Oivallus!

Tajusin tänään yht'äkkiä mikä kreationisteja (ja muitakin fundiksia) oikein ajaa uskomaan täysin päättömiin kehitelmiinsä: relativismin pelko! Kyseiset ihmiset eivät voi kestää ajatusta siitä, ettei olisi mitään ehdottomia, muttumattomia totuuksia, joita kukaan ei voi kyseenalaistaa. Niinpä täytyy vaikka väkisin ja summittaisesti valita joku väite - ihan miten pöljä tahansa - ja lukita se muuttumattomaksi ehdottomuudeksi jota ei saa kyseenalaistaa. Tiede ei tähän anna mahdollisuuksia, koska teoriassa mikä tahansa osa tiedettä voi mennä uuden tiedon valossa mullinmallin. Raamattu sen sijaan ei alkujaankaan perustu mihinkään konkreettiseen, joten sen voi rauhassa julistaa absoluutioksi, ja ripustautua siihen maailman myrskyjen pelottaessa pientä ihmisparkaa.

(Olen ehkä keskivertoa palstalaista tyhmempi, kun tajusin tämän vasta nyt, mutta ainakin voin nyt sanoa tajuavani miksi ihmeessä tästä asiasta jankkaajia edes on olemassa. Maailmankuvani selkiytyi vähäsen, joskin käsitykseni ihmiskunnasta aleni vielä lisää.)
391256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Oletko huomannut kuinka lappu välähtää joskus kirkkaasti? Sinulle on tainnut käydä noin? Poikkeuksellisen kirkas lampun välähdys, ja varsinkin kun sitä et ole huomannut itselläsi aiemmin, merkitsee yleensä sitä, että sen ilmiön takana on lampun loppuun palaminen. Tulkitsenkin sinulla olleen kyseessä tämän välähdyksen. Nyt neuvon vaihtamaan sammuneen tilalle uuden!

Äänestä

Absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa, paitsi se että absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa (harmi että lause kumoaa itse itsensä, mutta so what).

Onneksi kävi tuuri että synnyimme näinkin myöhäiseen ihmiskunnan aikaan että tajuamme evolutiivisessä kehityksessämme julistaa postmoderni relativismi ainoaksi absoluuttiseksi totuudeksi!

Äänestä

oivalluksen välähdys. En usko, että olet keskivertoa tyhmempi, ainakaan tällä kretsufoorumilla.

Äänestä

Valitettavasti et saa ainuttakaan kreationistia myöntämään tätä, sillä he vihaavat ajatusta, että he eivät olekaan meidän muiden suhteen ylemmällä, järjen selittämättömissä olevalla ymmärryksen tasolla.

Heille korkeampi ajattelu tarkoittaa että on olemassa mystisiä totuuksia, jotka ovat niin suuria etteivät he kykene niitä ymmärtämään. He tottelevat niitä koska ovat vakuuttuneita että ne ovat kuitenkin totta.

Meille nuo selittämättömät "totuudeet" ovat perustelematonta mystiikkaa, samalla tasolla kummitusjuttujen kanssa. Hieman tutkimalla noiden "mystisten" "totuuksien" takaa löytyy varsin tarkoitushakuista, hyvin maallisin tarkoitusperin väsättyä uskonnollista propagandaa.

Äänestä
  • Kukas se petkuttaa? Ketkä ne tekevät vilppiä tutkimustuloksille? Ketkä plagioivat väitöskirjojensa tiedot? Tiedeyhteisö on piiri pieni joka toimii korruptioskandaalien ympäröimänä. http://en.wikipedia.org/wiki/Piltdown_Man ------------Ja kuka se ei erottanut petkutusta vuosikymmeniin?

    Äänestä

  • Buuuahhahhahhaaaaa! kirjoitti:

    Kukas se petkuttaa? Ketkä ne tekevät vilppiä tutkimustuloksille? Ketkä plagioivat väitöskirjojensa tiedot? Tiedeyhteisö on piiri pieni joka toimii korruptioskandaalien ympäröimänä. http://en.wikipedia.org/wiki/Piltdown_Man ------------Ja kuka se ei erottanut petkutusta vuosikymmeniin?

    Maailmanlaajuista tiedesalaliittoa ei ole olemassa.

    On kylläkin olemassa helluntailaisten maailmanlaajuinen eksytyssalaliitto, jossa omia epäraamatullisia profeettojaan palvova kreationistikultti tekee vilppiä, plagioi vääristellen ja hämmästyttävän röyhkeästi kuvittele ettemme ole havainneet sen petkutusta.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    ja fiksaatio että näet hellareissa jotain mustavalkoista salaliittoa sen sijaan että siellä(kin) sattuu vain olemaan vain epätäydellisiä ihmisiä, samoin kuin vaikkapa tiedeyhteisössä.

    Äänestä

  • se ongelma kirjoitti:

    ja fiksaatio että näet hellareissa jotain mustavalkoista salaliittoa sen sijaan että siellä(kin) sattuu vain olemaan vain epätäydellisiä ihmisiä, samoin kuin vaikkapa tiedeyhteisössä.

    absoluuttisiin dogmiin te uskotte. Tuo epätäydelliyyden on vain sitä, että ette itsekään ymmärrä mihin uskotte, uskotte siis ymmärtämättä.

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    absoluuttisiin dogmiin te uskotte. Tuo epätäydelliyyden on vain sitä, että ette itsekään ymmärrä mihin uskotte, uskotte siis ymmärtämättä.

    En nyt vain satu putoamaan olkiukkoryhmittelyysi (en ole esim. hellari).

    Edelleen huvittaa tuo arroganssisi kun kuvittelet tietäväsi paremmin mihin kristityt uskovat ja miksi, edelleen oraakkeli? Ilmeisesti nöyryys on toiseksi paras ominaisuutesi?

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    Maailmanlaajuista tiedesalaliittoa ei ole olemassa.

    On kylläkin olemassa helluntailaisten maailmanlaajuinen eksytyssalaliitto, jossa omia epäraamatullisia profeettojaan palvova kreationistikultti tekee vilppiä, plagioi vääristellen ja hämmästyttävän röyhkeästi kuvittele ettemme ole havainneet sen petkutusta.

    Takuulla Piltdownin tapaus oli tiedyhteisön omaa mokaa, jossa ei ollut oasallisuutta yhdelläkään klretskulla. Kummallista puolustella selvää vilppiä!

    Äänestä

  • "te ja te".. kirjoitti:

    En nyt vain satu putoamaan olkiukkoryhmittelyysi (en ole esim. hellari).

    Edelleen huvittaa tuo arroganssisi kun kuvittelet tietäväsi paremmin mihin kristityt uskovat ja miksi, edelleen oraakkeli? Ilmeisesti nöyryys on toiseksi paras ominaisuutesi?

    perustellusti mihin uskot? Minä kun en ole väittänyt ymmärtäväni mihin uskotte, vaan kerroin että ette itsekkään ymmärrä mihin uskotte.

    Ja usko pois, tämä voidaan helposti viedä sille tasolle, jossa sinun täytyy tunnustaa uskovasi ilman perusteita.

    Äänestä

  • sanoppas kirjoitti:

    Takuulla Piltdownin tapaus oli tiedyhteisön omaa mokaa, jossa ei ollut oasallisuutta yhdelläkään klretskulla. Kummallista puolustella selvää vilppiä!

    Piltdown sitä, piltdown tätä...

    Piltdowninhan kykeni osoittamaan vääräksi tiedemaailman itse omin keinoin.

    Minäpä petraan:

    kuudessä päivässä luotu maailma. Siinäpä valhe, jota uskonto ei ole omin keinoin kyennyt osoittamaan vääräksi. Tiede sen sijaan kykeni osoittamaan uskontonne vääräksi, siis tiede on pätevämpi kuin uskontonne. Kylläpä te sitkeästi puskette tutkainta vastaan :)

    Äänestä

  • Kas näin kirjoitti:

    perustellusti mihin uskot? Minä kun en ole väittänyt ymmärtäväni mihin uskotte, vaan kerroin että ette itsekkään ymmärrä mihin uskotte.

    Ja usko pois, tämä voidaan helposti viedä sille tasolle, jossa sinun täytyy tunnustaa uskovasi ilman perusteita.

    väärän lähtökohdan keskusteluusi: >>Minä kun en ole väittänyt ymmärtäväni mihin uskotte, vaan kerroin että ette itsekkään ymmärrä mihin uskotte.>Ja usko pois, tämä voidaan helposti viedä sille tasolle, jossa sinun täytyy tunnustaa uskovasi ilman perusteita.

    Äänestä

  • lauseesi osoittaa kirjoitti:

    väärän lähtökohdan keskusteluusi: >>Minä kun en ole väittänyt ymmärtäväni mihin uskotte, vaan kerroin että ette itsekkään ymmärrä mihin uskotte.>Ja usko pois, tämä voidaan helposti viedä sille tasolle, jossa sinun täytyy tunnustaa uskovasi ilman perusteita.

    vastauksia, aivan kuten arvelinkin :)

    "Et sinä voi tietää mihin "me" uskomme etenkään jos et ymmärrä mihin "me" uskomme. "

    Aika kömpelösti väistelty... vai onko tämä uskovaistapa myöntää myöntämättä, että ei itsekään ymmärrä mihin uskoo :)

    "Uskon helposti että luulet niin mutta asia ei ole niin kuin sanot."

    Heh, ja linkeillä vastaaminen alkaa :)

    Sinä et siis ihan aikuisten (jos nyt aikuinen edes olet) tiedä mihin uskot?

    Onko reilu nelikymppinen sinusta aikuinen? Yleisten standardien mukaan suunnilleen on. Sinun ikäsi?

    Vastauksiahan on tässä annettu useastikin: juutalaisten ennustettu kohtalo, maailmantilanne, Kristuksen syntymä ja sovitus, kosmologinen-, jne..argumentti...kts. aikasemmat vastaukseni..
    Perusteet uskollemme ovat sen verran laajat että jos olet niistä oikeasti kiinnostunut niin löydät ne parhaiten juuri antamastani linkin kirjasta mutta eipä taida oikeasti kiinnostaa..?

    Äänestä

  • aikuinen.. kirjoitti:

    Olisi voinut olla pidempikin, kiitos että säästit meitä vaivalta :)

    Mutta mites ne perustelut? Edelleen sitä tasoa, että "se profeetta kertoi silleen" sekä "raamattu kertoi silleen" sekä "raamattu kertoo että raamattu on totta, siispä raamattu on totta" :)

    vastaus:

    >>Olisi voinut olla pidempikin, kiitos että säästit meitä vaivalta :)>Mutta mites ne perustelut? Edelleen sitä tasoa, että "se profeetta kertoi silleen" sekä "raamattu kertoi silleen" sekä "raamattu kertoo että raamattu on totta, siispä raamattu on totta" :)

    Äänestä

  • ja keskisuuri kirjoitti:

    "en vastaa omin sanoin, vaan tarjoan tämän nettilinkin/kirjan nimen/profeetan nimen, ota selvää sieltä" :)

    Minun näkökulmastani et ole edelleenkään kyennyt osoittamaan että vähimmässäkään määrin ymmärrät mihin uskot.

    Vai oletko todella niin sekaisin, että uskot ennustushuijauksiin?

    hyvä: >> "en vastaa omin sanoin, vaan tarjoan tämän nettilinkin/kirjan nimen/profeetan nimen, ota selvää sieltä" :)

  • on aika kirjoitti:

    "Alentuva suhtautumesi ei tee asiaasi ja asemaasi kuin ainoastaan rajoittuneeksi ja leimaa pikemminkin esittäjänsä, kohteen sijaan, epäedullisesti, joten koita olla asiallinen kun vastaat.

    Äänestä

  • Buuuahhahhahhaaaaa! kirjoitti:

    Kukas se petkuttaa? Ketkä ne tekevät vilppiä tutkimustuloksille? Ketkä plagioivat väitöskirjojensa tiedot? Tiedeyhteisö on piiri pieni joka toimii korruptioskandaalien ympäröimänä. http://en.wikipedia.org/wiki/Piltdown_Man ------------Ja kuka se ei erottanut petkutusta vuosikymmeniin?

    Maapallon ikä ei edelleenkään ole kuusituhattu vuotta. Kreationismiin uskovat vain idiootit.

    Äänestä

  • hörhö mikä hörhö kirjoitti:

    olla opa n. 10 000 vuotta tai jopa n. 4,3 miljardia v..

    Äänestä

  • hörhö mikä hörhö kirjoitti:

    Maapallon ikä ei edelleenkään ole kuusituhattu vuotta. Kreationismiin uskovat vain idiootit.

    Ei maapallon luominen Raamatussa sisältynyt luomispäiviin. Maapallo oli jo luotu, kun luomiskertomus alkaa. 1. In the beginning of God's creation of the heavens and the earth.
    ((EX>In the beginning Said Rabbi Isaac: It was not necessary to begin the Torah except from “This month is to you,” (Exod. 12:2) which is the first commandment that the Israelites were commanded, (for the main purpose of the Torah is its commandments, and although several commandments are found in Genesis, e.g., circumcision and the prohibition of eating the thigh sinew, they could have been included together with the other commandments). Now for what reason did He commence with “In the beginning?” Because of [the verse] “The strength of His works He related to His people, to give them the inheritance of the nations” (Ps. 111:6). For if the nations of the world should say to Israel, “You are robbers, for you conquered by force the lands of the seven nations [of Canaan],” they will reply, "The entire earth belongs to the Holy One, blessed be He; He created it (this we learn from the story of the Creation) and gave it to whomever He deemed proper When He wished, He gave it to them, and when He wished, He took it away from them and gave it to us.
    In the beginning of God’s creation of Heb. בְּרֵאשִית בָּרָא. This verse calls for a midrashic interpretation [because according to its simple interpretation, the vowelization of the word בָּרָא, should be different, as Rashi explains further]. It teaches us that the sequence of the Creation as written is impossible, as is written immediately below] as our Rabbis stated (Letters of R. Akiva , letter “beth” ; Gen. Rabbah 1:6; Lev. Rabbah 36:4): [God created the world] for the sake of the Torah, which is called (Prov. 8:22): “the beginning of His way,” and for the sake of Israel, who are called (Jer. 2:3) “the first of His grain.” But if you wish to explain it according to its simple meaning, explain it thus: “At the beginning of the creation of heaven and earth, the earth was astonishing with emptiness, and darkness…and God said, ‘Let there be light.’” But Scripture did not come to teach the sequence of the Creation, to say that these came first, for if it came to teach this, it should have written:“At first (בָּרִאשׁוֹנָה) He created the heavens and the earth,” for there is no רֵאשִׁית in Scripture that is not connected to the following word, [i.e., in the construct state] like (ibid. 27:1):“In the beginning of (בְּרֵאשִית) the reign of Jehoiakim” ; (below 10:10)“the beginning of (רֵאשִׁית) his reign” ; (Deut. 18:4)“the first (רֵאשִׁית) of your corn.” Here too, you say בְּרֵאשִׁית בָּרָא אלֹהִים, like בְּרֵאשִׁית בְּרֹא, in the beginning of creating. And similar to this is,“At the beginning of the Lord’s speaking (דִּבֶּר) to Hosea,” (Hos. 1:2), i.e., at the beginning of the speaking (דִּבּוּרוֹ) of the Holy One, Blessed be He, to Hosea, “the Lord said to Hosea, etc.” Now if you say that it came to teach that these (i.e., heaven and earth) were created first, and that its meaning is: In the beginning of all, He created these-and that there are elliptical verses that omit one word, like (Job 3:9): “For [He] did not shut the doors of my [mother’s] womb,” and it does not explain who it was who shut [the womb]; and like (Isa. 8:4): “he will carry off the wealth of Damascus,” and it does not explain who will carry it off; and like (Amos 6:12): “or will one plow with cattle,” and it does not explain: “if a man will plow with cattle” ; and like (Isa. 46: 10): “telling the end from the beginning,” and it does not explain that [it means] telling the end of a matter from the beginning of a matter-if so, [if you say that Scripture indicates the order of creation] be astounded at yourself, for the water preceded, as it is written: “and the spirit of God hovered over the face of the water,” and Scripture did not yet disclose when the creation of water took place! From this you learn that the water preceded the earth. Moreover, the heavens were created from fire and water. Perforce, you must admit that Scripture did not teach us anything about the sequence of the earlier and the later [acts of creation].
    God’s creation of the heavens and the earth But it does not say “of the Lord’s creation of” (i.e., it should say “of the Lord God’s creation of” as below 2:4 “on the day that the Lord God made earth and heaven”) for in the beginning it was His intention to create it with the Divine Standard of Justice, but he perceived that the world would not endure; so He preceded it with the Divine Standard of Mercy, allying it with the Divine Standard of Justice, and that is the reason it is written:“on the day the Lord God made earth and heaven.”
    2. Now the earth was astonishingly empty, and darkness was on the face of the deep, and the spirit of God was hovering over the face of the water.
    astonishingly empty Heb. תֹהוּ וָבֹהוּ. תֹהוּ is an expression of astonishment and desolation, that a person wonders and is astonished at the emptiness therein. astordison in Old French; [tourdissement in modern French], astonishment. בֹהוּ an expression of emptiness and desolation. (This does not appear in all editions.)
    on the face of the deep on the face of the waters which were on the earth.
    and the spirit of God was hovering The Throne of Glory was suspended in the air and hovered over the face of the water with the breath of the mouth of the Holy One, blessed be He and with His word, like a dove, which hovers over the nest, acoveter in Old French, to cover, hover over.
    3. And God said, "Let there be light," and there was light.
    4. And God saw the light that it was good, and God separated between the light and between the darkness.
    And God saw the light that it was good, and God separated Here too, we need the words of the Aggadah: He saw it that it was not proper for the wicked to use it; so He separated it for the righteous in the future. According to its simple meaning, explain it as follows: He saw it that it was good, and it was unseemly that it [light] and darkness should serve in confusion; so He established for this one its boundary by day, and for that one its boundary by night.
    5. And God called the light day, and the darkness He called night, and it was evening and it was morning, one day.
    one day According to the sequence of the language of the chapter, it should have been written, “the first day,” as it is written regarding the other days, “second, third, fourth.” Why did Scripture write“one” ? Because the Holy One, blessed be He, was the only one in His world, for the angels were not created until the second day. [i.e., יוֹם אֶחָד is understood as ‘the day of the only One’] So is it explained in Genesis Rabbah (3:8).

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    saisit helposti maapallon iän selville, kun hankkisit parempaa luettavaa. Mutta voin toki sen kertoakin: useilla toisistaan riippumattomilla menetelmillä maapallon iäksi on saatu n. 4,56 miljardia vuotta.

    Äänestä

  • on aika kirjoitti:

    hyvä: >> "en vastaa omin sanoin, vaan tarjoan tämän nettilinkin/kirjan nimen/profeetan nimen, ota selvää sieltä" :)

    Minun näkökulmastani et ole edelleenkään kyennyt osoittamaan että vähimmässäkään määrin ymmärrät mihin uskot.

    Vai oletko todella niin sekaisin, että uskot ennustushuijauksiin?

    Kun paukut loppuvat, puututaan keskustelijan persoonaan sekä ryhdytään metakeskustelemaan.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    saisit helposti maapallon iän selville, kun hankkisit parempaa luettavaa. Mutta voin toki sen kertoakin: useilla toisistaan riippumattomilla menetelmillä maapallon iäksi on saatu n. 4,56 miljardia vuotta.

    Ja minua kun lakkaa ikä kiinnostamasta jo kun joku näyttää yli 35vuotiaalta. Mikäs siinä iässä pitäisi noin kiinnostavaa olla, jos sais välivastauksen? Eikös se ole ihan sama, onko maailma 5000vuotta vaiko 5000miljoonaa vuotta? nyt maailma on joka tapauksessa tällainen. oli asia kumminpäin vain.

    Äänestä

  • minä kun kirjoitti:

    siis pysyä tietämättömänä. Minä jo hieman uumoilinkin sitä, kun etsit vastausta maailman ikään jostakin uskonnollisesta tekstistä sen sijaan, että olisit lukenut ja kirjoittanut havainnoista todellisesta maailmasta ja maailmankaikkeudesta.

    Itse asiassa on paljonkin väliä sillä, että tiedämme kuinka vanha maapallo on. Kun tiedämme historian, osaamme myös päätellä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, koska tiedämme millaisessa maailmankaikkeudessa elämme.

    Etkö tiedä vielä minkälaiseen maahan teidät haudataan?

    Äänestä

  • on aika kirjoitti:

    hyvä: >> "en vastaa omin sanoin, vaan tarjoan tämän nettilinkin/kirjan nimen/profeetan nimen, ota selvää sieltä" :)

    Minun näkökulmastani et ole edelleenkään kyennyt osoittamaan että vähimmässäkään määrin ymmärrät mihin uskot.

    Vai oletko todella niin sekaisin, että uskot ennustushuijauksiin?

    ####bUAaaAAAHHhhHH!=>Haluat
    Kirjoittanut: Turkana 16.10.2007 klo 18.37

       siis pysyä tietämättömänä. Minä jo hieman uumoilinkin sitä, kun etsit vastausta maailman ikään jostakin uskonnollisesta tekstistä sen sijaan, että olisit lukenut ja kirjoittanut havainnoista todellisesta maailmasta ja maailmankaikkeudesta.

    Itse asiassa on paljonkin väliä sillä, että tiedämme kuinka vanha maapallo on. Kun tiedämme historian, osaamme myös päätellä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, koska tiedämme millaisessa maailmankaikkeudessa elämme. hihihihihihiiiihh!

    Äänestä

  • TE, TEILLE, TEILTÄ kirjoitti:

    sopiikin paremmin kuin hyvin vastaus: "Never argue with idiots, they just drag you down to their level then beat you with experience."

    Äänestä

  • etkö sitten vielä tiedä? kirjoitti:

    Etkö tiedä vielä minkälaiseen maahan teidät haudataan?

    hautapaikka on jo katsottu.

    Äänestä

****mikä evo-uskovia (ja muitakin fundiksia) oikein ajaa uskomaan täysin päättömiin kehitelmiinsä: relativismin pelko! Kyseiset ihmiset eivät voi kestää ajatusta siitä, ettei olisi mitään ehdottomia, muuttumattomia totuuksia, joita kukaan ei voi kyseenalaistaa****

Sopii evouskoviin kuin nenä päähän. Kunnon evouskovallehan ei maailmassa ole mitään sen kamalampaa kuin se, että joku arvostelee, tieteellisesti perustellen, evouskoa.

Heillä heti silmät lyö tulta ja alkaa armoton hampaitten kiristely. Lajien synty on TOTTA, ja olkoon ikuisesti kirottu se joka sitä arvostelee.

Äänestä
  • evoluutioteoria on jatkuvan kritiikin kohteena, siksi se kehittyy.

    Arvaapa, mikä "teoria" ei salli kritiikkiä, vaan tuomitsee toisinajattelijat suoraan helvettiin?

    Alkaa H:lla, päättyy "elluntaikultti" :)

    Äänestä

  • Jos kreationisti näkee jotain, joka on totta, hän kääntää sen päässään ensin nurinpäin, ja sitten suoltaa tämän käänteisajatuksen palstalle.

    Tulee mieleen, että eikös siellä Raamatussakin sanota jotain niistä, jotka kutsuvat mustaa valkoiseksi ja pimeyttä valoksi? Tähän voisi vaikka ottaa lainauksenkin, jos joku viitsii.

    Äänestä

  • taas kerran, että kretsut pyrkivät redusoimaan evoluution uskonnoksi, se kun on teidän ainoa keinonne. Evoluutiota ei voi arvostella uskonnolliselta pohjalta ja samalla tieteellisesti, koska niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Jos kuvittelet jonkun Leisolan oikeasti tietävän jotain tärkeää, olet pahasti harhojen vallassa.

    Äänestä

  • Evoluutio ei edelleenkään ole uskonto. Evoluution tueksi löytyy paljon todisteita. Ihmisten ja eläinten yhtäiläisyydet on erinomainen todiste. Jokainen voi tämän huomata kun tutkii asioita. Toiseksi fossiilit ovat myös täysin vakuuttava todiste. Fossiilit on kiistattomin ja varmin tieteellisin menetelmin todistettu miljoonia vuosia vanhoiksi. Evoluution tueksi löytyy vaikka kuinka paljon todisteita. Mitä todisteita uskontojen tueksi löytyy? Epävarmoja asioita ja tapahtumia jotka eivät todista yhtään mitään. Evoluutio ei ole uskonto vaan se on tiedettä. Pienet aukot mitkä evoluutiossa ovat eivät voi mitenkään kaataa koko teoriaa. Evoluution todellisuus ei välttämättä todista Jumalaa olemattomaksi.

    Äänestä

  • "Lajien synty on TOTTA, ja olkoon ikuisesti kirottu se joka sitä arvostelee."

    Kyllä lajien synnystä löytyy huomattavasti enemmän varmoja faktoja kuin vaikkapa raamatusta, uskonnollisista kokemuksista ja muiden uskontojen kirjoista sekä Pekka Reinikaisen teoksista. Jos sinulle jotakin kritiikkiä on lajien syntyä kohtaan niin kannattaisikko se esittää eikä vain provoilla. Tuskin olet edes koko kirjaa huolellisesti ja ajatuksen kanssa lukennut.

    Äänestä

Kyllähän tuo varmasti ohjaa tuon kaltaiseen ajatteluun... Itse tosin uskon että kyse on enemmänkin oman egon kasvattamisesta kohtuuttomiin mittakaavoihin. Ketä nyt ei kiihota ajatus olla universumin mahtavimman olennon omakuva? Varsinkin jos tieteen ja järjen kanssa joudumme oikeasti käsittelemään sitä että olemme todennäköisimmin huomattavan merkityksestön apinalauma jonkun satunnaisen galaksin reunalla kiitävän tähden satelliitilla.

Täytyy kyllä myöntää että Jumalan omakuva kuulostaa hohdokkaammalta.. tyhmemmältä mutta hohdokkaammalta.

Äänestä

Sananl. 16:25
Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.

Sananl. 15:9
Jumalattoman tie on Herralle kauhistus, mutta joka vanhurskauteen pyrkii, sitä hän rakastaa.

MIKÄ ON OIKEA TIE? tässä vastaus!
Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lamppu syttyi kirjoitti:

Tajusin tänään yht'äkkiä mikä kreationisteja (ja muitakin fundiksia) oikein ajaa uskomaan täysin päättömiin kehitelmiinsä: relativismin pelko! Kyseiset ihmiset eivät voi kestää ajatusta siitä, ettei olisi mitään ehdottomia, muttumattomia totuuksia, joita kukaan ei voi kyseenalaistaa. Niinpä täytyy vaikka väkisin ja summittaisesti valita joku väite - ihan miten pöljä tahansa - ja lukita se muuttumattomaksi ehdottomuudeksi jota ei saa kyseenalaistaa. Tiede ei tähän anna mahdollisuuksia, koska teoriassa mikä tahansa osa tiedettä voi mennä uuden tiedon valossa mullinmallin. Raamattu sen sijaan ei alkujaankaan perustu mihinkään konkreettiseen, joten sen voi rauhassa julistaa absoluutioksi, ja ripustautua siihen maailman myrskyjen pelottaessa pientä ihmisparkaa.

(Olen ehkä keskivertoa palstalaista tyhmempi, kun tajusin tämän vasta nyt, mutta ainakin voin nyt sanoa tajuavani miksi ihmeessä tästä asiasta jankkaajia edes on olemassa. Maailmankuvani selkiytyi vähäsen, joskin käsitykseni ihmiskunnasta aleni vielä lisää.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu