Lukekaan pikku muin mietteitä

Olen seurannut tätä palstaa jo jonkin aikaa. Milloin vastaillen,milloin en. Jos on ollut aihetta, olenpa kyllä painavan sanani sanonut,mutta välttäen profiloitumista,olen käyttänyt eri nickejä.
pääfoorumini on kirjallisuudessa, enkä osaa keksustella elokuvista kuten te täällä.
Olen siis seuraillut palstaa, määrättyjä nickejä varsinkin ja todennut että palsta vaatii uusia mielipiteitä. Mielestäni sellainen on nyt tullut Pikku Muin muodossa ja olen samaa mieltä kuin Rosewater ja Meryl, että tervetullut tuttavuus hän on. Olen kyllä huomannut keksustelun F***n
Mui. Olen sitä seurannut ja todennut kaikki vastaavat puolesta. On outoa tällä palstalla että kaikki ovat niin yksimielisiä jostakin. Jos puhutaan jostakin suunsoittajasta niin sillekkin löytyy puolesta ja vastaan.
Olette kenties sokeudessanne saaneet tärkeän sananpiiskaajan keskuuteenne.
Hän on myöss kritisoinut kirjallisia teoksia että tietämystä näkyypin löytyvän. Kevään leskenlehti kenties. Se ensinmäinen.
2251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikka minä hyväksynkin itseeni kohdistuvan kritiikin, niin en minä siitä nauti. Olen yleensäkin vähemmän käyttänyt puheenvuoroja keskustelijoista, sillä olen pyrkinyt keskittymään itse elokuviin. Jos palstalla on sellaisia kommentoijia, jotka vahtii toisten tekemisiä ja puuttuu mielivaltaisesti toisten sanomisiin, niin sillä tietenkin on oma vaikutuksensa ja se ei useinkaan ole positiivinen. Periaatteessa sanan pitäisi olla vapaa, mutta jos joukossa on ajatuspoliiseja, niin kuinka vapaa se sana on, kun joutuu varomaan mielipiteitään?

Uusien mielipiteiden suhteen olen samaa mieltä. Pahat pojat ja Matrix alkaa jo kyllästyttää minua.

Ei kai me sokeita sentään olla? Harvemminhan sokeat elokuvia katsoo vai mitä?

Äänestä

heti alkuun,
pyydän tuhanneksi anteeksi,
että otan nyt sellaisen kannan kuin otan!

olen vastannut ennenkin näissä foorumeissa,
etten tarvitse tuon kaltaista pönkitystä.

tiedän, mikä olen, tiedän mihin kykenen.

olen kirjapuolella edelleen ja täälläkin käyn päivittäin.
näkytään siis "jommassakummassa"
ja pidetään yleiset, asiaan kuulumattomat mölyt mahassamme, vai mitä? :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen otettu! kirjoitti:

Olen seurannut tätä palstaa jo jonkin aikaa. Milloin vastaillen,milloin en. Jos on ollut aihetta, olenpa kyllä painavan sanani sanonut,mutta välttäen profiloitumista,olen käyttänyt eri nickejä.
pääfoorumini on kirjallisuudessa, enkä osaa keksustella elokuvista kuten te täällä.
Olen siis seuraillut palstaa, määrättyjä nickejä varsinkin ja todennut että palsta vaatii uusia mielipiteitä. Mielestäni sellainen on nyt tullut Pikku Muin muodossa ja olen samaa mieltä kuin Rosewater ja Meryl, että tervetullut tuttavuus hän on. Olen kyllä huomannut keksustelun F***n
Mui. Olen sitä seurannut ja todennut kaikki vastaavat puolesta. On outoa tällä palstalla että kaikki ovat niin yksimielisiä jostakin. Jos puhutaan jostakin suunsoittajasta niin sillekkin löytyy puolesta ja vastaan.
Olette kenties sokeudessanne saaneet tärkeän sananpiiskaajan keskuuteenne.
Hän on myöss kritisoinut kirjallisia teoksia että tietämystä näkyypin löytyvän. Kevään leskenlehti kenties. Se ensinmäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu