psykoottisuus

"Psykoottinen ihminen voi esimerkiksi:
- kuulla ääniä tai nähdä näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe
- uskoa erilaisia harhakuvitelmia esimerkiksi siitä, että hän saa henkilökohtaisia viestejä TV:n tai radion välityksellä,
toiset voivat lukea hänen ajatuksiaan tai että hänen henkeään uhataan
- kärsiä epärealistisen voimakkaista syyllisyydentunnoista
- kokea totuudenvastaisesti kykenevänsä mihin vaan
Psykoosissa olevalle ihmiselle harha-aistimukset, -luulot ja -ajatukset ovat kuitenkin täyttä totta. Tästä johtuen
psykoottinen ihminen on usein myös sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana."

"Harhaluuloisuushäiriö
Harhaluulot, ei aistiharhoja
- esim. vainoamisajatukset ja pelot, jotka rajoittuvat tietylle alueelle potilaan
elämysmaailmassa
- toimintakyky säilyy usein muuten normaalina"

"Äkilliset psykoottiset häiriöt
Todellisuudentajun katoaminen usein vakavan kriisin tai elämäntilanteen
muutoksen jälkeen
- oireiden kesto alle kuukauden
- usein äkillisiä
- ei toimintakyvyn pitkäaikaista laskua
Muut tarkemmin määrittelemättömät psykoosit
Todellisuuden tajun katoaminen tai sekavuustila, joka ei täytä selkeästi minkään
muun sairausryhmän kriteerejä."

Miten uskovaisuus eroaa psykoosista?
351950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

psykoosissa tai psykoosista kärsivä kykenee olemaan työelämässä ja elämään tavallista arkea ilman lääkitystä?

Äänestä
  • on ihan mahdollista, ottaa sitten päänsärkyyn pillerin tai mielialalääkityksen. Kannattaa hoidatuttaa itsensä, että ei tarvitse lähteä elämästä ennenaikojaan pois.

    Äänestä

  • jos he eivät itse edes tiedosta omaavansa psykoosia.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    jos he eivät itse edes tiedosta omaavansa psykoosia.

    Kännissäkin voi ajaa autolla, jos ei tiedosta olevansa humalassa... Voi näitä vastauksia.

    Et ilmeisesti ole oikein perillä, että millaisia oireita ja arjessa elämisen esteitä psykoosissa elävällä ihmisellä on, ellei niitä hoideta?

    Useimmiten tällainen ihminen eristäytyy, ei pidä itsestään huolta, hänen elämänhallintansa horjuu ja hän saattaa olla itsetuhoinen. Useimmat psykoosipotilaat syrjäytyvät, jos eivät saa asianmukaista hoitoa tai lääkitystä. Panteisti oli kuvannut vain oireet, muttei sairauden seurauksia, jos sitä ei hoideta.

    Jos aletaan tarkastelemaan sairauden seurauksia, niin uskovaisuudella ja psykooseilla tai psykoottisuudella ei juurikaan ole mitään yhteistä, ellei uskovainen jostain muusta syystä kärsi psykooseista. Sekin on mahdollista.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    Aloitusviestistä lainattua: "toimintakyky säilyy usein muuten normaalina".

    Siis psykoottinen henkilö voi toimia täysin normaalisti, mutta hän voi tämän tästä "nähdä ufoja", "kierrellä alienien kanssa ympäri universumia" - ja kuitenkin hän korjaa autoja päivisin ilman mitään oireita. Tosin jos "ufoajelut" tulevat jokapäiväisiksi, psykoottinen tila on tullut vakavammaksi ja se haittaa jo iskareitten vaihtoa tai vähintäänkin asentajan vapaa-aikaa. Kaikilla tila ei mene tuollaiselle tolalle.

    Äänestä

  • oli epäselvää kirjoitti:

    elävät uskoaan joka päivä, joka hetki. Eikä se haittaa heidän toimimistaan mitä lukuisimmissa ammateissa, opiskelijoina jne.

    Yhtäläisyydet loppuvat aika nopeasti.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    elävät uskoaan joka päivä, joka hetki. Eikä se haittaa heidän toimimistaan mitä lukuisimmissa ammateissa, opiskelijoina jne.

    Yhtäläisyydet loppuvat aika nopeasti.

    psykoosin omaavaakaan haittaa, että hän näkee vaaleanpunaisia elefantteja jokapaikassa.

    Kukaties juuri hän on oikeassa. Ehkä me muut vain olemme sokeita totuudelle.

    Äänestä

"Miten uskovaisuus eroaa psykoosista?"

Varmaan paras vastaus tulisi sinulta itseltäsi, sillä uskothan sinäkin panteismiin? Loppuen lopuksi olet ihan yhtä uskovainen kuin kaikki muutkin uskovaiset, vai haluatko venkoilla itsesi ulos tästä väittämästä?

Äänestä
  • >> uskothan sinäkin panteismiin

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    >> uskothan sinäkin panteismiin

    tyyppejä, jotka haluavat lokeroida ihmisiä milloin milläkin perusteella. Jos sanon esim. että uskon ihmiseen, mutta en jumaliin, niin heti ollaan väittämässä, että olet siis uskovainen.
    Varsin rasittavaa.

    Äänestä

Ei mitään eroa.

Psykoottinen ts. uskovainen saa olla kuka vaan Suomessa. Vasta siinä vaiheessa kun sairaus alkaa edetä siihen pisteeseen, että aletaan vahingoittamaan itseä tai muita, siihen voidaan puuttua.

Toistuvat psykoottiset kohtaukset kuitenkin vahingoittavat aivotoimintaa. Omaisten ja naapureiden vastuulla kaiketi se että kuka viedään hoitoon ennenkuin on liian myöhäistä.

Äänestä
  • Masennus kyllä tuhoaa aivosoluja ja pitkään jatkuvana se voi aiheuttaa dementiaa. Muistaakseni siitä kerrottiin TV:ssä dementikkojen lääkityksen yhteydessä. Masennuslääkkeet lisäävät aivosolujen määrää, ja siksi esim. vanhuksille on perusteltua antaa tarvittaessa masennuslääkeitä. Liittyykö toistuviin psykooseihin jotain muutakin aivoille haitallista? Kaikki psykoosithan eivät tietenkään ole masennusta.

    Musta tuntuu, että järjestäytynyt usko tukiverkostoineen voi jonkun kohdalla pitää mopon käsissä sen sijaan, että psykoottinen kaahailisi hallitsemattomasti niillä mielen mutkikkailla sivupoluilla. Tiedä häntä, onko se hyvä ratkaisu pitkällä aikavälillä.

    Äänestä

  • Meikku-matelija kirjoitti:

    Masennus kyllä tuhoaa aivosoluja ja pitkään jatkuvana se voi aiheuttaa dementiaa. Muistaakseni siitä kerrottiin TV:ssä dementikkojen lääkityksen yhteydessä. Masennuslääkkeet lisäävät aivosolujen määrää, ja siksi esim. vanhuksille on perusteltua antaa tarvittaessa masennuslääkeitä. Liittyykö toistuviin psykooseihin jotain muutakin aivoille haitallista? Kaikki psykoosithan eivät tietenkään ole masennusta.

    Musta tuntuu, että järjestäytynyt usko tukiverkostoineen voi jonkun kohdalla pitää mopon käsissä sen sijaan, että psykoottinen kaahailisi hallitsemattomasti niillä mielen mutkikkailla sivupoluilla. Tiedä häntä, onko se hyvä ratkaisu pitkällä aikavälillä.

    akuuttia psykoottista kohtausta, jossa menee aivoissa tosi lujaa. Se aiheuttaa eräänlaista kärtsäämistä. Voi olla täysin voimaton jopa vuoden ajan kohtauksen jälkeen. Aivojen kognitiiviset osat vaurioituvat jokaisessa psykoosissa. Yleisin oire on vauriosta on se että ei pysty keskittymään enää mihinkään, esim. lukemiseen tai tv katseluun.

    Äänestä

erään toisen viestisi kohdalla, että siinä on tyttö, joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Esittelit kirjakokoelmaasi, jota olet innokkaana lukenut, sitten vain tokaiset, että jos pelkää, ei kannata lukea.

Todella outoa, melkeinpä hämärää. Mitä ihailet noissa kirjoissa, jotka vahvistavat sinussa olevaa=asuvaa pelkoa?

Panen sen nuoruutesi tiliin, vaikka alkaa kuulostaa toistolta, kun sanon, että ikäisesi naisen pitäisi jo tietää ja tuntea häntä itseään vaivaavat demonit.

Tässä viestissäsi kysyt: miten uskovaisuus eroaa psykoosista?

Jo pidemmän aikaa näitä viestejä täällä lukeneena olen ollut näkevinäni, että todella saakin sellaisen kuvan, kuin kaikki eivät olisi ihan raiteillaan olevia ihmisiä. Hurma- ja hurmoshenkisyys ei kuulu kulttuuriimme, kartamme sitä jo äidinmaidossamme. Mikä siitä tekeekin niin vastenmielisen? Onko se vieraus, äänenpainot, sanojen voimakkuus, kivittämisen tunne, uhkailut, onnettomuuden toivotukset, kaikkinainen pahan töötötys.

Se, mitä itse kerrot psykoottisen ihmisen olemuksesta, ei sitten taas istu näihin hihhuleihin. Ei todellakaan. Selvä ero on näkyvissä. Ainakaan minä en näe noita psykoosin oireita. Vaan - en ole kuunnellut heitä milloinkaan sellaisten "silmälasien läpi", joilla sinä heitä katsot. Jos olet oman mielesi antanut turmeltua vain yhdenlaisilla ajatuksilla ja määreillä, näet samaa nk. "hihhuleissa", kuin mitä itse olet. Mielestäni olisit täysi hihhuli, jos muuttaisit ajatuskiemuroitasi heidän tavoilleen. En suosittele, et ehkä tervehtyisi ainakaan helposti.

Ihminen voi muuttaa ulkoisia olosuhteitaan, ihmissuhteistakin irtaantua, vaan omista ajatuksista ei niin vain irtauduta, ne seuraavat mukana, ellen niistä suostu luopumaan. Harhasta voi luopua, Jumalasta ei kannata luopua. Harhoista voi jäädä riippuvaiseksi, Jumalalla on valta poistaa harhat.

Äänestä

Oikea psykiatri tuskin pitäisi uskovaisuutta ja psykoottisuutta samana asiana. Ero on siinä miten tämä usko näkyy arjessa ja elämäntavoissa, siinä miten puhuu. Jos teloittaa ihmisiä ja sanoo syyksi että Jumala käski, se voi olla psykoottisuutta. Tai jos pakkokäännyttää suu vaahdossa pikkulapsia "pois helvetin porteilta".
Toisin on ihminen joka elää ihan tavallista elämää rauhassa muiden kanssa tässä yhteiskunnassa, ja uskoo. Hän tuskin on psykoottinen vaikka hänen arvomaailmansa ei ole samanlainen ateistien kanssa. Mikä uskovaisuudessa on niin kamalaa, vahingoittaako kaikki usko mitä maailmassa on jotenkin sinua?

Äänestä
  • olet mielestäni aivan mielettömän hieno ihminen :)

    Äänestä

  • asia kuin kuvitelma, että jokin ylivoimainen voima hallitsee omaa elämää?

    Äänestä

Psykoosin muotona se lienee kuitenkin lievää psykoosia, useimmissa tapauksissa.

Esimerkkinä psyykoosin oireista sanoisin Apostoli_tz:n esiin tuoman pelkonsa minun "loistukirjaani" ja "taikavoimiani" kohtaan; hän suojautuu niiltä "jeesuksen verellä".
Eikö tuo ole aika vainoharhaista ja hippasen turhan vilkkaan mielikuvituksen aikaansaannosta...Vai psykoosista kärsivän, sairaudentunnottoman uskovaisen aitoa psykoosia parhaimmillaan?

Äänestä
  • luulla sinun loitsuavan tai kiroavan minut, mutta jos sanot niin tekeväsi, niin yleensä lähden siitä, että ihminen tekee kuten sanoo.

    "ja hippasen turhan vilkkaan mielikuvituksen aikaansaannosta..."

    Olet itse sanonut sinulla olevan erittäin vilkkaan mielikuvituksen ja laittanut sen piikkiin moniakin asioita.

    Mutta myönnettäköön, elän Jeesus-psykoosissa;).

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    luulla sinun loitsuavan tai kiroavan minut, mutta jos sanot niin tekeväsi, niin yleensä lähden siitä, että ihminen tekee kuten sanoo.

    "ja hippasen turhan vilkkaan mielikuvituksen aikaansaannosta..."

    Olet itse sanonut sinulla olevan erittäin vilkkaan mielikuvituksen ja laittanut sen piikkiin moniakin asioita.

    Mutta myönnettäköön, elän Jeesus-psykoosissa;).

    "Vainoharhaista olisi"..>>.. "mutta jos sanot niin tekeväsi, niin yleensä lähden siitä, että ihminen tekee kuten sanoo."

    O_o

    Eikö sulla ole minkäänlaista tajua tai taitoa olla itsekriittinen senKÄÄN suhteen, minkä kaiken annat itseesi vaikuttaa?

    >>>Olet itse sanonut sinulla olevan erittäin vilkkaan mielikuvituksen ja laittanut sen piikkiin moniakin asioita. >Mutta myönnettäköön, elän Jeesus-psykoosissa;).

    Äänestä

  • m-ilian kirjoitti:

    ei pysty parantamaan Jeesus-psykoosia...;).

    Mutta ihan uteliaisuudesta kysyn, mikähän hoito siihen auttaisi? Viemään uskon pois?

    Ei mikään.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ei pysty parantamaan Jeesus-psykoosia...;).

    Mutta ihan uteliaisuudesta kysyn, mikähän hoito siihen auttaisi? Viemään uskon pois?

    Ei mikään.

    Serotoniini jokin psykoosilääkitys.
    Kokeile piruuttas.

    Äänestä

  • Milian Ei.Kirj. kirjoitti:

    Serotoniini jokin psykoosilääkitys.
    Kokeile piruuttas.

    nämä väitteet. Tässä sinulle fatkaa serotoniinista:

    "Serotoniini
    Serotoniini on kemialliselta nimeltään 5-hydroksitryptamiini, 5-HT. Se on aivoissa esiintyvä ja verihiutaleista vapautuva, verisuonia supistava aine. Serotoniini on myös mielialahormoni, jonka vajaus ilmenee alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä. Keski-iässä ja sen jälkeen serotoniinin määrä aivoissa alkaa laskea (lue lisää). Serotoninireseptorit (5-HT) näkyvät tässä linkissä.

    Unessa serotoniinieritys vähenee, ja REM-unessa miltei kokonaan lakkaa. Näinollen voidaan olettaa, että uni pahentaa depressiota, ja erityisesti REM uni. Vastaavasti unen eston pitäisi lievittää depressiota, ja näinhän usein käykin. Moni masentunut ihminen on myös uneton. Pyrkiiköhän elimistö näin turvaamaan edes jonkinasteista serotoniinin tuotantoa?

    Serotoniinin puute voi aiheuttaa impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä. Kalaöljyn EPA:sta syntyy serotoniinia ja dopamiinia, jotka saavat ihmisen tuntemaan olonsa hyväksi ja antavat "virtaa". Silloin hän sietää paremmin stressiä. Yleensä jo kuukauden kuluessa säännöllinen farmaseuttisen kalaöljyn käyttö korjaa dopamiinin ja serotoniinin vajausta niin, että mieliala kohenee ja ajatus kulkee selkeämmin (tavallista kalaöljyä tarvitaan moninkertainen päiväannos saman vaikutuksen saamiseksi). Erikoista kyllä, E-EPA auttaa usein myös skitsofreniassa, vaikka siinä dopamiinin tuotanto on liiallista."

    http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/valittaja_aineet.html

    Serotoniinivajauksen oireet eivät oikein täsmää...

    Äänestä

Tämä hysteria lukita uskovat psykoottisiksi ja skitsofreenikoiksi näillä palstoilla jaksaa ihmetyttää. Tapaan jatkuvasti uskovia, eikä heistä kukaan käyttäydy millään tavalla poikkeavasti, puheet on järkeviä; kerrotaan käydyn matkoilla milloin New Yorkissa, milloin Lontoossa, milloin Prahassa jne. Psykoottinen ihminen EI tähän kykene. Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on uskovia, jotka tekevät tieteellistä työtään menestyksekkäästi saaden jopa yhteiskunnalta tunnustusta työstään.

En ole henkilö, joka toivoo toisille pahaa, mutta aina näitä uskovat psykoosi -aivoripulointeja lukiessa toivoo ihan että nämä rienaajat sairastuisivat itse psykoosiin. Olen satavarma, että psykoosipuheet irvailun välineenä loppuisi kuin seinään.

Psykoosiin olen joutunut tutustumaan sukulaiseni kautta, joka työstressin seurauksena putosi masennuksen kuiluun. Masennusta on kestänyt yli 15 vuotta. Hoito on ollut pelkkää lääkkeiden vaihtoa; lie jo yli parikymmentä lääkekokeilua. Lääkärit eivät osaa hoitaa masennusta. Vaikka tietävätkin stressin seuraukset kehossa, eivät he hoida stressin vuoksi epätasapainoon mennyttä kehon kemiaa tasapainoon.

Lääkkeet aiheuttavat vakavia sivuoireita, joihin sivuoireisiin määrätään uusia lääkkeitä, jotka taas aiheuttaa omat sivuoireensa jne. Valvottuaan kerran unettomuudesta [yksi masennuksesta johtuva oire] johtuen useita vuorokausia sukulaiseni meni terveyskeskukseen pyytäen päästä nukkumaan sinne, kun kotona ei pysty. Tätä ei hänelle suotu, vaan lähetettiin kotiin. Seurauksena oli psykoosi liiasta valvomisesta ja parin viikon sairaalareissu.

Psykoosiin voi mennä ihan tervekin ihminen, jos valvoo viikkotolkulla. Toinen syy voi olla ravitsemuksen puutteet tarpeeksi kauan kestettyään. Kuulin että joku masentunut oli syönyt pelkkiä tomaatteja koko kesän ja syksyllä meni psykoosiin. Psykoosia voi aiheuttaa voimakas psyykkinen paine, sotien kauheudet, kidutukset ym. Psykoosissa aivokemia ja sähköiset impulssit on sekaisin. Uskoontulo ei ole tällainen psyykkinen paine tai kidutuskokemus. Äidin raskauden aikaiset
ravitsemuksen puutteet voi altistaa sikiön myöhemmin elämässään mielenterveyden häiriöihin.

Uskoon tulleen en koskaan ole kuullut menneen psykoosiin. Esim. huumeriippuvainen, joka on saattanut jopa psykoosinkin kokea huumepöhnässään, on uskoon tultuaan vapautunut huumeista [mitä ei vieroitukset ole onnistuneet tekemään] ja saanut elämänsä kuntoon. Hänen vertaaminen psykootikoksi on sairasta.

Mieti hetki masentuneen elämää: viisitoista vuotta pelkkää joka hetkistä henkistä tuskaa, pahimpina aikoina pelkkää sängynpohjalla makaamista katatonisessa tilassa. Ja tämä pelkästään työnantajan kyvyttömyydestä nähdä alaisten voimavarat.

Se voi tapahtua myös sinulle. Psykoosi.

Äänestä
  • ja asiantuntevasta vastauksestasi. Toivon myös sukulaisellesi parempaa kohtelua ja tulevaisuutta. Ihmettelen jatkuvaa skitsofreenikkojen ja psykooseista kärsivien pilkkaamista, koska niitähän käytetään alentavassa merkityksessä puhuttaessa uskovista. Luin juuri muutama päivä sitten ihmisten asenteista mielenterveyskuntoutujia kohtaan ja yllättävää oli se, että koulutetut ja varakkaat suhtautuivat ennakkoluuloisimmin ja torjuvimmin mielenterveyskuntoutujiin. Koulutus ei siis näyttäisi tekevän ihmistä automaattisesti suvaitsevammaksi, vaan joskus jopa päinvastoin.

    Päihdealalla itse työskennelleenä ja huumepsykooseja nähneenä ihmettelen näitä rinnastuksia ja kun olen myös nähnyt ihmisten vapautuvan riippuvuuksista ja myös psykooseista, äänien kuulemisesta, yhdyn täysin otsikkoosi.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

  • sairastui psykoosiin parin kuukauden valvomisen ja monenlaisten elämän ongelmien seurauksena. Se ei ollut mikään parin viikon sairaalajaksolla hoidettava psykoosi, vaan hän vietti sairaalassa monta kuukautta eikä vieläkään ole se sama ihminen jonka olen tuntenut. Tiedän liiankin hyvin mitä psykoosi on, ja sinun "toivoo ihan että nämä rienaajat sairastuisivat itse psykoosiin"-puheesi kuulostavat niin oksettavan vastuuttomilta että kannattaisi varmaan joskus vilkaista peiliin.

    Olen myös ollut uskova, ja elänyt uskovien yhteisössä oikeastaan edes ymmärtämättä sen ulkopuolella olevan muunkinlaista elämää. Kun sanon että uskovaisuus on psykoottista, tarkoitan mitä sanon - tuo ei ollut mikään kevyt heitto kuten kuvittelet. Rienausta? Nope. Mua todella hirvittää tajuta että suurin osa maailman väestöstä elää psykoottisten harhojen vallassa, mutta tajuamatta niitä harhoiksi niiden ollessa liian yleisesti hyväksyttyjä.

    Maailma, jossa harha on normi, ei ole kovin turvallinen.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ja asiantuntevasta vastauksestasi. Toivon myös sukulaisellesi parempaa kohtelua ja tulevaisuutta. Ihmettelen jatkuvaa skitsofreenikkojen ja psykooseista kärsivien pilkkaamista, koska niitähän käytetään alentavassa merkityksessä puhuttaessa uskovista. Luin juuri muutama päivä sitten ihmisten asenteista mielenterveyskuntoutujia kohtaan ja yllättävää oli se, että koulutetut ja varakkaat suhtautuivat ennakkoluuloisimmin ja torjuvimmin mielenterveyskuntoutujiin. Koulutus ei siis näyttäisi tekevän ihmistä automaattisesti suvaitsevammaksi, vaan joskus jopa päinvastoin.

    Päihdealalla itse työskennelleenä ja huumepsykooseja nähneenä ihmettelen näitä rinnastuksia ja kun olen myös nähnyt ihmisten vapautuvan riippuvuuksista ja myös psykooseista, äänien kuulemisesta, yhdyn täysin otsikkoosi.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    >> Ihmettelen jatkuvaa skitsofreenikkojen ja psykooseista kärsivien pilkkaamista, koska niitähän käytetään alentavassa merkityksessä puhuttaessa uskovista.

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    sairastui psykoosiin parin kuukauden valvomisen ja monenlaisten elämän ongelmien seurauksena. Se ei ollut mikään parin viikon sairaalajaksolla hoidettava psykoosi, vaan hän vietti sairaalassa monta kuukautta eikä vieläkään ole se sama ihminen jonka olen tuntenut. Tiedän liiankin hyvin mitä psykoosi on, ja sinun "toivoo ihan että nämä rienaajat sairastuisivat itse psykoosiin"-puheesi kuulostavat niin oksettavan vastuuttomilta että kannattaisi varmaan joskus vilkaista peiliin.

    Olen myös ollut uskova, ja elänyt uskovien yhteisössä oikeastaan edes ymmärtämättä sen ulkopuolella olevan muunkinlaista elämää. Kun sanon että uskovaisuus on psykoottista, tarkoitan mitä sanon - tuo ei ollut mikään kevyt heitto kuten kuvittelet. Rienausta? Nope. Mua todella hirvittää tajuta että suurin osa maailman väestöstä elää psykoottisten harhojen vallassa, mutta tajuamatta niitä harhoiksi niiden ollessa liian yleisesti hyväksyttyjä.

    Maailma, jossa harha on normi, ei ole kovin turvallinen.

    vihasi uskovia kohtaan. Pahimpia ovatkin ne, jotka uskonsa ovat menettäneet. Eli olet niitä, joista Raamattu sanoo:

    Mark. 4:
    14. Kylväjä kylvää sanan.
    15. Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, joihin sana kylvetään, mutta kun he sen kuulevat, niin saatana heti tulee ja ottaa pois heihin kylvetyn sanan.
    16. Ja mitkä kallioperälle kylvettiin, ovat niinikään ne, jotka, kun kuulevat sanan, heti ottavat sen ilolla vastaan,
    17. mutta heillä ei ole juurta itsessään, vaan he kestävät ainoastaan jonkun aikaa; kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin he kohta lankeavat pois.
    18. Ja toisia ovat orjantappuroihin kylvetyt; nämä ovat ne, jotka kuulevat sanan,
    19. mutta maailman huolet ja rikkauden viettelys ja muut himot pääsevät valtaan ja tukahuttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi.

    Ei sinulla oikein järki päätä pakota, kun 'muka' tiedät mitä psykoosi on. Ajatuksesi vaikuttaa realismin ulkopuolisilta. Olitko siis itse uskossa ollessasi sairaalassa psykoosisi takia?

    Sukulaiseni kaksi psykoosia läpikäytyään ja yli 15 vuotta masennusta sairastettuaan ei koskaan tule normaaliksi ja terveeksi, ellei Jumala häntä paranna.

    Äänestä

  • ymmärrän kirjoitti:

    Piti taas omien mielipiteiden sijaan kaivella jotain loruja raamatusta taas vaihteeksi...
    Ei näin...

    "ei koskaan tule normaaliksi ja terveeksi, ellei Jumala häntä paranna"

    Psykoosi paranee parhaiten uudella psykoosilla :)

    Heristätkö useinkin sitä loitsukirjaasi sairaan ihmisen edessä ja uhkailet helvetin tulella jos ei ryhdy uskomaan täsmälleen samoin kuin sinun profeettasi opettaa?

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    >> Ihmettelen jatkuvaa skitsofreenikkojen ja psykooseista kärsivien pilkkaamista, koska niitähän käytetään alentavassa merkityksessä puhuttaessa uskovista.

    Mutta voisin kysyä tuohon jonkun ulkopuolisen kommentin, luetuttaa skitsofreniasta vihjailevia kommentteja sellaisilla, jotka eivät ole uskovia, mutta eivät ole palstan lukijoitakaan.

    Mitähän harhaisuutta mahdat tarkoittaa?

    Äänestä

  • panteisti kirjoitti:

    sairastui psykoosiin parin kuukauden valvomisen ja monenlaisten elämän ongelmien seurauksena. Se ei ollut mikään parin viikon sairaalajaksolla hoidettava psykoosi, vaan hän vietti sairaalassa monta kuukautta eikä vieläkään ole se sama ihminen jonka olen tuntenut. Tiedän liiankin hyvin mitä psykoosi on, ja sinun "toivoo ihan että nämä rienaajat sairastuisivat itse psykoosiin"-puheesi kuulostavat niin oksettavan vastuuttomilta että kannattaisi varmaan joskus vilkaista peiliin.

    Olen myös ollut uskova, ja elänyt uskovien yhteisössä oikeastaan edes ymmärtämättä sen ulkopuolella olevan muunkinlaista elämää. Kun sanon että uskovaisuus on psykoottista, tarkoitan mitä sanon - tuo ei ollut mikään kevyt heitto kuten kuvittelet. Rienausta? Nope. Mua todella hirvittää tajuta että suurin osa maailman väestöstä elää psykoottisten harhojen vallassa, mutta tajuamatta niitä harhoiksi niiden ollessa liian yleisesti hyväksyttyjä.

    Maailma, jossa harha on normi, ei ole kovin turvallinen.

    **Olen myös ollut uskova, ja elänyt uskovien yhteisössä oikeastaan edes ymmärtämättä sen ulkopuolella olevan muunkinlaista elämää. Kun sanon että uskovaisuus on psykoottista, tarkoitan mitä sanon**

    Tarkoitatko siis, että uskovaiset, (siinäkin yhteisössä jossa elit) pääsääntöisesti kuulevat ja näkevät "harhoja" joita tuossa alla kuvaat?

    "Psykoottinen ihminen voi esimerkiksi:
    - kuulla ääniä tai nähdä näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe
    - uskoa erilaisia harhakuvitelmia esimerkiksi siitä, että hän saa henkilökohtaisia viestejä TV:n tai radion välityksellä,
    toiset voivat lukea hänen ajatuksiaan tai että hänen henkeään uhataan
    - kärsiä epärealistisen voimakkaista syyllisyydentunnoista
    - kokea totuudenvastaisesti kykenevänsä mihin vaan
    Psykoosissa olevalle ihmiselle harha-aistimukset, -luulot ja -ajatukset ovat kuitenkin täyttä totta. Tästä johtuen
    psykoottinen ihminen on usein myös sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana."

    Minusta tuo vaikuttaa lähinnä huumeidenkäyttäjä yhteisöltä, kuin uskovaisten yhteisöltä, mutta sehän myös on sinulle tuttua, joten oletko varma, etteet sekoita eri yhteisöjä nyt?

    Äänestä

Ateismi voi olla suojamekanismi psykoottisten harhojen rationalisoimiseksi. Näin oirehtijan ei tarvitse tukeutua jumala hypoteesiin selittäessään yliluonnolliselta tuntuvia harhoja.

Äänestä

Vai tuliko vain tarve todistaa 'ei, minä en ole yksi noista hihhuleista'...ja 'panteismi ei ole typerää psykoottista uskovaisuutta, vaan se on (ainoa) oikea valinta ja sopii jokaiselle ateistille'...

Toisaalla ketjussa mainitsemasi uskonnollinen yhteisö, johon mainitset kuuluneesi, taas löytyy melko varmasti http://www.uskontojenuhrientuki.fi/. Tuossa ei kuitenkaan ole tarpeeksi eväitä leimaamaan kaikkia uskovaisia.

Mitä taas tulee psykiatriaan ja diagnooseihin...Tiedän tapauksia, joissa ihminen on todella ollut hoidon tarpeessa vasta annetun psykiatrisen hoidon jälkeen. Saattaisi olla joskus hyvä miettiä myös alati laajenevan diagnoosikirjon funktiota. Kuinka paljon on kyse pelkästä sosiaalisesta kontrollista...

Äänestä
  • Koska avaaja on kuulunut uskonnolliseen yhteisöön, ja väittää tietävän mistä puhuu, niin voimme olettaa hänen kärsineen psykoosista, mikähän lienee ollut todellinen syy siihen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

panteisti kirjoitti:

"Psykoottinen ihminen voi esimerkiksi:
- kuulla ääniä tai nähdä näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe
- uskoa erilaisia harhakuvitelmia esimerkiksi siitä, että hän saa henkilökohtaisia viestejä TV:n tai radion välityksellä,
toiset voivat lukea hänen ajatuksiaan tai että hänen henkeään uhataan
- kärsiä epärealistisen voimakkaista syyllisyydentunnoista
- kokea totuudenvastaisesti kykenevänsä mihin vaan
Psykoosissa olevalle ihmiselle harha-aistimukset, -luulot ja -ajatukset ovat kuitenkin täyttä totta. Tästä johtuen
psykoottinen ihminen on usein myös sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana."

"Harhaluuloisuushäiriö
Harhaluulot, ei aistiharhoja
- esim. vainoamisajatukset ja pelot, jotka rajoittuvat tietylle alueelle potilaan
elämysmaailmassa
- toimintakyky säilyy usein muuten normaalina"

"Äkilliset psykoottiset häiriöt
Todellisuudentajun katoaminen usein vakavan kriisin tai elämäntilanteen
muutoksen jälkeen
- oireiden kesto alle kuukauden
- usein äkillisiä
- ei toimintakyvyn pitkäaikaista laskua
Muut tarkemmin määrittelemättömät psykoosit
Todellisuuden tajun katoaminen tai sekavuustila, joka ei täytä selkeästi minkään
muun sairausryhmän kriteerejä."

Miten uskovaisuus eroaa psykoosista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu