Viestien esitystapa:
Näytä aiheet Seuraava >>
Perusteeton verensiirtokielteisyys
Kirjoittanut: Lääkäri
Terveydenhuollon edustajana haluan purkaa tälle palstalle aggressiotani, jota ammatin puolesta en työssä voi potilaille osoittaa.
Silloin tällöin työssäni törmään jehovan todistajiin, jotka haluavat potentiaalisesti runsasta verenvuotoa aiheuttavaan, sovittuun leikkaukseen, esim. sairauden oireiden lievittämiseksi (leikkaukselle ei siis mitään vitaali-indikaatioita). Tavallisilla ihmisillä, joilla ei ole taikauskoisia käsityksiä verensiirron suhteen, näissä ei useinkaan ole mitään ongelmaa, mutta mikäli potilas ehdottomasti kieltäytyy verensiirrosta, voi muuten melko vaarattomasta leikkauksesta muodostua hengenvaarallinen. Lisäksi nämä potilaat komplikaation sattuessa vievät täysin turhaan resursseja, vuodeosasto- ja jopa teho-osastopaikkoja muilta vain siksi että kokevat oikeudekseen kieltäytyä taikauskoon vedoten tehokkaimmasta hoidosta.
Mielestäni on huutava vääryys että jehovan todistajat vaativat minua poikkeamaan omista eettisistä vakaumuksistani, siis tekemään mielestäni vaarallisia operaatioita koska vastuu heidän terveydestään on minulla. Kyse on vähän samasta asiasta kuin että joku älypää vaatisi uskoonsa vedoten lääkäriä suorittamaan leikkauksen toinen käsi selän takana, koska hänen taivaspaikkansa on muutoin mennyttä.
Jos minä saisin päättää, tässä maassa ei hoidettaisi operatiivisesti ketään jolla on otsaa vaikeuttaa hoitotyötä kieltämällä - nähdäkseni täysin perusteetta - potentiaalisesti erittäin tarpeellisia toimenpiteitä. Korostan, että riippumatta mitä potilas sanoo, vastuu hoidosta on lääkärillä, ja jonkin hoitomuodon käyttämättä jättäminen voi käydä sairaalalle/yhteiskunnalle ja myös potilaalle äärimmäisen kalliiksi. Onko siirtoverestä kieltäytyminen todella mahdollisen vammautumisen/kuoleman arvoista? Samalla periaatteella irtileikkautuneen sormen replantaatio tekisi potilaasta syntisen.... kuulemma itse luovutetutkaan veriyksiköt eivät käy päinsä koska "veri on seissyt". Tosin ei juuri sen enempää kuin esimerkiksi laskimoveritulpan taakse staassaantunut veri omassa elimistössä... Todella loogista, hyvät jehova-ystävämme:)
Vastoin joidenkin jehovien sitkeää väitettä, punasolusiirron lisäksi tehokasta menetelmää veren hapenkuljetuskyvyn lisäämiseksi verenvuodossa ei ole olemassa, ei vielä pitkään aikaan tulevaisuudessakaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Missä koulussa luit lääkäriksi? Iltakoulussa?
http://www.jehovantodistajat.fi/fi/hb/index.htm
Mikähän rohto noilla sivuillasi sitten kuljettaa happea?
Sitten linkistäsi poimittuja kohtia:
>>New York State Journal of Medicine, 15.1.1960. >U.S.News & World Report -lehden (1.5.1989) mukaan noin 5 prosenttia niistä, joille annetaan verta Yhdysvalloissa, saa hepatiitin - 175 000 ihmistä vuodessa... Arviolta 4 000 kuolee. >Myöhemmin saatiin kuitenkin selville eräs aidsin vaarallinen vaihe. Sen jälkeen, kun ihminen on saanut tartunnan, voi kestää kuukausia, ennen kuin hänessä kehittyy havaittavia vasta-aineita.
..Suvaitsen epäillä:
Yhdysvaltalaiset tiedot kertovat, ettei muilla nesteytyksillä tehdyt leikkaukset poikkea juuri mitenkään verrattaessa JT; potilaiden ja muun väestön leikkausriskejä;
Amerikan lääkäriliitto, (jos nyt keskitymme lääketieteeseen,) on sanonut, että potilas,(-Asiakas, ) on selkeästi määräävä omaa henkeään koskevissa kysymyksissä;Ja että JT;potiaat ovat lääketieteelle kehityshaaste; moni lääkärikin ottaa näihin kantaa vain omien riskivakuutustensa määräysten pelossa; "asiakkaalla " on aina oma henki puntarissa .
Kiinnostaisi ainakin tietää, mikä Suomessa eri ryhmien ,(-JY-Äitien -ja -muiden välinen ) Kuolema- suhde on; jos se -44-kertainen kuolleisuus pitäisi paikkansa, olisi siitä syntynyt -Haloo - jo aikapäiviä iso kuultavaksi;
--En sitten ole JT; en ole ollutkaan.
>> Yhdysvaltalaiset tiedot kertovat, ettei muilla nesteytyksillä tehdyt leikkaukset poikkea juuri mitenkään verrattaessa JT; potilaiden ja muun väestön leikkausriskejä
Linkistä kävi varmasti ilmi ettei kyseessä ollut etukäteen hyvällä ajalla suunnitellut leikkaukset, vaan verenvuotoon liittyvät hätätilanteet.
>>Kiinnostaisi ainakin tietää, mikä Suomessa eri ryhmien ,(-JY-Äitien -ja -muiden välinen ) Kuolema- suhde on; jos se -44-kertainen kuolleisuus pitäisi paikkansa, olisi siitä syntynyt -Haloo - jo aikapäiviä iso kuultavaksi;
Mietippä sitä kuinka monta synnytystä suomalaisille jehovantodistajille tapahtuu vuodessa verrattuna muuhun väestöön.
Vuonna 2006 syntyi 58840 lasta. Vuosien 2006-2007 vaihteessa suomessa oli 5276955 asukasta. Jehovan todistajia oli rekisteröitynä 31.12.2006 18186. Jos oletetaan että jehovantodistajat synnyttivät saman verran suhteutettuna muuhun väestöön ja käytämme tuosta linkistä löytyneitä tilastollisia riskejä, niin vuonna 2006 olisi tapahtunut 7 kuoleman tapausta, joista yksi olisi tapahtunut jehovantodistajalle. Tämä oli siis täysin teoreettinen tilastollinen laskelma Väestörekisterin ja aikaisemman linkin tietojen perusteella. Suomessa ei linkin tapaisia tilastoja kaiketi ole tehty.
Olipas mielenkiintoista luettavaa. Kiitos 'avautumisestasi'. Itsehän olen entinen jehovantodistaja, joten tiedostan ongelmanne hyvin.
On pelkästään hyvä että päätit avautua tälle palstalle. Aina välillä kun aiheesta kehkeytyy keskustelua, puolustelevat jehovantodistajat kyseistä opinkappalettaan mitä epäloogisimmilla väitteillä ja olettamuksilla. Noin karkeasti voitaisiin todeta mielipiteiden olevan sitä luokkaa, että verensiirrot ovat miltei turha toimenpide tilanteessa kuin tilanteessa, ja ne ovat pääsääntöisesti todella vaarallisia. Sekin muistetaan muistuttaa, että ihminen kyllä voi selvitä suurestakin verenhukasta suolaliuoksella, tai muulla "nesteytyksellä".
Jos et ole vielä tutustunut seuraavaksi linkittämääni sivuun, kannattaa se kahlata läpi. Sen ovat tehneet jehovantodistajat -liikkeen sisällä toimiva ryhmä, joka toivoo veriopin kumottavan epäraamatullisena ja turhana 'uskon osoituksena'. Sieltä löytyy myös Tietoa lääkäreille -osio.
http://www.geocities.com/tsubadub/
>>Onko siirtoverestä kieltäytyminen todella mahdollisen vammautumisen/kuoleman arvoista?
Jehovantodistajat eivät näe asiaa noin. He tekevät jehovansa tahdon kieltäytyessään verestä, ja mitä muutakaan he voisivat tehdä kun panoksena heillä on ikuinen elämä paratiisissa. Toisinsanoen ottamalla verta, he kokevat menettävänsä elämän.
>>Tosin ei juuri sen enempää kuin esimerkiksi laskimoveritulpan taakse staassaantunut veri omassa elimistössä... Todella loogista
Logiikkaa onkin turha hakea jehovantodistajien veriopista. valkosolut esimerkiksi kuuluvat veren pääainesosiin, joita jehovantodistaja ei saa ottaa. No, eikös niitä kuitenkin siirry 'ihan mukavasti' joissakin elinsiirroissa, jotka ovat sallittuja.
Tulee tietenkin huomioida, että jehovantodistajien lääketieteeseen liittyvät opinkohdat, ovat olleet kautta sen olemassaolon puoskarointia parhaimmillaan. Esimerkiksi rokottaminen oli aikoinaan saatanan juoni ja elinsiirrot kannibalismia. Verioppi onkin jäänne, jonka merkitystä häivytetään jatkuvasti, mutta kovin hitaastihan se tapahtuu.
>>Vastoin joidenkin jehovien sitkeää väitettä, punasolusiirron lisäksi tehokasta menetelmää veren hapenkuljetuskyvyn lisäämiseksi verenvuodossa ei ole olemassa, ei vielä pitkään aikaan tulevaisuudessakaan.
Tätähän täälläkin yritetään tähdentää, mutta se ei vain mene aina tehokkaasti jakeluun. Miten näet jehovantodistajapotilaan hoitomahdollisuudet runsaan veren menetyksen yhteydessä kun he nykyään sallivat:
albumiinin
immunoglobuliinin
hyytymistekijät
Ja vastaavasti kieltävät:
plasman
punasolut
valkosolut
verihiutaleet
?
miksi he änkeävät sellaiseen terveydenhoidon pariin, jonka menetelmiä he eivät hyväksy.
Jo on loistavaa logiikkaa!
..Tehokasta menetelmää hapensiirtokyvyn lisäämiseksi ei ole;,
..-Lääkärinä , ( -kai sellainen olet; )voinet, kun et maininnut, mikä on >kuntaliiton >Verensiirto-opas -06- , ja mikä on > veriturvatoimisto;
Nettiosoitteita;
S- posti; veriturva(at) veripalvelu,
Ja www. terveysportti. fi> haittavaikutusten tutkiminen;
Ja kun kertonet, miksi moinen seuranta tarvitaan; kannattaako sittenkin ns, >veretön leikkaus, ja missä tapauksissa.
Sitten vielä, lääkärihän johtaa ja tutkii, mutta olen kirjasta >Potilasturvalaki- saanut käsityksen , että potilaalla on ensis. määräysvalta - ja tietysti vastuu... omaan hoitoonsa nähden.
lienenkö osittain ,tai kokonaan väärässä?
Mihinkä nämä linkit hävisivät?
http://www.jw-media.org/edu_videos/vcnb_e.htm
http://www.jw-media.org/edu_videos/vcae_e.htm
http://www.jw-media.org/edu_videos/vcnr_e.htm
Voiko jehovantodistaja omistaa asetta.
, jokainen Pyssyfriikki voi nyt toteuttaa -Loppuelämänsä Unelman ostamalla Etelä-Afrikan uusimman -Alan kehittelyn; tietokoneohjatun It; tykin;
Ei tarvii muuta kuin kannettava tietsikka ,ja sille ladataan -ohjelma, asetta testattiin kenttäoloissa, ja se toimi;
Ampui yhdeksän omaa" sotilasta, ja vammautti satoja, Tehopyssy.
Semmoinen voitaisiin lahjoittaa jokaiselle sotaintoiselle; vain napin painallus, ja -it-ase ajaisi omistajaansa jäljestä kuin terrieri, tai paraskin Terminaattori, ei jäisi sotainto pelkästään teorian asteelle.
..haluan kertoa uutisen eräistä verensiirtosovellutuksista Maailman -lääkäripiireistä;
Linkki ; Http/www iltasanomat.fi uutiset/ulkomaat/uutinen asp ?ds1444403 .
; -Älkääkä sanoko, että ne on niitä siellä;
Delhin ja Intian lääkäreitä ja tietokonesuunnittelijoita toimii meilläkin, ja heitä pidetään maailman huippuina alallaan.
..Mutta kertokaas, löytyiskö näitä muualtakin;
Verisääntö on lähtöisin itse asiassa kiellosta syödä sellaista lihaa, josta on ensin veri laskettu pois.
3 Moos 17:15 sanoo, että on lupa syödä itsestään kuollutta eläintä verineen päivineen.
Tämä jae asettaa ihmiselämän, tietenkin, muiden sääntöjen edelle. Kukaanhan ei söisi itsestään kuollutta eläintä muutoin kuin hengenpitimiksi, ja siihen tarkoitukseen Raamattu antoi luvan, verineen päivineen.
Verensiirtokiellon historiasta lahkossa on kirjoitus http://www.geocities.com/tsubadub/opinhistoria.html
Tuo aikaisempi -Iltasanomien Nettiuutinen Intiasta;
Kun täällä vedotaan -lääketieteen ja- lääkärien "tieteelliseen " näkemykseen, niin on sanottava, että Tässäkin tapauksessa ihmisten uskomattomat uskonnolliset käsitykset ovat tiiviisti mukana; emme me tarvitse jotain muinaisia -Lakipykäliä enää, vaan näemme,miten Uskonto estää oman ajattelun Tässäkin ,nykyaikana, huippukoulutettujen lääkärien tapauksessa;
Kun lääk.pariskunnasta tuntui, että vaikka toinen pojista oli ns, älykäs, niin toinen poika heistä oli tollompi, ja niin he menivät omalle "salille," kysymään paikalliselta papilta, -Gurulta neuvoa.
Guruhan neuvoi; lääkäripariskuntaa; siirtäkää Fiksumman pojan verta siihen...
Ja nämä teki; kun poika kuoli, niin vanhemmat väittivät, että" Vieraat" oli tehneet sen;
Homma kaatui siihen, kun poliisi epäili,että harvempi varas kuljeskelee hommissaan kokonainen leikkaussali mukanaan.