Olemmeko todella olemassa. Kyllä olemme, sillä Jumala on olemassa ja koska Jumala on, täytyy meidänkin silloin olla olemassa. Eräs filosofi on myös sanonut, että "ajattelen siis olen."
Koska sanoin, että olemassa olomme riippuu Jumalasta on siksi lausuttava todistus Jumalan olemassa olosta, vaikka se minulle on itsestään selvyys, että Jumala on, jo intuitiivisesti.
Koska alussa oli aineellisen maailmankaikkeuden paikalla tyhjyys on Jumalan täytynyt henkisestä tilastaan käsin luoda omasta Jumaluudestaan, epäjatkuvien asteiden välityksellä maailmankaikkeus (Jumaluuden materialisoituminen luonnonmaailmaan). Koska tyhjästä ei synny itsestään mitään, on kaikki syntynyt Jumalan jumaluudesta eli Hän siis on.
Maan päällistä elämää voitaneen pitää enemmän unena kuin todellisena elämänä, sillä kaikki mitä näemme luonnonmaailmassa, ovat spirituaalisenmaailman heijastuksia, siis luonnonmaailma on henkisenmaailman peilikuva. Alkuperä ja todellisuus on siis henkisestä eli spirituaalisesta maailmasta peräisin ja koska näin on olemme olemassa, mutta maanpäällisessä unessa henkisenmaailman todellisuuteen nähden.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ollaan, niin. Mutta miten ollaan. Olemassa olon todistaminen ei auta ollenkaan itse elämän elämisessä pärjäämisessä eikä onnellisuuden saavuttamisessa.. Onko sinulla niihinkin arvoituksiin yhtä hienoja vastauksia?
Miksi pitäisi olla onnellinen? Mitä tarkoittaa "elämässä pärjääminen"?
Mitä lähemmäs Jumaluutta ihminen pääsee, sitä onnellisemmaksi hän tulee sisäisesti se on sisäistä pärjäämistä.
Onnellisuus on voima joka motivoi ihmistä tekemään hyviä ja rakentavia tekoja, auttaa toisia ja pitää huolta itsestään. Elämässä pärjääminen on sitä että tekee jotain oman ja muiden hyvinvoinnin puolesta eikä vaan selviydy hengissä päivästä toiseen. Onnellisuutta tarvitsee jotta ymmärtäisi toisia ja olisi uusille ihmisille asioille ja ajatuksille avoin. Onnellisuus myöskin antaa voimaa taistella sellaisten ajatuksien puolesta jotka tuntuu oikeilta.
ja älä jätä tätä elämää elämättä. Ettet pety !
Ajattelen siis olen, on pitkän pohdinnan tulos ja sitä on perusteltu kirja tolkulla.
Descartes pohtiessaan olemassaoloa kyseenalaisti kaiken, mutta omaa ajatteluaan
hän ei pystynyt kyseenalasitamaan. Hän piti mahdollisena että paha demoni johtaa
meitä harjaan kaikissa toimissamma, mutta koska Jumala on olemassa näin ei tapahdu,
koska Jumala ei salli sen tapahtuvan.
Ajattelen siis olen kertoo vain sen, että olen, mutta se ei kerro mitä olen. Sitä, mitä
minä olen on mahdotonta perustellusti todeta mm. aistien rajallisuuden vuoksi ja tiedon
absoluuttisen olemuksen vuoksi.
Jumalakin siis on, mutta mitä Jumala on, mitkä ovat Jumalan ominaisuudet sitä emme
koskaan voi tietää.
Minusta Jumala on käsite, yksi ajatus vain ihmisten tajunnassa, jonkinlainen moraali koodi
jonka joku on joskus keksinyt. Kuitenkin Jumala on tärkeä ja kaunis ajatus. Siihen on helppo
turvata vaikeina hetkinä. Jumalasta saa voimaa. Uskon ja elän onnellisemmin.
Mutta jonkin fyysisen Jumalan tai helvetin/paratiisin olemassa olo on naurettava ajatus.