TV-vastaanottimen kiellon perustelut?

Mihin Raamatun kohtaan varsinaisesti perustuu SRK:n vuosikokouksen (1963) päätös siitä, että televisiovastaanottimen (laitteen) hankkiminen kotiin on uskovaiselle kadottava synti?

Meillä tuli iltakylässä viime lauantaina tiukka keskustelu tästä. Yllättäen ei yksikään meistä läsnä olleista osannut selittää asiaa Raamatulla. Kysynpä täältä jos joku osaisi vastata. Pyydän asiallisia vastauksia (uskovaisilta siis).
1015129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 101

Vanhimmat

Olen uskovainen mutta en pysty vastaamaan kysymykseesi. Itse pidän tuota muinaista vuosikokouspäätöstä vakavana erehdyksenä.

Uskovainen historiantutkija Mauri Kinnunen kirjoitti vuosi sitten Kalevassa näkemyksensä, josta olen täysin samaa mieltä:

"Vanhoillislestadiolaisuus otti kielteisen asenteen television hankkimiseen koteihin vuonna 1963 vuosikokouksessaan. Tuo päätös sai aikoinaan muun muassa liikkeen arvostaman ja monissa tehtävissä käyttämän kirkkoherra Kullervo Hulkon puuskahtamaan: ”Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin.”
Torjuva asenne televisioon tulee jatkossa varmasti uudestaan puntariin, kun raja tietokoneiden, kännyköiden ja televisiovastaanottimien välillä häviää. Ainoa kestävä ratkaisu näihin haasteisiin lienee valinnan suorittaminen ohjelmasisällön eikä mediavälineen tai taidemuodon pohjalta."

Äänestä
  • Historiaa jokaiselle joka ei tätä tiedä.

    Vuonna 1963 kaikista rauhanyhdistyksistä Ylivieskan suviseuroihin SRK:n vuosikokoukseen kokoontuneet vuosikokousedustajat pantiin tekemään päätös, jossa television hankkiminen määriteltiin uskovaiselle synniksi. Myöhemmin tämä vuosikokouspäätös on eri vuosikokouksissa vahvistettu ja siihen on liitetty kontrolli ja sanktio: jokainen rauhanyhdistyksen johtokunta on velvollinen erottamaan ry:n jäsenyydestä jokaisen sellaisen uskovaisen, joka on hankkinut television. TV:n hankkinut uskovainen katsotaan uskostaan luopuneeksi ja häntä lakataan tervehtimästä Jumalan terveellä.

    Nämä kaksi päätöstä on yhä voimassa. Siis television hankkimisen synnillistäminen ja velvoite erottaa jokainen joka television hankkii kotiin.

    Äänestä

  • Tarkkailija vl kirjoitti:

    Historiaa jokaiselle joka ei tätä tiedä.

    Kirkon piirissä ja muissa uskovaisissa asia herätti ihmetystä, sillä vl:t sanoivat, että kyseinen tv-synti on Pyhän Hengen antama ohje. Meni aikaa kun sitten koulu-tv-kieltoa lievennettiin. Siinä vasta muilla uskovaisilla olikin pää pyörällä, kun miten Pyhä Henki muuttelisi ohjeita, kun ensin olisi yhden asian nimennyt synniksi. Vl sanoisi silloin kärkkäästi synnin luvallisuudesta. Niinpä niin. Mutta kun kaikki me tiedämme, ettei tv-synti perustu Raamattuun eikä ole Pyhän Hengen sanelema. Tv.-synti on vl:ien itse sepittämä ja sen takia sitä voidaan aika ajoin muutella, kuten koulu-tv syntiäkin lievennettiin ja se alettiin sallia, eli koulu-tv-synti tuli vl:llekin luvalliseksi.

    Äänestä

Rakas sisar tai veli. Onkohan teillä ollut oikealla mielellä tuo valvominen tässä televisioasiassa? Oletko ajatellut sitä?
Ja miksi nostat kysymyksen tälle sielunvihollisen törkypalstalle? Jossa jumalanlapset eivät asusta. Sillä me tahdomme olla suolana ja valona maailman pimeydessä. Mutta sielunviholinen on kuule hereillä eikä lepää vaan käy ympäri kuin jalopeura saadakseen eksyttää meitä. Sinua kehotan kääntymään uskovaisten sisarten ja veljien puoleen seuroissa. Taikka voit pyytää kahdenkeskistä keskustelua puhujan kanssa tästä asiasta. Jumala kyllä tahtoo kirkastaa sinulle uskon kautta nämä asiat. Mutta täällä maailman nettipalstoille et selvyyttä tule saamaan.

Tämä palsta on sielunvihollisen käytössä pyrkimyksenä eksyttää ihmisiä pois uskosta ja Jumalan valtakunnasta. Ethän kallis veli taikka sisar halua olla eksyttäjän paikalla?

Äänestä
  • Mnjaa... taitaapi olla tosiasia niin, ettei sullakaan ole näyttää sitä Raamatun paikkaa jossa Herramme kieltää televisiovastaanotinlaitteen oston.

    Äänestä

  • voisitko millään lopettaa tuon satuilun jumalan valtakunnasta, sinä perkele vihaat ihmistä ja sen maailmaa laput silmillä

    Äänestä

  • mutta silti tekstistäsi näkee heti, ettet ole vl. Se on liian täydellisen fraseologista. Siitä puuttuu ihmisen tatsi, aito vl kirjoittaisi inhimillisemmällä ja epämääräisemmällä tavalla, vaikka sisältö olisi sama. Treenaa vielä!

    Äänestä

  • MITÄ HEMMOA SINÄ SITTEN TÄÄLLÄ SIVUILLA HILLUT????
    VASTAA NYT SITTEN TUOHON!

    Äänestä

  • Puhujan veli -ent.vl kirjoitti:

    Mnjaa... taitaapi olla tosiasia niin, ettei sullakaan ole näyttää sitä Raamatun paikkaa jossa Herramme kieltää televisiovastaanotinlaitteen oston.

    Oletkos itse kysynyt veljeltäsi, kun kerrot että tämä on vl-puhuja? Hänen pitäisi tietää.

    Äänestä

  • SOPII KYSYÄ!? kirjoitti:

    MITÄ HEMMOA SINÄ SITTEN TÄÄLLÄ SIVUILLA HILLUT????
    VASTAA NYT SITTEN TUOHON!

    Miksi huudat? Minusta hän vastaasi asiallisesti ja varasi synnistä just kuten oikeasti pitäisi...heikkonakin sitä pitäisi yrittää sitä saattomiehen tehtävää hoitaa.

    Äänestä

  • Että näin kirjoitti:

    Oletkos itse kysynyt veljeltäsi, kun kerrot että tämä on vl-puhuja? Hänen pitäisi tietää.

    Ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt sitä Raamatun kohtaa. Jolla velimies olisi pystynyt perustelemaan SRK:n tv-kiellon! Se vuosikokouksen päätös on täys tomppelien tekemä erreys. Mutta ei ne ukot uskalla sitä myöntää. Luulevat että siitä seurais sisäinen hajaannus, että tavallisilta uskovaisilta katoaisi luottamus heihin. Ne eio tajua että tavallisille uskovaislle on yks hailee mitä ukot SRK:n johdossa funtsii.

    Äänestä

  • Puhujan veli -ent.vl kirjoitti:

    Mnjaa... taitaapi olla tosiasia niin, ettei sullakaan ole näyttää sitä Raamatun paikkaa jossa Herramme kieltää televisiovastaanotinlaitteen oston.

    Vuosikokouksen päätös on Pyhän Hengen päätös.

    "Onneksi alamaiset eivät tajua, kuinka vähällä järjellä heitä hallitaan."

    Hyvät vl-uskovaiset: teitä on huiputettu yli 40 vuotta.

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Miksi huudat? Minusta hän vastaasi asiallisesti ja varasi synnistä just kuten oikeasti pitäisi...heikkonakin sitä pitäisi yrittää sitä saattomiehen tehtävää hoitaa.

    anteeksi vain mutten huudan, vaan kirjoitan, VOIN KIRJOITTAA NÄIN, taikka näin. se ei kerro mitään huutamisesta vaan kirjoittamisesta.
    Etkö lukenut päivämiestä, jos et niin mene äkkiä ja lue ja noudata nyt niitä päivämiehen neuvoja ettei se nettikeskustelupalstoilla olelu ole uskovalle oikein.
    Sinä siis taidat ola provo-vl?
    Et noudtakkaan niit neuvoja mitä teidän tulisi?

    Äänestä

  • Puhujan veli -ent.vl kirjoitti:

    Mnjaa... taitaapi olla tosiasia niin, ettei sullakaan ole näyttää sitä Raamatun paikkaa jossa Herramme kieltää televisiovastaanotinlaitteen oston.

    vertauskuvahan se on, pahentaako? mahdollisesti, ainakin houkutus on suuri ottaa myös se pahennus(huonot ohjelmat) ja sitä myöten joutua eksytykseen...

    Äänestä

  • jatkat syntejäsi kirjoitti:

    anteeksi vain mutten huudan, vaan kirjoitan, VOIN KIRJOITTAA NÄIN, taikka näin. se ei kerro mitään huutamisesta vaan kirjoittamisesta.
    Etkö lukenut päivämiestä, jos et niin mene äkkiä ja lue ja noudata nyt niitä päivämiehen neuvoja ettei se nettikeskustelupalstoilla olelu ole uskovalle oikein.
    Sinä siis taidat ola provo-vl?
    Et noudtakkaan niit neuvoja mitä teidän tulisi?

    Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen netissä tarkoittaa huutamista!

    Äänestä

  • Mitä rakas lammashuoneen asukki sitten itse tekee täällä.
    Varo vain, täällä on pikku piri irti, jolle lampaanliha on aina ollut herkkua! =)

    Äänestä

  • tiedä, että kirjoitti:

    Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen netissä tarkoittaa huutamista!

    Kuka sen säännön keksi? SRK:ko, no silloin ei ole kumma jos sinä niin meinaat isoilla kirjaimilla kirjoittelusta.

    Äänestä

  • HUUTAMIST? kirjoitti:

    Kuka sen säännön keksi? SRK:ko, no silloin ei ole kumma jos sinä niin meinaat isoilla kirjaimilla kirjoittelusta.

    Nettikeskusteluissa käytetään isojakirjaimia huutamisen merkiksi.

    No, eihän se haitannut tuohon sinun kirjoitukseen, vaikka olisit huutanutkin, välillä on hyvä huutaakin, ei se ole väärin.

    Äänestä

  • huutaja kirjoitti:

    Nettikeskusteluissa käytetään isojakirjaimia huutamisen merkiksi.

    No, eihän se haitannut tuohon sinun kirjoitukseen, vaikka olisit huutanutkin, välillä on hyvä huutaakin, ei se ole väärin.

    heh=9 sovitaan siis niin. =)

    Äänestä

Olen tähän asti luullut että se television katsominen on synti. Ei laite. Luulin että vastaaotin-laitteen voi uskovainen vapaasti hankkia kotiin, kun ei katso ohjelmia.

Monilla uskovaisilla on nykyään televisiovastaanotinkotona, kun sillä katsellaan omia videoita ja dvd:tä.

Äänestä
  • Kyllä se on siinä vuosikokouksen päätöksessä niin että nimenomaan laitteen hankkiminen on synti. Joka hankkii televisiovastaanottimen kotiinsa, on osoittanut että ei ole ollut kuuliainen seurakunnalle eli Jumalan valtakunnan neuvoille. En tiedä kyseistä Raamatun kohtaa.

    Äänestä

  • Sl 159 kirjoitti:

    Kyllä se on siinä vuosikokouksen päätöksessä niin että nimenomaan laitteen hankkiminen on synti. Joka hankkii televisiovastaanottimen kotiinsa, on osoittanut että ei ole ollut kuuliainen seurakunnalle eli Jumalan valtakunnan neuvoille. En tiedä kyseistä Raamatun kohtaa.

    Me ollaan ainakin kateltu tv.tä kotona. Siis silloin kun vanhemmat ei olleet kotona ja joskus jopa vanhempien kanssa ja kaikki ollaan uskomassa. Paljon on lapsia siunaantunut eli ehkäisyyn emme ole erehtyneet kukaan. Läheiset ja rakkaat välit on kaikilla. Muutenkin kaikki haluavat elää uskossa.

    Hyvät ihmiset lukekaa itse Raamattua!

    Täältä löydätte eri käännöksien Raamatut viimeisin vuodelta 1992

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

    Äänestä

  • kokemuksesta. kirjoitti:

    Me ollaan ainakin kateltu tv.tä kotona. Siis silloin kun vanhemmat ei olleet kotona ja joskus jopa vanhempien kanssa ja kaikki ollaan uskomassa. Paljon on lapsia siunaantunut eli ehkäisyyn emme ole erehtyneet kukaan. Läheiset ja rakkaat välit on kaikilla. Muutenkin kaikki haluavat elää uskossa.

    Meillä ei ole ollut luvallista koskaan katsoa tv:tä. Eikä kotiin ole ostettu vastaanotinta. Epäillä sopii aitouttasi... siis en usko että teidän perhe on oikealla tavalaluskomassa jos teillä on tv.tä katsottu.

    Äänestä

  • Luulen että jos sen laitteen uskovainen kotiinsa hankkisi, ei se jäisi vain dvd:n katseluun. Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia. Ei se ole rakennukseksi uskolle.

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Meillä ei ole ollut luvallista koskaan katsoa tv:tä. Eikä kotiin ole ostettu vastaanotinta. Epäillä sopii aitouttasi... siis en usko että teidän perhe on oikealla tavalaluskomassa jos teillä on tv.tä katsottu.

    Tv:tä sen voi poista muttei videolaitteista joita tarvittiin kun kuvailtiin esim. suviseura ym. videoita.
    Voiko sinun mielestäsi todellakin sanoa ettei perheemme ole uskovainen perhe, koska meillä on tällaista tehty?

    Äänestä

  • kokemuksesta. kirjoitti:

    Me ollaan ainakin kateltu tv.tä kotona. Siis silloin kun vanhemmat ei olleet kotona ja joskus jopa vanhempien kanssa ja kaikki ollaan uskomassa. Paljon on lapsia siunaantunut eli ehkäisyyn emme ole erehtyneet kukaan. Läheiset ja rakkaat välit on kaikilla. Muutenkin kaikki haluavat elää uskossa.

    Epäilen että teidän perhe on jotain muuta lajia kristittyjä, ei meikäläisiä eli vl-uskovaisia.

    Kirjoitat:
    "Muutenkin kaikki haluavat elää uskossa."
    me ruukataan sanoa: "uskomassa"...

    Taisit yrittää harhautusta? :-)

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Luulen että jos sen laitteen uskovainen kotiinsa hankkisi, ei se jäisi vain dvd:n katseluun. Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia. Ei se ole rakennukseksi uskolle.

    meidän perheessä se asia ei näkynyt minään huonona, koska emme sitä kokoajan katselleet, eikä ketään kiinnostanutkaan. Joskus oli joitain mielenkiintoisia aiheita ja ne katsottiin, eikä siinä sen kummempaa. Tv:stä on vain tehty hirveä haloo aihe? Mieti sitä itsekkin.
    Mielestäni tv:n avulla saisi seuroja ym. tapahtumia muiden ihmisten tietoon ja kuuloon aivan eri tavalla. Moni olisi varmasti sen avulla löytänyt elävän uskon. Onhan nykyäänkin netti, josta myös sen voi löytää mutta tv on "harmi vain" paljon parempi. Tv.ssä on kyllä huonotkin puolensa, sen tidän ja perheenikin tietää sen erittäin hyvin, olemme siitä aina paljon puhuneet. Netti on paljon paljon vaarallisempi, mutta sitä ei ole voinut käytännön syistä laittaa ns. "kiellettyjen listalle". Tajuat kyllä kun vähän asiaa ajattelet.

    Äänestä

  • jolla tv kirjoitti:

    Tv:tä sen voi poista muttei videolaitteista joita tarvittiin kun kuvailtiin esim. suviseura ym. videoita.
    Voiko sinun mielestäsi todellakin sanoa ettei perheemme ole uskovainen perhe, koska meillä on tällaista tehty?

    En sano perheestä mitään sillä usko on yksilön, yksittäisen ihmisen, omakohtainen sydämen tila. Synnit on uskottu anteeksi tai ne ei ole anteeksi uskottu. Televisiolaitteen hankkiminen kotiin on saarnoissa yleensä osoitettu Jumalan sanalla että silloin taistelee Jumalan valtakunnan neuvoa vastaan. Siitähän ei minnekään päästä että siitä on kyse. Mutta ei minusta ole muuta sanomaan. Näin Jumalan valtakunnasta on petuksen sana sanottu ja neuvot annettu, itse kukin omalta kohdaltaan ratkaisee, uskovainen Jumalan voimaa siihen pyytäen.

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Luulen että jos sen laitteen uskovainen kotiinsa hankkisi, ei se jäisi vain dvd:n katseluun. Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia. Ei se ole rakennukseksi uskolle.

    KIrjoitit:
    >>Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia.>>>

    Etkös osaa sanoa "sielunvihollliselle" mene pois,minä katson ainoastaan kehittäviä ja hyviä ohjelmia?

    Jos et vielä osaa olisiko mahdollista, että rupeaisit opettelemaan sanomaan sielunviholliselle ei kiitos?

    Äänestä

  • Tahallasi? kirjoitti:

    Epäilen että teidän perhe on jotain muuta lajia kristittyjä, ei meikäläisiä eli vl-uskovaisia.

    Kirjoitat:
    "Muutenkin kaikki haluavat elää uskossa."
    me ruukataan sanoa: "uskomassa"...

    Taisit yrittää harhautusta? :-)

    uskossa ja uskomassa olemme kyllä emmekä mitään eri lajin kristittyjä.

    Äänestä

  • synnillisyys kirjoitti:

    meidän perheessä se asia ei näkynyt minään huonona, koska emme sitä kokoajan katselleet, eikä ketään kiinnostanutkaan. Joskus oli joitain mielenkiintoisia aiheita ja ne katsottiin, eikä siinä sen kummempaa. Tv:stä on vain tehty hirveä haloo aihe? Mieti sitä itsekkin.
    Mielestäni tv:n avulla saisi seuroja ym. tapahtumia muiden ihmisten tietoon ja kuuloon aivan eri tavalla. Moni olisi varmasti sen avulla löytänyt elävän uskon. Onhan nykyäänkin netti, josta myös sen voi löytää mutta tv on "harmi vain" paljon parempi. Tv.ssä on kyllä huonotkin puolensa, sen tidän ja perheenikin tietää sen erittäin hyvin, olemme siitä aina paljon puhuneet. Netti on paljon paljon vaarallisempi, mutta sitä ei ole voinut käytännön syistä laittaa ns. "kiellettyjen listalle". Tajuat kyllä kun vähän asiaa ajattelet.

    Täytyy sanoa että oudosti sinä kirjoittelet täällä. Lienetkö provo vai mitä? No olet tai et, niin otan sinut todesta.

    " ..meidän perheessä se asia ei näkynyt minään huonona, koska emme sitä kokoajan katselleet, eikä ketään kiinnostanutkaan. "

    Etkö itse havaitse että puolustelet syntiä tavalal jota sitä yleensä puolustellaan!!Mutta synti ei siitä tule pienemmäksi jos sitä ei tee "koko ajan". Sielunviholliselle riittää aluksi pieni askel pois taivastieltä, ja viettelykset voimistuvat. Voi miten moni kalliisti uskomassa ollut on joutunut sielunvihollisen saaliiksi kun on ajatellut sinun tavallasi. Että ei se haittaa kun ei tee syntiä koko ajan...:-(

    Sanoit ettei tv kiinnostanut teitä. Miksi se laite piti sitten hankkia jos se "ei kiinnostanut"? Varsinkin kun Juamalnvaltakunnan neuvot ovat tiedossa, eikä ne turhaan ole annettu.

    Äänestä

  • miksi ? kirjoitti:

    KIrjoitit:
    >>Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia.>>>

    Etkös osaa sanoa "sielunvihollliselle" mene pois,minä katson ainoastaan kehittäviä ja hyviä ohjelmia?

    Jos et vielä osaa olisiko mahdollista, että rupeaisit opettelemaan sanomaan sielunviholliselle ei kiitos?

    Se mikä minut varmaan vl.stä erottaa että olen aika vahva persoona ja myös perheeni muut jäsenet. Tuotakin asiaa usein ihmettelen ettei sielunviholliselle voida sanoa ei...miksi emme luota Jumalaan että hän meitä nuinkin varjelisi??
    Mutta kaikkihan eivät ole niin vahvoja, siksi tulee muidenkin mukaan olla tekemättä jotain ainakin heidän edessään.
    Minulla ja sisruksillani on aina ollut myös epäuskoisia ystäviä eikä se ole meidän uskoa heikentänyt, enemmänkin vahvistanut. ja epäuskoisille olemme aina olleet rehellisiä ja vastanneet heidän kysymykseen. He pitävät meistä paljon ja arvostavat suuresti, usein ihan ihalilevat ääneen elämäntapaamme. Ihan turhaa haloota nostetaan myös siitä miten he reagoivat ym.

    Äänestä

  • miksi ? kirjoitti:

    KIrjoitit:
    >>Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia.>>>

    Etkös osaa sanoa "sielunvihollliselle" mene pois,minä katson ainoastaan kehittäviä ja hyviä ohjelmia?

    Jos et vielä osaa olisiko mahdollista, että rupeaisit opettelemaan sanomaan sielunviholliselle ei kiitos?

    Varminta: jättää koko televisio laitteen hankkimatta kotiin niin ei tarvi käydä sielunvihollisen kanssa keskusteluja. :-)

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Täytyy sanoa että oudosti sinä kirjoittelet täällä. Lienetkö provo vai mitä? No olet tai et, niin otan sinut todesta.

    " ..meidän perheessä se asia ei näkynyt minään huonona, koska emme sitä kokoajan katselleet, eikä ketään kiinnostanutkaan. "

    Etkö itse havaitse että puolustelet syntiä tavalal jota sitä yleensä puolustellaan!!Mutta synti ei siitä tule pienemmäksi jos sitä ei tee "koko ajan". Sielunviholliselle riittää aluksi pieni askel pois taivastieltä, ja viettelykset voimistuvat. Voi miten moni kalliisti uskomassa ollut on joutunut sielunvihollisen saaliiksi kun on ajatellut sinun tavallasi. Että ei se haittaa kun ei tee syntiä koko ajan...:-(

    Sanoit ettei tv kiinnostanut teitä. Miksi se laite piti sitten hankkia jos se "ei kiinnostanut"? Varsinkin kun Juamalnvaltakunnan neuvot ovat tiedossa, eikä ne turhaan ole annettu.

    Tv hankittiin jotta voisimme katsoa itse kuvaaviamme videoita.
    Siitä on jo monia vuosia aikaa kun olen muuttanut kotoa pois, kotonamme ei ole enää videoita koska nykyteknologia on muuttunut niin ettei niitä tarvita.
    Ja itse emme ole kotiimme hankkineet tv.tä koska meillä ei ole aikaa katsoa tv.tä. Voisimmehan katsoa jotain ohjelmia jos siltä tuntuu, mutta kaikkihan ohjelmat ei ole hyväksi, siksi emme niitä katso. Miksi sinä katsot koulussa jotin ohjelmaa mitä tunnilla näytetään?
    ja voisitko vuorostasi vastata myös minun kysymyksiini joita jo aiemmin esitin?

    Äänestä

  • Vl-nainen Tuirasta kirjoitti:

    Varminta: jättää koko televisio laitteen hankkimatta kotiin niin ei tarvi käydä sielunvihollisen kanssa keskusteluja. :-)

    Mulle oli uutta se että siinä SRKn päätöksessä tosiaan kielletään vastaanotin LAITTEEN hankkiminen kotiin.
    Isä ja äiti opetti aina että LAITE ei ole synti.

    Äänestä

  • Vl-nainen Tuirasta kirjoitti:

    Varminta: jättää koko televisio laitteen hankkimatta kotiin niin ei tarvi käydä sielunvihollisen kanssa keskusteluja. :-)

    perinteinen kommentti. ja omalla tavallaan ihan järkevä, mutta mihin kaikkeen elämässä sitten voi osallistua/tulee osallistua jossa sielunvihollinen voi kilvoitella?

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Luulen että jos sen laitteen uskovainen kotiinsa hankkisi, ei se jäisi vain dvd:n katseluun. Sielunvihollinen kiusaisi ja viettelisi katsomaan myös ohjelmia. Ei se ole rakennukseksi uskolle.

    telkkari ollut yli 30vuotta. Vl-vaimoni katselee sitä yhtä paljon kuin minäkin. Sili hän yhä jaksaa käydä seuroissa ihan entiseen malliin.

    Kyllä telkkarissa on huonoja ohjelmia, etenkin amerikkalaiset elokuvat, mutta siellä on paljon hyviä ohjelmia. Kyllä aikuinen ihminen tietää, mikä on hänelle sopivaa katsottavaa.

    Netti on tullut moneen vl-perheeseen tv:n korvaajaksi. Meilläkin käy monia vl:ä kylässä, ja he sanovat seuraavansa ohjelmia netin välityksellä. Ei siinä tietääkseni ole mitään eroa, mistä laitteesta ohjelmia katsoo.

    Uskoisin, että muutaman vuoden sisällä vl-yhteisökin joutuu ottamaan tv-kiellon uudelleen tarkasteltavaksi, ja poistamaan annetun tv-kiellon.

    Äänestä

  • Vl-nainen Tuirasta kirjoitti:

    Varminta: jättää koko televisio laitteen hankkimatta kotiin niin ei tarvi käydä sielunvihollisen kanssa keskusteluja. :-)

    Muistutan että televisiolaitteen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ei ole vapaa valintakysymys uskovaiselle. Uskovaisella ei yksinkertaisesti ole lupa hankkia televisiovastaanotinta kotiin jos hän haluaa uskomassa pysyä. Rauhanyhdistyksen johtokunnan tehtävä on erottaa siionista jokainen joka on hankkinut vastaanottimen kotiin.

    Äänestä

  • iiruosa. kirjoitti:

    Ei ole reilua että naamioit itsesi muka vl:ksi ja pyrit tällaisilla tarinoilla murentamaan uskoamme Jumalan valtakunnan päätöksiin. kaikkea se sielunvihollinen teettää!

    Äänestä

  • Historiaa tunteva kirjoitti:

    Muistutan että televisiolaitteen hankkiminen tai hankkimatta jättäminen ei ole vapaa valintakysymys uskovaiselle. Uskovaisella ei yksinkertaisesti ole lupa hankkia televisiovastaanotinta kotiin jos hän haluaa uskomassa pysyä. Rauhanyhdistyksen johtokunnan tehtävä on erottaa siionista jokainen joka on hankkinut vastaanottimen kotiin.

    no, katson sitten tv:tä netistä jos niin yhtäkkiä haluankin.

    Äänestä

  • Sl 159 kirjoitti:

    Ei ole reilua että naamioit itsesi muka vl:ksi ja pyrit tällaisilla tarinoilla murentamaan uskoamme Jumalan valtakunnan päätöksiin. kaikkea se sielunvihollinen teettää!

    Onko sinulle tullut ihmisen laatima laki uskoa tärkeämmäksi?

    Äänestä

  • Vl-nainen Tuirasta kirjoitti:

    Varminta: jättää koko televisio laitteen hankkimatta kotiin niin ei tarvi käydä sielunvihollisen kanssa keskusteluja. :-)

    Ehkä vanhempani ovat näitä vl.ä joita hoitomiehet eivt saaneet tavoiteltua hoitokokuksissa tai niin sanotusti "jääneet kiinni" tv:stä. Ehkä meillä siksi on ollut niin sopivaa se tv.n katsominen.
    Tv:tsä on tehty sääntö eikä mikään muu. Se ei ole sen huonompi kuin nykypäivän tv. Tv:t jäävät vielä kokonaan pois ja kaikki siirtyy nettiin, miten sitten toimitaan, kielletäänkö netti?

    Äänestä

  • Tavallinen uskovainen vl-pe... kirjoitti:

    Meillä ei ole ollut luvallista koskaan katsoa tv:tä. Eikä kotiin ole ostettu vastaanotinta. Epäillä sopii aitouttasi... siis en usko että teidän perhe on oikealla tavalaluskomassa jos teillä on tv.tä katsottu.

    ei televisio itsessään ole synti, eikä ohjelma mikä tulee, vaan semmoinen ohjelma mikä saa aikaan pahennuksen, pahennus on irstautta ja muuta maailmallista pahaa menoa, viihdeohjelmatkin ovat pahennukseksi, kyllä jokaisen kannattaa herkällä korvalla kuunnella omaatuntoaan, se ei kovaa huuda edes ensimmäisellä kerralla, kun on joutunut syntiin, pian ei omatunto ei enää kuiskaakaan, jos ei tullut sitä ajoissa kuunneltua, tällöin on tehnyt itse itselleen "luvan" katsoa televisiota kaikkine ohjelmineen, siinä jo sitten voidaan sanoa että keikutaan jo vaakalaudalla ja sitähän ei jumala katso hyvällä; kahta herraa ei voi palvella.

    Äänestä

  • Sl 159 kirjoitti:

    Kyllä se on siinä vuosikokouksen päätöksessä niin että nimenomaan laitteen hankkiminen on synti. Joka hankkii televisiovastaanottimen kotiinsa, on osoittanut että ei ole ollut kuuliainen seurakunnalle eli Jumalan valtakunnan neuvoille. En tiedä kyseistä Raamatun kohtaa.

    Tuomas Lohen gradussa on selkeästi kerrottu, miten päätöksenteko asian tiimoilta meni. Siinä kerrottiin, että tv-laitteen kotiinsa hankkinutta puhutellaan kerran tai kahdesti ja jos hän ei siitä apparaatista luovu puhuttelun voimalla, niin hänet erotetaan SRK:n jäsenyydestä ja heitetään saatanalle sellaisenaan. Kannattaa lukea tuo gradu alkuperäisenä (voi lainata yliopistojen kirjastosta vaikka kaukolainana). Ei kannata lukea sitä kirjaksi toimitettua versiota, koska siinä ei ole näitä kohtia jätetty mitä alkuperäisessä gradussa on.

    Äänestä

  • selkeä käsitys kirjoitti:

    "Tuomas Lohen gradussa on selkeästi kerrottu, miten päätöksenteko asian tiimoilta meni. Siinä kerrottiin, että tv-laitteen kotiinsa hankkinutta puhutellaan kerran tai kahdesti ja jos hän ei siitä apparaatista luovu puhuttelun voimalla, niin hänet erotetaan SRK:n jäsenyydestä ja heitetään saatanalle sellaisenaan."

    "faktatietoa" palstalaisille syvällä rintaäänellä oikein gradujen voimalla.

    Kukaan yksittäinen ihminen oli hän vl tai jokin muu, ei ole SRK:n jäsen. SRK:lla ei ole henkilöjäseniä.

    Täällä esitetään kaikenlaisia paikkansa pitämättömiä väitteitä vl:sta ja ne ilmeisesti uppoavat ihmisiin kuin "kuuma veitsi voihin", koska joomiehiä näyttää olevan väitteelle kuin väitteelle.

    Äänestä

  • jakavat kirjoitti:

    Mutta yhdistysten kautta. SRK:ta voisi ehkä nimittää keskusjärjestöksi.

    Tietystysti voit väittää, että muodollisesti se ei ole niin. Ompa kuitenkin sinnepäin.

    Kun et voi muuta puutut pelkkiin muotoseikkoihin.

    Haluat viedä keskutelun pois asiasta.

    Äänestä

  • lammaslaumaa kirjoitti:

    ei televisio itsessään ole synti, eikä ohjelma mikä tulee, vaan semmoinen ohjelma mikä saa aikaan pahennuksen, pahennus on irstautta ja muuta maailmallista pahaa menoa, viihdeohjelmatkin ovat pahennukseksi, kyllä jokaisen kannattaa herkällä korvalla kuunnella omaatuntoaan, se ei kovaa huuda edes ensimmäisellä kerralla, kun on joutunut syntiin, pian ei omatunto ei enää kuiskaakaan, jos ei tullut sitä ajoissa kuunneltua, tällöin on tehnyt itse itselleen "luvan" katsoa televisiota kaikkine ohjelmineen, siinä jo sitten voidaan sanoa että keikutaan jo vaakalaudalla ja sitähän ei jumala katso hyvällä; kahta herraa ei voi palvella.

    Sinä itse palvelet kahta Jumalaa: SRK Jumalaa ja Jumalaa.
    Tv on SRK:n laatima ihmissääntö/perinnesääntö jota katsomalla ei ole mitään vaikutusta taivaspaikansaantiin.

    Äänestä

  • jakavat kirjoitti:

    "Tuomas Lohen gradussa on selkeästi kerrottu, miten päätöksenteko asian tiimoilta meni. Siinä kerrottiin, että tv-laitteen kotiinsa hankkinutta puhutellaan kerran tai kahdesti ja jos hän ei siitä apparaatista luovu puhuttelun voimalla, niin hänet erotetaan SRK:n jäsenyydestä ja heitetään saatanalle sellaisenaan."

    "faktatietoa" palstalaisille syvällä rintaäänellä oikein gradujen voimalla.

    Kukaan yksittäinen ihminen oli hän vl tai jokin muu, ei ole SRK:n jäsen. SRK:lla ei ole henkilöjäseniä.

    Täällä esitetään kaikenlaisia paikkansa pitämättömiä väitteitä vl:sta ja ne ilmeisesti uppoavat ihmisiin kuin "kuuma veitsi voihin", koska joomiehiä näyttää olevan väitteelle kuin väitteelle.

    Itse et näytä tuntevan SRK:n päätöksentekoa. SRK:ssakin IHMISET ovat niitä jotka päättävät asioista.

    SRK:n VUOSIKOKOUS on päättävä elin. Vuosikokouksessa asioista päättävät jäsenrauhanyhdisyksissä valitut ja paikalle tulleet edustajat. Siis ihmiset.

    televisionlaitteen kieltopäätöskin on ihmisten eli vuosikokousedustajien päätöksen tulos.

    Ei se kielto tipahtanut taivaasta, vaan SRK:n työvaliokunnan puhujat etunenässä Heikki Saari ja Eino Kimpimäki valmistelivat esityksen ja päätösehdotuksen valmiiksi vuosikokoukselle. Paikall 1963 olleet ovat kertoneet että kieltopäätös oli niin hyvin juntattu että oli jo ennen päätöstä valmiina kirjoitettu tiedote jossa todettiin vuosikokouksen kielteinen päätös. Jo ennen kokouksen pitoa...

    Äänestä

  • jos voivat... kirjoitti:

    Totta! Tuomas Lohen pro gradu kertoo avoimesti miten television kieltopäätös tosiasiassa tehtiin.

    Jokaisen uskovaisen kannattaisi lukea Tuomas Lohen gradu. Siinä on tietoa josta ikävä kyllä on vaiettu siionissa.

    Äänestä

  • Tarkkailija vl kirjoitti:

    Totta! Tuomas Lohen pro gradu kertoo avoimesti miten television kieltopäätös tosiasiassa tehtiin.

    Jokaisen uskovaisen kannattaisi lukea Tuomas Lohen gradu. Siinä on tietoa josta ikävä kyllä on vaiettu siionissa.

    Löytyykö netistä

    Äänestä

  • alkoi kiinnostaa kirjoitti:

    Löytyykö netistä

    Ei saa netistä. Vanhanaikaisesti hard copyna, eli fyysinen kirja tarvii kaukolainata, oman kirjastosi kautta saat sen Oulun yliopiston kirjastosta.

    Äänestä

Kävin välillä saunassa ja tulin katsomaan tätä palstaa.

Yksikään keskustelija ei ole vielä tähän hetkeen mennessä vastannut varsinaiseen kysymykseeni.

Että millä Raamatun kohdalla perustellaan tv-laitteen hankintakielto.

Äänestä
  • Tv:tä ei katsota yhteiseksi hyväksy tai ainakin niin ajatellaan. Tv.stä tulee niin paljon huonoa ja silloin joutuu sielunvihollisen houkutuksille. Netistähän ei sitä huonoa tulekaan?

    Äänestä

  • Vastata, kun sitä vastausta ei ole olemassa.

    Äänestä

  • voi<<<<< kirjoitti:

    Vastata, kun sitä vastausta ei ole olemassa.

    mitä vastausta siis halusit, jotain tiettyäkön?
    tuo oli vastaus, sinä joko otat sen sellaisena vastaan tai et, sille minä en voi mitään, mutt voihan sitä kysymystä tuollakin jatkaa? vastaatko vastauksen? ;)

    Äänestä

Oli SRK:n hoitomiehen lopullinen kommentti, kun eräs mies pyysi kertomaan, että missä kohtaa Raamatussa tv kielletään. Hoitomies sanoi SRK:n vuosikokouksen olevan ylin päättävä elin, eikä sen määräyksiä sovi kyseenalaistaa.

Eli Raamattu ei ole perusteena, vaan ihmissäännöt. Farisealaiset ihmissäännöt.

Äänestä
  • Paljon työtä tuon wikipediassa olevan tiedon eteen.

    Kiitos todella paljon ja siunausta.

    Äänestä

  • Jos lähdemme ajatttelemaan tuosta näkökulmasta noin jyrkästi niin eihän vl:nä voisi lukea esim. paljon mitään kirjoja/romaaneja joissa käytetään paljon lihallisiin himoihin kohdistuvia "ärsykkeitä".
    Meidän olisi kuljettava yksinkertaisesti laput silmillä kadulla, kouluissa, työpaikoilla jne. koska sielläkin lihallisia himoja tulee vastaa kuin tv:ssä tai varsinkin internetissä houkutus on suuri ja helpompaa siihen kuin tv.
    Tv:ssä ei edes näytetä esim. pornoa. Niitä kanavia varten ostetaan erikseen kortit, jos niitä aikoo katsoa.

    Äänestä

  • erkki pirin suusta kirjoitti:

    Jos lähdemme ajatttelemaan tuosta näkökulmasta noin jyrkästi niin eihän vl:nä voisi lukea esim. paljon mitään kirjoja/romaaneja joissa käytetään paljon lihallisiin himoihin kohdistuvia "ärsykkeitä".
    Meidän olisi kuljettava yksinkertaisesti laput silmillä kadulla, kouluissa, työpaikoilla jne. koska sielläkin lihallisia himoja tulee vastaa kuin tv:ssä tai varsinkin internetissä houkutus on suuri ja helpompaa siihen kuin tv.
    Tv:ssä ei edes näytetä esim. pornoa. Niitä kanavia varten ostetaan erikseen kortit, jos niitä aikoo katsoa.

    jos uskonyhteisö pyrkii estämään ihmisyyteen olennaisesti kuuluvan seksuaalisuuden kaikki luontevat ja vaarattomat purkautumiskanavat, on erittäin suuri vaara, että tukahdutettu seksuaalisuus purkautuu jossakin vaiheessa ulos hallitsemattomasti ja läheisille suurta vahinkoa tuottavina perversioina.

    Äänestä

  • Kehoitus "välttää" ei ole sama kuin ehdoton televisiolaitteen kielto. Kiellon rikkoja erotetaan siionista.
    Tässä ei ole siten kyse Raamatun sanassa mainitusta "välttämisestä" vaan ehdottomasta kiellosta.

    Raamattu ei ole kieltänyt televisiolaitteen hankintaa.

    Erkki Pirin esittämä Raamatun kohta ei kelpaa televisiokieollon perusteluksi.

    Uskovainen voi tämän Raamatun kohdan mukaan hankkia tv:n kotiin ja yksinkertaisesti välttää huonojen ohjelmien seuraamista, ihan samalla periaatteella kuin hän välttää huonojen radio-ohjelmien ja nettisisältöjen sekä roskalehtien seuraamista.

    Äänestä

  • Jos tuo Raamatun kohta on televisiolaitteen hankkimiskiellon perustelu, sillä voidaan yhtä hyvin perustella myös videolaitteiston, dvd-laitteiston, levysoittimen sekä radion ja MP3-soittimen hankintaa.

    Miksi SRK ja PÄivämies ei kehota välttämään eikä kiellä näitä muita, vähintään yhtä suuria huonojen ohjelmien mahdollisuuksia tarjoavia laitteita ?

    Ainakin radio ja levysoitin olivat olemassa jo vuonna 1963. Videolaitteet olisi voitu kieltää kun teknologia tuli markkinoille. Nehän mahdollistaa minkä hyvänsä maailmalla myynnissä olevan elokuvan katselemisen. DVD-laite samoin.

    Ja levysoitin taikka MP3-soitin mahdollistaa minkä hyvänsä musiikin taikka muun ohjelman kuuntelemisen, huonojenkin.

    Äänestä

  • ihminen on sitä, enkrateiaa metamato

    Äänestä

Kysyisit aamu- tai päiväkylässä. Illalla ollaan jo liian väsyneitä muistelemaan.

Mutta juuri tuon raamatunpaikan minäkin haluaisin tietää. Tähänastinen faktahan on, että henkisen sairauden ensioireista jo kärsivä N.N. oli nähnyt amerikanmatkallaan tissin vilahtavan telkkarissa ja
ryhtyi ilman Raamatuita masinoimaan kieltoa kyseiselle huonekalulle.

Äänestä
  • "Kysyisit aamu- tai päiväkylässä. Illalla ollaan jo liian väsyneitä muistelemaan. "

    Mitä tarkoitat? Missä on se kokoontuminen jossa tästä asiasta voisi kysyä? En uskalla kysyä seurakuntapäivillä?

    Äänestä

  • Harmooninsoittaja kirjoitti:

    "Kysyisit aamu- tai päiväkylässä. Illalla ollaan jo liian väsyneitä muistelemaan. "

    Mitä tarkoitat? Missä on se kokoontuminen jossa tästä asiasta voisi kysyä? En uskalla kysyä seurakuntapäivillä?

    Miten niin, miksi et rohkenisi esittää avoimesti kysymyksiä seurakuntapäivillä? Siellä ei yleensä ole paikall amuita kuin uskovaisia joten ihan vapaasti voi yleensä keskustella! Pyydä Jumalaltal rohkeutta sillä mikään asia ei ole niin tärkeä kuin uskonasia... muistathan sen...Jumalan siunausta sinulle Harmooninsoittaja.

    Äänestä

  • Seuroissa istuja vl kirjoitti:

    Tv-kiellosta pitää kysellä sieltä missä se on syntynytkin. Turhaanhan sitä tosiaan sivullisilta kyselee.

    Äänestä

biblia:

väijykäämme vanhurskasta, sillä hän tekee meille paljon vaivaa, ja asettaa itsensä meidän töitämme vastaan, ja nuhtelee meitä, että me syntiä teimme lakia vastaan, ja soimaa meidän menomme synniksi.

synti on vieläkin syntiä vaikka tämä onkin vanhasta testamentista.

Äänestä
  • sal.2 luku jae 22.

    ja ei he tunne jumalan SALAISIA NEUVOJA, eikä ole toivoneet, että pyhä elämä pitää palkan saaman, ja katsovat ylön sen kunnian, jonka pyhäin sielut saaman pitää.

    mitkä sitten ovat ne jumalan salaiset neuvot?
    miten ne ilmenee tässä ajassa?

    Äänestä

  • uskovainen mies kirjoitti:

    sal.2 luku jae 22.

    ja ei he tunne jumalan SALAISIA NEUVOJA, eikä ole toivoneet, että pyhä elämä pitää palkan saaman, ja katsovat ylön sen kunnian, jonka pyhäin sielut saaman pitää.

    mitkä sitten ovat ne jumalan salaiset neuvot?
    miten ne ilmenee tässä ajassa?

    salaiset neuvot ovat niitä jotka seurakunnan yhteisessä rakkaudessa, pyhänhengen osallisuudessa on yhdessä päätetty uskonlahjan säilymiseksi tukevia asioita.

    eli ne ovat NEUVOJA, ei käskyjä, mutta jos niille neuvoille sydämensä kovettaa, niin se johtaa omantunnon paatumiseen ja uskosta luopumiseen.

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    mutta mistä sinä/te tiedätte että ne neuvot ovat juuri nuo neuvot?
    Jokainenhan voi väittää sitä sun tätä, jos sitä ei ole suoraan raamatussa sanottu mitä nuo salaiset neuvot sitten ovat.
    Miksei neuvot/säännöt tarkoita samaa asiaa?

    Ehdottomalla kiellolla ja television kotiin hankkineita erottamalla SRK ja rauhanyhdistysten edustajat ovat tehneet suurta hallaa siionissa. Tämä on ikävä totuus.

    Television ehdoton hankintakielto ja sen synnillistäminen ovat Raamatun vastaisia ihmispohjaisia järkiuskon määräyksiä. Niille ei löydy perustetta Jumalan sanasta.

    Äänestä

  • vieläkin kirjoitti:

    salaiset neuvot ovat niitä jotka seurakunnan yhteisessä rakkaudessa, pyhänhengen osallisuudessa on yhdessä päätetty uskonlahjan säilymiseksi tukevia asioita.

    eli ne ovat NEUVOJA, ei käskyjä, mutta jos niille neuvoille sydämensä kovettaa, niin se johtaa omantunnon paatumiseen ja uskosta luopumiseen.

    Minulla tulee vain nuista neuvoistasi mieleen ihmisen antamat neuvot joita jokainen jo pienestä asti opetetaan välttämään.
    Sillä tavalla ihminen on itse tehnyt joistain asioista syntisiä joita tulee välttää eli tehnyt niistä ihmislakeja/perinnesääntöjä.

    Äänestä

  • taikka neuvot kirjoitti:

    mutta mistä sinä/te tiedätte että ne neuvot ovat juuri nuo neuvot?
    Jokainenhan voi väittää sitä sun tätä, jos sitä ei ole suoraan raamatussa sanottu mitä nuo salaiset neuvot sitten ovat.
    Miksei neuvot/säännöt tarkoita samaa asiaa?

    sitten oikein ovat, näin minä uskon kautta ymmärrän itse.

    no kyllähän tuo neuvo/sääntö on hyvin samankaltainen asia, neuvo vain siksi, että kyse on ehdonvallan asiasta, iso mahdollisuus johtaa pahuuden teille (laaja ohjelmatarjonta), miksi altistaa sielunsa vaaraan, kun vaara on muutenkin kova, tässä alati kiihtyvässä synnin tulvassa, jostakin on luovuttava, vaikkei se olekaan mikään ehto taivaskelpoisuuteen jumalan edessä(televisio), mutta on niin suuri vaara että se johtaa ihmisen kauas jumalasta.

    Äänestä

  • itse mitä ne kirjoitti:

    minä tiedän että te ymmärrätte näin tämän asian uskonne kautta.
    Minä myös uskon, mutta eri tavalla kuin sinä.

    Ymmärrän kyllä että ihmisen tulee huolehtia ettei joudu syntiin, mutta joutuu kuitenkin koska ei ole täydellinen.
    Sitten voi miettiä mitkä asiat ovat noita syntejä. Ovatko ne jonkin ihmisen laatimia lakeja/perinnesääntöjä.
    Ja se mikä tulee lähimmäisen rakkuteen mielestäni ei tarkoita sitä että kun joku on jotain mieltä jostain että se on syntiä niin kukaan ei sitten saa tehdä sitä. Eihän sellaisesta elämästä tule mitään. Mutta jos joku kokee jonkin tietyn asian olevan syntiä niin ottaa hänet sitten huomioon silloin kun hän on läsnä eikä tee sitä syntiä tai ota sitä esille tuon herkän ihmisen läsnäollessa.
    Näin minä koen lähimmäisen rakkauden uskon kautta myös syntiin verratessa. Eri asia on sitten suoran annetut lait raamatussa esim. naimisiin meno jne. joita ilolla haluan noudattaa.

    Äänestä

  • neuvot ja rakkaus kirjoitti:

    Jeesus ilmoitti mikä on "laki ja profeetat":

    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12)

    Kymmenen ksäkysä ja tämä riittävät, muita käskyjä ja määryksiä ei uskovaisella pitäisi olla. On hahrhaopetusta laatia eri asioiden kieltolistoja ja pitää niitä muuttumattomana Jumalan sananan, kun ne ei kuitenkaan yhtään perustu Jumlaan sanaan!

    Äänestä

Tämän keskustelun perusteella mulle on tullut semmoinen olo, että uskovaisia on huijattu ja johdettu harhaan tleveisiolaitteen kiellolla. Yli 40 vuotta. Koska Raamatusta ei näköjään löydy perusteluja kieltää ja määritellä synniksi yksi nimenomainen laite.

Jkainen määräys ja synniksi sanottu asia pitäisi perustua aina Jumalan sanaan. Jos ei siinä pitäydytä, silloin on oikeasti suuri vaara että ihmiset alkaa kehittää ihmisten mielen mukaisia harhaoppeja.

Televisiolaitteen hankinnan kontrollista on tullut tietynlainen vallankäyttömuoto. Se ei voi olla elävän kristillisyyden mukaista menettelyä. Näin onlen itse pähkäillyt ja kaverien kanssa päätellyt.

Tämä keskustelu ei ole lisännyt luottamustani vuosikkokouksen kieltopäätöksen perusteluihin.

Äänestä
  • näin ajattelen ihan omilla aivoillani, usko sydämessäni.

    Äänestä

  • vaan ohjelma mikä sen aiheu... kirjoitti:

    näin ajattelen ihan omilla aivoillani, usko sydämessäni.

    Olisi siis pitänyt kieltää televisio-ohjelmien tuottaminen - ei televisiota.

    Äänestä

  • Perusutelias kirjoitti:

    Olisi siis pitänyt kieltää televisio-ohjelmien tuottaminen - ei televisiota.

    liian suureksi ja televisioohjelmat pian sitämyöten kokonaan muutuvat liian rakkaiksi, ja saattavat tulla omalletunnolle jopa uskomisen esteeksi, eihän srk:ssa voida hyväksyä pahennuksen aiheuttajaa...

    elämme lopun aikaa, hämmennys on suuri, kun on internetkin ja muutenkin valvomisen paikkoja ilman televisiotakin, miksi hyväksyä omantunnonraskauttaja, tietokonetta nyt tarvii jo monissa töissä, myöskin minä yrittäjänä.

    Äänestä

  • hyväksi, houkutus käy pian kirjoitti:

    Se vääryys ja hengellinen väkivlta, jota televisiolaitteen kiellon varjolla on siionissa harjoitettu, saattaa tulla uskomisen esteeksi monellekin...Väkivaltaa on seurannut keskuuteemme siis televisioKIELLON tähden! Ei sen tähden että joku olisi sattunut televisiosta väkivaltaa oppimaan ja omaksumaan. ;-)

    Siinä ei ole ollut rakkautta eikä kärsivällisyyttä vaan ihset on vaan kylmästi heitetty ulos. Niin ei toimi hyvä paimen.

    Äänestä

raamatullakin perustella.. Syntiä on se joka vieroitaa meidät Jumalasta. Ja siihen aikaan kun tuo kauhistuttava kapistus alkoi tulla kotehin ajateltiin että se vieroitaa ihmisen Jumalayhteydestä.

Tähän viitanneen nimitys pahuuden sontaluukku.

Tv kielossa on paljon hyvääkin. Tv tulee paljonkin ohjelmaa jota voi pitää arvomailmaltaan uskovaiselle sopimattomana. TV on addiktoiva ja pienten lasten osalta siinä on vaikea nähdä mitään hyvää.

Valvomaton tv katselu tuskin tekee yhdellekään lapselle hyvää.

Mutta mutta...

Sitten tuota voidaan ajatella ette uskovainen istu siellä missä pilkaajat istuvat... Eli ettei uskovainen voi sydämestään yhtyä tv esitettyihin ohjelmiin..

mutta mutta

Vaikka rakkaudenneuvo tv onkin minusta aidosti ihan hyvä niin tapa jolla siitä tehtiin lain kirjain asia jolla piirettiin Jumalan valtakunnan rajaa on huono. Missähän ketjussa juuri sivusimme tätä asiaa?

Ei siis kyse ole siitä että tälläiset neuvot olisivat huonoja ja etteikö niiden noudattaminen sinsä voisi olla uskovaiselle ihan hyväksikin...

Jatko löytynee näille ajatuksille tuosta ketjusta melkoinen heitto...

Äänestä
  • Hys hys, sinä esitätä tässä hyvin oudon vaatimuksen:

    "ettei uskovainen voi sydämestään yhtyä tv esitettyihin ohjelmiin.. "

    Miksi ihmeessä pitäisikään? Miksi tv-ohjelman katsojan pitäisi yhtyä jossain tv-ohjelmassa esitettyihin asioihin, siis olla samaa mieltä??

    Verrataan televisio-ohjelmaa toiseen tiedotusvälineeseen, sanomalehteen. Eihän lukija ole aina suinkaan samaa mieltä sanomalehdessä julkaistuista mielipiteistä ja väitteistä. Siitä huolimatta uskovainenkin voi tilata kotiin sanomalehden. Ja voi lukea selalisiakin uutisia ja lehtijuttuja, joiden kanssa on itse eri mieltä.

    Miksi sitten tv-ohjelmien kanssa pitäisi olla samaa mieltä? Ja kun ei voi olla samaa mieltä, siitä syystä pitää sitten kieltää koko laitteen hankinta kotiin.

    Erittäin epäloogista.

    Kun muutaman kerran viikossa löydän aikaa katsellakseni jotain televisiosta tulevaa ajankohtaiskeskustelua, vaikkapa A-talkia, tai Ajankohtaista Kakkosta, en suinkaan ole siellä esitettyjen käsitysten kanssa aina samaa mieltä. Saatan silti katsoa ohjelman jos siellä tuntuu olevan tärkeää tietoa. Joskus on hyväksi tutustua myös itselleen vieraisiin mielipiteisiin, sillä asioilla on usein paljon muitakin tarkastelutapoja ja -mahdollisuuksia kuin omani.

    Äänestä

  • Vaihda näkökulmaa kirjoitti:

    Hys hys, sinä esitätä tässä hyvin oudon vaatimuksen:

    ;) heh! Näillä esittämiläni perusteilla sitä nimenomaan perustellaan. Minä en tunne kupaakaan kantaa omakseni sitä jossa tv hyväksytään huonekaluksi ja se mitä siitä seuraa. Mutta en myöskään sitä vl hysteeristä totaalikieltoa.

    Vl on tapana vältää asioita myös vähän myös varmuuden vuoksi.

    Siihen aikaan kun tv tuli sellaisesta kuin mediakriittisyydestä ei varmaan oltu kuultuunkaan.

    "Miksi ihmeessä pitäisikään? Miksi tv-ohjelman katsojan pitäisi yhtyä jossain tv-ohjelmassa esitettyihin asioihin, siis olla samaa mieltä??"

    Eihän toki tarvitse. Mutta vl on varmaan enemmänkin sellainen ajatelumalli että kaikki se mihin ei voi yhtyä pitää vältää.

    "ei istuta siellä missä pilkaajat istuvat"

    Ajatellaan että tv ohjelmat ovat tietoisesti "kiusausten altiiksi asettumista". Että tv vieroitaa ihmisen elävästä uskosta jne...

    Tässä kohdassa vl ei luota siihen että ihmisen omatunto toimisi siinä mitä tv sopii tai ei sovi katsoa.

    Minusta se yleinen hyväkyvä asenne tv kohtaan on yhtä manipuloitu kuin se vl kanta että tv on yskitään huono.

    Ihminen turtuu tv kautta kohtaamaan asioita/"arvottomuutta". Pelkästään väkivaltaa eisiintyy jopa osassa lasten piirrettyjä niin palon että voitko todella sanoa että se on "viatota"? Minä en voi sanoa. Mutta ihminen joka on nähnyt tätä "viatonta" väkivaltaa viikon toisensa perään ei ehkä osaa pitää sitä minään?

    Ihan totuuden vastainen ei ole heitto - murha ja väkivalta arkipäiväistyy tv kauuta. Jopa joku lehti otti esille tämän yhden suomalaisen jatkosarjan - meneekö siinä jutut jo yliampuviksi.

    Moni niistäkin jotka sanoo miettivänsä kriittisesti mitä katsoo tosiasiallisesti katsoo kritiikittä paljon sellaista jonka voisi jättää katsomatta.

    Ja nyt sinä sitten sanot että hyvä on puhua kun ei tiedä mistä puhuu. Hyvä mutta kun minä tiedän mistä minä puhun. Minä tiedän millaista on elää tv kanssa mutta myös millaista on elää ilman sitä. Ja minä tiedän mistä luovun kun luovun tv:stä mutta tiedän myös mitä menetän.

    Monenkaan vl kanta ei perustu siihen että he oikesti itse tietäisivät. Että päätös olla hankkimatta tv olisi tietoinen valinta vaan se on vl tapana. Minulle se on sitä.

    Ja se on yllättävää että kuinka vaikeaa sinunkin ehkä on hyväksyä sitä jos sanon että tv ohjelmatarjonnasta pidän valtaosaa huonona.

    Oletko ajatellut että kuinka paljon maksaa se jos löydän 10 t viikossa katomisen arvoista ohjelmaa. Niin paljonko tuo "viihde" maksaa kun lasket siihen tv dikiboxit lupamaksut sähköt ym. Oletko aivan varama että saat rahoillesi vastinetta?

    Olet kasvanut ajattelemaan että saat? Mutta saatko sitä oikeasti? ONKO se tv tarjonta todella siihen käytetyn rahan arvoista? Entä jos käytäisit tuon lupamaksun esim dvd hankintaan. Sinulla olisi jo vuoden päästä melkoinen dvd kirjasto ajatuksen kannssa valittua viihdettä.

    Ymmärrätkö mitä yritän sanoa. Minä hyväksyn pahennusesi jos oletat etten tiedä tv mitään. Tiedän siitä aivan tarpeeksi. Olen elänyt sen kanssa ja ilman sitä. Ei tv katselu tänpäivänä ole ongelma. Voin katso tai olla katsomatta.

    Yksi tyypillisin tilanne jossa tuota tuolee töllötettyä on sairaala. Paikka jossa aikaa tappamalla tapaetaan. Sielä todellakaan ei ole muuta tekemistä kuin tv katselu. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan että teen sen silmäyksen tv nykytilaan tuossa tilanteessa. Ja aina tuollaisen "session" jälkeen olen todennut ettei tv ohjlmatarjonta ole kokonaisuudessan parantunut.

    Äänestä

kyse on kuitenkin järjestöstä ja yhteisöstä joka toimii arvovaikuttajana, miksi tulisi hyväksyä srk:n puolesta sellainen asia mikä johtaa joidenkin ihmisten kohdalla eksytykseen, ei ole oikein että hyväksytään tuollainen esine mistä näytetään väkivaltaa ja irstautta, se tahtoo jäädä sydämelle taakaksi ja lopulta johtaa ulos jumalanvaltakunnan yhteydestä.

Äänestä
  • netti. Se ei voi eksyttää.

    Äänestä

  • Lusikalla voi masturboida, ainakin nainen, aiheuttaa sietämätöntä tuskaa (vrt. 3. valtakunnan ihmiskokeet) ja ehkä tappaakin.

    Äänestä

  • Väität, että vaikka kiellolle ei olekaan perusteluja Raamatussa, uskovaisilta on syytä edelleen kieltää SRK:n vuosikokouksen päätöksellä televisiovastaanottimen hankkiminen.

    Jos tälle tielle lähdetään, että SRK:n vuosikokouksen eli rauhanyhdistysten edustajien päättösten ei tarvitsekaan perustua Raamattuun, ollaan hyvin vaarallisella tiellä.

    Perustelen kriittistä käsitystäni Lutherin kirjoituksilla ja toiminnalla. Luther lähti taistelemaan katolista kirkkoa vastaan juuri siitä syystä, että uskomiselle oli kirkossa
    rakennettu paljon erilaisia kieltoja ja määräyksiä, joilla ei ollut lainkaan perusteluja Raamatussa. Niistä oli kuitenkin tehty ehtoja Jumalan lapseudelle. Luther näki tämän johtaneen mielivaltaan ja rajoittavan armosta uskomisen vapautta. Ihmisten huomio kiinnittyi tällaisten määräysten puristuksessa uskomisen kannalta täysin toisarvoisiin seikkoihin, ei uskon pääasiaan.

    Koska SRK:n tv-laitteen hankkimiskielto on armon uskomisen ehto, se kielto on täysin rinnastettavissa näihin Lutherin ajan katolisen kirkon määräyksiin.

    Armolle ei pidä asettaa mitään ihmiskäskyjen ehtoja.

    Tähän perustuu oma kriittinen suhtautumiseni vuosikokouksessa päätettyyn televisiovastaanottimen hankkimisen kieltoon. Mitään Jumalan sanaan perustumatonta normijärkestelmää ei uskovaisten pidä kannattaa.

    Olen täysin samaa mieltä Mauri Kinnusen kanssa siitä että television hankkimiskielto on mahdollisimman pian otettava uudelleen käsittelyyn vuosikokouksessa.

    Äänestä

  • Nuorempi puhuja kirjoitti:

    Väität, että vaikka kiellolle ei olekaan perusteluja Raamatussa, uskovaisilta on syytä edelleen kieltää SRK:n vuosikokouksen päätöksellä televisiovastaanottimen hankkiminen.

    Jos tälle tielle lähdetään, että SRK:n vuosikokouksen eli rauhanyhdistysten edustajien päättösten ei tarvitsekaan perustua Raamattuun, ollaan hyvin vaarallisella tiellä.

    Perustelen kriittistä käsitystäni Lutherin kirjoituksilla ja toiminnalla. Luther lähti taistelemaan katolista kirkkoa vastaan juuri siitä syystä, että uskomiselle oli kirkossa
    rakennettu paljon erilaisia kieltoja ja määräyksiä, joilla ei ollut lainkaan perusteluja Raamatussa. Niistä oli kuitenkin tehty ehtoja Jumalan lapseudelle. Luther näki tämän johtaneen mielivaltaan ja rajoittavan armosta uskomisen vapautta. Ihmisten huomio kiinnittyi tällaisten määräysten puristuksessa uskomisen kannalta täysin toisarvoisiin seikkoihin, ei uskon pääasiaan.

    Koska SRK:n tv-laitteen hankkimiskielto on armon uskomisen ehto, se kielto on täysin rinnastettavissa näihin Lutherin ajan katolisen kirkon määräyksiin.

    Armolle ei pidä asettaa mitään ihmiskäskyjen ehtoja.

    Tähän perustuu oma kriittinen suhtautumiseni vuosikokouksessa päätettyyn televisiovastaanottimen hankkimisen kieltoon. Mitään Jumalan sanaan perustumatonta normijärkestelmää ei uskovaisten pidä kannattaa.

    Olen täysin samaa mieltä Mauri Kinnusen kanssa siitä että television hankkimiskielto on mahdollisimman pian otettava uudelleen käsittelyyn vuosikokouksessa.

    Ostakaa telkkari,kattokaa sydämen kyllyydestä, jos sillä luulette tulevanne autuaaksi.

    Kertakaikkiaan hullua jankkaamista. Eikö teillä ole itellä aivoja ajatella, kun pitää täällä märistä jatkuvasti samaa asiaa??

    Lopen kyllästynyt olen näihin märinöihin!!

    Lopettakaa tuo iän ikuinen jauhaminen samoista asioista. Ootte kuin kakarat hiekkalaatikolla, tai lasten kunniaksi sanottava,että hekin käyttäytyvät asiallisemmin kuin tämän palstan märisijät!

    Äänestä

  • ihmeellistä porukkaa kirjoitti:

    Kirjoituksesi ei ansaitsisi vakavaa kommenttia mutta kommentoin nyt tämän kerran. :-)

    Meillä on virallinen vuosikokouksen päätös jossa on vuonna 1963 päätetty että televisiolaitteen hankkiminen on synti.

    Me nuoremmat polvet kristillisyydessä ollaan todettu että se päätös ei enää ole ajankohtainen, vana se pitäisi muuttaa.

    Sitä varten pitäisi joidenkin rauhanyhdistysten tehdä aloite SRK:n seuraavalle vuosikokoukselle. Että asia olisi esityslistalla.

    Siksi asiasta on syytä keskustella.
    Vaikkapa aluksi täällä. :-)

    Tämä on muuten ihan normaalia että asioista siionissa keskustellaan. :-)

    jonka minä aikoinaan tunsin, vallitsi sanelupolitiikka. Ei tarvinnut keskustella, vaan uskoa vaan eppäilykset anteeksi. Jumala oli antanut järjenkäyttöoikeuden vain yksille.

    Äänestä

  • entinen vl kirjoitti:

    jonka minä aikoinaan tunsin, vallitsi sanelupolitiikka. Ei tarvinnut keskustella, vaan uskoa vaan eppäilykset anteeksi. Jumala oli antanut järjenkäyttöoikeuden vain yksille.

    Olet oikeassa, minun pahoinvointi johtuu keskustelemattomuudesta.

    Tämän luin kirkon sivulta:
    ""On tutkittu, että jos ihminen pelkästään ottaa vastaan asioita, eikä ilmaise itsestään mitään, hän voi ennen pitkää pahoin. ""

    Minä sairastuin sen takia, että en koskaan uskaltanut ilmaista omia mielipiteitä, omia ajatuksia mitenkään.

    SRK:n on kieltänyt myös vl-uskovaisia keskustelemasta täällä S24-palstalla, vaikka tämä on tällähetkellä ainut tapa pysyä terveenä, koska avoin keskustelu mm. hoitokokouksista on kielletty.

    Äänestä

  • ahdistunut vl kirjoitti:

    Veli Hautamäki on sanonut, että avoimmmuutta on aivan tarpeeksi.

    Kyllä seurojen yhteydessä ja nuorten tilaisuuksissa ym. voi aivan vapaasti keskustella kipeistäkin asioista. Mitä hoitokokouksiin tulee, niin ne ovat olleet siunauksellisia ja ovat sitä yhä. Vieläkin Siionissa hoidetaan armon neuvoilla.

    Äänestä

niin televisiossa, teatterissa, konsertissa kuin kaikessa muussakin elämässä. Näin vapaasti kun uskottaisiin, jäisi turha kyttäily ja STASI-järjestelmä historiaan.

Äänestä
  • Mutta vuoden 1963 televisiokieltopäätöksen mukaan nimenomaan LAITTEEN hankkiminen kotiin kadottaa ja hankinta osoittaa että uskovainen on kieltänyt uskonsa.

    Laite kotona siis kadottaa, ei se katsooko huonoja tai hyviä ohjelmia.

    Äänestä

Kirjoituksia oli paljon. En jaksanut käydä läpi jokaista. Kerron sen mitä meille tästä asiasta aikanaan koulussa kerrottiin. Raamatunkohta on mm. Sakarja 5:5-11. Siinä puhutaan eefa-mitasta. Netistä voit etsiä googlettamalla lisätietoa hakusanalla eefa-mitta.
Tässä yksi: http://personal.inet.fi/perhe/osmo.pitkaniemi/Televisio.html

Äänestä
  • En ole aikoihin nähnyt mitään yhtä sairasta ja hupsua raamatun tulkintaa!

    Jutta saattaa olla toki pitkitetty vitsikin, sillä siellä on tällainenkin ajatus:

    "Naista ei ole tarkoitettu täällä ajassa johtamaan miestä, vaan päinvastoin."

    Vau!!

    Äänestä

radio-ohjelmaa elokuun lopussa. Siinä heitettiin jäähyväiset analogiselle tv:lle. Ohjelmassa esitettiin vanha vl- haastattelu muistaakseni vuodelta -71. Haastateltava sanoi tv-kiellosta jotenkin näin: - Uskossa, siis vl-uskossa on tutkittu, että tv saastuttaa ja turmelee ihmisen-, ja näin: -Pyhän Hengen ja Jumalan valtakunnan neuvojen kautta tv tuo turmion ihmisille ja lapsille.-

Kun Tähän tv:n kieltopäätökseen on valjastettu Pyhä Henki, miten sen voi komota. Silloinhan Pyhä Henki olisi neuvonut väärin.

Kokonaan toinen asia on, onko oikein liittää Pyhää Henkeä tämmöisiin päätöksiin, mutta näin haastattelussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harmooninsoittaja kirjoitti:

Mihin Raamatun kohtaan varsinaisesti perustuu SRK:n vuosikokouksen (1963) päätös siitä, että televisiovastaanottimen (laitteen) hankkiminen kotiin on uskovaiselle kadottava synti?

Meillä tuli iltakylässä viime lauantaina tiukka keskustelu tästä. Yllättäen ei yksikään meistä läsnä olleista osannut selittää asiaa Raamatulla. Kysynpä täältä jos joku osaisi vastata. Pyydän asiallisia vastauksia (uskovaisilta siis).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu