Taas täällä

Tuohon aikaisempaan tekstiini vain se lisäys, etten ole laisinkaan sitä mieltä mitä kirjoitin. Olen pahoillani siitä, että tarkoitukseni oli ainoastaan aiheuttaa kiukkua tai jotain. No kuitenkin Ihmettelevälle joka kummasteli mustaa rasistia, niin mustia rasisteja on valtaisasti. Monelle mustalle valkoinen on itse paholainen. Jeesus oli musta mies jne. Jotkut mustat eivät hyväksy minua, koska moralisoin heiden rasistista käyttäytymistä. Monet valkoiset eivät hyväksy minua, koska olen musta. Monet italia- ja espanialaiset eivät hyväksy minua, koska olen musta, mutta samalla moni suomalainen ei hyväksy italialaisia tai espanialaisia, koska ovat mulatteja. Rasimi ei vain ole valkoisten ongelma, eikä siitä kärsi ainoastaan mustat. Rasismista kärsii niin eri poliittiset ryhmät, uskonnot, kuin rodutkin. Ei tule myöskään unohtaa sukupuolia. Rasismin syitä on monia, mutta yhtenäinen tekiä näyttää olevan pelko. Mennään mukaan massaan ja syytetään ongelmista ulkopuolista pahaa. Omaa pahuutta ei nähdä, koska sellaista ei ole olemassa. Mikä nähdään helposti suomessa ulkopuolelta tulleeksi on musta, joten siihen on helppo siirtää kaikki viha. Syytökset ja peustelut ovat sitten sitä luokka, ettei mekään mennä sinne syömään niiden banaaneja. siik hail, hyvin sanottu. jne. Toisaalta jos mennään esim. Jamaikalle tai muihin lähistön saariin missä sijaitsi orjakauppojen keskuksia, täällä on hyvin paljon vihaa valkoisia kohtaan . Tosin syy ei ole siinä, että valkoiset tulevat sinne syömään heidän banaanit vaan siinä, että näillä saarilla orjuutettiin, kidutettiin ja tapettiin valtaisat määrät orjia vuosisadat. Heiden perinteet ja kulttuurit tuhottiin. Perheyhteisö poistettiin. (Ensin tietenkin saarilta tuhottiin alkuperäiset intiaani kansat.) Näistä tapauksista ei ole kauhean kauan aikaan ja viha elää isältä pojalle, kuten myös täällä. (venäläiset jms.) Itse kuitenkin pyrin keskustelemaan rotutovereideni kanssa siitä, että heihin kohdistuva huono käytös ei johdu rodusta vaan yksilöistä. Samoin kaikissa vihaa lietsovissa ihmisissä. Pelko on selvästi se miten niin monia hallitaan ja minkä takia niin moni ajautuu tyhmyyksiin.
Olen muuten hyvin ylpeä, että olen musta. Miksi en olisi. Minä synnyin mustana joten miksi vihaisin itseäni. Moni muu ei syntynyt mustana, mutta on heilläkin oikeus olla ylpeä itsestään. Mutta täytyy muistaa että ylimielisyyteen meillä kenelläkään ei ole varaa.
0483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Black Power kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu