Onko olemassa perisyntiä eli ns. alkusyntiä, joka
periytyy sukupolvelta toiselle?
Syntiinlangennut käärme viekoitteli Eevan rikkomaan Jumalan tahdon. Eeva halusi olla
ymmärtäväinen niin kuin Jumala. Hän uskoi sen, mitä syntiinlangennut sanoi siitä huolimatta, että uskoi Jumalaan, joka oli kieltänyt tekemästä niin kuin syntiinlangennut sanoi.
Houkuttimena oli päästä samalle tasolle kuin Jumala.
Syntiinlangennut Eeva puolestaan tarjosi saman
houkutuksen Aadamille ja Aadamkin lankesi syntiin.
Nämä kaksi olivat luotuja pieniä ihmisiä, jotka
ihmettelivät aikansa Luojan luomistekoja, alkoivat sitten tottua niihin ja tulivat kokeneemmiksi ja varmemmiksi.
Nämä kaksi pientä ihmistä eivät käsittäneet
avaruuden ääretöntä suuruutta tai tähtiä ja planeettoja, jotka Jumala oli luonut. He eivät
myöskään nähneet niitä pieniä ihmeitä, joita
nykyajan ihmiset voivat tarkkailla mikroskoopilla. He eivät käsittäneet kaikkeuden
kokonaisuutta, mutta halusivat silti Jumalan
veroisiksi syömällä hyvän ja pahan tiedon puun
hedelmää. He eivät olleet luoneet mitään; heidät oli luotu. Silti he halusivat hallita kaikkeutta niin kuin Jumala ja päättää hyvästä ja pahasta.
Tätä syntiä jotkut kutsuvat nykyisin perisynniksi
eli alkusynniksi. Tuo asenne olla kuin Jumala
vaikkei ollut, johti vääriin päätelmiin ja
tekoihin, joista seurasi vääriä reagointeja ja
väärien reagointien kierteitä. Ihmiset eivät enää kuulleet Jumalaa yhtä hyvin eivätkä ymmärtäneet Häntä.
Roomalaiskirjeen mukaan kaikki ihmiset eivät ole
tehneet samankaltaista syntiä kuin Aadam
( Room. 5:14 ). Kuolema hallitsi kuitenkin heitäkin, koska synnin ja väärän reagoinnin
kierre oli pantu alulle.
Kun ihmiset saivat lapsia, näillä ei ollut sitäkään harkintakykyä kuin oli aikuisilla, ja
kun perkele tuli vaikuttamaan näihin lapsiin, he olivat helppo saalis kehittymättömyytensä ja
kokemattomuutensa tähden. Heidän vähäinen kokemuksensa, rajoittunut suhteellisuudentajunsa ja niidenmukainen reagointinsa vaikuttivat puolestaan siihen, millaisiksi he kasvoivat.
Ihmisen on yhä mahdollista langeta samaan syntiin
kuin Eeva ja Aadam, mutta se ei ole välttämätöntä. Ei tarvitse luulla olevansa
Jumalan veroinen. On mahdollista yrittää
kuunnella Jumalaa ja elää Hänen Hengessään
anteeksisaaneena synneistään. On mahdollista
Jeesuksen anteeksiantamisen takia laittaa alulle pyhyyden kierteitä ja oikeita reagointeja, kuten
roomalaiskirjen viidennen luvun lopusta voi lukea.
Se, joka tämän ikiaikaisesta tunnetun synnin
pauloissa tulee kohta vaikuttamaan maailman
tapahtumiin, on antikristus. Jeesushan oli uusi Aadam, synnitön, joka ei katsonut saaliikseen olla Jumalan veroinen, vaikka oli Jumalan Poika.
Hän tuli nostamaan ihmiset vanhurskauden valtapiiriin, kuitenkin niin, että järjestys säilyy: Jeesus Isässä ja uskovaiset Jeesuksessa.
Tämä on minun käsitykseni lyhyen pohdinnan jälkeen. Ja minusta ei saisi liikaa painottaa
uskovien ihmisten opetuksessa, että myös uskovaiset ovat niin hirvittävän mätiä ja pahoja,
ettei heistä ikinä tule mitään. Silloin he helposti jäävät sellaisiksi. ( Vaikka perisynti vaikuttaisikin ihmisissä, olisihan sen saanut anteeksi jo ensimmäisen kerran pyytäessään ja sitten sitä ei enää olisi. Se ei ts. periytyisi enää lapsille. )Olisi parempi kutsua uskovaisia pyhiksi, kuten UT tekee. Ehkä heistä silloin helpommin tulisi sellaisia.
En minä ole tätä ajatellut kuin noin tunnin parin verran tässä, joten tässä ajattelussa voi hyvinkin olla virheitä. Vastaväitteitä saa esittää.
periytyy sukupolvelta toiselle?
Syntiinlangennut käärme viekoitteli Eevan rikkomaan Jumalan tahdon. Eeva halusi olla
ymmärtäväinen niin kuin Jumala. Hän uskoi sen, mitä syntiinlangennut sanoi siitä huolimatta, että uskoi Jumalaan, joka oli kieltänyt tekemästä niin kuin syntiinlangennut sanoi.
Houkuttimena oli päästä samalle tasolle kuin Jumala.
Syntiinlangennut Eeva puolestaan tarjosi saman
houkutuksen Aadamille ja Aadamkin lankesi syntiin.
Nämä kaksi olivat luotuja pieniä ihmisiä, jotka
ihmettelivät aikansa Luojan luomistekoja, alkoivat sitten tottua niihin ja tulivat kokeneemmiksi ja varmemmiksi.
Nämä kaksi pientä ihmistä eivät käsittäneet
avaruuden ääretöntä suuruutta tai tähtiä ja planeettoja, jotka Jumala oli luonut. He eivät
myöskään nähneet niitä pieniä ihmeitä, joita
nykyajan ihmiset voivat tarkkailla mikroskoopilla. He eivät käsittäneet kaikkeuden
kokonaisuutta, mutta halusivat silti Jumalan
veroisiksi syömällä hyvän ja pahan tiedon puun
hedelmää. He eivät olleet luoneet mitään; heidät oli luotu. Silti he halusivat hallita kaikkeutta niin kuin Jumala ja päättää hyvästä ja pahasta.
Tätä syntiä jotkut kutsuvat nykyisin perisynniksi
eli alkusynniksi. Tuo asenne olla kuin Jumala
vaikkei ollut, johti vääriin päätelmiin ja
tekoihin, joista seurasi vääriä reagointeja ja
väärien reagointien kierteitä. Ihmiset eivät enää kuulleet Jumalaa yhtä hyvin eivätkä ymmärtäneet Häntä.
Roomalaiskirjeen mukaan kaikki ihmiset eivät ole
tehneet samankaltaista syntiä kuin Aadam
( Room. 5:14 ). Kuolema hallitsi kuitenkin heitäkin, koska synnin ja väärän reagoinnin
kierre oli pantu alulle.
Kun ihmiset saivat lapsia, näillä ei ollut sitäkään harkintakykyä kuin oli aikuisilla, ja
kun perkele tuli vaikuttamaan näihin lapsiin, he olivat helppo saalis kehittymättömyytensä ja
kokemattomuutensa tähden. Heidän vähäinen kokemuksensa, rajoittunut suhteellisuudentajunsa ja niidenmukainen reagointinsa vaikuttivat puolestaan siihen, millaisiksi he kasvoivat.
Ihmisen on yhä mahdollista langeta samaan syntiin
kuin Eeva ja Aadam, mutta se ei ole välttämätöntä. Ei tarvitse luulla olevansa
Jumalan veroinen. On mahdollista yrittää
kuunnella Jumalaa ja elää Hänen Hengessään
anteeksisaaneena synneistään. On mahdollista
Jeesuksen anteeksiantamisen takia laittaa alulle pyhyyden kierteitä ja oikeita reagointeja, kuten
roomalaiskirjen viidennen luvun lopusta voi lukea.
Se, joka tämän ikiaikaisesta tunnetun synnin
pauloissa tulee kohta vaikuttamaan maailman
tapahtumiin, on antikristus. Jeesushan oli uusi Aadam, synnitön, joka ei katsonut saaliikseen olla Jumalan veroinen, vaikka oli Jumalan Poika.
Hän tuli nostamaan ihmiset vanhurskauden valtapiiriin, kuitenkin niin, että järjestys säilyy: Jeesus Isässä ja uskovaiset Jeesuksessa.
Tämä on minun käsitykseni lyhyen pohdinnan jälkeen. Ja minusta ei saisi liikaa painottaa
uskovien ihmisten opetuksessa, että myös uskovaiset ovat niin hirvittävän mätiä ja pahoja,
ettei heistä ikinä tule mitään. Silloin he helposti jäävät sellaisiksi. ( Vaikka perisynti vaikuttaisikin ihmisissä, olisihan sen saanut anteeksi jo ensimmäisen kerran pyytäessään ja sitten sitä ei enää olisi. Se ei ts. periytyisi enää lapsille. )Olisi parempi kutsua uskovaisia pyhiksi, kuten UT tekee. Ehkä heistä silloin helpommin tulisi sellaisia.
En minä ole tätä ajatellut kuin noin tunnin parin verran tässä, joten tässä ajattelussa voi hyvinkin olla virheitä. Vastaväitteitä saa esittää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nythän on niin, että ihminen pääsee yhteyteen hyvän jumalan kanssa hiljaisuudessa rukoilemalla. Uskoa ei tarvitse lukea kirjoista tai kuulla oppineiden puhetta eli jonkun muun kertomana. Kädet kun ristii, niin luojajumala kuuntelee ja antaa ohjeita. Lisäksi ihmisellä on luojajumalan lahjana omatunto, joka kyllä kertoo ihmiselle oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Nyt siis on käynyt ilmi, ettei raamatunkaan jumala ole täysin tietoinen ihmiseen sisäänrakennetusta hyvyydestä. Eli kysymys raamatun selittäjälle. Miten raamatussa mainittu jumala eli herra jumala, joka kyllä selvästi välillä ihan pelottelee ja uhkaa sodalla sekin, pystyy antamaan ihmiselle toimivia ohjeita? Selvästikin perustietämys ihmisistä on puutteellinen. Mihin perustuu herra jumalan antama ohjeistus? Jeesus toi ihmisten ajatteluun myös hyvää tuomalla armon käsitteen. Mutta mitä annettavaa herra jumalan ohjeilla on meille ihmisille? Perisynnin käsite raamatussa kertoo sen, että herra jumala yrittää lannistaa ihmisen oman arvostelukyvyn ja oman tunnon leimaamalla ne perisynneiksi. Ihmisen omaa arvostelukykyä on vaikea poistaa, ihmisen omatuntoa on vaikea poistaa. Perisynnin käsite on isku suoraan ihmisen keskeisimpiin ominaisuuksiin. Miksi omasta ajattelusta ja omatunnosta pitäisi luopua?
kehitti ajatuksen perisynnistä jotta Jeesuksen kuolemalle olisi saatu jokin tarkoitus. Jeesus itse ei vielä tuntenut koko ajatusta sitähän ei ole Vanhassa Testamentissa, vaan vasta Paavali kehitti ajatuksen periytyvästä syntisyydestä joka on jokaisen ihmisen osana (yhden ihmisen kautta...). Jeesus sanoi kysyville "mene äläkä enää syntiä tee", mikä on mahdoton toteuttaa jos uskoo Paavaliin.
lukee näin ja Jeesus tunsi VT:n kirjoitukset.
Ps. 51:
7. Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.
Ihmisessä asui ja asuu synnin olemus, taipumus syntiin, syntiinlankeemuksen seurauksena.
Lue tuo seuraava, niin perisynnin käsite selviää paremmin
Synti
S:n sisäinen olemus on epäuskoa, «Joh. 16:9»; se ilmenee siinä, että ihminen on irrottautunut Jumalasta ja sen sijaan, että eläisi kokonaan hänen yhteydessään, elää omaa itsekästä elämäänsä. Kaikki s. on siis ennen kaikkea s:iä Jumalaa vastaan. Ihmisen tarkoituksena on elää elämää, jonka määrää kokonaan Jumalan pyhä rakkaus, «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30». S. on tämän elämän täydellinen vastakohta. Ihmisen sydän on luopunut Jumalasta, «1. Moos. 6:5»; «1. Moos. 8:21»; «Ps. 51:7-12»; «Hes. 11:19», ja sydämen luopumus ilmenee tottelemattomuutena Jumalan ilmoittamaa tahtoa kohtaan, «Mark. 7:21» s.
Kysymys s:n alkuperästä on kaikkina aikoina askarruttanut ajattelijoita. Monet Jumalan ominaisuudet jäisivät ilmenemättä, ellei s:iä olisi, «Room. 9:22», «Room. 9:23». Jumala sallii s:n, voidakseen osoittaa oikeutta sen rankaisemisessa ja armoa sen anteeksiantamisessa. Johannes, «1. Joh. 3:8», sanoo perkeleen tehneen s:iä alusta asti ja Jeesus sanoo häntä valheen isäksi, «Joh. 8:44». Joka tapauksessa on sillä ilmoituksen opilla, että pahan alkusyynä ei ole ihminen, vaan "perkele, joka eksytti heidät", «Ilm. 20:10», ihmiskunnan kannalta tärkeä merkitys.
Luomisen perusteella ihmisen tuli olla Jumalan kuva ja elää hänen lapsenaan. S. merkitsee ennen kaikkea tämän perustilan järkyttämistä. Kertomus lankeemuksesta, «1. Moos. 3», on tyypillinen. Kiusaaja tahtoo ensin käyttää hyväkseen muistin heikkoutta, hyökkää sitten Jumalan sanan luotettavuutta vastaan ja houkuttelee lopulta ylpeyteen. S. on niin kauttaaltaan valhetta ja ylpeyttä, että sen yksityiset ilmaukset, teko-s:t, voidaan aina todeta näiden sen ominaisuuksien ilmauksiksi. "Ken tahansa syntyy, syntyy Aadamina, tuomittuna tuomittujen joukossa, ja huonon elämän johdosta hän tulee vielä huonommaksi Aadamiksi" (Augustinus).
Ihmisen synnynnäistä pahaa taipumusta nimitetään perisynniksi. Se ei johdu yksityisen ihmisen omasta tahdonpäätöksestä, vaan perustuu yksityisen yhteyteen koko ihmissuvun kanssa, vrt. «Room. 5:12» ss. "Tässä meidän täytyy tunnustaa, kuten Paavali «Room. 5:12»:ssa sanoo, että synti on saanut alkunsa yhdestä ihmisestä, Aadamista, jonka tottelemattomuuden kautta kaikki ihmiset ovat tulleet syntisiksi, kuoleman ja perkeleen alaisiksi. Tätä sanotaan perisynniksi tai pääsynniksi. Tällaisen synnin hedelmiä ovat sitten ne pahat teot, jotka kymmenessä käskyssä ovat kielletyt, kuten epäusko, väärä usko, epäjumalisuus, elämä ilman jumalanpelkoa, röyhkeys, epätoivo, sokeus ja sanalla sanoen, ettei tunneta eikä kunnioiteta Jumalaa. Edelleen valhe, Jumalan nimen kautta vannominen, rukouksen ja avuksihuutamisen laiminlyöminen, Jumalan sanan halveksiminen, tottelemattomuus vanhempia kohtaan, murha, siveettömyys, varkaus, petos jne. Sellainen perisynti on niin syvä ja paha luonnon turmelus, ettei sitä tunne mikään järki, vaan se täytyy uskoa Raamatun ilmoituksen perustuksella" (Schmalkaldenin kappaleet).
S. on ennen kaikkea yleistila. Valheessa ja ylpeydessä, «Ap. t. 7:51-53», ihmiset elävät itselleen, «2. Kor. 5:15», etsivät omaansa, «1. Kor. 10:24», ja asettavat luodun Luojan tilalle, «Room. 1:25». Maailma on kaiken luodun yleiskäsite, ja siksi maailman rakkauteen sisältyy kaikki, mikä ei ole Jumalan rakkautta, «Ef. 2:3». S:iin sisältyy aina aistillinen nautinto, niinkin henkisiin s:eihin kuin vihaan, kateuteen ja ylpeyteen. Aistillisuuden valta ihmisessä on hirvittävä demoninen voima, joka tuli sisälle maailmaan Aadamin lankeemuksessa ja joka siitä saakka on hallinnut ihmisiä vastustamattomalla voimalla samoin kuin kuolemakin, «Room. 3:9»; «Room. 5:12-21». S. tuo myös mukanaan velan, «Matt. 6:12»; «Matt. 18:23» ss.; «Room. 3:19», so. velvollisuuden kärsiä rangaistus. "Velka ilmentää sitä suhdetta, johon ihminen s:n kautta joutuu Jumalaan nähden, kun hän nimittäin joutuu Jumalan vihan alaiseksi". Velan ja rangaistuksen yhteys käy ilmi jo lankeemuskertomuksessa, «1. Moos. 3». S:n rangaistus on a) ihmisen ja Jumalan välisen elämänyhteyden katkeaminen (hengellinen kuolema), b) muuttunut asennoituminen luontoon, joka saavuttaa huippunsa tuskassa ja kuolemassa, «1. Moos. 3:17-19», c) iankaikkinen kuolema, kun ihminen heitetään iankaikkisesti pois Jumalan luota ja jätetään niiden pahojen voimien valtaan, jotka hän itse on valinnut Jumalan valtakunnan hyvien ja pyhien voimien sijaan. Kaikki, mikä on yhteydessä s:n rangaistuksen kanssa, voidaan yhdistää tähän yhteen ainoaan käsitteeseen "kuolema", «Room. 6:23».
S:n voima on laki, «1. Kor. 15:56», joka saa aikaan syyllisyyden tunteen, «Joh. 8:9»; «Room. 3:19». S. on omaa syytämme, koska tahtomme on siinä mukana. Kaikki luottamus häviää elämästä, jollemme tinkimättä tunnusta vastuutamme. Eikä tämä koske vain yksilöitä. Kokonainen suku, kansa, jopa aikakausi voi olla syyllinen. Jollei se syyllisyyttään tunnusta, niin se tuomitaan paatuneena, «1. Moos. 6:11-13»; «1. Moos. 7:10-23». Profeettain julistus Juudalle ja Israelille on näiden ajatusten kertaamista ja Jeesuksen murhe Jerusalemista, «Luuk. 19:44», kohottaa tämän näkemyksen tylyn lain piiristä kärsivän rakkauden piiriin. S. ja syyllisyys on käynyt täydellisesti ilmi Jeesuksen kautta, jotta maailma hänen kauttaan pelastuisi, «Joh. 3:17»; «Room. 11:32». S. voidaan vain Jumalasta päin parantaa, «Matt. 6:12». Siksi syyllisyyden tunne on Jumalan lahja ja kuuluu pelastuksen perusteisiin, «Luuk. 15:18».
Vaskikäärme, «4. Moos. 21:9», on vertauskuva tuomitusta s:stä, kuvaten Jumalan meidän puolestamme s:ksi tekemää Kristusta, «Joh. 3:14», «Joh. 3:15»; «2. Kor. 5:21»; «Matt. 27:46». Ks. , .
Kirjallisuutta:
Antti J. Pietilä, Synnin hätä ja Jumalan rauha (10. p. 1964);
sama, Jeesuksen siveysoppi ja nykyaika (1935);
Eino Sormunen, Etsivä armo (1933);
sama, Lutherin siveysoppi ja nykyaika (1936);
sama, Kansankirkkomme ja luterilaisuuden henki (1936);
Osmo Tiililä, Anteeksiantamukseen perustuva uskonnollinen turvallisuustila (1934);
Karl Heim, Jeesus ja maailmanhistoria (1962).