Jyrkkä EI

Meitä suomalaisia kiristää nyt organisaatio nimeltä TEHY.

He sanovat rahat tai henki!
Uskon, että suomalaiset ovat sen verran järkevää kansaa, että eivät alistu kiristyksen edessä.

Sitäpaitsi, TEHY pelaa nyt pokeria, ja bluffaa huonoilla korteilla.

Sillä tiedän, että sairaaloissa nyt kuohuu, ja n. 75 prosenttia kirjoitti tuon joukkoirtisanomisuhkauksensa, ilman aikomustakaan irtisanoutua.

Nyt työnantaja ja kansalaiset pää kylmänä.

Nyt perjantaina, viimeistään maanantaina, hoitajien pitää henkilökohtaisesti irtisanoutua, ja silloin ei tuolla julkistetulla listalla ole mitään merkitystä.

Kun n. 2000 hoitajaa, (keski-ikäiset, velattomat, työhönsä kyllästyneet naiset) irtisanoutuvat, niin paljastuu, että TEHY:llä oli huonot kortit, ja että tämä kaikki oli bluffausta.

Ja, kun on irtisanomisanomuksensa allekirjoittanut, niin se lähtee siitä päivästä, eikä takaisin paluusta ole mitään takeita.

Monet sairaanhoitajat, suurin osa on korvia myöten veloissa, luuletteko että he irtisanoutuvat?

Ei ikinä!

Olen kuullut siis jo paljon huhuja, että monet hoitsut ovat jo ihan hermona, kun totuuden päivä lähestyy.
6267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tehy on voittaja

Äänestä
  • tässä viikon kuluessa.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    tässä viikon kuluessa.

    kuuntele uutisia. Ja kadehdi......

    Äänestä

Voimme olla loppuvuoden lakossa liitto maksaa
päivärahat.

Äänestä
  • riittää oman liittonsa avustamiseen.Pääasia,että saadaan yksityisille potilaita.

    Äänestä

  • Jos irtisanoo itsensä, ei työttömyyskassalta saa penniäkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEHY:lle! kirjoitti:

Meitä suomalaisia kiristää nyt organisaatio nimeltä TEHY.

He sanovat rahat tai henki!
Uskon, että suomalaiset ovat sen verran järkevää kansaa, että eivät alistu kiristyksen edessä.

Sitäpaitsi, TEHY pelaa nyt pokeria, ja bluffaa huonoilla korteilla.

Sillä tiedän, että sairaaloissa nyt kuohuu, ja n. 75 prosenttia kirjoitti tuon joukkoirtisanomisuhkauksensa, ilman aikomustakaan irtisanoutua.

Nyt työnantaja ja kansalaiset pää kylmänä.

Nyt perjantaina, viimeistään maanantaina, hoitajien pitää henkilökohtaisesti irtisanoutua, ja silloin ei tuolla julkistetulla listalla ole mitään merkitystä.

Kun n. 2000 hoitajaa, (keski-ikäiset, velattomat, työhönsä kyllästyneet naiset) irtisanoutuvat, niin paljastuu, että TEHY:llä oli huonot kortit, ja että tämä kaikki oli bluffausta.

Ja, kun on irtisanomisanomuksensa allekirjoittanut, niin se lähtee siitä päivästä, eikä takaisin paluusta ole mitään takeita.

Monet sairaanhoitajat, suurin osa on korvia myöten veloissa, luuletteko että he irtisanoutuvat?

Ei ikinä!

Olen kuullut siis jo paljon huhuja, että monet hoitsut ovat jo ihan hermona, kun totuuden päivä lähestyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu