ADVENTISTI POIKA TOIVONLINNASTA
Hänet on kasvatettu adventisti-uskoon, muun muassa terveiden elämäntapojen kunnioittamiseen sekä hän opiskeli Toivonlinnan sisäoppilaitoksessa.
Tämä oppilas, 18, kiipesi opinahjonsa, piikkiöläisen Toivonlinnan yhteiskoulun katolle, eteni reunalle ja - hyppäsi. Se oli ihan tavallinen tiistaiaamuyö, kello näytti neljää.
Reippaasti kävellessään hän ei pysähtynyt kertaakaan. Tunteiluun ei ollut syytä, päätös oli tehty. Itsemurha.
Etukäteen hän oli miettinyt, että pudottautuminen korkealta on varmin tapa lopettaa päivänsä. 15 metrin piti riittää; varsinkin kun alla oli pelkkä kova asfaltti. Nyt se vaan ei riittänyt.
Kaksi tuntia myöhemmin töihin aamuvuoroon tullut koulun keittäjä löysi hänet. Siitäkään hänellä ei ole muistikuvia. Hän oli tajuissaan, mutta vakavasti loukkaantunut ja syvässä shokissa.
Kolme seuraavaa päivää hän "nukkui" keskussairaalan teho-osastolla.
Kivut ympäri vartaloa olivat sietämättömät. Molemmissa säärissä oli avomurtumat, reisiluussa, lantiossa ja kädessä murtumat. Heti oli selvää, että fyysiset vammat vaativat kuukausien ja taas kuukausien kuntoutusta.
- Ennuste on nyt se, että vielä kävelen. Pelaanko? En tiedä.
Vain viikkoa ennen hyppyään hän oli keskustellut kavereittensa kanssa nuorten itsemurhista. Ringissä oli ollut sisäoppilaitoksessa läheiseksi tulleita ystäviä ja myös tyttöystävä. Porukassa oli pähkäilty, miltähän omaisista ja tuttavista tuntuu, kun joku päättää päivänsä oman käden kautta.
- Mua alkoi kiehtoa ajatus siitä, miten ne pitää mun hautajaisia ja suree mua. Mut kenellekään en sanonut, että mä teen sen.
Hän kertoo vielä yhden syyn ratkaisuunsa. Hän kärsi jo vuosia jatkuneesta sairaalloisesta pelihimosta - pokeria, kasinoa, mitä tahansa uhkapelejä...
- Ensimmäiset rahani panin pelikoneeseen 12-vuotiaana, kuudennella luokalla. Kaikki rahat tuli pelattua, tuhansia markkoja kuussa.
Tuhansia markkoja? Kuussa?
- Kyllä.
Vuosi sitten hän haki ongelmaansa apua terveyskeskuksesta. Hän pääsikin riippuvuudestaan eroon - mutta vain vähäksi aikaa.
Itsemurhayritysyönä ei Hän mielestä tapahtunut mitään erityistä. Hän vain valvoi.
- Jo vuosi sitten ajattelin, että elämällä ei ole tarkoitusta. Nyt hyppyä edeltävinä päivinä mietin, mikä on elämän idea. Totesin, että ei muuta kuin käydään koulua, saadaan ammatti ja perhe, kuollaan pois.
Sen verran hän puntaroi, että onko nyt oikea hetki kuolla. Toinen vaihtoehto olisi ollut hypätä kotikerrostalon parvekkeelta, kuudennesta kerroksesta.
- Mutta en malttanut odottaa koulusta lomaa. Sitä paitsi tämä aiheutti suuremman kohun...
Hän etsi teollaan toisten huomiota. Tätä hän ei kiistä.
Hänet on kasvatettu adventisti-uskoon, muun muassa terveiden elämäntapojen kunnioittamiseen. Tämän takia alkoholi ja huumeet eivät kuulu hänen elämään.
Tai on toinenkin kerta. Se on jo paljon lohdullisempi:
- Silloin, kun hyppäsin, tuuli ihan hirveästi. Jumalan enkelit piti mua kädestä kiinni. En lyönyt päätäni, aivoihin tai kaula- ja selkänikamiin ei jäänyt vikaa.
Välittömästi teho-osastolla herättyään, ankarien särkyjenkin keskellä, hän ajatteli, että onneksi! Onneksi olen hengissä!
=======>Useita
Kirjoittanut: Kaarinasta kotoisin 3.6.2006 klo 14.32
Kaarinassa aikaisemmin asuneena olen seurannut Toivonlinnaa aika läheltä ja useampia adventistipoikia on Toivonlinnan aikana tai jälkeen yrittänyt tai tehnyt itsemurhan.
Hänet on kasvatettu adventisti-uskoon, muun muassa terveiden elämäntapojen kunnioittamiseen sekä hän opiskeli Toivonlinnan sisäoppilaitoksessa.
Tämä oppilas, 18, kiipesi opinahjonsa, piikkiöläisen Toivonlinnan yhteiskoulun katolle, eteni reunalle ja - hyppäsi. Se oli ihan tavallinen tiistaiaamuyö, kello näytti neljää.
Reippaasti kävellessään hän ei pysähtynyt kertaakaan. Tunteiluun ei ollut syytä, päätös oli tehty. Itsemurha.
Etukäteen hän oli miettinyt, että pudottautuminen korkealta on varmin tapa lopettaa päivänsä. 15 metrin piti riittää; varsinkin kun alla oli pelkkä kova asfaltti. Nyt se vaan ei riittänyt.
Kaksi tuntia myöhemmin töihin aamuvuoroon tullut koulun keittäjä löysi hänet. Siitäkään hänellä ei ole muistikuvia. Hän oli tajuissaan, mutta vakavasti loukkaantunut ja syvässä shokissa.
Kolme seuraavaa päivää hän "nukkui" keskussairaalan teho-osastolla.
Kivut ympäri vartaloa olivat sietämättömät. Molemmissa säärissä oli avomurtumat, reisiluussa, lantiossa ja kädessä murtumat. Heti oli selvää, että fyysiset vammat vaativat kuukausien ja taas kuukausien kuntoutusta.
- Ennuste on nyt se, että vielä kävelen. Pelaanko? En tiedä.
Vain viikkoa ennen hyppyään hän oli keskustellut kavereittensa kanssa nuorten itsemurhista. Ringissä oli ollut sisäoppilaitoksessa läheiseksi tulleita ystäviä ja myös tyttöystävä. Porukassa oli pähkäilty, miltähän omaisista ja tuttavista tuntuu, kun joku päättää päivänsä oman käden kautta.
- Mua alkoi kiehtoa ajatus siitä, miten ne pitää mun hautajaisia ja suree mua. Mut kenellekään en sanonut, että mä teen sen.
Hän kertoo vielä yhden syyn ratkaisuunsa. Hän kärsi jo vuosia jatkuneesta sairaalloisesta pelihimosta - pokeria, kasinoa, mitä tahansa uhkapelejä...
- Ensimmäiset rahani panin pelikoneeseen 12-vuotiaana, kuudennella luokalla. Kaikki rahat tuli pelattua, tuhansia markkoja kuussa.
Tuhansia markkoja? Kuussa?
- Kyllä.
Vuosi sitten hän haki ongelmaansa apua terveyskeskuksesta. Hän pääsikin riippuvuudestaan eroon - mutta vain vähäksi aikaa.
Itsemurhayritysyönä ei Hän mielestä tapahtunut mitään erityistä. Hän vain valvoi.
- Jo vuosi sitten ajattelin, että elämällä ei ole tarkoitusta. Nyt hyppyä edeltävinä päivinä mietin, mikä on elämän idea. Totesin, että ei muuta kuin käydään koulua, saadaan ammatti ja perhe, kuollaan pois.
Sen verran hän puntaroi, että onko nyt oikea hetki kuolla. Toinen vaihtoehto olisi ollut hypätä kotikerrostalon parvekkeelta, kuudennesta kerroksesta.
- Mutta en malttanut odottaa koulusta lomaa. Sitä paitsi tämä aiheutti suuremman kohun...
Hän etsi teollaan toisten huomiota. Tätä hän ei kiistä.
Hänet on kasvatettu adventisti-uskoon, muun muassa terveiden elämäntapojen kunnioittamiseen. Tämän takia alkoholi ja huumeet eivät kuulu hänen elämään.
Tai on toinenkin kerta. Se on jo paljon lohdullisempi:
- Silloin, kun hyppäsin, tuuli ihan hirveästi. Jumalan enkelit piti mua kädestä kiinni. En lyönyt päätäni, aivoihin tai kaula- ja selkänikamiin ei jäänyt vikaa.
Välittömästi teho-osastolla herättyään, ankarien särkyjenkin keskellä, hän ajatteli, että onneksi! Onneksi olen hengissä!
=======>Useita
Kirjoittanut: Kaarinasta kotoisin 3.6.2006 klo 14.32
Kaarinassa aikaisemmin asuneena olen seurannut Toivonlinnaa aika läheltä ja useampia adventistipoikia on Toivonlinnan aikana tai jälkeen yrittänyt tai tehnyt itsemurhan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.