Nyt on tullut kiistaa, että onko nämä TEHYn uholistat päteviä irtisanoutumiseen vai ei!
Tiedän, että TEHYn jäsenilloissa on kaikkia TEHYläisiä kielletty laittamasta henkilökohtaista irtisanoutumis ilmoitusta työnantajalle!
TÄmä todistaa sen, että TEHY bluffaa, sillä TEHY tietää, että suuri osa siinä listassa olevista nimistä on laitettu siihen vain tuki mielessä, ja että kyseiset henkilöt eivät täten irtisanoutuisi työstään nyt Perjantaina, ja TEHyn työtaistelu kaatuisi siihen.
Nyt tänään tuli ilahduttava uutinen, että työministeri Tarja Cronberg pitää näitä listoja pätevinä irtisanoutumisiin.
Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli monet "tukijat", joilla ei ollut aikomustakaan irtisanoutua, huomaavat 20.11. että he ovat työttömiä.
Olisi se näkemisen arvoinen ilme! : )
Nyt tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nämä ihmiset jotka pistivät hyväuskoisina nimensä listaan, niin he joutuvat ennen ylihuomista, eli Perjantaita, menemään perumaan irtisanomisensa työnantajalleen, mikäli haluavat olla varmoja, että työpaikka pysyy.
Samalla kannattaa erota TEHYstä, ettei kukaan pääse sanomaan rikkuriksi, eikä häiritsemään töitä.
Tässä esimerkki keskusteluketjusta, joka osoittaa selvästi, kuinka sekaisin TEHYläiset itsekin ovat, ja eivät tiedä missä mennään.
TÄmä ketju on muuten luettu yli 550 kertaa, eli kova on ollut kiinnostus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000029905091

Vastaukset 14
Vanhimmat
T€H¥llä on kumma ajatus että irtisanoutuneet pääsisivät automaattisesti takaisin vanhoihin töihinsä vanhoin eduin.
tämä ei kuitenkaan ole valitettavasti mahdollista, kun julkisella puolella vapaat työpaikat joudutaan laittamaan julkiseen hakuun.
ei työnantaja tuossa voi lakia alkaa rikkomaan tai on itse muuten kusessa.
"Tehy uhannut erottaa ne, jotka eivät irtisanoudu
12.10. - 00:02 (Luotu: 11.10. - 21:02)
Tehy on painostanut torstaina ainakin yhdellä Tampereen yliopistollisen sairaalan osastolla kaikkia Tehyyn kuuluvia hoitajia kirjoittamaan nimensä irtisanoutuvien listalle.
Painostuskeinona on Aamulehden torstai-iltana saamien tietojen mukaan käytetty välitöntä erottamista ammattiliitosta. Irtisanoutumista pelkääviä on myös haukuttu rikkureiksi. Heitä on peloteltu silläkin, että töihin jäävien kontolle jää valtava vastuu, kun suurin osa irtisanoutuu.
Varsinkin monet nuoret hoitajat ovat olleet kauhuissaan Tehyn painostuksen takia. Monia hoitajia huolestuttaa, kuinka raha riittää lainojen maksamiseen ja elämiseen mahdollisen irtisanoutumisen osuessa kohdalle.
Tehy on painostanut myös liittoon kuulumattomia sairaanhoitajia liittymään liittoon.
Uhkailu on ollut asiatonta ja henkilökohtaisuuksiin menevää, joten se on jo huonontanut työilmapiiriä.
Kristiina Tolvanen "
Toi cronperin mielipide asiasta on muuten saman arvoinen kuin paskapökäle.
paskapökälettä voidaan käyttää hyödyllisesti esim lannoitteena.
Toivottavasti ne nyt riittäisivät!
Silloin olisi 20.11. monen sairaanhoitaja ilme näkemisen arvoinen!
Sillä suurin osa on laittanut nimensä listaa vain uhkausmielessä, ilman aikomustakaan irtisanoutua.
Silloin kuntatyönantaja olisi hajoittanut kentän ja voisi ottaa ne nöyrimmät työnhakijat takaisin töihin, ja ei vanhoina työntekijöinä, vaan uusina.
Näin muuten kunnat säästäisivät paljon rahaa, kun kaikki töitä hakevat, otettaisiin vain uusina työntekijöinä.
Joku voi heittää kommentin, että hakijoita ei sitten olisi!
Voin vakuuttaa että on, sillä suurimmalla osalla nuorista hoitajista on asuntolainaa ym. ja kun karu arki valkenee, laskut juoksee, ja tulot nolla, niin riittävän suuri määrä hoitajia on valmis tulemaan töihin vaikka palkkoja ei korotettaisi prosentillakaan.
Tuo Kirsi Viljakainen on niitä pahimpia TEHYn agitaattoreita, joka tietää että jos nyt TEHY ei onnistu niin hänen lähtönsä on tullut.
EI kai tarvitse mainita, että hänelläkin lienee kohtuulliset tulot, kuten johtaja Jaana Laitinen-Pesolalla on vuositulot 114 000/vuosi.
Kyllä nyt jokainen itseään kunniottava TEHYläinen eroaa liitosta.
Liitosta joka ylpeilee sillä, että kohdistaa irtisanoutumiset esim. synnytysosastoille, lastenosastoille.
Näin monia keskosia on kuolemanvaarassa.
Mutta lukekaas tämä, on noi kyllä nyt joukkopsykoosissa!
http://www.taloussanomat.fi/tyoelama/2007/10/17/Tehy%20ker%E4%E4%20j%E4senilt%E4%E4n%20rahaa%20ty%F6taisteluun/200725681/111?rss=2i
jutun lopussa oli vielä että toimeentulotukea voi hakea. näin varmasti onkin, mutta toimeentulotuen perusosa on alennettu silloin kun on omasta syystään jäänyt työttömäksi. jos itse irtisanoutuu töistä, niin se on aikalailla oma syy..
Joo, sossussa ne katsoo myös lomarahat, erorahat ym. eli laskee, että niillä pitää tulla ainakin parikuukautta toimeen.
EI taida riittää näille hienoille hoitsuille, jotka tykkää shoppailla meikkejä ja muotivaatteita.
mutta tehyn toimia kannattavana,ja jos niin käy etteivät osapuolet päädy tulokseen, niin näen tehyläisillä tuhannen taalan paikan perustaa yksityisiä "firmoja" ja kunnat ostavat palvelunsa ja maksavat sieltä kautta "korkojen kanssa" kuitenkin eväämänsä korotukset.
Tai tehyläiset hakeutuvat yksityisten firmojen listoille, koska kuntien on pakko jostain palvelu järjestää tai ostaa. Paikkoja kyllä tulee auki yksityispuolella jos sopua ei synny.
Kyse on erityisosaamisesta joita ei voi opettaa hetkessä, eikä edes muutamassa kuukaudessa.
Kuntien on pakko ostaa osaaminen jotenkin....
Joten ei hätää tehyläiset. Teillä on valttikortit viime kädessä, eikä kunnat pääse yhtään halvemmalla. Eri asia löytyykö kuntapäättäjiltä älyä tajuta mistä on kyse.
Tv. Lekurin vaimo.( mies heittää keikkaa ja arvatkaa millä hinnoin? Siihen menee hoitajatkin jos palkkasopua ei tule)
Olet siis lääkäri vaimo!
Vertaat lääkäreiden tilannetta hoitajiin!?
Nyt ei ole kysymys lääkäreistä, vaan sairaanhoitajista, ja monet on erittäin velkaisia hoitajia, joilla ei ole lääkäri ukkoa maksamassa heidän laskujaan.
Jatka sä niitä kynsien lakkaamista, ja suunnittele uutta lomamatkaa Thaimaaseen.
Ensinnäkin, Suomi tulee kyllä toimeen ilman TEHYäkin, mutta monet sairaanhoitajat eivät tule toimeen ilman työpaikkaa ja vakituloja.
Toisekseen, tiedän, että ns. määräaikais suhteissa olevia nuoria sairaanhoitajia on paljon, ja heille vakityö on lottovoitto.
Kuntatyönantaja voi irtisanoutumisten jälkeen järkeistää toimintoja, ja luonnollisesti kaikki uudet työntekijät tulevat uusina työntekijöinä, eli kunta säästää siinäkin.
Ja kommenttisi, että sairaanhoitajat perustaisivat oman firman tai firmoja, niin on naurettava.
Nämäkö lampaat osaisivat/kykenisivät mitään perustaa, kun jo irtisanoutumismenettely on heille hepreaa. heh..
Yksityset Terveystaloketjut tilalle .
Työtaistelu on vain hämäystä ja tämä sopii kokkareille kuin nyrkki silmään .
sopua ei synny. Terveystaloketju ym yksityiset myyvät palvelut kalliilla hinnalla.
Tuleeko kunnille säästöä? Ei tule, vaan tulee kalliimmaksi kuin vaaditut korotukset.
jos jotakin ikävää tapahtuu. Aikanaan saamme nähdä tahriintuvatko hallituksen ja Matti Vanhasen kädet viattomien vereen.
Katsomme istuvan hallituksen aktiivisiksi rikoksiksi kaiken sairaanhoidon vaarantumisen. Tämä on aivan korrekti näkemys ja jokaisen joka ei sitä heti hyväksy, tulisi tutustua suomen perustuslakiin.