suomessa on kirkko valtioitunut vaikka valtio ja kirkko ovat kaksi aivan eri asiaa!
miettisin juuri kun ihminen menee oikeuteen todistamaan he todistavat käsi raamatun päällä, entä jos ei kirkkoon kuulu eikä usko moisiis satuihin? silloinhan ihminen voi oikeastaan valehdella aivan vapaasti.
en ole ikinä ollut mikään kirkon kannattaja, kävin rippikoulun sukuni painostuksesta joskus ja nyt kun täytin 18 erosin kirkosta eikä kukaan suvustani tiedä asiasta.¨
miten jo nykynuoriso on pakko kirkon kannalla? ja nimenomaan tämän ev.lut. uskon kannalla.
kerroin eroamisestani kerran (virheenä) eräälle "kaverilleni" joka itse kuuluu kirkkoon muttei usko raamattuun, "kaveri" sai tiedosta kamalan hepulin ja alkoi valittamaan asiasta islamin uskoiselle ystävälleni ja uhkasi kertoa vanhemmilleni tästä.
toisaalta tapasin juuri näitä jotka kiertää ovelta ovelle kertomassa uskostaan ja he olivat eronneet kirkosta myös.
en ymmärrä mihin ihmisten mo9raali katoaa kirkon myötä tai lähinnä sen kun kuulee että joku kuuluu eri uskontoon tai on eronnut kirkosta.
tämä "kaveri" nolotti myös todella pahasti islamin uskoista ystävääni vaatteista ja syömisestä vaikka tämä käyttää ihan samanlaisia vaatteita kuin mekin ja syö mitä haluaa sillä usko jumalaan tulee sydämmestä, ei huiveista, ei ruuasta eikä varsinkaan kirkosta.
olen huomannut että melkein kaikkien ihmisten suvaitsevaisuus ihmisiin loppuu siinä vaiheessa kun kuulee jonkun uskovan johonkin muuhun kuin itse uskoo.
Johtuuko se ihmisten omasta tyhmyydestä vai siitä miten kirkkoa mainostetaan joka nurkassa?
suomen typerin vitsaus on kuitenkin yhtiöiden kirkollismaksut! eihän yhtiöt minnekkään kirkkoon kuulu eikä liity! TODELLA typerää!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.