Blues Brothers

rosewater

Blues Brothers on niitä leffoja, joissa kaikki toimii, syystä toisesta. Hillitön liioittelu, makaaberi huumori ja karikatyyrimäiset hahmot saavat yhdessä aikaan hersyttävän lopputuloksen, joka naurattaa yhä uudestaan.

John Landis oli 70-luvun lopulla yksi lupaavimmista komedia-ohjaajista. Hei, me nauretaan ja Delta-jengi olivat molemmat hauskoja ja yleisöä saaneita elokuvia. Mutta vuonna 1980 ohjattu Blues Brothers räjäytti pankin. Jostain syystä John Belushin ja Dan Aykroydin näyttelemän parivaljakon anarkistinen asenne yhditettynä juurimusiikkiin toimi kuin metrinen halko, johon Landis sekoitti omat elokuvalliset mausteensa.

Blues Brothers ei niinkään ole loppuunsa hiottujen kohtausten tai nerokkaan dialogin varassa, Blues Brothers on enemmänkin asenne, eikä ole sattumaa, että elokuva iski läpi muutama vuosi ns Punk-muodin jälkeen. Elokuva haistattaa yhteiskunnan normeille ja säännöille pitkät, samoin elokuvan juonen voi kirjoittaa tulitikkuaskin kanteen, mutta kokonaisuus toimii.

Yhdessä asiassa elokuva ei fuskaa. Musiikkipuoli hoidetaan viimeisen päälle ja taustayhtye koostuu maineikkaista studiomuusikoista. Samoin elokuvassa esiintyvät artistit ovat alan ehdotonta huippua. Vaikka he ovatkin huippunimiä, niin maksetut palkkiot olivat silti kohtuullisia, oikeastaan naurettavan alhaisia. Kuitenkaan näiden ei ole tarvinnut suostumistaan katua, sillä esimerkiksi James Brownin suosio lähti huimaan nousuun leffan ansiosta. Samoin taisi käydä muillekin.

Blues Brothersin jälkeen John Landis ohjasi toisen huippukomedian, Vaihtokaupat. Tämän jälkeen Landis työt ovat olleet enemmän tai vähemmän välitöitä. Joukossa on suorannaisia rimanalituksiakin. Blues brothers 2000 oli sitten vain vanhan lämmittelyä, vaikka musiikillisesti sekin toimi varsin hyvin, mutta ideasta oli John Belushin poistumisen myötä kadonnut se henki, tietty asenne, joka teki ykkösestä klassikon.

12

967

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elokuvahullu

      Kävin katsomassa BB:n elokuvateatteri Star:ssa ensimmäistä kertaa joskus 1982 kun eräsluokkakavereista tekussa sitä kehui. Olin ällikäkällä lyötynä ja suoraan sanoen hurmiossa.

      Se svengi vei mukanaan ja juonen kohellukset olivat todella hykerryttäviä. Meininki kirkossa oli todella hengästyttävän hengellistä hurmiota. Hyväntekeväisyyskonsertti kuin olisi itse istunut siellä katsomossa heilumassa.

      Entä se romuralli? En ole koskaan pitänyt autojen romuttamisesta elokuvissa, mutta tässä rainassa se oli niin absurdia ja visuaalisesti erinomaisesti toteutettua, että ensimmäisen ja todennäköisesti viimeisen kerran pidin siitä romurallista.

      Entä elokuvan "kestävyys"? Olen katsonut sen tämän ensi tutustumisen jälkeen lukemattomia kertoja. Olen hankkinut sen DVD:nä jossa musiikkikohtaukset ovat äänitykseltään erinomaisia muuten suht heikkoa mutta se ei ole häirinnyt nautintoa.

      Jopa nyt kun se tuli TV:stä katsoin pätkän alkua ja jälleen kerran se hersytti makeat naurut ja sai hyvälle mielelle. Kaikkiseltaan hyvänmielen elokuva joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Kakkososa oli vain varjo tästä aidosta kamasta.

      Tähdet: *****/*****

    • _J_

      omatkin ajatukseni. Minun on vaikea arvostella tuota elokuvaa kovin objektiivisesti, sillä se oli aikanaan leffateatterissa niin järisyttävä kokemus, eikä ole siitä juurikaan haalistunut iän myötä. Belushin huikea karisma(huom, kaveri riisuu mustat lasinsa vain kerran koko leffan aikana) yhdistettynä hirven lailla rullaaviin tapahtumiin on tappava yhdistelmä. Kaiken kruunaa upea musiikki. Lisäksi elokuvan aito, niin kovin harvoin hollywoodissa nähty rehellinen anarkia lämmittää vanhaa sydäntä.
      Blues-veljeksille reilut neljä tähteä, melkein viisi.

      "Quando, quando, quando, quando!"

      Delta-jengi on myös toinen elokuva, joka varhaisteininä nähtynä jätti sellaisen olon, että vau! jumalauta mikä leffa! ja hyvä pätkähän se on vieläkin. Blues Brothers 2000:tta vilkuilin toisella silmällä netissä häröilyn ohella. Näkemäni mukaan se oli suunnattoman huono, esikuvansa tunnelmaa turhaan tavoitteleva, väsyneiden näyttelijöiden iloton lämmittely-yritys, joka oli ns. kuollut jo syntyessään. Näin kauniisti sanottuna...

    • The Expert

      Lähinnä papat siitäkin syystä että en ole ko. leffaa nähnyt ensikertaa lapsuudessa leffateatterissa, vaan videoilta joskus varhaisteininä. Joka tapauksessa tämä pätkä on sanan varsinaisessa merkityksessään loistava. Yksi parhaista pätkistä. Viimeisin tv-esitys taisi olla noin kymmenes kerta kun tuli pätkä katsottua =) Ja se toimii yhä, joka kerta. En ole nähnyt ns. kakkososaa enkä aio katsoakaan, periaatteellisista syistä.

      • Robert DeMojo

        Minulta meni ohi koko leffa kun se tuli teattereihin.Kun kaikki puhuivat vain
        autokaahailuista leffassa,luulin että leffa on vain joku autoajeluleffa.Sellaiset kun ei kiinnosta(paitsi Bullit),joten jätin sen silloin
        väliin.
        Ihmettelin tosin,kun kaikki yhtäkkiä alkoivat pukeutua mustiin pikkutakkeihin ja mustiin
        laseihin.Päätin olla poikkeava ja aloin kasvattamaan viiksiä ja en enää peseytynyt.

        Blues Brothers-leffa on minulla kylläkin jo
        Stairway To Heaven-syndrooma vaiheessa.
        Ihan hauska leffa,mutta olen nähnyt sen jo liian monta kertaa.
        John Belushi on minun lemppari koomikoita.
        Animal Housea en ole kovin hauskana pitänyt.
        Parhaimman,vaikkakin liian lyhyen roolin minun mielestä Belushi vetää 1941 leffassa,ehdottomasti.Kapteeni Wild Bill Kelso
        on posketon hahmo.
        Ja sen jälkeen tulee Belushin useat ,upeat ja hervottomat roolihahmot Saturdaynightlive tv-jutuissa.
        Blues Brothers 2000-leffaa katsoin syrjäsilmällä,
        samalla kun luin Shakespearyn ja Tolstoin syvällisiä ja,ah,niin monisäikeisiä opuksia.
        Se leffa ei paljoa sytyttänyt.
        Enimmäkseen leffa vaikutti olevan Dan Aykroydin omistaman House of Blues-kapakan mainos.
        Siinä taisi esiintyä kapakan sen vuoden pääesiintyjät.Näppärää mainontaa.Mutta,bisnes on bisnestä.
        John Goodman oli siinä leffassa tosi pihalla
        ( ja nyt en tarkoita samassa merkityksessä kuin Belushi oli pihalla).
        Mielestäni Goodman on rooleissaan 60% tosi huono .Mutta kyllähän Goodman onnistuukin joskus.
        Esim Arizona Babyssä Goodman oli mainio.

        Lopuksi tietokilpakysymys:
        esim.Citizen Kane leffassa toistuu Rosebud koko ajan.
        Mikä taas toistuu Blues Brothers leffassa?
        katso vastaus postista alempaa ja tarkista muistitko oikein.


      • Robert DeMojo
        Robert DeMojo kirjoitti:

        Minulta meni ohi koko leffa kun se tuli teattereihin.Kun kaikki puhuivat vain
        autokaahailuista leffassa,luulin että leffa on vain joku autoajeluleffa.Sellaiset kun ei kiinnosta(paitsi Bullit),joten jätin sen silloin
        väliin.
        Ihmettelin tosin,kun kaikki yhtäkkiä alkoivat pukeutua mustiin pikkutakkeihin ja mustiin
        laseihin.Päätin olla poikkeava ja aloin kasvattamaan viiksiä ja en enää peseytynyt.

        Blues Brothers-leffa on minulla kylläkin jo
        Stairway To Heaven-syndrooma vaiheessa.
        Ihan hauska leffa,mutta olen nähnyt sen jo liian monta kertaa.
        John Belushi on minun lemppari koomikoita.
        Animal Housea en ole kovin hauskana pitänyt.
        Parhaimman,vaikkakin liian lyhyen roolin minun mielestä Belushi vetää 1941 leffassa,ehdottomasti.Kapteeni Wild Bill Kelso
        on posketon hahmo.
        Ja sen jälkeen tulee Belushin useat ,upeat ja hervottomat roolihahmot Saturdaynightlive tv-jutuissa.
        Blues Brothers 2000-leffaa katsoin syrjäsilmällä,
        samalla kun luin Shakespearyn ja Tolstoin syvällisiä ja,ah,niin monisäikeisiä opuksia.
        Se leffa ei paljoa sytyttänyt.
        Enimmäkseen leffa vaikutti olevan Dan Aykroydin omistaman House of Blues-kapakan mainos.
        Siinä taisi esiintyä kapakan sen vuoden pääesiintyjät.Näppärää mainontaa.Mutta,bisnes on bisnestä.
        John Goodman oli siinä leffassa tosi pihalla
        ( ja nyt en tarkoita samassa merkityksessä kuin Belushi oli pihalla).
        Mielestäni Goodman on rooleissaan 60% tosi huono .Mutta kyllähän Goodman onnistuukin joskus.
        Esim Arizona Babyssä Goodman oli mainio.

        Lopuksi tietokilpakysymys:
        esim.Citizen Kane leffassa toistuu Rosebud koko ajan.
        Mikä taas toistuu Blues Brothers leffassa?
        katso vastaus postista alempaa ja tarkista muistitko oikein.

        When Jake is released from prison, his watch is returned to him, broken. When the police car flips over in the mall, the police officer says "Hey, they broke my watch!" This line is repeated after every major car crash.

        muistitko oikein?


    • rosewater

      Kyseessä on jatko-osa elokuvalle Blues Brothers, ehkä oikeammin Blues Brothers 20 vuotta myöhemmin. Tämä noin pintapuolisesti ja elokuvana tämä kakkonen jää kauas ykkösestä. Se ei ole ihme, sillä muutamat tekijät ovat muuttuneet niin ettei samaan olisikaan mahdollisuus päästä.

      Ensinnäkin BB 2000 on pitkälti samaan muottiin tehty kuin ensimmäinenkin. Tosin kaikki se mikä ykkösestä teki loistavan, tuntuu nyt enemmän tai vähemmän painolastilta. Samoin John Belushi on korvaamaton. John Goodman on toki taitava koomikko, mutta hän on aivan liian säyseä korvaamaan Belushin. Toinen edesmennyt BB näyttelijähän on John Candy ja samoin Cab Calloway on siirtynyt yläkerran orkesteriin.

      Mutta jos BB 2000 elokuvaa katsookin eräänlaisena reunion tapahtumana, niin leffa saakin uuden luonteen. Vanha porukka on kokoontunut yhteen filminteon merkeissä ja tarinalle annetaan piut paut, kunhan vaan saadaan mahdollisimman monta alkuperäisen elokuvan esiintyjää ympättyä juoneen. Musiikista ei tingitä uudessakaan elokuvassa ja mukaan on saatu lisää legendoja eli kyllä uusikin leffa toimii ja varsinkin musiikkipuolella tarjotaan monia huippuhetkiä.

      Ideat eivät ole niin tuoreita kuin aikanaam, mutta tekijöiden hyväolo kyllä välittyy katsojalle.

      • pikku mui

        lukeutuu osioon:
        ei katsottu, mutta on kyllä pitänyt....

        häpeäkseni tunnustan pelkääväni sen kuuluvan
        hieman "svengijengityyliin"
        --josta en suuremmin pitänyt.
        itseasiassa aika harvat "nuorisoelokuvat",
        ovat kolahtaneet minuun.
        (olen siis vanha) :)


      • Hex
        pikku mui kirjoitti:

        lukeutuu osioon:
        ei katsottu, mutta on kyllä pitänyt....

        häpeäkseni tunnustan pelkääväni sen kuuluvan
        hieman "svengijengityyliin"
        --josta en suuremmin pitänyt.
        itseasiassa aika harvat "nuorisoelokuvat",
        ovat kolahtaneet minuun.
        (olen siis vanha) :)

        koskapa kyseessä ei todellakaan ole "nuorisoelokuva" vaan loistava komedia täydennettynä mahtavalla, maukkaalla musiikilla.

        Itselläni on sama kohtalo kuin en-nyt-muista-kenellä, eli olen ensimmäisen kosketuksen saanut leffaan joskus teininä telkkarista, kun kolmoskanava alkoi näkyä. Siitä saakka olen vähintään kerran vuodessa sen katsonut. Dan Aykroydin olisi melkeinpä pitänyt jättää komediaroolit siihen. Ei ole oikein onnistunut enää, paitsi ehkä Spies Like Us:issa.

        "Well then..I guess you're really up Shit Creek"


      • pikku mui
        Hex kirjoitti:

        koskapa kyseessä ei todellakaan ole "nuorisoelokuva" vaan loistava komedia täydennettynä mahtavalla, maukkaalla musiikilla.

        Itselläni on sama kohtalo kuin en-nyt-muista-kenellä, eli olen ensimmäisen kosketuksen saanut leffaan joskus teininä telkkarista, kun kolmoskanava alkoi näkyä. Siitä saakka olen vähintään kerran vuodessa sen katsonut. Dan Aykroydin olisi melkeinpä pitänyt jättää komediaroolit siihen. Ei ole oikein onnistunut enää, paitsi ehkä Spies Like Us:issa.

        "Well then..I guess you're really up Shit Creek"

        kyllähän filkka minulla onkin...

        ...yritän tässä kääntää ennakkoluulot edukseni
        ja katsoa sen vaikka väkisin, hih :)
        sillä niin paljon siitä puhutaan
        ja monissa yhteyksissä pulpahtaa esiin.

        siis rohkeutta, avointa mieltä ja bb :))


    • Ninni*

      Blues Brothers on aina ollut ehoton suosikkini!! Oon kattonu sitä leffaa vaik kuinka monta kertaa, huumoria, ihania lauluja, kivoja kommentteja siellä sun täällä!!
      The BLUES BROTHERS RULEZ!!!

      • Anonyymi

        ALKUKOHTAUS ON PARAS


    • fani

      Fantastinen klassikko ja musa on hyvää.

      Mielenkiintoinen yksityiskohta että molemmissa osissa on tuo Hollywoodissa pakollinen viittaus äärioikeistoon ja Saksaan - pahuuden valtakuntaan.

      Joka tapauksessa Belushi oli huippujätkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rydman "elämäni hirveimmät päivät" Entäs uhrisi?!

      https://yle.fi/uutiset/3-12515383 Rydman valittelee että vaikeaa on ollut kun jäänyt kiinni mutta entäs uhrisi? Ei yhtään empatiaa uhreja kohtaan!
      Maailman menoa
      394
      6577
    2. Nakkilassa on raiskattu wanhus

      Wanhus on raiskattu nakkilassa palvelutalossa. ( näin uutisoivat molemmat iltapäivälehdet sekä yle )
      Nakkila
      19
      4454
    3. Mikamika missä mika

      Polliisi etsii https://poliisi.fi/-/epailty-henkirikos-torniossa?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1893
    4. Haluaisin tietää miten sulla menee

      Onko kaikki hyvin? Ja onko sulla yhtään ikävä mua? Itse haluaisin niin kovasti nähdä sut taas :(
      Ikävä
      97
      1833
    5. Sofia kertoo et halusi luvan kokeiluihin seksin suhteen Lontoossa asuessaan..

      Katos nainen alkaa kertoa et seksikokeilut alkoi maistua, kun muutti Lontooseen.Marokkolainen räppäri ja tietenkin sekin on varsttu mies ja itse sen k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      1784
    6. Natoon liittymisen hinta kova.

      Suomi joutuu luovuttamaan kurdeja Turkkiin, maksoiko Suomen Nato-jäsenyys monien kymmenien ihmisten vankeus ja kidutuskohtalon vai peräti kuoleman. ht
      Maailman menoa
      379
      1641
    7. Uskallatko paljastaa

      Kaivattusi nimikirjaimet ja sukupuoli? Minä aloitan, KA, nainen.
      Tunteet
      69
      1634
    8. Totuus on että

      Se kaikki sattui ihan vit**ti koska mä tykkään susta todella paljon. Oikeesti tosi paljon. Menin ihan pois raiteilta enkä tajua tätä itekään. Oon mä j
      Ikävä
      42
      1521
    9. Mahdoton ymmärtää suomalaisia, jotka kannattaa Putinin venäjää

      ja jopa hyökkäystä Ukrainaan. Minkälainen ihminen tuollainen voi olla, kysyn vaan? Mitä hienoa on diktatuurissa, ja vaikka siinä ettei ole edes sanan
      Maailman menoa
      153
      1151
    10. En halua satuttaa sinua

      Mutta tässä ei ole järkeä!..
      Ikävä
      39
      1006
    Aihe