näistä tappelijoista, valittajista, nurkujista yms. tällä palstalla, joille ei mikään kelpaa. Lopun aikoina tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia ja rietastelijoita. Mutta seiskäämme uskovat lujina, amen.
Kiitos Jeesus...
INRI
4135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja kuka n valittanut ynnä nurkunut? nyt ei oikein ymmärrä mitä sinä ajat takaa. jos voisit vaikka selvittää vähän tarkemmin. niin ja mitkä ihmeen "lopun ajat"? ovatko samat "lopun ajat" joita teidän jengi on odottanut jo reilut parituhatta vuotta. ja aina ovat olleet ihan just nurkan takana.
löytyy niin uskovista kuin jumalattomistakin, mutta varsinkin jumalattomista niitä löytyy kaikkein eniten.
Tästä on yhtenä esimerkin pitäjänä esille noussut julkisuuteen TEHY, jonka j o h t a j a t nurkuvat sopimuksista ja palkkatarjouksista, ja uhkailevat hoitsuja, jotka eivät ole 'kuuliaisia' kyseiselle järjestölle ja järjestön johtajille.
Jotta tuohon tyyliin ne kohtalonsa nurkujat toimivat maailmassa muillakin sektoreilla.
Lopunajoilla taas tarkoitetaan Raamatun kirjoitusten ilmoittamaa lopunaikaa, joka alkoi jo yli kaksituhatta vuotta sitten ja joka jatkuu edelleen sen vuoksi, että Sinä pelastuisit. Siksi se on ja pysyy siellä 'nurkan takana' toistaiseksi..
esim. TEHY:n johtajat ajattelevat jäsenistönsä etua, jotta alalla saataisiin pysymään huippuammattilaisia, että meillä potilailla olisi paras mahdollinen hoito sairauden sattuessa??
Työmies on palkkansa ansainnut!!
ja esitänpä vastakysymyksen: uskallatko ottaa Raamatun käteesi, avata sen lopusta Johanneksen ilmestys ja 19. luku? Mitä lopunaikoina tulee tapahtumaan, selviää, kun otat Jeesuksen vastaan henk. koht. Vapahtajanasi ja tätä kautta Pyhä Henki avaa ymmärtämättömyytesi Raamatun saloista täysin ymmärrettäväksi.
Aivan eri asia on maailmanloppu, jota jt:t toitottavat ja ovat monet kerrat tulleet pettymään, kun heidän ennustamansa päivämäärä ei ole toteutunutkaan, eikä tule toteutumaan. Kiitos Jeesukselle! En muuten kuulu tähän em. "lopunajan jengiin", koska silloin en ylistäisi rukouksia kuulevaa Jumalaa, Jeesusta.
Jumala siunatkoon lähtemisesi ja tulemisesi, amen.