Välistä ei puutu ainoatakaan persoonaa. Ennen kuin annatte kommentteja, lukekaa loppuun nämä tiedot.

Pyhän Hengen eli Gabrielin ilmoitukset

Olen kirjoittanut nämä tiedot eksytysten poistamiseksi ja täsmällisen tiedon löytämiseksi. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt Raamattua, Veeda-kirjallisuutta, Kalevala-eeposta, Mormonin kirjaa ym. tietolähteitä. Nämä tiedot ovat suuriarvoiset ihmislapsille ja niille jotka etsivät totuutta.

1. Luomisesta enkeli Raguelin luomiseen koskevia tapahtumia.
2. Karnasta Enoksen pojan olemassaoloon tulemiseen.
3. Haamin tyttärestä Jaredin päiviin tapahtuneita asioita.
4. Enkeli Giekonista Kedorlaomerin päiviin tapahtunutta.
5. Melkisedekista Omrin pojan Ahabin aikaan tapahtunutta.
6. Iisebelistä Matteuksen päiviin koskevia tapahtumia.
7. Pontius Pilatuksesta Ilmestyskirjan 16 lukuun asti.
8. Ilmestyskirjan 16 luvusta Ragueliin asti.
9. Suomen kansan historiasta Pyhän Hengen ilmoituksiin.

Olen käyttänyt kysymysmerkkejä niiden tietojen kohdalla, joista en ole täysin varma.

Luomisesta enkeli Raguelin luomiseen koskevia tapahtumia

Ennen luomista olevasta ajanjaksosta Gabrieliin
Pyhästä Hengestä eli Gabrielista Veeda-kirjan eksytykseen
Melkisedekistä Gabrieliin
Kolmannesta luomispäivästä Isabellaan
149:stä vuorokaudesta Joseph Smith nuorempaan
Rafaelin enkelistä Pekahjaan, Remaljan poikaan
Pekahjasta,Remaljan pojasta Remieliin
Sivasta Kainiin
Satrusta Jaakobiin
Raguelista Jim Morrisoniin

Ennen luomista olevasta ajanjaksosta Gabrieliin

Jumalan olemassaolosta avaruudessa/iankaikkisuudessa on jäänyt hämärä tieto, että ennen luomisen alkua Hän olisi viettänyt 48000:n vuoden pituista ajanjaksoa samoin kuin epävarmempi hämärä tieto, että Hänellä on saattanut olla joskus nimi, joka on alkanut kirjaimilla Ma. Jumala (Veeda-kirjallisuudessa Karanodakasayi Visnu eli Maha-Visnu) alkoi luomisen Jupiterin eli Kolobin läheltä (Opin ja liittojen kirjan Aabrahamin kirjan 3:s luku 16:sta jae). Hän oli yksin luomisen alussa eikä ketään ollut vielä olemassa hänen alkaessaan luoda ainetta. Avaruus tai olemassaolo oli ennen luomisen alkua aineeton. Oli vain tyhjä hiljaisuus ja Jumala alkoi käyttää ensimmäistä kertaa luomisvoimaansa (Pyhä Henki). 6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Garbhodakasayi Visnu eli Visnu). Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana. Sitä myöhemmin hän syntyi kuningas Dharman ja Murtin poikana Nara-Narayana. Sana syntyi myöhemmin myös Harinin ja Harimedhan poikana Harina (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin Sana syntyi Joosuana, Joosadakin poikana Sakarjan, Berekjan pojan mukaan (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11) ja sitä myöhemmin Maitreyana eli Bodhhisattvana, Gautama Buddhan (n.563-483 eKr) veljenä joka saavutti valaistumisen ja sitäkin myöhemmin Marian poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21). 4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassoloon Pyhä Henki joka sai myöhemmin nimen Gabriel (Veeda-kirjallisuudessa Ksirodakasaui Visnu). Pyhä Henki eli Gabriel syntyi jumalaksi eikä enkeliksi vaikka hänestä käytetäänkin myöhemmin nimeä enkeli Gabriel.

Pyhästä Hengestä eli Gabrielista Veeda-kirjan eksytykseen

Pyhä Henki eli Gabriel aineellistui myöhemmin Jayan ja Vijayan eli Luciferin jälkeen, viikko/kaksi ennen Aadamin luomista maan tomusta, Varahadevana, villisika-inkarnaationa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin hän syntyi noin 241 (239) vuotta Aadamin luomisen jälkeen Sutapan ja Prsnin poikana Prsnigarbhana (Veeda-kirjallisuus). Prsnigarbhan ja hänen vaimonsa Laksmin ainoa lapsi (poika) oli nimeltään Varuna (Veeda-kirjallisuus). Varuna syntyi myöhemmin 1647 jKr Chesterissä (Delawaressa) Amerikassa nimellä Laurence Marttinen (Mortonson). Prsnigarbhan isä Sutapa oli Brahmanin (Veeda-kirjallisuus) eli Aadamin (Raamattu) kymmenestä pojasta nuorin (Sanat-kumara Veeda-kirjallisuudessa) ja syntyi noin 221 (219) vuotta Aadamin luomisen jälkeen. Pyhä Henki eli Gabriel eli vielä myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Upendrana (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Dasarathan ja Kaysalyan poikana Ramana (Ramacandra) ja sitäkin myöhemmin Devakin ja Vasudevan poikana Krsnana (Veeda-kirjallisuus). Kasyapa ja Aditi eivät olleet aikaisemmassa elämässään Sutapa ja Prsni eikä myöhäisemmässä elämässään Vasudeva ja Devak, vaikka Veeda-kirjoissa niin mainitaankin. Veeda-kirjoissa mainitaan myös Kasyapan ja Aditin olleen Raman (Ramachandra) vanhemmat Dasaratha ja Kaysalya mikä ei ole totta. Kasyapa ei myöskään elänyt 1400-luvulla jKr Sri Jagannatha Misrana, Srimati Saci-devin puolisona kuten Veeda-kirjoissa sanotaan (vertaa enkeli Moronia koskevaan eksytykseen).

Melkisedekistä Gabrieliin

Pyhä Henki eli Gabriel eli myöhemmin Melkisedekinä, Saalemin kuninkaana ja sitä myöhemmin profeetta Eliana ja sitä myöhemmin Malakiana noin 500-400 eKr ja sitä myöhemmin Abinadina 169 eKr-148 eKr uudella mantereella ja sitä myöhemmin Robert Huntingdonina (Robin Hood) 1161-1247 jKr Englannissa ja sitä myöhemmin Visvambhara Misrana (Sri Caitanya Mahapradhu) joka syntyi 18.helmikuuta 1486 Bengalissa Intiassa (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Martti Marttisena 1606-1706 Suomessa ja Amerikassa. Jumaluuden kolmas persoona Pyhä Henki eli Gabriel on siis elänyt useimmissa lihaa ja luuta olevissa ruumeissa kuin kukaan toinen persoona maan päällä tai taivaassa tämän hetken tietojen mukaan. Hänellä siis voi olla lihaa ja luuta oleva ruumis samoin kuin Jumalalla ja Sanalla (Jeesuksella) ja muilla luoduilla. 6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen avaruudessa. Maata luomassa oli myös Sana ja Pyhä Henki (Gabriel), Mormonin kirjan Aabrahamin kirjan 3 luku 24 jae. 6 vuorokautta Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä alkoi ensimmäinen luomispäivä. Tuo ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta, Jumalan Voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä, niin että maa laajeni. Hän ohjasi luomisvoimia 10-30 kilometrin korkeudesta tuolloin Scandinavian yläpuolelta, lähinnä lounais-Suomen-kaakkois-Ruotsin yläpuolelta. Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).

Kolmannesta luomispäivästä Isabellaan

Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso. 160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista. Uriel eli myöhemmin Intiassa Aadamin seitsemännen pojan Maricin (Mareechi eli Sanaka-kumara?) ja Kalan poikana Kasyapana eli Aristanemina (jonka vaimo Diti eli myöhemmin Egyptissä Seti I:en vaimona Tuyana 1294-1279 eKr ja vieläkin myöhemmin 1400-luvulla jKr Espanjan kuningas Ferdinantin vaimona Isabellana). Uriel eli sitä myöhemmin Krsnan aikana tai sitä ennen miehenä joka opetti (kansaa, oppilaitaan) vessan pöntöllä istuessaankin (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin Uriel eli Aabrahamin poikana Iisakkina noin 2102-1922 eKr ja sitä myöhemmin hän eli Ramses I:en poikana Seti I:nä joka hallitsi Egyptissä 1294-1279 eKr. Hän eli myös Englannissa 1100-luvulla jKr kuningas Henrik I:nä (ensimmäinen) ja sitä myöhemmin hän syntyi 1451 jKr Espanjan kuningas Ferdinantina jonka vaimo oli Isabella.

149:stä vuorokaudesta Joseph Smith nuorempaan

149 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli Jofiel eli Jophiel (Creative Power), joka syntyi myöhemmin Daniel-nimisenä Raamatun Danielin kirjan päähenkilönä, myöhemmin Jeesuksen opetuslapsi Johanneksena. Jofiel syntyi vuonna 1808 jKr Englannissa nimellä John Taylor, joka toimi mm Mormonikirkon presidenttinä. Zotiel joka mormonin kirjassa mainitaan enkeli Moronina, tuli olemassaoloon 142> vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua. (Zotiel eli enkeli Moroni oli Nefin kansaa hallinnut Moroni joka eli ja hallitsi uudella mantereella noin 72 eKr eikä Mormonin poika Moroni niin kuin Mormonin kirja väittää. Tosin sen nimistä enkeliä kuin Moroni, ei ole koskaan luotu taivaassa. (Tarkempi selvitys tästä eksytyksestä tulee myöhemmin). Zotiel oli yksi enkeleistä jotka käyskentelivät Eedenin paratiisissa ennen kuin ensimmäiset ihmiset Aadam ja Eeva ajettiin sieltä pois. vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua. Hän eli myöhemmin 1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa jKr Englannissa. Rafaelin enkeli sai ylösnousemuksen haudasta 1950-luvulla jKr ja silloin hänessä toteutuivat Ilmestyskirjan 14 luvun 15 ja 17 jakeen sanat. Hän oli tuo "eräs toinen enkeli". Ensimmäinen nainen, (myöhemmin Intiassa elänyt oppimisen jumalatar Sarasvati jonka puoliso oli nimeltään Manjushri eli Bodhisattva, Veeda-kirjallisuus(?)) joka myöhemmin tunnetaan Esterina, Raamatun Esterin kirjan päähenkilönä, tuli olemassaoloon vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua ja myöhemmin hän aineellistui Jayan jälkeen eli otti lihaa ja luuta olevan ruumiin viikko/ kaksi ennen Aadamin luomista maan tomusta saaden tuolloin nimen Vijaya ja sitä myöhemmin hän syntyi noin 220 vuotta Aadamin luomisen jälkeen nimellä Hiranyaksa, Kasyapan ja Ditin poikana. Veeda-kirjallisuudessa puhutaan kahdesta demonista, ensimmäisenä noin viikko/kaksi ennen Aadamin luomista aineellistuneesta Jayasta ja hänen jälkeensä aineellistuneesta Vijayasta. Jaya eli myöhemmin Hiranyakasipuna, Kasyapan ja Ditin toisena kaksospoikana (veeda-kirjallisuus). Ennen vedenpaisumusta, Mahalalelin pojan Jaredin päivistä alkaen, Lucifer tunnettiin nimellä Samiazaz (Etiopialainen Eenokin kirja). Lucifer syntyi myöhemmin toisena Rooman perustajana (Rooma perustettiin 753 eKr) Romuluksena (Romulus surmasi veljensä Remuksen), ja sitä myöhemmin hän syntyi Pekahjanana, Remaljan poikana (2 kuningasten kirja 15 luku jae 25).

Pekahjasta ,Remaljan pojasta Remieliin

Pekah, Remaljan poika surmasi Pekahjan, Menahemin pojan (2 kuningasten kirja 15 luku jae 23 ja 25) joka syntyi myöhemmin Suistamolla,Suomessa Ivan Jegorinpoikana synt.08.09.1825 jKr. Myöhemmin Pekah, Remaljan poika surmautti yhtenä päivänä 120000 miestä Juudasta (2 aikakirja 28 luku jae 6). Lucifer eli myöhemmin uudella mantereella 23-20 eKr ja oli yksi viidestä langenneesta enkelistä, jotka mainitaan Mormonin kirjan Helamanin kirjan 9:en luvun jakeessa 1. Luciferin ja neljän muun langenneen enkelin toimesta alkoi roomalaiskatolisen kirkon työ noin 953> jKr eli tuolloin laskettiin perusta roomalaiskatolisen kirkon perustamiselle (Mormonin kirjan 1:en Nefin kirjan jakeet 4-6). (Lucifer eli myös 1600-luvun alussa jKr henkimaailmassa ja surmasi tuolloin ( jKr Englannissa Tuck-munkkina, joka tunnetaan Robin Locksleyn (Robin Hood) ystävänä. 133 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli, joka myöhemmin tunnetaan Raamatun Daavid-kirjan päähenkilönä Daavidina ja sitä myöhemmin hän syntyi 01.03.1807 jKr Farmingdonissa, Connecticussa, Usa:ssa nimellä Wilford Woodruff (Mormonikirkon presidentti). 130 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän saattoi olla taivaassa nimeltään Barakiel jälkihuomautuksella, erittäin epävarma tieto? Hän eli myöhemmin Metusalahin (Raam.) eli Badarayanan (Vyasadevan) ja Rohinin poikana Balaramana n. 3000 eKr (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi 623 eaa. Raamatun Hezekielin kirjan päähenkilönä Hezekielinä ja myöhemmin hän syntyi 93 eKr (14 kilometriä vuonna 74 eKr olleesta Zarahemlan srk:sta) nimellä Helamanin, Helamanin kirjan päähenkilönä (Mormonin kirja) . 129 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa Indrana (taivaan kuningas) ja Raamatussa Aadamin poikana Kainina.

Satrusta Jaakobiin

Hän syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin toiseksi nuorimmaisena 12:sta pojasta nimeltään Satru (Veeda-kirjallisuus) ja sitä myöhemmin Varunan poikana Adbhutanina (veeda-kirjallisuus).Veeda-kirjallisuudessa sanotaan myös Indran syntyneen...? Hän syntyi sitä myöhemmin 760-luvulla jKr ja eli 783-800> lukujen vaihteessa jKr Kalevalassa, Suomessa nimellä Kullervo Kalervonpoika eli Joukahainen (Kalevala-eepos), ja sitä myöhemmin keskiajalla 1268-1314 jKr nimellä Filip IV:s (neljäs) Kaunis. Filip IV:s Kaunis lähetti kaksi miestä, jotka elivät aikaisemmin Aadamin ja Eevan kolmanneksi ja neljänneksi vanhimpina poikina, paavi Bonifanius VIII:en (kahdeksas) luokse. Nämä kaksi miestä järjestivät niin, että Bonifanius VIII:s surmattiin vuonna 1303 jKr. 124 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua tuli olemassaoloon mies, joka myöhemmin syntyi Iisakin poikana Jaakobina eli Israelina noin 2042 eKr ja sitä myöhemmin 1100-1200 luvulla jKr Englannissa eläneenä Rikhard Leijonanmielenä, sekä vielä myöhemmin uudella mantereella 1600-luvulla jKr eläneenä Mauno Staechetina.

Raguelista Jim Morrisoniin

123 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Raguel, joka myöhemmin tunnetaan Raamatussa Profeetta Elisana, Elian seuraajana, ja sitä myöhemmin hän eli 1100-1200-luvulla jKr Englannissa ja oli yksi Robin Locsleyn (Robin Hood) joukkoihin kuulunut taitava jousimies nimeltään Gilbert Shuttleworth, ja vielä myöhemmin hän syntyi 1630 jKr Ruotsissa, Oran torpassa, Varmlannissa nimellä Martti Marttinen jr. Yksi Martti Marttinen jr:in pojista syntyi myöhemmin 11.02.1847 jKr Amerikassa nimellä Thomas Alva Edison. Myös Jim Morrison,joka syntyi 08.12.1943 Yhdysvalloissa, syntyi aikaisemmin 1600-luvun lopussa jKr yhtenä Martti Marttinen jr:in pojista (?).

Karnasta Enoksen pojan olemassaoloon tulemiseen

119 vuorokaudesta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jasser Arafatiin
Antero Vipusesta noita Eetiin
Fanuelista Olli Fransson vpaan
Alex Lepajoesta kolmeen mieheen
Aramin kuninkaasta 86:een vuorokauteen
83 vuorokaudesta ennen kuudennen luomiskauden loppua Isojoen kylään
Eino Saaresta Joosua,Nuunin poikaan

119 vuorokaudesta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jasser Arafatiin

119 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies), joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa nimellä Karna. Karna tappoi Intiassa n.3000 eKr Chatotkaca-nimisen miehen. Karna eli myöhemmin Jaakobin eli Israelin pojan Juudan poikana Peresina (1 Mooses 46 luku 12 jae) ja sitä myöhemmin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu