http://fi.wikipedia.org/wiki/Sherman_Firefly
"76 millin tykillä varustettu Sherman Firefly tuli liittoutuneiden käyttöön juuri ennen Normandian maihinnousua ja se pystyi läpäisemään Tigerin 100 mm paksun etupanssarin vielä 1 000 metrin päästä."
Tietääkö kukaan miksi länsi-liittoutuneet eivät alkaneet asentaa suurempaan osaan Shermanesita tuota tehokkaampaa tykkiä? netistä luin aiheesta juttua mutta tuolle kysymykselle en saanut selitystä.
Ehkä jollain teistä on kirjoja missä olisi selitys tuohon asiaan?
"76 millin tykillä varustettu Sherman Firefly tuli liittoutuneiden käyttöön juuri ennen Normandian maihinnousua ja se pystyi läpäisemään Tigerin 100 mm paksun etupanssarin vielä 1 000 metrin päästä."
Tietääkö kukaan miksi länsi-liittoutuneet eivät alkaneet asentaa suurempaan osaan Shermanesita tuota tehokkaampaa tykkiä? netistä luin aiheesta juttua mutta tuolle kysymykselle en saanut selitystä.
Ehkä jollain teistä on kirjoja missä olisi selitys tuohon asiaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet juuri avannut oikean matopurkin. Vastauksena on ennenkaikkea panssarien käyttö doktriini ja NIH(Hot Invented Here)-syndrooma. Tärkeää on huomata erityisesti amerikkalaisten käsitys panssarien käytöstä nopeisiin läpimurtoihin ja "pehmeiden" maalien tuhoamiseen. Vihollispanssareiden tuhoaminen oli jätettävä normaaleille pst-tykeille ja moottoroiduille tankintuhoojille. Tämä oli kenraali Lesley McNairin idea. Johtuen tästä nerokkaasta ideasta pääteltiin, että tehokkaampi tykki rohkaisisi panssarimiehiä tankkijahtiin päätehtävänsä sijasta. Kävin tätä läpi aiemmassa postauksessani.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000029839979
Sekä amerikkalaiset että britit pitivät omia uusia tykkejään kerrassaan kerrassaan mainioina. Brittien 76.2mm tykin kanssa asia olikin näin, mutta amerikkalaisten uudemmat 76mm M1, M1A1 ja M1A2 eivät olleet paremmasta tehostaan huolimatta riittävän tehokkaita. Tietyt piirit olivat jo aiemmin kannattaneet Shermanin aseistamista joko erityispitkällä 3-tuumaisella tai 90mm kanuunalla.
Konservatiivinen suunnittelu voitti ja seurauksena oli 76mm tykki heikommalla kammiopaineella ja pitempi kestoinen piippu. Kenraali Jacob Devers oli yksi tämän uuden tykin käytön kannattajista ja se johti törmäyskurssille McNairin kanssa. Uudesta aseesta olisi vioistaan huolimatta ollut Normandiassa paljon hyötyä. Aseen vastustajat vetosivat tehokkaasti siihen että siihen että vain sen panssarinläpäisy oli parempi. Heidän mielestään sen sen suuvälähdys oli turhan iso ja räjähdyskranaatti tehoton.
Brittien idea oli samankaltainen omalta osaltaan. Pääosa tankeista tulisi aseistaa amerikkalaiseen tyyliin dual purpose kanuunoilla ja lisänä pienempi määrä erityisiä panssaritaisteluvaunuja brittien omalla tehokkaalla 76,2mm kanuunalla. Britit ehdottivat amerikkalaisille omaa kanuunaansa tuotettavaksi Yhdysvalloissa ja asennettaksi molempien liittoutuneiden tankkeihin.
Syyt tämän torjuntaan olivat siinä, että valloilla oli omat uudet tehokkaat tykit joita pidettiin riittävinä ja brittien kanuunassa sama suuvälähdysvika eikä riittävän tehokasta räjähdysammusta. Yksi piilosyy oli todennäköisesti haluttomuus asentaa amerikkalaisiin tankkeihin brittiläistä kanuunaa.
Lisää uskoa amerikkalaisiin toi kehityksessä oleva uusi T4 volframiammus.
Uusien "ihmeshermaneiden" tuotanto alkoi vuoden 1943 lopulla ja huhtikuusta 1944 lähtien alkoivat uudet M4A1(76) Shermanit ilmestyä Englantiin. Uudet tankit eivät kuitenkaan olleet kesäkuussa maihinnousun mukana Normandiassa. Tankkeja vastaan oli pitkä lista vanhoja argumentteja ja uutena oli myös huollon hankaloituminen ja koulutukselliset syyt.
Uudet vaunut järjestettiin erillisiin pataljooniin jotka asetettiin varikoille.
Tankkien parempi aseistus maihinnosussa olisi siis ollut täysin mahdollista ilman "kaikki on hyvin ja näillä pärjätään"- tunnetta. Normandiassa huomattiin kuitenkin pian että oli tehty pahalaisia virhearvioita....
PS. Saatan vielä jatkaa juttuani koskien myöhempiä kehityksiä mutta tässä tämä hätäisin.
"Tärkeää on huomata erityisesti amerikkalaisten käsitys panssarien käytöstä nopeisiin läpimurtoihin ja "pehmeiden" maalien tuhoamiseen. Vihollispanssareiden tuhoaminen oli jätettävä normaaleille pst-tykeille ja moottoroiduille tankintuhoojille. Tämä oli kenraali Lesley McNairin idea. Johtuen tästä nerokkaasta ideasta pääteltiin, että tehokkaampi tykki rohkaisisi panssarimiehiä tankkijahtiin päätehtävänsä sijasta. Kävin tätä läpi aiemmassa postauksessani. "
Erittäin mielenkiintoista! Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Itsellä tuli päivällä ihan sama mieleen, kun pelasin Faces of Waria, missä kurmotin ameja Ardenneilla.
Enpä ole ennen ko. asiasta lukenut... mmhhhh... minussa täytyy olla kenraalin vikaa.
Kullä siinä tule amien Sherman kavereille kiire, kun jyristin Jagdtigerilla mäen takaa.
Hyvä, että kirjoittamastani oli hyötyä. Arvelin käydä tässä läpi vielä hieman maihinnousun jälkeisiä tunnelmia. No katsotaanpa....
Maihinnosun jälkeisinä viikkoina alkoivat tapahtumat edetä nopeasti. Normandiassa kävi selväksi ettei aikaisemmin harvemmin kohdattuja Panthereita olekkaan tarkoitus käyttää vähäisinä raskaiden tankkien yksikköinä vaan ne tulisivat olemaan paljon oletettua yleisempiä. Tästä oli saatu viitteitä jo aiemmin Anziossa, mutta vastatoimintaa ei ollut ehditty saada tehokkaasti liikkeelle. Samaan aikaan alkoi nousta ymmärrys siitä ettei McNairin idea ollutkaan niin loistava. Tiger 1 vaunuja ei ollut aiemmin Afrikassa ja Sisiliassa pidetty niin vaarallisina, että niitä vastaan olisi täytynyt ryhtyä suuriin muutoksiin.
Yksi ensimmäsistä ideoista oli kaivaa ylös vanha suunnitelma Shermanista 90mm kanuunalla. Yksi proto T26 tornilla ilmeisesti rakennettiin M4A3 runkoon, mutta pian ymmärrettiin vaunun pääsyn taisteluun vievän aivan liian kauan ja taas uusi vaunutyyppi häiritsisi uuden T26E3 prototankin tuotantoa joka sekin viivästyisi vielä pitkään. Näin ollen "raskas" Sherman katosi historiaan. Englannissa ymmärrettiin myös uuden Centurion-vaunun viivästyvän vielä pitkään ja sielläkin keskityttiinkin pääosin olemassa olevien runkojen pohjalle tuleviin vaunuihin.
Normandiassa kuitenkin taisteltiin ja huomattiin että uudempien saksalaistankkien etupuoli oli liian vahva 75mm lyhyelle M3 putkelle kaikilta realistisilta taisteluetäisyyksiltä. Tämä lisättynä ihanteelliseen puolustusmaastoon teki taisteluista erottäin kuluttavia. Äkkiä aikaisemmin inhottuja M4A1(76)-tankkeja himosivat kaikki. Kylmäpäisimmät ymmärsivät, että se ei tule tehokkaasti ratkaisemaan ongelmia vaikka tasoitusta toisikin. Myös aikaisemmin hylätty idea brittiläisestä tehokkaasta 76,2mm tykistä yuli uudelleen esille. Valitettavasti näin aseistettuja tankkeja ei ollut riittävästi kenellekkään.
Uudet vaunut saapuivat Normandiaan ja olivat ensimmäistä kertaa mukana operaatio Kobrassa heinäkuun loppupuolella. Operaatio Kobra ja sitä seuraavat taistelut olivat menestyksellisiä ja kesän suurten taisteluiden jälkeen alkoi ilmestyä päivitetympiä ja parempia Sherman-malleja kuten M4A3(76) joissa oli paranneltu tykki, uudenlainen runko ja uusi moottori. Jälleen alkoi rento mieliala vallata ylimmän johdon. Näytti siltä, että saksalaisten tankkien uhka oli TAAS kadonnut ja sota olisi pian ohi. Tätä mielialaa vahvisti saksalaisten vastahyökkäyksen tuhoisa epäonnistuminen Lorrainessa reilusti heikompia liittoutuneiden tankkeja vastaan. Nyt kun uusia brittiläisiä kanuunoita olisi ollut käytettävissä idea jälleen kerran hylättiin. Ainoa todellinen parannus syksyn mittaan oli uuden T4 (M93) HVAP volframikarbiidi-ammuksen käyttöönotto. Näitä ei kuitenkaan koskaan ollut käytössä riittävästi. Vasta vuonna 1945 niitä alkoi olla lähes jokaisella tankilla muutamia.
Syksyn ja talven jatkuneissa ankarissa panssaritaisteluissa ryhdyttiin lopulta arvostamaan tehokaampia tankkeja. Britit tekivät kaikkensa saadakseen 76,2mm tykin kaikille käytettävissä oleville alustoille. Se ei tietenkään riittänyt. Uusia T26E3 Pershingejä kiirehdittiin Eurooppaan ja myös Shermaniden 76mm versioiden maahantuontia kiihdytettiin. Yksi uusi Sherman-malli jossa alkoi lopulta kaikki olla kohdallaan oli uusi leveäketjuinen M4A3E8 76mm tykillä, uudella jousituksella ja paremmalla panssaroinnilla. Brtittien tehokas 76,2mm kanuuna sai lopulta liittolaisten hyväksynnän helmikuussa 1945 ja yhdysvaltalaiset ryhtyivät muuntamaan valittuja omia Shermanejaan Fireflyiksi muutamilla kansallisilla muutoksilla brittiläisiin sisariinsa verrattuna. Näitä olivat .50 kaliiberin konekivääri katolla ja SCR-528 radio. Yhtään tällaista vaunua ei kuitenkaan päässyt taistelemaan ennen sodan päättymistä.
Vaikka käsittelinkin tässä lähinnä Shermaneiden aseistusta sodassa olisi ehkä vielä syytä mainita muutamia muita panssarointiin liittyviä mielenkiintoisia kehityksiä sodan aikana. Onteloammukset ymmärrettiin suureksi tappajaksi jo ennen Normandiaa ja sen vuoksi ryhdyttiin kehittelemään vastausta tähän uhkaan. Yksi vastakeino oli vaunun pinnalle lisättävät panssaripalikat jotka koostuivat kvartsista ja asfaltista. Tämän lisäpanssarin nimi oli HCR2 ja sitä voisi hyvin pitää nykyisten komposiitti panssareiden yhtenä esi-isänä. Testeissä sodan lopulla se pysäytti panssarinyrkin onteloammuksen. Toinen kokeiltu idea oli täyttää tankin kriittiset pinnat tornissa ja rungossa tiuhaan pakatuilla teräspiikeillä jotka puhkaisivat onteloammuksen se lähestyessä. Viimeinen idea oli pinnoittaa tankin panssarointi erityisesti syynnitelluilla räjähdelevyillä jotka räjähtäisivät onteloammuksia vastaan. Idea unohtui sodan päätyttyä, mutta nykyisin tunnemme samaisen idea reaktiivipanssaroinnin nimellä.