vaihdetaan Avenanmaa, Viipuriin !

Nämä jutut ovat taas niitä höpö höpö juttuja.Eihän kukaan vaihda omia alueitaan toisaalla oleviin alueisiinsa.Ettehän tekään vaihda teiltä varastettua esim.autoa teidän toiseen autoonne ja vielä maksa korvauksia ryöstäjälle.Varastamista ei tule palkita,vaikka Suomihan joutui ryöstäjälle maksamaankin korvausta ryöstämisestä ja varastamisesta.Periaatehan on selvä,alueet on palautettava takaisin ja tuhot korvattava.Bandiitti on bandiitti vaikka voissa paistas.

16.10.2007
ProKarelia

IDEALISTIT JA REALISTIT

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1387&author=10

Kansanedustaja, tohtori Kimmo Kiljunen kirjoittaa uusisuomi.fi-blogissaan sanailustaan eduskunnan puhemies Sauli Niinistön kanssa Georgian presidentti Mihail Saakashvilin vierailun yhteydessä. Kiljunen lopettaa kirjoituksensa syvään viisauteen:

”Kuinka Bernard Shaw sen aikoinaan muotoili. On idealisteja ja realisteja. Edelliset luulevat, että maailma voidaan muuttaa. Realistit tietävät, ettei se ole mahdollista. Idealistit eivät usko, ovat jääräpäitä ja muuttavat maailman.”

Tähän voi hyvin yhtyä. Voitaisiin sanoa, että realismi ja reaalipolitiikka tulivat turhiksi viimeistään Neuvostoliiton luhistumisessa. Tosin meillä edellen on paljon poliitikkoja, jotka eivät sitä ole havainneet ja uskovat edelleen, ettei joidenkin – kanonisoiduiksi pyhitettyjen – asioitten muuttaminen ole mahdollista.

Muutos ja sen vääjäämätömyys on yksi niistä ehdottomista totuuksista, joka varmasti tapahtuu. Nykyään muutos tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla useimmilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Kun muutos kerran tapahtuu, niin yhtä vääjäämättä joku tai jotkut sen muutoksen polkaisevat liikkeelle, antavat sille energian irrota lepokitkasta. Muutoksen etenemisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden analysointi voi muodostua ongelmalliseksi, koska muutoksen pohjalla on usein hyvinkin heikkoja signaaleja, joka alkavat jostain syystä vahvistua.

Asiat tulevat esille, kun on niiden aika. Tähän aikatekijään ja asioiden esille ottamiseen voidaan vaikuttaa. Ihminen voi käynnistää muutoksen ja toiset ihmiset voivat sitä viedä eteenpäin. Jotkut ihmiset ovat kanonisoineet tietyt, tabuina pidettävät asiat. He ovat tehneet muutoksen. Muutos toisinpäin eli avoimuuteen on aivan yhtä mahdollinen. Se on vain kiinni tahdostamme.

Muutos on aina mahdollisuus ja positiivinen haaste, joillekin se on uhka. Viime sotien aggressioiden seurauksiin liittyvien asioiden oikaisemisen useat ihmiset kokevat vakavana uhkana. Keneen tai mihin asiaan uhka kohdistuu? Sitä ei välttämättä kyetä täsmentämään.

Dosentti Jyrki Korkeila ja psykologitutkija Steven Pinker määrittelevät vaaralliseksi tiedon, joka on tabu. Vaarallinen on luonnollisesti pelottava ja sitä pitää karttaa. Tällaista karttamista poliitikkomme ovat ns. sotasyyllisyys- ja Karjalan kysymyksessä harjoittaneet hyvin tehokkaasti.

Moni poliitikko tuo itsensä mielellään esille dynaamisena muutosagenttina ja asioihin vaikutuskykyisenä ihmisenä. Olisi peräti hämmästyttävää, jos joku henkilö pyrkisi huipputason poliitikoksi ja samalla vähättelisi itseään ja mahdollisuuksiaan todistelemalla monipuolisesti, ettei hän voi vaikuttaa asioihin. Mihin sellaista johtajaa tarvitaan?

Kuitenkin juuri Karjalan palautuskysymyksessä presidenttimme, pääministerimme, entinen ulkoministerimme ja moni muu poliitikko on julkisesti sanonut, ettei asialle voi tehdä mitään: ”Venäjä ei halua keskustella asiasta” – sehän voi suuttuakin sen esille ottamisesta. Ehkä kummallisinta asiassa on se, ettei Suomen valtionjohto ole ottanut asiaa esille presidentti Urho Kekkosen jälkeen lainkaan.

Täsmällisempi sanonta on, että presidentti Mauno Koivisto on ottanut asian esille vakuuttamalla, ettei Suomella ole mitään aluevaatimuksia ja että hän toivoo Venäjän johdon suhtautuvan ymmärtäväisesti joiden suomalaisten Karjala-kaipuuseen.

Syntyykö muutos kieltämällä asia ja pyrkimällä estelemään sitä kaikin keinoin? Syntyy, mutta muutos on täysin eri suuntainen kuin oma etu olisi. Kun toinen osapuoli heittäytyy täysin passiiviseksi, tapahtuu varmasti aktiivisen osapuolen tahto.

Vähintään yhtä saamatonta ja ristiriitaista on suhtautuminen ns. sotasyyllisyyteen, jonka purkaminen on suomalaisten oma asia. Jokin suunnaton pelko pitää ihmisiä kiinni, ettei uskalleta edes ajatella muutosta. Puhuminenkin asiasta jo pelottaa.

Toinen näitten asioitten suhteen kykenemätön ryhmä ovat ne ihmiset, jotka eivät usko, että mitään voitaisiin muuttaa. Kun mitään ei tehdä, korkeintaan vastustetaan kaikin voimin, ei synny muutosta, joten MOT. Eli oli todistettava, ettei muutosta voida saada aikaan, eikä sitä saatu. Ei todella voi syntyä muutosta, koska sen edestä ei toimita tai muutos itse estetään.

Kolmannen saamattomien ryhmän muodostavat epäonnistumista pelkäävät ihmiset. Jos ryhdyn ajamaan sotasyyllisyyden purkamista ja Karjalan palauttamista, eikä se ehkä heti toteudukaan, menetänkö kasvoni? Kasvot on jo menetetty, kun ei ole ollut rohkeutta tarttua kansakunnan kannalta merkittäviin asioihin.

Epäonnistuminen johtuu usein myös siitä, ettei haluta tai jakseta uskoa muutoksen onnistuvan, minkä vuoksi panostus on puolittaista tai vain odotetaan. Ja jos sitten epäonnistutaan, on pettynyt kommentti samanlainen kuin vetten päällä kävelyä yrittäneellä ja veteen vajonneella: ”sitä minä vähän pelkäsinkin”.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 15.10.07 hallituksen johtajalta perätään dynamiikkaa ja aktiivisuutta EU-asioissa. Kirjoituksessa ei varmastikaan vaadita rymistelyä unionin ytimissä, mutta omia etuja olisi syytä ajaa ja yhteisiin asioihin olisi syytä pyrkiä vaikuttamaan. Ei niitä kukaan muu puolestamme aja. Eikä niitä ajeta menemällä kaappiin ja lukitsemalla ovi perässä kiinni.

Kimmo Kiljunen tunnustautuu idealistiksi eli kykeneväksi muuttumaan ja muuttamaan. Hänelle voi siten tehdä kaksi suoraa kysymystä: 1. Koetko oikeudenmukaiseksi ja viisaaksi, että Suomi on maailmalla yhä Pariisin rauhansopimuksen ja siitä annetun lain sekä sotasyyllisyystuomioiden purkamattomuuden vuoksi syyllinen viime sotiin? 2. Onko sinulla rohkeutta, idealismia ja uskallusta lähteä purkamaan näitä tuomioita ja Suomen syyllisyyttä?

Kolmanneksi voisi kysyä Karjalasta: Uskotko, että nykyinen epäluottamustila Suomen ja Venäjän välillä johtuen siitä, että Venäjä pitää hallinnassaan 45 000 km2 suomalaisten maata, on hyväksi maittemme väliselle suhteelle? Ja jatkokysymyksenä: Olet liiketoimintaan perehtynyt, uskotko että Venäjän ja Suomen välinen kaupankäynti ja teollinen yhteistyö ovat nyt huipussaan, vai voitaisiinko niitä luottamuksen parantamisen avulla voimakkaasti lisätä?

Nämä samat kysymykset voi tehdä kaikille muillekin kansanedustajille, ministereille ja puolueiden johtohenkilöille. Onko suomalaisilla poliitikoilla kykyä muutoksen eteenpäin viemiseen, vai yhäkö halutaan sotiin syyllisinä kyyhötellä vähän sivussa ja antaa toisten tehdä puolestamme tärkeät päätökset? Gandhi lausui syvän totuuden: ”Muutos olemme me itse”.

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1387&author=10

Sitten voimme jatkaa normaalia elämää Suomessa.

Kaupan päälle EU saakoon vielä ainakin maanpettureiden tyyssijan Kauniaisen. Perään ei itketä.

Suomalaisia vihataan Ahvenanmaalla enemmän kuin Karjalassa,eihän ummikkosuomalainen edes pääse asumaan Ahvenanmaalle,Karjalasta löytyisi monelle huvilapaikka ja erämiehille virkistyskalapaikkoja