Rukoilisitteko

Hei!
Tässä tulee nyt pitkähkö teksti ja avunhuuto, toivottavasit jaksatte lukea ja antaa neuvoa ja lopuksi, rukoilla puolestani ihmettä!

Olen 22-vuotias mieshenkilö. Olen elänyt irstaudessa jo ala-asteelta saakka, muistaakseni kuudennelta luokalta. Olen katsonut pornolehtiä jo todella nuoresta saakka. Myöhemmin, ylä-asteella mukaan tuli porno tietokoneen kautta, joka oli ehkä se pahin asia. Sitten lukiossa yksissä humalassa meinasin jopa käyttää tyttöä pahoin hyväksi. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt ihan loppuun saakka, ja en jäänyt siitä kiinni, vaikka olisi pitänyt.

No, kuitenkin, en tästä vielä oppinut vaan jatkoin nettipornon katsomista, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin, lakkiaisjuhlien jälkeisenä yönä tunsin jotain, sen täytyi olla Jumala. Siitä päivästä lähtien olen lukenut Raamattua aina aika ajoin ja ollut jopa 2kk ilman pornoa. Se tuntui todella hyvältä ja vähän helpottaa jo, kun tietää, mikä on väärin ja mikä ei. Ennen en tuntenut mitään väärää nettipornon katsomisessa ja masturboimisessa.

Nyt on kulunut tuosta ala-asteiästä jo reilu kymmenen vuotta, mutta ei, vaikka kuukausia olen ollut ilman, olen aina sortunut. Nytkin muutamaa minuuttia sitten masturboinut ja kyllä se tuntuikin hyvältä.

Rakkaat veljet ja siskot, MITÄ MINÄ TEEN? Pelkään hetki hetkeltä, että Jeesus tulee, enkä kerkeä tekemään parannusta ja minut viskataan tuliseen pätsiin ikuiseksi ajaksi! Se tekee minut surulliseksi, mutta tiedän että syy on täysin oma! Olen rukoillut vuosia jo apua ja että Herra veisi nämä himot mennessään, mutta en tiedä, ei tunnu vielä ainakaan helpotusta. Uskon, että jos oikein vanhurskaat ihmiset, joita täälläkin on monia, rukoilisivat puolestani, voisin saada Herran armon.

Janoan armoa paljon ja haluaisin olla Hänen palvelijansa, mutten taida olla tarpeeksi pätevä? Olen niin täynnä syntiä ja saastaa etten tunne ketään muuta yhtä saastaista. Jos yhtään voin itseäni lohduttaa, niin olen nykyisin todella mukava muille ihmisille ja olenkin aika pidetty ystävä, mutta en tunne olevani kohta ystävieni arovinen. Olen niin täynnä saastaa.

Voisitteko rakkaat rukoilla ja pyytää Herran armoa minulle? Rukoilen toki itsekin, mutta voisitteko auttaa? Auttakaa minua, minä pyydän! Ja joitani neuvojakin voisi antaa.

Tiedän, Raamatussa sanotaan, että Herra ei koskaan kiusaa enempää kuin voimme sietää, mutta en jostain syystä siedä paljoakaan sitte, kun aina repsahdan tuohon pornoon. Rukoilen apuanne ja Herran apua.


Herra olkoon kanssanne!
4423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos, Herra olkoon myös sinun kanssasi !


Kiitos Herra, että kutsut tätä miestä armoosi ja
pelastukseen.

Vein tämän rukousaiheen tämänpäivän rukouskokoukseen
seurakunnassa, koska aihe muutenkin on monen kohdalla vaikea, vaikea itse päästä omin voimin irti tällaisesta riippuvuussuhteesta , yleensäkin irtipääseminen erilaisista kiusauksista (jotka houkuttelevat lankeamaan ja jäämään niihin kuin vangiksi ).

Muista riippuvuuksista oli aiheina mm. tupakka,
ja erään siskon tupakkalakko, joka nyt onnistunut jo kolmatta päivää. Ja riippuvuus tähän on hänellä ollut muistaakseni jotain n.30 vuotta.
Kiitos tästä tupakkalakosta kuuluu Herralle .
Ihme hänen kohdallaan, kuten myös koko johdatus ,
jossa hän on saanut kohdata Kristuksen kirkkauden ja lähestymisen. Tänään kertoikin, että kun itse lähestyy Herraa, Herra lähestyy itseä. Jokaisessa asiassa vain kääntyminen Herran Jeesuksen puoleen vapauttaa . Ei ole mitään muuta oikeaa tietä.

Varoitus:

Avaruuksissa on myös henkivaltoja ja henkihallituksia,jotka pyrkivät eksyttämään mitä erilaisimmin keinoin, esim.astrologian,okkultismin,energiahoitojen, henkioppaiden, New Agen, enkelioppien , itämaisten taistelulajien, joogan yms. kautta.
Paholainen pukeutuu tällöin valkeuden valheeseen,
eksytykseen ,
avaten kanavia hengille, jotka todellisuudessa palvelevat saatanaa.

Näistä on sanouduttava irti Jeesuksen nimessä.

Vastusta saatanaa JEESUKSEN nimessä ja veren
kautta. Niin se joutuu pakenemaan.

Itsekin joskus luulin esim. reikihoitoa harmittomaksi parannuskeinoksi. Sanouduin irti kaikista tällaisista. Jos sinulla esim. on jokin henkinen kanava avattu joissakin tämän tapaisissa , niin sanoudu irti mainitsemalla ne asiat. Sanoudu irti riippuvuudestasi. Katko sieluasi, mieltäsi vaivaavat kahleet. Siivoa sydämesi, puhdistaudu ,
vapaudu Jeesuksen nimessä.

Herra Jeesus Kristus on ainoa Pelastajamme , Armahtajamme. Lunastajamme.
Kiitos Jeesus, että saamme tulla eteesi sellaisina kuin olemme ja anoa anteeksi syntejämme,lankeemuksiamme.
Vahvista uskossa ja parannuksessa .

***

Herra Jeesus Kristus itse puhui suuruudessaan
profetaalisessa sanassaan tänään rukouskokouksessa
erään seurakuntalaisen kautta armolahjan muodossa.

Lainaan niitä sanoja sellaisina kuin ,muistan.

" Pitää anoa ylhäältä TAHTOA PÄÄSTÄ IRTI riippuvuuksista . Omissa voimissa ette pääse irti,
Herrassa Jeesuksessa on se tahto, voima päästä irti. "

Pyydä , ano tahtoa JEESUKSELTA ,
sitä Hänen tahtoaan irti pääsemiseksi.
***


Ja vielä ystäväni,

ehkä askeleesi löytävät
mukavan seurakunnan ja
sieltä
lähimmäisiä tukemaan
muutenkin vaellustasi.

Sinulle ja muille suomi24:n
palstalaisille
Herran siunausta

ja pyhien yhteyttä
sydämestä nousevin
rukouksin

Äänestä
  • Minä olen syntinen, saastainen, syntisistä suurin...
    Olen nyt saanut herraltani voimaa olla polttamatta tupakkaa 2 vuorokautta. Kiitos Jeesus!
    Elän yhdessä miehen kanssa, joka ei usko Jeesukseen, hän ei ole mennyt kanssani naimisiin, vaikka tein hänelle tyttären 5 kuukautta sitten.
    Paholainen hyökkää kimppuuni mieheni kautta, yrittäen syyttää minua kaikesta, ja saada minut lankeamaan.
    Lopetin kokonaan alkoholin käytön ja kiitollisin mielin olen nyt polttamattakin.

    Olen tiedustellut herran tahtoa, koettanut olla kärsivällinen ja rakastaa miestäni, vaikka hän ei minua kohtaan rakkautta osoitakkaan.

    Ennen uskoontuloani olin jo naimisissa ja erosin, koska mieheni pieksi ja petti minua jatkuvasti.
    Uskoon tulin tavattuani tämän nykyisen mieheni ja tulin raskaaksi.

    Olen myös harrastanut joskus itsetyydytystä pahaan olooni, yksinäisyyteeni ja suruuni.

    Olen myös joskus vetänyt viinaa henkeni kaupalla...ennen kuin Jumala alkoi kutsua minua.

    Tämänkin jälkeen langennut syntiin. Kiireesti kipittänyt Jeesuksen luo ja anonut anteeksi.

    Yrittänyt uudelleen. Ja uudelleen.

    Syntikeskeisyys ei auta!!!

    Jeesuskeskeisyys auttaa, ota Jeesus sydämeesi omista hänet ja hänen lupauksensa, ole iloinen, sinulla on hänet. Hän kuoli vuoksesi.

    Vapaudut kyllä seksin ajattelemisesta ja pornosta. Rukoile ja pyydä Jeesukselta vierellesi uskovaa ihmistä, jonka kanssa voit rukoilla yhdessä ja jonka kanssa voit tuntea oikeata todellista läheisyyttä ja rakkautta.

    Sinulla on selvästi sisimmässäsi haavoja, jotka Jeesus tahtoo hoitaa ja parantaa kauniisti.

    Niin on minullakin, meillä monilla on. Ja osaksemme tullut armo on suunnattoman suuri!

    Rukoilen puolestasi,

    T:sisaresi

    Äänestä

Kopioi alla olevat neuvoni, noudata niitä ja tulet huomaamaan, että ne toimivat myös käytännössä

Neuvoni ovat seuraavat:

1. Hyökkäys eli himo masturboida tulee mieleesi alitajunnastasi, jota et kykene hallitsemaan niin kauan, kunnes myös alitajuntasi on puhdistunut ja olet oppinut hylkäämään nuo uriutuneet luonnottomat mieltymyksesi.

2. Alitajuntasi puhdistuu siten, että tutkit niin usein kuin mahdollista Uutta Testamenttia ja sieltä erityisesti Jeesuksen opetuksia. Hänen elävät sanansa puhdistavat sisimpääsi sitä enemmän, mitä enemmän niitä luet ja tutkistelet.

3. Tässä vaiheessa, kun alitajuntasi ei vielä ole riittävän puhdas: Pyri tietoisesti ajattelemaan AINOASTAAN niitä asioita, jotka liittyvät evankelioimiseen ja lähimmäistesi sielujen pelastamiseen, sillä alitajunnastasi yhä (toistaiseksi) nousee noita saastaisia ajatuksia ja mielleyhtymiä.

4. Kun annat Jeesuksen opetusten puhdistaa sisintäsi eli sydäntäsi (eli alitajuntaasi) jatkuvasti, huomaat, että vähä vähältä vahvistut ja lähitulevaisuudessa kykenet lopulta voittamaan nuo alitajuiset himosi Hänen sanansa voimalla.

5. Jos annat mielikuvituksellesi vallan johdattaa ajatuksiasi, niin se rakentaa sinulle ennenpitkää ansan, johon lankeat ja huomaat edelleen lankeavasi samaan helmasyntiisi. Kaikkien ihmisten mielikuvitus on perisynnin vuoksi turmeltunut. Siksi älä anna mielikuvituksellesi mahdollisuutta johdattaa ajatuksiasi ja tekemisiäsi.

6. Kun paha tai edes pahalta vaikuttava ajatus tulee mieleesi, niin suuntaa määrätietoisesti heti kaikki huomiosi ja ajatuksesi Jeesukseen, Hänen verihaavoihinsa ja voittoisaan ristiinsä! Ellei paha ajatus meinaa häipyä, niin ala kiittämään Jeesuksen veren voimaa niin kauan, että perkele lopulta jättää sinut rauhaan. Tähän riittää yleensä muutama minuutti. Voit tällöin myös mennä esim. ulos kävelylle ja/tai pyytää ystävältäsi esirukousapua.

7. Perisynnin turmeleman ihmisen alitajunta on liitossa perkeleen kanssa, joka kykenee sen kautta ohjailemaan ihmisen ajatuksia, sanoja ja tekoja, ellemme turvaudu riittävän järeään hengelliseen aseistukseen eli Jumalan Sanaan.
Sano siksi riittävän usein pahan himon hiipiessä mieleesi alitajunnasta: "Jeesuksen nimessä, väisty perkele, sillä minä turvaan Jeesuksen veren voimaan! Halleluja!" Ja saat voiton.

- - -

UT:ssa opetetaan seuraavaa: "Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja vaimolla miehensä!"

Pyydä siis Herrralta vaimoksesi sopivaa uskonsisarta ja odota rukoukseesi vastausta. Varmistu ennen yhteenmenoa, että kyseinen vaimokandidaatti on todella Herralta ja Häneltä tullut rukousvastaus. Eronnutta tai aviopuolisonsa hylkäämää naista älä huoli, ettet tekisi hänen kanssaan huorin!

- - -

Kuten aiemmassa mainitsin, tulet määrätietoisella Raamatun lukemisella, ahkerasti UT:n opetuksia tutkimalla lopulta voittajaksi kaikista pahoista himoistasi.

Jeesus opetti opetuslapsiaan sanoen: "Te olette jo puhtaat sen Sanan kautta, minkä olen teille sanonut." Siis Jeesuksen sanat puhdistavat ihmissydämen ja ihmisen alitajunnankin, jos vain annamme Jeesukselle siihen jatkuvasti mahdollisuuden.

On hyödyllistä, jopa elintärkeää käydä usein myös sellaisten uskovien kokouksissa, jotka ovat uudestisyntyneitä ja joissa julistetaan tervettä parannuksen ja armon evankeliumia.

Lopuksi mainitsen, että rukoilen seuraavaksi puolestasi, ettet ainoastaan pääse voitolle ongelmastasi, vaan että Jeesus ottaa sinut voimalliseen käyttöön evankeliumin julistamisessa uskovien yhteydessä:

"Kiitos Jeesus, että autat nuorta uskonveljeäni tässä asiassa ja kerrot hänelle, että hän saa JUURI NYT olla uskon kautta puhdas kuin lumi kaikesta syynin saastasta ja veren viasta sinun täydellisen veriuhrisi tähden. Amen!"

Äänestä

Kiinnitä katseesi Jeesukseen. Älä kuuntele syyttäjän syytöksiä. Syyttäjä on jo voitettu.
Kukaan ei tekojensa peruteella pääse Herran luo.

Usko on ainut asia, joka pelastaa!

Vanhurskas lankeaa päivässä 7 kertaa...ehkä enemmänkin!

Sitä varten on Jeesus.

Menen Jeesuksen veren suojaan.Kipitä aina kiireellä, jos teet syntiä, ja usko se anteeksi.

Sano syyttäjälle, että Iskä tietää jo.

Se että pelkäät, on pyhää herran pelkoa ja merkki, että uskot Jeesukseen, olet rakas Jeesukselle ja Jeesuksen oma.

Siksi vihollinen pyörittää ajatuksiasi syntikeskeisyydessä, ja koettaa saada sinut lankeamaan ja pahalle mielelle, että luopuisit herrastasi.

Iloitse rakas uskonveljeni.

Jeesus on pelastus, ei mikään mitä teet tai et tee. Uskosi sinut pelastaa.

Pyhä henki kyllä hoitaa pikku hiljaa sinua kun vain kiität ja iloitset.Pyhä henki näyttää syntisi ja nostaa synnintuntoa.

Älä tee sitä mitä minä joskus teen,(saatanan juoni)...juoksen raamatulle ja luen mitä syntejä tulisi välttää, ja alan lankeamaan kahta kauheammin...masennun ja ahdistun, kun alan omassa voimassani taistella....

Muista Jeesus voitti jo taistelun syntiä vastaan. Uskot sen, ja uskot senkin, että vanhurskas lankeaa, se lukee raamatussa!Hyväksy se ja kiitä herraa, että pelasti sinut.

Ja mikään synti ei ole pahempi toista...pahan ajatteleminen on jo synti, esim. vihata jotakin...

Nää pahoilaisen ansat! Jeesus sinussa alkaa kirkastamaan myös vihollisen juonet ja näyttää ne sinulle!

Kaikki uskon veljet ja sisaret, muistakaa vain rakastaa Jeesusta.

Ja kun toisinaan ei tunnu mikään huvittavan ja väsyttää...ei tunnu mikään oikein miltään, niin kertokaa vain iskälle sekin.

Pysykää lasten kaltaisina.

Hyväksykää se,että itse ette voi itseänne muuttaa. Jeesus teissä saa aikaan muutoksen, ilman,että edes huomaatte sitä heti.

Esimerkiksi minä en yhtäkkiä voinut kuunnella enää sitä musiikkia mitä aiemmin olin kuunnellut...ja aloin voida pahoin katsellessani pahuutta telkkarista...vaikka aiemmin rakastin kauhukuvia!

Ajatelkaa...miten ihana herra meillä on! Herra muuttaa ihmisen!

Raamatussa sanotaan, että sitä ei itse huomaa, tai tee omassa tahdossaan vaan herran voimalla automaattisesti...

Kun minun oli nälkä te ruokitte minut...vaatetitte minut, jne...

ja sitten tämä juttu jatkui, että milloin??? siis opetuslapset, lampaat,eivät muistaneet edes tehneensä hyvää.

Vastaanottamalla Jeesukselta rakkautta, se rakkaus tulvii automaattisesti toisille ja ilo on tuhatkertaista!

Rakastetaan toisiamme Jeesuksen rakkaudella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämäntarina kirjoitti:

Hei!
Tässä tulee nyt pitkähkö teksti ja avunhuuto, toivottavasit jaksatte lukea ja antaa neuvoa ja lopuksi, rukoilla puolestani ihmettä!

Olen 22-vuotias mieshenkilö. Olen elänyt irstaudessa jo ala-asteelta saakka, muistaakseni kuudennelta luokalta. Olen katsonut pornolehtiä jo todella nuoresta saakka. Myöhemmin, ylä-asteella mukaan tuli porno tietokoneen kautta, joka oli ehkä se pahin asia. Sitten lukiossa yksissä humalassa meinasin jopa käyttää tyttöä pahoin hyväksi. Onneksi se ei kuitenkaan mennyt ihan loppuun saakka, ja en jäänyt siitä kiinni, vaikka olisi pitänyt.

No, kuitenkin, en tästä vielä oppinut vaan jatkoin nettipornon katsomista, kunnes muutamaa vuotta myöhemmin, lakkiaisjuhlien jälkeisenä yönä tunsin jotain, sen täytyi olla Jumala. Siitä päivästä lähtien olen lukenut Raamattua aina aika ajoin ja ollut jopa 2kk ilman pornoa. Se tuntui todella hyvältä ja vähän helpottaa jo, kun tietää, mikä on väärin ja mikä ei. Ennen en tuntenut mitään väärää nettipornon katsomisessa ja masturboimisessa.

Nyt on kulunut tuosta ala-asteiästä jo reilu kymmenen vuotta, mutta ei, vaikka kuukausia olen ollut ilman, olen aina sortunut. Nytkin muutamaa minuuttia sitten masturboinut ja kyllä se tuntuikin hyvältä.

Rakkaat veljet ja siskot, MITÄ MINÄ TEEN? Pelkään hetki hetkeltä, että Jeesus tulee, enkä kerkeä tekemään parannusta ja minut viskataan tuliseen pätsiin ikuiseksi ajaksi! Se tekee minut surulliseksi, mutta tiedän että syy on täysin oma! Olen rukoillut vuosia jo apua ja että Herra veisi nämä himot mennessään, mutta en tiedä, ei tunnu vielä ainakaan helpotusta. Uskon, että jos oikein vanhurskaat ihmiset, joita täälläkin on monia, rukoilisivat puolestani, voisin saada Herran armon.

Janoan armoa paljon ja haluaisin olla Hänen palvelijansa, mutten taida olla tarpeeksi pätevä? Olen niin täynnä syntiä ja saastaa etten tunne ketään muuta yhtä saastaista. Jos yhtään voin itseäni lohduttaa, niin olen nykyisin todella mukava muille ihmisille ja olenkin aika pidetty ystävä, mutta en tunne olevani kohta ystävieni arovinen. Olen niin täynnä saastaa.

Voisitteko rakkaat rukoilla ja pyytää Herran armoa minulle? Rukoilen toki itsekin, mutta voisitteko auttaa? Auttakaa minua, minä pyydän! Ja joitani neuvojakin voisi antaa.

Tiedän, Raamatussa sanotaan, että Herra ei koskaan kiusaa enempää kuin voimme sietää, mutta en jostain syystä siedä paljoakaan sitte, kun aina repsahdan tuohon pornoon. Rukoilen apuanne ja Herran apua.


Herra olkoon kanssanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu